|
Post by Wilma on Oct 6, 2015 14:04:38 GMT
Syksyisellä maastolenkillä 15th
Oltiin Ladin kanssa syksyisellä maastoreissulla, vähän tamma innostu! (Ja noitten kasvojen tekemisessä sattu pien tapaturma ni jouduin liimaamaan tohon paperin päälle ja tekemään uudestaan... Harmittaa ku ne olis ollu niin hienot!) //Apua, ihan mahtava! Noi ilmeet Tykkään hirveesti vesiväritöistä <3 Ladikin on niin oma itsensä, kunnon syksyinen maastolenkki saa poninkin innostumaan!
Saat tästä kuvasta 6 hoitopistettä!
-Helena
PS! Ylitit muuten 80HP:n rajan! Piirtelen sulle palkintokuvan jossain vaiheessa
|
|
|
Post by Wilma on Oct 7, 2015 17:22:37 GMT
Rope Kadonneen kissan metsästys 6.10.2015 16th Wilma: Kuulin taukohuoneen oven aukeavan ja näin LaaLaan astelevan sisään. "Hei Laa, ootko nähny meidän tallikisua missään? Se on kadonnu ku maan nielemä, en oo nähny sitä pitkään aikaan!" sanoin tytölle ja lysähdin istumaan. LaaLaa näytti huolestuneelta ja sanoi: "Enpä oo, viimeks näin sen pari päivää sitten viilettämässä kentän nurkilla kun menin Bellalla." Huolestuin vielä enemmän ja sitten päätimme yhdessä lähteä etsimään kissaa. LaaLaa: Kävelimme reipasta tahtia ulos taukohuoneesta ja päätimme ensin kiertää tallin ympäristöä melkein laitumille asti. tutkimme kentän ympärillä olevan metsän, pihaton aitauksen takaa ja etsimme tieltä joka vie maastoreiteille. Ensiksi etsiminen tuntui turhalta, mutta sitten sain idean ja kysyin pilke silmäkulmassa Wilmalta: ”Mitä mieltä oot, jos lähetäänki ettimää vähä kauempaa ja ratsain? Tulis samal hepoille ulkoilua?” Wilma: "Joo, mahtava idea!"huudahdin ja lähdimme hypellen pihatallille. Nappasimme hevosten hoitopakit ja harjasimme ne leppoisasti jutellen. Sitten noudimme satulan ja suitset ja pian olimmekin valmiita. Seurasin Bellaa ja LaaLaata ulos ja nousimme selkään. Luimistellen Ladi lähti kohti kaivoskuiluja, lempireittiäni. Matkalla juttelimme iloisesti katsellen kuitenkin tarkasti ympärillemme oranssinraitaisen kissan varalta. Ympärillämme ei kuitenkaan näkynyt muuta kuin metsää. LaaLaa: ”Jos olisin kissa, minne mä menisin?” pohdiskelin ääneen ja kuulin takaani naurahduksen. Jatkoin ääneen pohdiskeluani heti kun oivalsin jotain: ”Jos kissat kerran tykkää napata hiiriä, meijän ehkä kannattaa mennä jonnekki mis on paljon hiiriä. Joku pieni vaja jossain kenties. Mimosa on varmaa jo kaikki tallin alueen hiiret saalistanu niin se on ettiny toisen paikan. ” Päätimme heti siirtyä raviin, ja annoin Wilman mennä edellä. Bella olisi kyllä mennyt mielellään edellä, mutta Wilma kertoi nähneensä jonkin vanhan rakennuksen eräällä maastoretkellään, noin kilometrin päässä siitä missä olimme. Toivoin todella, että meitä onnistaisi, sillä illat kun eivät olleet enään niin pitkiä... Wilma: Minun ohjastamanani lähdimme suuntaamaan kohti pientä hökkeliä erään metsätien reunassa. Matkaan ei kulunut paljoakaan aikaa, ja perillä päätimme, että LaaLaa pitelee hevosia sillä aikaa, kun minä etsin Mimosaa sisältä. Lattia oli romun peitossa. Katselin ympärilleni, mutten nähnyt vilaustakaan raitapaitaisesta kissasta. Kuulin hiirien rapistelevan nurkassa ja säikähdin. Jonkinaikaa tutkittuani LaaLaa huuteli ulkopuolelta: "Näkyykö mitään?" Päätäni pudistellen tulin ulos ja huokaisin: "Ei muuta kun kasa roinaa." Ilta alkoi jo hämärtyä, joten kysyin LaaLaalta: "Mennäänks etsimään tallilta?" LaaLaa: Pitelin kiltisti paikallaan seisovan Bellan ja hieman rimpuilevan Ladin ohjista kiinni. Wilma astui esiin vanhasta pienestä rakennuksesta odotellen vastaustani. ”Ei tässä oikein muuta vaihtoehtoakaan ole, kuin palata pikkuhiljaa tallille päin”, vastasin ja ojensin punatukalle Ladin ohjat. Nousimme ratsaille ja lähdimme käynnissä kohti tallia pienen kiertävän reitin kautta. Katsahdin taivaalle ja toden totta, aurinko laski nopeasti, mutta vielä olisi aikaa. Kun katselin ympärilleni, huomasin toisen vanhan vajan, tällä kertaa pellon keskellä olevan. ”Hei! Wilma, kato!” Huudahdin ja tunsin jopa Bellankin säpsähtävän. Nostimme laukan ja laukkasimme pientä tietä kahden pellon välissä kohti vajaa. Sovimme taas, että minä pidän hevosista kiinni, koska Wilma oli paljon pienikokoisempi ja pystyisi helposti sujahtamaan osittain romahtaneeseen, harmaaseen puiseen rakenukseen. Wilma: Ovi aukesi narahtaen, ja astuin sisään. Siristin silmiäni ja yritin nähdä eteeni hämärässä varastossa. Rakennuksessa oli vain yksi, rikkinäinen ikkuna. Valoa oli siis niukasti. Juuri kun olin luovuttamassa, kuului nurkasta vanhojen parrujen seasta hento ääni: "Miau!" Tulin täyteen toimintaa, ja nopeasti riensin kohti ääntä. Siellä Mimosa makasi itkien kissanitkua. Se oli jäänyt jalastaan kiinni seikkaillessaan parrujen päällä. "Laa, Mimosa on täällä! Se on jäänyt tassustaan jumiin!" huusin ulkona odottavalle LaaLaalle. LaaLaa: Olin katsellut maisemia ja havahduin Wilman huudahdukseen. Menin oviaukon suulle pidellen hevosten ohjista kiinni. Rakennuksessa tosiaan oli pimeää. Koska Bellan ohjat olivat tämän kaulalla ja pystyin luottamaan tammaa, päästin niistä irti ja kaivoin vapaalla kädelläni kännykän esiin. "Osoitan sinne kohta vähän valoa" kerroin ja painoin näytöltäni apuvalon päälle. Se syttyi hyvin kirkkaana ja itsekin säikähdin sitä. Nyt kissa erottui selkeästi ja myös se, että raukkaparan toisen jalan päällä oli paksu lauta. Wilma tarttui heti toimeen ja alkoi nostaa lautaa, mutta se oli liian painava pois siirtämiseen. Päätimme vaihtaa rooleja ja yllätyin siitä kuinka painava siirrettävä lauta oli. Sain sitä kuitenkin siirrettyä siten, että Mimosa singahti heti liikkeelle ja livisti rakennuksesta ulos. Wilma: Kissa kipitti hiekkatietä pois vinhaa vauhtia. "Toivottavasti sillä on sen verran järkeä päässään, että se menee tallille", huokaisin ja suljin varaston oven. Otin Ladin ohjat Laalta ja nousin Ladin selkään. "Sit tallille!" LaaLaa hihkaisi ja lähdimme matkaan käynnissä. LaaLaa: Perillä veimme hevoset talliin ja riisuimme varusteet. Harjasimme vielä ratsumme, joista oli ollut kovasti apua tänään! Kun lähdimme pikkutallista, kävelimme taukotiloihin, jossa Helena oli kuin olikin sohvalla raidallinen kissa sylissään. Emme voineet muuta kuin hymyillä Wilman kanssa. //Ihana rope! Ja mahtvaaa, että löysitte Mimosan, mun syli olisi paljon kylmempi ilman sitä Saat tästä 5 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Oct 9, 2015 13:00:55 GMT
Irtohypytystä feat. Bella 17th
Kuten kuvasta näkyy, irtohypytettiin Bellaa Laan kanssa. Ladi ei päässyt kokemaan tätä riemua, sillä oli illalla hommia tuntiponina. Bella tajusi idean nopeasti ja tamma meni tosi kivasti! (Oon innostunu nyt ihan hirveesti tekemään vesiväritöitä, se on vaan se mun juttu!) //Oi, ihana, Bellalla oli varmasti hauskaa! Ehkä pääset jossain vaiheessa hyppyyttämään Ladiakin! Luulen, että se kiukkupussi vois tykätä tosta hommasta, kun saa mennä itsekseen ilman ratsastajaa Mä tykkään kyllä näistä vesiväritöistä, ite en oikeen oo ikinä oppinu käyttämään vesivärejä tai muutakaan maalaukseen liittyvää.
Saat tästä kuvasta 5 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Oct 11, 2015 14:34:25 GMT
|
|
|
Post by Wilma on Oct 17, 2015 17:08:25 GMT
Ei aivan meidän päivä... 19th
Tallilla oli hiljaista, kun talutin Ladin karsinaansa ja aloitin harjaamisen. Pöly lensi ponin ympärillä. Harjasin ensin pölyharjalla, sitten sualla, sitten putsasin kaviot ja viimeiseksi harjasin pään. Jätin Ladin odottamaan karsinaansa siksi aikaa, kun hain satulat ja suitset. Palattuani varustin Ladin kuntoon, ja sitten talutin sen kentälle. Kentällä kiristin satulavyön ja nousin selkään. Lyhensin jalustinhihnoja hieman ja komensin Ladin sitten menemään käyntiä pitkin ohjin. Jonkin aikaa käveltyämme vaihdoimme suuntaa ja otin ohjat tuntumalle. Verryttelin Ladia ensin käynnissä, sitten ravissa. Tein voltteja ja pääty-ympyröitä, kiemurauria ja suunnanvaihtoja. Kun poni tuntui vetreältä ja hyvältä, siirsin sen käyntiin ja aloin valmistella sitä tulevaa tehtävää varten. Aloin tekemään kulmiin vastataivutusta ja pitkillä sivuilla lisäsin tempoa hitusen verran. Jonkin aikaa tätä tehtävää mentyäni vaihdoin suunnan ja menin samaa tehtävää uudestaan. Sitten siirryin raviin ja tein saman ravissa. Ladi kulki minua kuunnellen ja jokaiseen pienenpieneenkin apuuni vastaten. Jossain vaiheessa aloin tulemaan päädystä pituushalkaisijalle. Ravasin ensin pari metriä eteenpäin ja tein sitten pohkeenväistöä sivulle. Sitten tein pienen puolipidätteen ja nostin laukan. Ladi laukkasi kiltisti uraa pitkin. Yhtäkkiä metsässä rytisi. Näin vilaukselta rusakon juoksevan hullun lailla ja seuraavassa hetkessä makasin maassa kyljelläni Ladin juostessa vapaana pitkin kenttää. Ohi kulkeva Helena ryntäsi heti paikalle. Hän käski kottikärryjä kuskaavan Karlan ottaa Ladin kiinni ja juoksi luokseni. "Makaa siinä vaan paikallasi, älä yritä vielä nousta ylös. Sattuuko mihinkään? Pystytkö liikuttamaan käsiäsi ja jalkojasi?" Helena kyseli minulta. Liikuttelin varovasti jalkojani ja käsiäni. Oikeaan ranteeseen sattui ja minusta oli läsähtänyt ilmat pihalle. Kun sain haukottua happea sisääni vääntäydyin varovasti istumaan Helenan tutkaillessa rannettani. "Se taitaa olla nyrjähtänyt", hän totesi tuomionsa. Helena katsoi minua ja sanoi sitten: "Tule, mennään laittamaan siihen kylmäpussi. Karla hoitaa kyllä Ladin talliin." Seurasin Helenaa toimistoon. Istuin sohvalle odottamaan siksi aikaa, kun Helena etsisi kylmäpussin. Velmu-koira hypähti viereeni sohvalle ja alkoi nuolla naamaani. Näin helposti hyvin alkanut koulutreeni kääntyi aivan päälaelleen. Tällänen pikkuinen ratsastustarina! Näin meillä.... //Voi ei, kurja juttu :/ Nää on näitä ratsastuksen haittapuolia, aina voi sattua jotain. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään pahempaa. Koulutreenisi kuitenkin sujui hyvin, Ladi kulki mallikkaasti!
Saat tästä pikkutarinasta 5 hoitopistettä!
-Helena
ps. olet ratsastanut sen verran koulua Ladin kanssa ja ollut kisoissakin, että pistin sulle kaappeihin koulumerkin!
|
|
|
Post by Wilma on Oct 18, 2015 17:50:41 GMT
Kävelyllä 20th
Puunasin Ladia tallissa. Pölyharja huiski pitkin harmaata selkää ja pöly lensi. Ladi oli juuri piehtaroinut karsinassaaan, ja se näkyi, putsattavaa oli reilusti. Kun Ladi oli aivan puruton ja puhdas, suljin oven ja hyppelin taukohuoneeseen. Loikin raput kaksi askelmaa kerralla ja ylhäällä suuntasin oitis kaapilleni. "Mitäs Wilma?" LaaLaa hymyili Mimosa sylissään. "Mites tässä, aattelin viedä Ladin metsään kävelylle!" hymyilin takaisin ja avasin kuluneen kaapin oven. Se aukesi narahtaen hiljaa. Kaapin oven sisäpuolella oli monta kuvaa minusta ja Ladista. Nappasin hanskani kaapin pohjalta ja sanoin heipat Laalle. Sitten palasin talliin Ladin luokse. Tallissa silittelin hetken Ladia ja hain sitten sen suitset. Puin ne ponin päähän ja sitten talutin Ladin ulos. Taivas oli harmaa ja ulkona oli viileää, muttei se haitannut meidän menoamme. Olin ajatellut, että kiertäisimme tänään pidemmän lenkin. Ensin menisimme vanhaa kaivostietä pitkin kalkkivuorille. Kalkkivuorilta jatkaisimme vanhoille kaivoskuiluille ja sieltä takaisin Ratapihaan. Ruskan eri väreinä loistavat lehdet havisivat tuulessa. Meidän jälkeemme hiekkaan jäi pieniä kavionjälkiä. Ladi kulki tänään rauhallisesti. Se oli jo hoitaessa ollut todella rauhallinen, vähän äkäinen tietysti, muttei se ollut kertaakaan yrittänyt näykkäistä tai potkaista. Kalkkivuorilla jouduimme vähän kiipeilemään. Se oli Ladille mielekästä ja hauskaa puuhaa. Poni puuskutti vähän, kun selvisimme mäkien yli. Pian mäki kääntyi alamäeksi, jolloin matkan taittaminen ei ollut yhtä raskasta. Pysähdyimme hetkeksi vanhoille kaivoskuiluille, ja Ladi sai nyhtää maasta osittain jo kuivunutta ruohoa. Silitin ponia ja kerroin sille, kuinka mahtava se olikaan. Kun oli aika jatkaa matkaa, Ladi lähti kulkemaan eteenpäin reippaassa tempossa. Tallilla otin Ladilta suitset pois ja laitoin sen kiinni molemmin puolin. Sitten harjasin sen huolellisesti ja putsasin sen kaviot. Vein tamman tarhaan, jossa se tietenkin otti ja piehtaroi kuraisimmassa kohdassa minkä vain löysi. "Kiitti vaan Ladi!" huokaisin ja nauroin sitten. Marssin vielä talliin putsaamaan ponin karsinan. Nostelin talikolla likaiset kuivikkeet ja lantakasat kottikärryihin ja vein ne lantalaan. Hain vielä puhtaita puruja ja levitin ne vanhojen kuivikkeiden päälle tasaiseksi patjaksi. Sen jälkeen menin taukohuoneeseen ja keitin itselleni kupillisen kuumaa, höyryävää kaakaota. //Ihanan rauhallinen tarina Syksyfiilis välittyi kivasti tännekin. Ladi tykkäsi varmasti kiipeilystä ja käyskentelystä, hevoselle kuin hevoselle tekee hyvää mennä välillä ihan rauhassa!
Tästä tarinasta ja ihanasta piiroksesta napsahtaa 6 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Oct 25, 2015 20:51:13 GMT
Palkintokuva Wilmalle!
|
|
|
Post by Helena on Oct 25, 2015 22:10:52 GMT
Ja tässä tulee erikoistehtävä: -Tallin satulahuoneesta on ruvennut häviämään tavaraa. Selvitä mysteeri tarinassasi, osa tarinan tapahtumista täytyy tapahtua Ratapihan ulkopuolella. Jos saat asiat liittymään jotenkin hevosiin, siitä plussaa -Tarinan tulee olla vähintään 400 sanan pituinen! -Tehtävällä ei ole aikarajaa, kirjoita kun jaksat
|
|
|
Post by Wilma on Oct 26, 2015 18:34:28 GMT
|
|
|
Post by Wilma on Oct 26, 2015 18:54:34 GMT
Salapoliisin hommissa part. 1 22nd
Tongin ärtyneenä Ladin harjapakkia ja palasin sitten talliin, jossa LaaLaa harjasi Bellaansa. ”Ootko nähny Ladin pöläriä? En löydä sitä mistään”, kysyin ja lysähdin istumaan lattialle. LaaLaa katsoi minua hämmästyneenä ja sanoi: ”Enpä ole, ootko kattonu varmasti kaikkialta? Tiedäthän alkeistuntilaiset, ne on joskus tosi huolimattomia…” Pudistelin päätäni. Olin tonkinut kaikkialta, etsinyt koko satulahuoneen, tutkinut muiden heppojen harjalaatikot, etsinyt tallista, taukohuoneesta, toimistosta… Olin jopa tonkinut Ladin karsinan kuivikkeita talikolla löytämättä mitään. ”Itseasiassa Bellan varalle hankitut pintelipatjatkin on jossain ihan teillä tietymättömillä, ei sillä, että niitä älyttömästi tarvitsisin, mutta kuitenkin”, LaaLaa pohdiskeli. Piakkoin hän lähti Bellalla maastoon. Hän oli pyytänyt minuakin mukaan, mutta olin lupautunut auttelemaan tuntilaisia ja satuloimaan hevosia, joten tällä kertaa en päässyt lähtemään. Kylmästä hytisten menin päätalliin, jossa liuta hoitajia varusti jo hevosia. ”Wilma, viitsitkö laittaa Hodan kuntoon?” huikkasi Milena minulle ohimennen. Nyökkäsin vastaukseksi ja hain satulahuoneesta Hodan varusteet ja harjapakin. Harjauksen jälkeen satuloin vanhan herran, ja sitten puin Hodalle suitset. Pian Hodan ratsastaja tulikin ja luovutin tälle pojan ohjat. Enää Latinan varustaminen oli kesken, ja meninkin sen hoitajan, Bean luokse tarjoamaan apuani. Minut nähdessään hän huokaisi ja puuhkaisi sitten väsyneesti: ”Tunti alkaa parin minuutin päästä eikä Latinalla ole vieläkään satulaa selässään! Merja suuttuu hillittömästi, jos Latinan ratsastaja myöhästyy tunnilta mun takia…” ”Mikset sitten satuloi sitä?” kysyin hämmentyneenä. ”Satuloisin jos pystyisin, mutta ilman satulavyötä on paha satuloida”, Bea vastasi minulle surkeana. ”No, nyt sinä kipaiset etsimään Merjan ja sanot sille, miten asia on. Latinan ratsastaja selviytyy varmasti ilman satulaakin”, määräsin ja Bea kipaisi etsimään Merjaa. Itse kerroin paikalle saapuneelle ratsastajalle, että hänen pitäisi mennä ilman satulaa, ja pian Latinan jo katosi ratsastajansa kanssa tallin ovesta. Tunnin kuluttua tuntilaiset alkoivat hiljalleen valua takaisin talliin. Me katseltiin LaaLaan kanssa niiden touhuamista ja samalla selostin hänelle Latinan satulavyön katoamisesta. ”Täällä on takuulla joku sellanen kaappi niinku Narnian tarinoissa, et se vaan johtaa johonki ihme paikkaan, eli kummiski meidän varusteet lojuu jossain karkkimaassa missä laukkaa pinkkejä ja sinisiä poneja”, päätteli Laa enkä voinut olla nauramatta ystäväni kommentille. Sitten kuitenkin vakavoiduimme. Mitä Helena sanoisi, jos kuulisi asiasta? Toivottavasti ei vain luulisi, että katoaminen olisi Latinan hoitajan, Bean takana, sillä Bealla ei ollut asiaan osaa eikä arpaa. ”Tää juttu kaipaa nyt Sherlock Holmesia ja hänen arvoisaa apuriaan Watsonia!” sanoin ja hyppäsin seisomaan. Kului muutama päivä. Olin käymässä kylän kaupassa ostamassa helpotusta suklaannälkääni. Kassalle jonottaessani silmiini pisti alkeiskurssin poika. Enpä kai olisi häntä tallillakaan edes kunnolla huomannut, mutta alkeiskurssilla ei ollut muita poikia. Kädessään hänellä oli keltainen muovipussi. Kun olin maksanut ja tallustellut ulos syyssäähän, oli poika vielä ulkona. Kävellessään hän tonki muovikassin sisältöä, enkä ehtinyt huutaa hänen peräänsä, kun hän huomaamattaan tiputti jotain. Kipitin noukkimaan esineen talteen antaakseni sen pojalle, kun hänet seuraavan kerran näkisin. Hätkähdin, kun näin, mikä esine oli. Se oli Ladin kadonnut pölyharja jatkoa seuraa…..
|
|
|
Post by Wilma on Oct 27, 2015 5:17:18 GMT
Salapoliisin hommissa part. 2 23rd
Seuraavana päivänä tallilla kerroin asiani Helenalle. "Wilma, se on vaan pölyharja. Eikä me voida mitään todistaa, ehkä poika oli vaan epähuomiossaan ottanut harjan mukaansa. Sitäpaitsi se harja oli jo vanha ja kulunut, ostithan sä jo uuden hevostarvikeliikkeestä, oikein luonnonharjaksisen", pudisteli Helena vain päätään ja määräsi minut sitten lantaa lappaamaan. Huokaisten lähdin ulos ja menin putsaamaan Ladin karsinan. LaaLaa saapui pian paikalle ja hän kysyikin minulta heti: "Lähdetkö maastoon? Sais hepat vähän liikuntaa." Lupauduin iloisesti lähtemään, sillä olin jo valmis. Haimme hepat tarhasta ja varustimme ne ennätysvauhtia. Pian olimmekin jo lönköttelemässä rauhallisella hiekkatiellä. Vähän matkan päässä näkyi pusikossa liikettä. Ladi säpsähti ja sai samalla Bellankin hermoraunion partaalle. Oli tipalla, ettei hevoset lähteneet viemään meitä. Hevosten rauhoituttua erotimme hatarasti hahmon, joka hiippaili pellon keskellä sijaitsevan vanhan aitan luo. Hahmo pujahti sisään. Hetken päästä näkyi taas liikettä, kun hahmo tuli ulos ja juoksi sitten metsään. "Karmivaa", totesi LaaLaa. Vilkaisin häntä huvittuneena ja sanoin sitten: "Todella karrmivaaa! Se oli varmaan aave tai sitten vampyyri, kumpaa sinä veikkaat?" LaaLaa hymähti. Hetken kiistelimme, oliko hahmo vampyyri vai aave, mutta tiesimme kuitenkin, että hahmo oli ollut kyllä ihan verta ja lihaa, ihminen siis. Mutta mitä hahmo oli tehnyt vanhassa aitassa? Sitä me emme tienneet. Tallilla meitä oli vastassa hälisevä tyttölauma sekä ahdistuneen näköinen Mikael. "Missin suitset on nyysitty!" parkaisi lähinnä seisova Sanni. Katsoimme LaaLaan kanssa hämmentyneinä toisiamme. "Miten minusta tuntuu, että se tyyppi siellä metsässä liittyy tähän jupakkaan jotenkin!" sanoi Laa, kun veimme hevoset talliin. "Loistavasti päätelty, rakas Watson!" hymähdin ja vakavoiduin sitten, vaikka se minulle vaikeaa onkin. "Mennään tutkimaan se aitta kun ollaan viety hevoset takaisin tarhaan", päätin. Jonkin ajan kuluttua hölkkäsimme hiekkatiellä taskulamput kourassamme suuntaamassa vanhalle aittahökkelille. Pian pelto avautui silmiemme eteen, ja kipitimme sen yli aitalle. Aitan ovi aukesi narahtaen, kun raotin sitä ja tutkin sitä taskulampun valossa. Yhteisvoimin ryhdyimme tonkimaan aittaa. Minua ällötti homeiset seinät ja nurkissa rapistelevat hiiret, mutta jatkoin etsintää. Olimme etsineet jo jonkin aikaa, kun LaaLaa huudahti iloisena: "Täällä! Löysin jotakin!" Kannoimme keltaisen muovikassin ulos vähäiseen valoon ja tyhjensimme sen pellon reunaan. Sen sisältä paljastui, tattadadaa, Missin suitset ja Latinan satulavyö! "Loistavasti toimittu, rakas Watson!" virnistin Laalle, joka oli yhtä iloinen löydöstään kuin minäkin. "Vaan ei näy Bellasen pintelipatjoja, harmin paikka", hymähti LaaLaa, kun tallustimme takaisin talliin. "Arvatkaa mitä löydettiin?" huudahti LaaLaa saapuessamme talliin. Nostin keltaisen kassin kaikkien nähtäville ja kaivoin sen uumenista Latinan satulavyön ja Missin suitset. Porukan silmät olivat varmaan pizzalautasten kokoiset. Hetken hiljaisuuden jälkeen Bea älähti: "Mistä ne löysitte noi? Ihan mahtavaa, hyvä te!" LaaLaa hymyili ja kertoi sitten: "Vanhasta aittarakennuksesta keskeltä peltoa." Kipitimme sitten toimistoon ja herätimme sohvalla nukkuvan Helenan näyttääksemme hänelle löytöämme. Hän ilahtui todella paljon, ja lupautui pitämään meille kiitokseksi ilmaisen tunnin, kun kerkeäisi. Virnistimme LaaLaan kanssa toisillemme. Ilta hämärtyi, kun poljimme kotiin yhtä matkaa. alkaako juoni selviytyä? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Jatkoa seuraa...
|
|
|
Post by Wilma on Oct 27, 2015 18:18:58 GMT
Tässä se on, kauan kaivattu Sherlock Holmesin ja Watsonin seikkailun viimeinen osa! No leikki sikseen, hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Salapoliisin hommissa part.3 24th
Rasvasimme satuloita kaikessa rauhassa satulahuoneessa, kun Helena täräytti paikalle tukka sekaisin, niin kiihtyneenä, ärtyneenä ja huolestuneena kuin Helena vain voi olla. "Mitä ihmettä Helena? Mikäs nyt on?" kysyi LaaLaa. Helena ei vastannut, lysähti vain istumaan ja hautasi kasvot käsiinsä. Kuulimme pienen pientä voihketta. "Särkeeks sun päätä?" kyselimme ihmeissämme, mutta emme saaneet vastausta. "Remun satula on viety!" voihki Helena. Jonkin aikaa taputeltuamme Helenan selkää ja lohduteltuamme häntä, passitimme hänet ystävällisesti mutta määrätietoisesti puhelimeen ilmoittamaan asiasta poliisille. "Ja riisu noi ärtsyt toppahousus, johan hevosetki nauraa ittensä hengiltä sut nähdessään!" sanoin vielä viitaten Helenan jalassa oleviin, valkoisiin ja punaisia pilkkuja omaaviin toppahousuihin. "Sulla on kyllä maailman huonoin tyylisilmä!" huokaisi LaaLaa. Huomasin tämän suupielen nykivän, ja minuakin hymyilytti. Helena esitti loukkaantunutta ja sanoi: "Mitä? Näähän on supermageet, Kaisa osti nää mulle joskus alennuksesta. On muuten pirun lämpimät!" LaaLaa purskahti nauruun, ja minä huokaisin Helenalle: "En kyllä yhtään ihmettele, miksi noi oli alennuksessa. Mut mees jo!" Helenakin vakavoitui ja huokaisi sitten: "Toivottavasti satula löytyy! Mulla kun ei olis varaa ostella uusia satuloita joka välissä, ne on aika hintavia nääs" Seuraavassa hetkessä me jo LaaLaan kanssa tarkkailtiin tallilaisia, joita olikin paljon, sillä alkeistunti oli juuri alkamassa. Sama alkeiskurssin poika, johon olin törmännyt kaupassa, oli unohtanut katsoa eteensä ja melkein törmäsi meihin satuloinensa. Hän hätkähti katsoessaan meihin, tuijotti hetken hätääntyneesti ja juoksi sitten tiehensä. "Mikä lie sekopää", pyöritteli LaaLaa silmiään. "Musta tuntuu, että meidän kannattaisi käydä tyydyttämässä tää kauhea suklaanhimo. Kukaan ei oo löytäny ikinä satulavarkaita tyhjin vatsoin, se on tieteellisesti tutkittu", totesin ja niin painelimme LaaLaan kanssa kaupalle. Fazerin sininen kourassani ja vajaa kolme euroa köyhempinä suuntasimme takaisin tallille. Olimme vielä aika alkumatkalla, kun näimme jotakin todella outoa. Alkeiskurssin poika hiipparoi kohti omakotitaloaluetta. "Eikös ton pitäisi olla tunnilla?" hämmästelin ja tarjosin Laalle suklaata. "Kyllä pitäisi. Tässä on nyt jotain mätää", LaaLaa mutisi ja alkoi imeskelemään suklaapalaa, "On myös ihan yhtä outoa, että se poika roudas mukanaan jäätävän kokosta esinettä, joka oli mustan jätesäkin sisällä." Kun saavuimme tallille, menimme ensitöiksemme kysymään Helenalta, miksi poika ei ollut tunnilla. "Sen vatsaa alkoi kai koskea", sanoi Helena ja jatkoi paperihommiaan, "Ainakin niin se mulle ja Merjalle sanoi." Vilkaisimme LaaLaan kanssa toisiamme ja mutisin hiljaa: "Mulla on omat epäilykseni asiasta..." Se ei tietenkään jäänyt Helenan tarkoilta korvilta huomaamatta, joten pian olin vuodattanut hänelle koko kertomuksen LaaLaan nyökytellessä ja lisäillessä yksityiskohtia. Kun olimme lopettaneet, oli Helenan kasvoilla tulkitsematon ilme. Hän katsoi meihin ja sanoi sitten: "Taidan soittaa pojan vanhempineen paikalle. Te jäätte myös tänne." Puolen tunnin kuluttua olimme toimiston ulkopuolella, minä, LaaLaa ja pojan äiti. Poika oli sisällä Helenan haukankatseen alla. Pojan äiti käveli pientä ympyrää niin, että punaiset korkokengät kopisivat joka askeleella. Hän pureskeli punaisia rakennekynsiään hermostuneena ja kaiveli krokotiilinnahkaisesta laukustaan vesipulloa. Pian toimiston ovi avautui, ja nainen kutsuttiin sisään. Helenan katse oli jäätävä. Hän vilkaisi meihin ehkä hivenen lämpimämmin ja nyökkäsi. Se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Poika äiteineen tuli ulos. Me riensimme Helenan luokse ja rupesimme kyselemään häneltä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. "Tulkaa sisään, niin kerron teille", hän hymähti ja haudanvakavin kasvoin astelimme sisään toimistoon. Helena istui tuolilleen ja me sohvalle ja sitten Helena aloitti: "Olitte aivan oikeassa. Tämä poika, Markus nimeltään, on kaiken takana. Ei, älkää katsoko minua noin voitonriemuisesti, poika teki sitä, vaikkei tahtonut, sillä hän on kleptomaani." Katsoimme LaaLaan kanssa hämmentyneinä toisiamme ennenkuin avasin suuni ja kysyin Helenalta: "Tota, voitko selittää, että mikä ihme on se... No se mikä ihmeen maani nyt olikaan?" Helena hymähti ja katsoi minua: "Kleptomaani Wilma, kleptomaani. Kleptomaani on ihminen, joka varastaa, vaikkei tarvitsisi varastamiaan esineitä. Se on periaatteessa kuin huumetta, varastamiseen tulee tarve, se tuo kleptomaanejen elämään tietynlaista jännitystä." Järkytyin suuresti. Poikahan oli vielä niin nuori, ehkä seitsemän vuotta vanha. Surullista. Tähän se maailma on menossa! Remun satula palautettiin ja me saimme tallilla sankareiden maineen, kun olimme ratkaisseet suuren mysteerin ja varkauden. Silti poika säälitti minua. Hän ei saisi tulla tallille pitkään aikaa, ehkei jopa koskaan, jos jatkaisi varastamista. Jynssäsimme LaaLaan kanssa satuloita satulahuoneessa, kun LaaLaa yhtäkkiä sanoi: "Aika surullista, sen pojan kannalta siis. Mä en voisi olla päivääkään erossa Bellasta! Mutta toisaalta ihan hyvä, että se saatiin kiinni ja poika pääsi hoitoon. Muutenhan täällä ois kohta koko talli tyhjänä, kun se ois vieny kaiken." Virnistin ja katsoin ystävääni. "Loistavasti ajateltu, rakas Watson!" hymähdin ja jatkoi jynssäystä. "Eikö vaan? Mutta ne pintelipatjat mä kyllä haluisin takaisin!" LaaLaa tuumasi ja räjähdimme vapautuneeseen nauruun. Sori tästä vikasta osasta tuli joteniin tönkkö... Mutta ehkä paras erikoistehtävä ikinä, kiitos Helena! //Oon ihan sanaton! Tää oli ehkä paras tarina ikinä! et usko miten hymyilytti, kun tätä luin! Mitä mä tekisinkään ilman teitä hoitajia, talli ois ihan retuperällä ja kaikki kamatkin ois varastettu! Mahtavaa, että käräytit varkaan Mahtavaa tekstiä ja muutenkin ihan heppakirja-ainesta
Tästä tarinasta on pakko rasauttaa täydet 10 hoitopistettä! Ja toinen erikoistehtävä on täten suoritettu hyväksytysti!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Oct 31, 2015 9:26:12 GMT
Maastossa 25th Ladin kanssa maastoillessa tulee löydettyä
ne syrjäisimmät kinttupolut ja paikat, joiden olemassaolosta ei tiedä kukaan muu. Pahoittelut huonosta laadusta ja keskellä olevasta taitoksesta! //Ihana syksyfiilis! Ja ihan totta, ponilla on hyvä päräyttää niihin vähän kummallisimpiinkin maastoihin Taitos ei haittaa, albumiinhan tämä joutuukin!
Saat tästä 4 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Nov 11, 2015 6:55:55 GMT
Harjoituskappale 26th
Harjoituskappaletta! Linejen copyt tosin (c)VRL-10345, väritysharjoitusta siis! Onhan kuva suttuinen ja siinä on paljon paranneltavaa, mutta harjoitus tekee mestarin!
//Wau, siitä se lähtee, hyvältä näyttää En tiiä miten näitten toisten linejen kanssa on, ehkä varmuuden vuoksi en laita tätä tonne albumiin, mutta saat 3 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Nov 14, 2015 10:47:38 GMT
Kuvaspämmiä... 27th
Kuvaa kuvan perään... Lisää harjoitusta, tällä kertaa linetkin on miun tekemät! //Jes, näitä kuvia on aina niin kiva katella! Tää sujahtaa suoraan albumiin Saat tästä 4 pojoa!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Nov 18, 2015 18:00:12 GMT
Humputtelua 28th
Bussin penkit hytkyivät, kun istuin bussissa matkalla Ratapihan ratsutallille. Katselin ikkunan takana vilahtelevia maisemia. Ulkona oli jo nyt pimeää. Niin se talvi vain tulisi, ja toivottavasti lumet myös. Bussi pysähtyi pysäkille joten nappasin keltaisen, kuluneen tallikassini ja loikkasin ulos pimeään syysiltaan. Oikeastaan minun olisi pitänyt jäädä kotiin lukemaan seuraavan päivän kokeisiin, mutta vakuuttelin äidilleni lukevani kun palaisin tallilta. Tällä hetkellä en kaivannut mitään muuta kuin rauhallista maastolenkkiä Ladin kanssa. Tallilla vein kassini kaappiin. Taukohuoneessa ei ollut ketään. Hipsin talliin Ladin luokse. Ladi oli nyrpeällä päällä, kuten aina, jaminun oli toruttava sitä monesti, kun se yritti tempoa riimunnaruja ja hyökätä hampaat irvessä minua kohti. Kun poni oli harjattu, sitaisin riimunnarun kiinni päitsiin ikäänkuin ohjiksi. Tänään menisimme ihan rennosti. Hain vielä itselleni keltaisen heijastinliivin. Sitten lähdimme matkaan. Köpöttelimme hiljakseen pitkin hiekkateitä ympärillämme vain metsää ja peltoa. Ladi säikähti puusta lentävää pikkulintua. Se rauhoittui kuitenkin pian. Mutkan jälkeen nostin ravin. Ravasimme pitkään ennenkuin tie kävi niin kuoppaiseksi, että minun oli pakko siirtää poni käyntiin. Jossain vaiheessa tulimme Kalkkijärven rantaan. Ohjasin Ladin hyiseen loppusyksyn veteen. Jäimme rannan tuntumaan vain niin syvälle, että vesi ylsi puoleenväliin ponin polvia. Ladi kuopi vettä etusillaan ja pärski, siitä taisi olla hauskaa kahlailla. Sitäpaitsi kylmässä vedessä hevosen seisottaminen teki hyvää, olin kuullut että jotkut saattoivat viedä hevosensa treenin jälkeen puoleksi tunniksi järveen seisomaan, sillä se kylmäsi hevosen jalkoja. Kun vesipeto-Ladi oli kyllästynyt vesileikkeihin, jatkoimme matkaa. Eräällä pellolla annoin Ladin laukata, ja Ladi laukkasi kiltisti ja reippaasti. Kun pidätin sitä, se siirtyi heti raviin ja sitten käyntiin, vaikka minulla olikin vain riimu ja riimunnaru. Pitäisi kai antaa Ladin mennä vapaammin useamminkin, jos tulos oli näin hyvä. Lenkin jälkeen palasimme takaisin talliin. Hoidin Ladin ja annoin sille palkaksi porkkanan. Kello oli jo paljon, joten hain tallikassini autiosta taukohuoneesta ja lähdin bussipysäkille päin. Kotona odotti koulukirjat, mutta olin silti iloinen, maastoretki Ladin kanssa sai minut aina hyvälle tuulelle. //Ihanan rentoa meininkiä! Kiva pistellä välillä menemään pelkällä riimulla, pitäisköhän pitää joskus tommonen ilman suitsia-tunti.. Hyvä että muistit heijastinliivin, se on näillä keleillä ehdoton!
Saat tästä tarinasta 5 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Dec 19, 2015 18:55:13 GMT
Hyppelöitä 29th
Kuljin hevostarvikeliikkeen hyllyjen seassa etsimässä Ladille joululahjaa. Hypistelin pehmeitä nahkariimuja ja svarowski-timantein koristeluita otsapantoja ja huokaisin. Tälläisiin hienouksiin kukkaroni sisältö ei riittänyt, joten Ladi saisi tyytyä johonkin vähän halvempaan. Sitäpaitsi, Ladille oli varmaan yksi ja sama, oliko sen varusteet kalleinta ja hienointa merkkituotetta, jota kaupasta löytyi vaiko jotain halvempaa mutta silti hyvää tavaraa. Ei se poni katsonut, lukiko sen suojissa Veredus vai Horze. Lopulta päädyin ostamaan keltaisen satulahuovan, jonka reunaa kiersi keltainen ja hopeinen nyöri. Lisäksi nappasin mukaani pussin heppanameja ja itselleni uudet ratsastushanskat. Tallille talsiessani huomasin ikävän tosiasian siitä, että kukkaroni pohjalla ei ollut pennin pyörylää. Perheelle jäisi siis lahjat hankkimatta, mutta ei se mitään, poni oli tärkein! Tallilla vein hevostarvikeliikkeen muovikassin kaappiini. Vaikka uuden huovan kokeileminen heti paikalla himotti, olin ankarasti päättänyt, että Ladi saisi lahjansa vasta aattona, ihan niinkuin kuuluukin. Uudet hanskani sen sijaan otin heti käyttöön, vanhoissa oli jo viisi reikää ja ommelkin repsotti reunasta. Marssin talliin Ladin luo. Ponin oli alunperin tarkoitus mennä helppo c-tunnille uuden tuntilaisen kanssa, mutta Ladi oli lennättänyt ratsastajansa eilisellä estetunnilla pahanpäiväisesti, joten Helena oli suosiolla laittanut arkaluontoiselle ratsastajalle Letun. "Heippa, Ladi!" kuiskasin tammalle hiljaa ja avasin sen karsinan oven, jota koristi suuri sydämenmuotoinen pipari, jossa luki sokerikuorrutteella 'Ladi'. Puin riimun ponin päähän ja sidoin sen kiinni. Vedin satulahuoneesta hakemaani harjapakkia lähemmäksi ja tartuin pölyharjaan riisuttuani ponilta ensin loimen. Harjan pitkät harjakset huiskivat pitkin Ladin pörröistä kylkeä. Vaihdoin sukaan ja harjasin hevosen sillä kertaalleen. Sitten nappasin kaviokoukun ja pääharjan. Putsasin ponin kaviot, harjasin pään ja setvin harjan. Sitten varustin sen ja talutin ulos lumiseen säähän. Talutin ponin kentälle ja ponkaisin satulaan. Delegoin heti ohi kulkevan Milenan laittamaan kentälle puomin ja raahaamaan sinne myös kaksi estetolppaa. Onnekseni kenttä ei ollut liukas, Helena oli pitänyt siitä hyvän huolen. Alkukäynnit käveltyäni otin ohjat käsiini ja nostin kevyen ravin. Tein paljon voltteja, jotta Ladi vetreytyisi ja pysyisi kuulolla, sillä se vaikutti kuumalta. Menin myös Milenan kentälle asettamaa puomia. Vaihtelin suuntaa ja sitten, kun Ladi tuntui vertyneeltä, nostin laukan ja tulin puomia laukassa kevyessä istunnassa. Laukkasin puomin pari kertaa, kunnes siirsin Ldin käyntiin ja pyysin Milenaa rakentamaan pikkuruisen pystyesteen. Kun este oli valmis, kokosin ponia hivenen ja nostin laukan. Kun lähestyimme estettä huomasin Ladin tulevan aivan liian kovaa. Käänsin ponin voltille ja hidastin sitä puolipidätteillä ennenkuin ohjasin sen uudelleen esteelle. Ladi ponkaisi yli reilulla ilmavaralla. Hyppäsin esteen pari kertaa molemmista suunnista, jonka jälkeen Milena korotti estettä. Pompimme ja loikimme esteen yli kuin Nalle Puhin Tikru konsanaan. Pian este kohosi kuuteenkymmeneenviiteen centtiin (huhhuh!) ja Ladi hyppi senkin yli iloisena suurella ilmavaralla. Päätin lopettaa treenaamisen siltä päivältä. Loppuverkkojen jälkeen pomppasin alas Ladin selästä. Ponin lautaset höyrysivät pimeässä talvi-illassa. Milena lupasi korjata esteen pois kentältä, joten talutin Ladin talliin ja hoidin sen hyvin. Kun poni oli hoidettu, päätin mennä lämmittelemään taukohuoneen lämpöön. LaaLaa romelsi jotain yläkerrassa, joten kipaisin rappuset ylös. "Moi Laa! Mitäs puuhailet?" hihkaisin kun saavuin rappujen yläpäähän. "Keitän glögiä, otatko säkin?" LaaLaa hymyili ja nyökkäsin vastaukseksi. "Sullahan on punaset posket, olitko ratsastamassa?" hän kysyi kun kaatoi höyryävää juomaa mukiini. "Jep, hypittiin Ladin kanssa kentällä. Ainiin, haluutko nähdä mitä ostin Ladille joululahjaksi?" kysyin ja vastausta odottamatta kaivoin uuden satulahuovan tavaroita pursuavasta kaapistani. "Ai kun on nätti! Toi sopii Ladille varmaan superhyvin! Pitäiskö itekin ostaa tällänen... Oliko näitä punasina?" LaaLaa ihasteli ja nyökkäsin: "Niitä oli näitä keltasia ja sit valkosia, punasia, ruskeita ja tummansinisiä." Rupattelimme pitkään, ennenkuin huomasin kellosta, että bussi tulisi pysäkille viiden minuutin päästä. Huikkasin heipat Laalle ja kipitin sitten tallipihan yli kohti pysäkkiä. //Ladihan suorastaan liiti esteiden yli! Sillä ei olekaan pitkään aikaan hypätty, tamma tykkäsi varmasti. Jouduit näköjään vähän pidättelemäänkin menoa! Mukava tarina, jossa paljon sisältöä. Tykkäsin tosta uudesta satulahuovasta Ja nyt tekee mieli glögiä..
Saat tästä tarinasta 7 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Dec 24, 2015 14:33:23 GMT
Aattona 30th
Oli jouluaattoaamu. Kävelin hiekkatietä pitkin Ratapihaa kohti. Joulupuuro kotona oli syöty, joten äidin vastusteluista huolimatta riensin tallille. Ulkona satoi hiljalleen suuria, kauniita lumihiutaleita. Pyydystin niitä lapaseeni ja katselin, kun ne sulivat hiljalleen. Pian olin jo tallin pihassa, joten kävelin taukohuoneeseen. Kävelin aution taukohuoneen poikki ja loikin rappuset ylös tuttuun tapaani jättäen joka toisen askelman välistä. Noudin Ladin joululahjan, keltaisen satulahuovan, kaapistani ja menin takaisin ulos. Hevoset olivat jo ulkona, joten hyppelin Ladin tarhalle hakemaan sen aattomaastoon. Nappasin riimun naruineen jäisestä maasta ja puin sen hiirakon ponin päähän. Yhtäkkiä kuulin takanani askelia, ja näin LaaLaan liukastelevan Bellan tarhalle. Hymyilin ja huudahdin lähestyvälle ystävälleni: "Moikka Laa, ja hyvää joulua!" Ääneni kuullessaan LaaLaa nosti katseensa ja hymyili hänkin. "Sitä samaa sullekin! Mä luulin, ettei täällä olis ketään, mutta tietenkään sä et voinu olla vaan kotona ja kipitit tallille, arvaan", LaaLaa virnuili, enkä voinut kuin myöntää hänen olevan oikeassa. "Mitäs meinasit tehdä?" hän kysäisi. "Aattelin mennä tän possun kanssa aattomaastoon, haluatko mukaan?" vastasin ja silitin Ladin kaulaa. LaaLaa pudisti päätään ja sanoi: "Valitan, en jouda lähteä, lupasin äidille että käyn vaan toivottamassa Bellalle hyvää joulua ennenkuin lähdemme meidän sukulaisille kylään. Äiti odottaa jo autossa." LaaLaa lähti ja minäkin katosin talliin laittamaan Ladia kuntoon. Kiristin juuri luimivan tammani satulavyötä kun tallin ovi avautui ja Milena kurkkasi sisään. "Moi Milena! Lähdetkös mun kanssa aattomaastoon? Oon just lähdössä", huikkasin ilahtuneena tytön tulosta. Milena sulki oven ja sanoi: "Tottakai lähden! Odota vain hetki, laitan Derryn nopeesti kuntoon" Odotellessani Milenaa ihailin Ladin uutta satulahuopaa ja lykin sen suupielestä sisään hevostarvikeliikkeestä ostamiani heppanameja. Satulahuovasta Ladi ei tainnut paljoakaan ymmärtää, mutta namit sille maistuivat. Kun Milena oli valmis, veimme hevosemme ulos ja nousimme selkään. "Mennäänkö kaivoskuilujen kautta? Ei tehdä hirveän pitkää lenkkiä, porukat odottelee jo kotona..." kysyin ja Milena nyökkäsi. Matkan varrelle sattui pelto, jonne päätimme yksissä tuumin mennä hiukan irrottelemaan. Pellolla nostin ensin ravin ja ravailin pari ympyrää. Sitten käänsin Ladin turvan kohti pellon toista päätä ja nostin laukan. Ladi vastasi laukka-apuihini parilla ilopukilla. Pukkien aikana Derry ehti lähteä laukkaan, ja tämän huomattuaan Ladi viskasi päätään ja nosti vauhdikkaan laukan. Vesi valui silmistäni, kun tuuli piiskasi vasten kasvojani. Kätkin kasvoni Ladin liehuvan harjan taakse. Ladi saavutti Derryä hiukan, mutta ei mahtanut mitään pitkäkoipiselle kilpakumppanilleen, matka ruunikkoon oli liian suuri. Milena käänsi Derryn pellon toisessa päässä pysäytti sen. Naama virneessä hän odotti, kun täräytin paikalle. "Sepä oli hauskaa! Huomasitko, miten kovaa Derry meni?" Milena virnisti ja kumartui taputtamaan Derryä, joka pärskyi ja kurotti kaulaansa pitkälle. "Jep, se meni tosi kovaa! Mutta niin meni Ladikin, oikein mahanalus jalkoja täyteen!" nauroin ja jatkoimme sitten matkaamme käynnissä. Kun viimein saavuimme tallille huomasin, että puhelimeeni oli tullut viisi uutta viestiä ja neljä puhelua - kaikki äidiltä. "Mun pitää lähteä kun saan Ladin hoidettua, äiti varmaan luulee että mä oon kuollut", sanoin Milenalle. Milena virnisti ja sanoi: "Älä sure, mulla on tismalleen sama juttu, äiti on yrittänyt soittaa mulle varmaan sata kertaa!" Otin varusteet pois ja harjasin ponin perusteellisesti. Jakelin sen ruokakippoon lisää heppanamuja aina harjaamisen ohella. Harmi vain, että Ladi aikoi syödä minut elävältä joka hetki, paitsi silloin kun sillä oli heppanameja suussaan. "Ladi! On julistettu yleinen joulurauha, sä saat kamalat sakot jos sä pahoinpitelet hoitajasi näin joulun alla!" Milena vitsaili ja kurottui rapsuttamaan hiirakon tamman otsaa. Tyttö ehti onnekseen vetäistä sormensa ponin ulottuvilta ennen kuin Ladi ehti puraista niitä poikki. "Sä oot kyllä äkäisin hevonen Ladi kenet mä tiedän!" Milena totesi ja nauroi. Pian oli jo aika lähteä, joten toivotimme hevosille hyvää joulua ja lähdimme tallista. Pian jouluinen Ratapiha katosi taaksemme. //Vaikka vastailen vasta nyt, luin kaikki joulutarinat silloin aattona Ja voin sanoa, että tuli ihana joulufiilis! Kylläpä ois ihanaa käydä oikeastikin jouluaattona maastossa, mä joudun tyytymään koirien lenkittämiseen eikä luntakaan ollut täällä Etelä-Suomessa! Mukavaa, että hevoset sai päästellä vähän höyryjä, Ladikin nukkuu sikeästi jouluyönä
Saat tästä tarinasta 5 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Dec 31, 2015 16:48:22 GMT
Uusi Vuosi 31st
Hyvää uutta vuotta kaikille! Tässä oli tarkoitus olla tarina mukana, mutta kun se katosi jonnekin bittiavaruuden syövereihin, joudutte tyytymään pelkkään tarinan kuvitukseksi tarkoitettuun kuvaan. Kuitenkin jotain edes! //Hyvää uutta vuotta! Mikä olisikaan parempi paikka viettää uudenvuodenyö kuin oman hoitohevosen karsinassa! Onneksi lähinaapurit eivät paukuttele raketteja, hevoset sai olla melko rauhassa. Pistän albumiin!
Tästä rapsahtaa 3 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Jan 5, 2016 17:35:23 GMT
|
|