Bellan hoitopäiväkirja

[Laura]

Vähän ilman varusteita ja sillee...

Harjoittelin Bellan kanssa ilman suitsia ja satulaa ratsastamista. Ohjaamisessa ja liikkeellelähto- ja pysähdyskomennoissa on vielä hiottavaa, mutta mahtava kokemus muuten! Bellan leveässä selässä pysyy hyvin ja on paljon harjaa, josta ottaa kiinni

//Enpä oo ikinä uskaltautunu selkään ilman mitään remeleitä

-Helena

[Laura]

Lempitemppuni

Huhut Latinan asettamasta haasteesta on kantautunut pikkutalliinkin asti ja Bella päätti vastata haasteeseen. Bellan lempitemppu on harjakorin kaataminen, etenkin jos neitiä ei huvittaisi mennä likaamaan itseään ulos. Bella kertoo harjakorin kaatamisella usein sen, että haluaisi isää harjausta, kai se vaan on niin kivaa!

//Ihana!

-Helena

[Laura]

Lentävä hevosia

- Nähää kentällä puolen tunnin pääst! Elias huikkasi, kun tiemme erkanivat eri talleihin.
- Jep, vastasin pikaisesti ja avasin pikkutallin oven.
Tuttu hevosen tuoksu täytti sieraimeni. Bella nosti päänsä välittömästi karsinan oven yli ja tervehdin sitä. Myös viereisessä karsinassa oleva Derrykin hörähti.
- No hei vain Derppa, tervehdin sitä ja lähdin hakemaan Bellan harjakoria.

   Heti perään hain myös Bellan varusteet. Aloitin harjaamisen kumisualla. Bellan karvapeitteessä komeili muutama ruskea mutaläntti, joiden pois hankaamisessa meni mukavasti aikaa. Kun harjaaminen oli vihdoin hoidettu, kaivoin harjakorin pohjalta esiin pussin, jossa oli letityslenkkejä. En oikein tiennyt mitä päässäni liikkui, mutta joka tapauksessa oli aika kokeilla jotain uutta. Ongelmani oli varmaankin samanlainen mistä moni muukin tupsujalkaisen hevosenomistaja kärsi; Vuohistupsut ovat kokoajan likaiset ja ”tiellä”, muttei halua silti ajaa niitä pois.

   Päätin yrittää välttyä jouhien selvitys- ja siistimisurakalta, joten kumarruin Bellan etujalan viereen ja kävin töihin. Samassa pikkutallin ovi avautui ja sisään tulivat Wilma ja Milena. Vaikkei selässäni ollut silmiä, pystyin silti kuvittelemaan heidän hämmentyneet ilmeensä.
- Öö, tuota, LaaLaa… Mitä sä oikein puuhaat? Kuului Milenan ääni.
- Meinasin kokeilla yhtä juttua, vastasin naurahtaen ja jatkoin:
- Aattelin, jos letitän Bellan vuohistupsut, niin ne ei likaannu ja takkuunnu niin helposti.
- Leitität?! Missä ne valkotakkiset ku niitä tarvitaan? Wilma kommentoi ja nauroimme kaikki.
- Sä siis letität vähänniiku toisen jalkakarvoja? Milena kysyi.
- Hehe, niinkin vois sanoa. En tiiä kyl yhtää toimiiko tää, mut oli pakko yrittää, vastasin ja sain juuri ensimmäisen ranskanletin tehtyä Bellan etujalkaan. Kolme vielä jäljellä… Vilkaisin rannekelloani ja tajusin Eliaksen olevan pian valmis, kun Bellalla ei ollut vielä edes varusteita.
- Totaa… Haluisitteks te muuten vähän auttaa? Mun pitäs olla kohta jo valmis ja harjakin pitäs vielä letittää, selitin ja sain myöntyviä vastauksia.

Wilma ryhtyi tekemään kanssani jalkoihin letit, kun taas pitkä Milena alkoi väsätä lettiä Bellan tuuheaan harjaan. Etenkin esteillä, oli todella hyvä, että Bellan harja oli letitettynä. Jaloissa olevien lettien vaikutusta en vielä tiennyt, mutta kai siitäkin apua olisi. Ainakin se vähentää pelkoani siitä, että ne jäisivät johonkin kiinni.

   Katselimme kauempaa enemmän kuin hassun näköistä Bellaa. Vuohiskarvojen letit olivat huvittavan näköinen lopputulos. Bella varmaan tappaisi minut jos näkisi jalkansa tällä hetkellä. Siitä huolimatta nostin satulan tottuneesti tamman selkään. Lyhyen tappelun jälkeen satulavyönlaiton kanssa, tallin ovi avautui jälleen. Milena ja Wilma moikkasivat oven suussa seisovaa Eliasta, joka tervehti heitä takaisin.
- Oot varmaan kohta valmis? Poika kysyi.
- Juu, suitset enää, vastasin ja otin kyseisen varusteen naulakosta. Pujotin suitset Bellan päähän ja laitoin remmit kiinni. Kun olin itsekin valmis, lähdin taluttamaan Bellaa Eliaksen perässä kohti kenttää.

- Mikä sulla oikein kesti? Tämä kysyi ihmetellen.
- Katopa Bellan jalkoja, sanoin naurahtaen.
- Öö, mitäköhän… Mitä sä oikein teit? Elias kysyi nauraen ja jatkoi:
- Näyttää ihan tyhmältä!
- Ihan asialliseltahan Bella näyttää, puolustelin nauraen ja jatkoin:
- Sitä paitsi miehen mielipide tyyli-asioissa on aina väärässä.
- Joopa joo, Elias totesi ja väisti kentän portin kohdalla, jotta menisin hänen edellään sisään.
- Kyllähän se vähän huvittavalta näyttää, mutta ajattelin, sen olevan parempi ratkaisu esteitä hypätessä. Samoten se varmaan vähentää siistimisurakkaa ratsastuksen jälkeen, selitin ja nostin ohjat Bellan kaulalle.
- No joo, totta, Elias myönsi ja nousi Karrin selkään.

Lämmittelimme kunnolla hevosia, ennen kuin aloitimme hyppäämään hieman uran sisäpuolella olevaa matalampaa estettä. Esteet olimme rakentaneet kentälle ennen kuin olimme lähteneen varustamaan ratsujamme. Korkein este oli 80 cm korkea pystyeste. Kolme muuta estettä olivat 2 sarjana hypättävää 60 cm:n estettä ja 70 cm:n nousuokseri, jonka etummainen este oli 60 cm. Pystyeste oli kuitenkin vielä toistaiseksi vain 50 cm korkea ja toimi lämmittelyesteenä.

   Bella hyppäsi matalamman esteen sulavasti. Tamma ei ollut vielä täysin kuulolla ja olisi kovasti halunnut hypätä muutkin esteet saman tien. Eliaksen ja Karrinkaan työskentely ei ollut ihan mitään ruusuilla tanssimista; Karri kulki hieman laiskasti, jolloin hypyt olivat vähän kömpelöitä. Elias kuitenkin uskoi, että Karri reipastuisi pikkuhiljaa ja hyppäisi isommat esteet sitten paremmin.

   Lämmittelyestettä hypättyämme tarpeeksi, siirryimme hyppäämään sarjaestettä. Otimme mukaan myös pikkuhiljaa matalan esteen ja okserin. Hyppäsimme niitä ratana. Bella oli todella innoissaan, joka aiheutti hieman sitä, että tamma rynnisti esteille liian kovaa. Karri oli hieman reipastunut, mutta Elias joutui jalkautumaan satulasta nostaakseen okserin jälkimmäisen esteen, jonka Karri pudotti. Samalla poika nosti 50 cm esteen 80 cm:iin niin kuin oli alun perin tarkoituskin. Siitä Karri sitten innostui ja hyppäsi sen täydellisesti.

   Bella pudotti toisella yrittämällä korkeimman esteen, mutta laskeuduin hetkeksi satulasta ja nostin sen. Tämän jälkeen pidimme lyhyen tauon ja kuljimme uralla pitkin ohjin. Koska esteitä pystyi menemään usealla eri radalla, sovimme toisen tavan miten esteitä menisimme. Siinä tulisi hankalia mutkia ja käännöksiä, mutta niitä oli hyvä harjoitella.

   Alussa minulla oli hankaluuksia käännösten kanssa, sillä Bella oli herkkä kääntymään etenkin kun hyödynsin painoapuja. Välillä menomme oli aikamoista siksakkia, mutta se parani pikkuhiljaa. Bella oli loppujenlopuksi yllättävän ketterä kääntymään mutkissa, vaikkei se aina siltä vaikuttanutkaan. Jonkin ajan päästä oli aika loppukäynneille. Venyttelin samalla itseäni hieman ja näin Eliaksenkin tekevän samoin. Siirryimme kaartoon ja laskeuduimme ratsujemme satulasta.

   Avasin pikkutallin oven ja talutin Bellan karsinaan. Milena ja Wilma olivat menneet lyhemmälle maastolenkille ja arvelin heidän palailevan sen jälkeen, kun olin Bellan hoitanut kuntoon. Otin Bellalta suitset pois ja riisuin tammalta satulan. Bellan jaloissa oli kiitettävä määrä kuraa, joten ryhdyin töihin. Purin ensin jalkojen letit. Somat kiharat laskeutuivat vähitellen Bellan kavioiden peitteeksi ja huomasin, että ne olivat lähes takuttomat. Ainoastaan piti puhdistaa vähän likaa. Jalkojen jälkeen harjasin Bellan muuten ja siirryin sitten takaisin jouhiin. Ajattelin jättää Milenan tekemän letin Bellan harjaan, mutta putsasin ja selvitin Bellan hännän.

   Lähdin viemään Bellan varusteita karjakeittiöön. Kun palasin talliin, palkitsin Bellan makupalalla ja irrotin riimunnarun karsinan seinästä. Avasin tallin oven ja talutin Bellan tarhaan. Sää oli kirkastunut sillä välin, kun olin ollut hoitamassa Bellaa. Harmi Milenalle ja Wilmalle, jotka menivät maastoon liian aikaisin, eivätkä saaneet nauttia siellä kevätauringosta. Kaksikko tuli näkyviin kentän takana olevasta metsästä ja tervehdin heitä käden heilautuksella. Kävin viemässä Bellan harjakorin paikalleen ja aloin siivota Bellan karsinaa sillä välin, kun Milena ja Wilma riisuivat ratsujensa varusteita. 

   Kaiken sen jälkeen siirryimme taukotiloihin kaakaon äärelle. Selailin yläkerran läppärillä hevostarvikkeita eri huutokaupoista. Eräs ilmoitus pisti silmääni saman tien.
- Wilma, kuuntelepas tätä: Myydään ponikoon western-varusteet. Lähes käyttämättömät, hinnasta voidaan sopia.
- Mitä? Milena ihmetteli.
- Wilma, musta tuntuu, et sun tilaisuutes on tullut, sanoin tytölle, jonka silmät hehkuivat innostusta.
- Helenakin varmaan suostuu sponsoroimaan osan, jos ajattelit Ladille hankkia, Milena ehdotti.
- Näytäpäs sitä, Wilma sanoi ja nappasi innoissaan läppärin itselleen.

Neljän liehuvan vuohistupsun sijata tällä kertaa olikin neljä heiluvaa saparoa.

[Laura]

Aprillii, syö silliä, juo kuravettä päälle!

Kävelin taukotiloihin rikollisen hymy huulilla, olihan tänään se vuoden hauskin päivä. Se päivä jolloin minä pääsin vauhtiin. Sohvalla istuivat Milena ja Wilma. Täydellistä, ajattelin ja heti tervehdittyäni jatkoin:
”Mitäs sanoisitte, jos mentäis pienelle taluttelulenkille? Kun on niin nätti sää, muttei ehdi kuitenkaan ratsastamaan.”
Olimme tulleet tallille koulun jälkeen, mutta kenelläkään ei ollut kamalasti aikaa, joten ajattelin taluttelulenkin olevan osuvin valinta.
Kummatkin pomppasivat innolla sohvalta puhelimiensa ääreltä ja kävelivät kanssani pikkutalliin.
”Mulla on teille samalla pikkusen kerrottavaa.. oikeastaan uutisia”, kerroin yrittäessäni laittaa riimunnarua Bellan riimuun. Tamma väisti kokoajan, mutta sain viimein lukon kiinni riimuun.
”Oi, jännää!” Wilma hihkaisi ja avasi Ladin karsinan oven. He kävelivät tallista ensin ulos, sitten minä ja Bella ja viimeisenä Milena Derryn kanssa.

Keväinen aurinko paistoi muutaman pilvenhattaran välistä ja oli oikein keväinen sää. Lähdimme kävelemään tallin vierestä laitumille päin. Vähän matkan päässä avasin suuni ja möläytin ulos suuren uutisen:
”Taisin vähän innostua siitä, kun Irkkukin syntyi talliin ja jotenkin mulle on tullut sellanen fiilis, että haluisin seurata varsan kasvamista vielä lähempää…”
”Niin?” Milena kysyi.
”Mä… mä astutin Bellan jokin aika sitten ja se on nyt tiine.”
”Uskomatonta! Mutta hienoa! Ihan mahtavaa!” Wilma innostui ja sai Ladinkin hermostumaan.
”Vau! En malta oottaa varsan syntymistä!” Milena kommentoi uutista.
”En meinaa itsekään uskoa tätä, mutta jos kaikki menee hyvin, niin toukokuussa saadaan uusi vauva talliin”, kerroin ja melkein jo säälin kahta nuorempaa tyttöä, jotka innostuivat tästä. Koska kaikkihan oli vaan yhtä ja samaa aprillipilaa. Kerroin heille kuitenkin kuvitteellisesta orista ja tallista, missä ori asui. Vastasin parhaani mukaan kysymyksiin ja jouduin joihinkin keksimään erilaisia vastauksia.

   Saavuimme jonkin ajan kuluttua takaisin tallille ja menimme talliin harjaamaan hevosia.
”Mulla on kans yksi toinen juttu”, aloitin ja näin Milenan ja Wilman silmien katsovan minua päin. Jatkoin, ehkä jopa hieman haikeaan sävyyn: ”Aprillii, syökää silliä, juokaa kuravettä päälle!”
”Eikä! Nyt kyllä huijaat! Eiks Bellaa oikeesti astutettu?” Wilma kysyi.
”Ei oikeesti”, sanoin naurahtaen ja jatkoin: ”Halusin vaa kokeilla meettekö oikeesti lankaa.”
”Mä kyllä aavistelin jotain”, Milena sanoi.
”Niin vissii”, sanoimme Wilman kanssa yhteen ääneen ja repesimme kaikki nauramaan.

   Aprillipäivää ja kevättä päätimme juhlistaa erittäin kesäisellä tavalla juomalla kaakaota taukotiloissa hevosten hoidon jälkeen. Kaikista pahinta kuitenkin oli, että olisin jopa halunnut aprillipilani olevan todellista. Koko pila sai minut pohtimaan uusi asioita. Ajatus Bellan astuttamisesta oikeasti ei loppujen lopuksi tuntunutkaan niin epärealistiselta.

//lyhyt tarina, mutta en voinut vastustaa kiusausta tästä aiheesta!

Hyvää aprillipäivää!

[Laura]

Vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta nuoripa oppii hyvinkin

Valehtelisin, jos sanoisin, että en järkyttynyt tunnistaessani keskellä tallin pihaa seisovan, mustan möykyn Bellaksi. Olin juuri saapunut tallille ja aikeissa jättää pyöräni nojaamaan kiveä vasten. Bellan lempeä hirnahdus oli kuitenkin keskeyttänyt minut ja olin kiinnittänyt huomiota keskellä pihaa kököttävään tammaan. Ensimmäiseksi mieleeni tuli, että Bella olisi päässyt joltain karkuun, mutta se ei ollut sen tapaista. Tarhastakaan se tuskin olisi lähtenyt, koska Haiku seisoi siellä katsellen minua ja se jos kukakin olisi sieltä rynnistänyt ulos mahdollisuuden tullen. Muistin samassa, että Bella olisi tänään ratsastustunnilla mukana.

  Näin pikkutallin karjakeittiöstä jonkun kävelevän erittäin tutunnäköisien satulan ja suitsien kanssa ulos. Tyttö katsahti minuun ja näki sitten hoitopuomin vieressä lymyilevän Bellan. Tytön suu loksahti auki ja ei varmaan ollut kaukana, että tämä olisi pudottanut tummanruskean satulan maahan siinä samalla.
“Miten se… pääsi ulos?” Tyttö kysyi minulta aivan, kuin minä tietäisin vastauksen.
“Sinunhan se varmaan pitäisi tietää”, sanoin naurahtaen ja yritin pitää ystävällisen äänensävyn.
“Äsken se oli vielä karsinassaan”, tyttö kertoi hädissään. Minä näin samalla Bellan riimusta roikkuvan riimunnarun.
“Vie varusteet talliin ja tule sitten tähän ulos”, sanoin ja odotin tyttöä. Tiesin, ettei Bella lähtisi mihinkään varsinkaan minun valvovien silmieni alla.

Kun vaaleahiuksinen tyttö seisoi vierelläni, sanoin:
“Kutsu Bellaa päättäväisesti ja ota sitten riimunnarusta kiinni, kun se on kohdallasi. Näytä, että sinä olet se joka määrää.”
“Okei”, tyttö vastasi arkaillen ja kutsui tammaa. “Bellaaa”
Bella nosti päätään ja otti askeleen meitä kohti. Tyttö kutsui sitä uudelleen ja viimein Bella lähti kävelemään hitaasti luoksemme. Seurasin katseellani Bellaa, joka käveli meitä kohti. Tyttö tarttui Bellaa riimunnarusta ja taputti tätä kaulalle. Menimme yhdessä talliin ja mietimme, että miten Bella pääsi karkuun. Se oli kuulemma ollut sidottuna karsinassa ja Melissaksi esittäytynyt tyttö oli lähtenyt hakemaan varusteita. Loput minä jo tiesinkin.

   Melissan lähtiessä kentälle Bellan kanssa ratsastustuntinsa takia, jäin siivoamaan pikkutallin karsinoita. Ensimmäiseksi minulle juolahti vastentahtoisesti mieleen Melissan tekemä virhe. Entä jos hän ei ollutkaan sitonut Bellaa ja jättänyt karsinan oven auki. Tai ehkä Bella oli oppinut avaamaan karsinan oven lukituksen, mutta se olisi aika epätodennäköistä. Jos taas joku olisi tahallaan päästänyt Bellan karkuteille, joku olisi jo nähnyt tämän, sillä Melissa oli mennyt hakemaan varusteita juuri ennen saapumistani tallin pihaan.

   Kun Bellan karsina oli siivottu, siivosin loputkin kolme ja siirryin sitten kentän laidalle seuraamaan tuntia. Kävelin Melissan vierellä, kun tämä talutti Bellaa pikkutalliin tunnin jälkeen. Tallissa riisuimme varusteita yhdessä. Olin juuri ottamassa harjakorista toista harjaa karsinan ulkopuolella, kun karsinassa oleva Melissa sanoi:
”Mä taisin keksiä syyn, miten Bella karkas.”
Hämmennyin noista sanoista ja kurkkasin karsinaan. Bella yritti tarttua vetosolmulla olevan riimunnarun päästä kiinni haparoivin ottein suullaan. Kun tamma sai riimunnarun päästä kiinni, se veti sitä ja solmu aukesi.
”Ei voi olla todellista”, sanoin tuskastuneena ja jatkoin: ”Miten se ton oppi…”
”Ei mitään hajua, mut mä vähän epäilen, et tää on ratkasu siihen, miten Bella pääs ulos karsinastaan.”
Tein solmun uudelleen. Bella näytti nauttivan huomiosta ja avasi solmun uudelleen. Turhautuneena irrotin riimunnarun Bellan riimusta ja heivasin sen karsinan ulkopuolelle. Harjasimme Bellan loppuun ilman, että tamma oli sidottuna. Se todellakin nautti siitä, kuinka pääsi harjaamisen aikana liikkumaan vapaasti.

   Tiesi ainakin varottaa muita, ettei jätä karsinan ovea raolleen edes varusteiden hakemisen ajaksi tai tamma tulisi ulos. Tiesin, ettei se karkaisi kauemmas, mutta turvallisuusriski on aina turvallisuusriski. Päätin heti hoitotoimenpiteiden ja Melissan lähtemisen jälkeen käydä kirjoittamassa Helenan toimistossa varottavan lapun karsinan oveen. Sen kiinnittäisin siihen ainakin väliaikaisesti. Toinen ongelma oli vielä ratkaisematta; miten saada Bella pysymään karsinassa aloillaan harjaamisen ajan, jos ei riimunnarulla.

[Laura]

Varsakuumetta

Loppujen lopuksi minulle ei ollut jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin antaa periksi varsakuumeelleni. Bella oli nyt astutettu ja myöhemmin saisin kuulla onko Bella varmasti tiinenä. Ajattelin pitää asian siihen asti muille yllätyksenä, kunnes olisin varma Bellan tiineydestä. Sopivan oriin etsiminen oli tuottanut päänvaivaa, mutta vain hetkeksi. Heti kun oikea ori oli löytynyt, saimme astutusajankohdan sovittua ja asian hoidettua alta pois. Ja tässä sitä nyt seisoin harjaamassa tammaani odotuksesta innoissaan. Näinköhän pystyisin salata asian muilta.

   Bellan kanssa olin onneksi puuhaillut jo sen ollessa pieni, joten tiesin mitä tuleman piti. Saisin kannettavakseni tuplasti vastuuta ja tuplasti työtä. En edes tarkkaan ajatellut kasvattaisinko varsan kokonaan itse ja pitäisin sitten itselläni vai möisinkö sen. En kuitenkaan halunnut vaivata itseäni noilla kysymyksillä vielä. Järkevämpi tehdä päätöksiä vasta niiden ollessa ajankohtaisia.

   Hain Bellan varusteita karjakeittiöstä, enkä malttanut olla ajattelematta, miltä varsa näyttäisi. Tulisiko siitä ruunikko vai musta. Tummemman sävyinen ruunikko vai isänsä värinen. Olisiko sillä päässä merkkejä tai jaloissa sukkia. Bellan kevyt tönäisy herätti minut ajatuksistani ja jatkoin satulavyön kiinnittämistä. Riisuin Bellan riimun ja laitoin tammalle suitset päähän. Laitoin vielä itselleni kypärän päähän ja hanskat käteen, ennen kuin talutin Bellan ulos kentälle, josta lähdimme Eliaksen kanssa maastoon.

   Olin pitänyt mahdollisen vauvauutisen salassa, jopa Eliakselta. Se oli ollut kaikkea muuta kuin helppoa etenkin, kun maastolenkillä puheenaiheeksemme tuli Irkku. Tiesin, että Elias osaisi ja myös pitäisi salaisuuden, mutta halusin kertoa hänelle vasta samaan aikaan kuin muillekin. Tiesin, ettei tämä suuttuisi siitä jos ei olisi ensimmäinen, joka saisi tietää. Minulle tulisi jälkeenpäin varmaan todella palkittu olo, jos saisin pidettyä salaisuuden ilman, että kertoisin sitä Eliakselle.

//Tällainen lyhyehkö päivityksen tapainen Kyseinen maastolenkki löytyy Karrin päikystä

[Laura]

Vauvauutisia

Varmistus Bellan tiineydestä tuli ja nyt muukin talliporukasta on saanut kuulla tamman tiineydestä (tarinaa en tästä jaksanut alkaa väsätä, sorry xD). Asiaa toki juhlittiin maastolenkillä.

[Laura]

Galaktinen pukuratsastus

Tässä hieman pohjustustarinaa pukuratsastuspäivälle LaaLaan ja Eliaksen osalta.

Kolme viikkoa ennen pukuratsastusta:
“En keksi yhtää miten pukeudun siihen pukuratsastukseen. Tuntuu et on niin paljon vaihtoehtoja”, valitin Eliakselle istuessani mukavasti hänen huoneen nurkassa olevalla säkkituolilla.
“Pystyn samaistumaan tuohon vähän liiankin hyvin. Sitä paitsi ei tässä ajassa kerkee ostamaan tai tekemään mitään”, Elias sanoi pyörien tuolilla tylsistyneen näköisenä. Vähän väliä poika löi kätensä työpöytänsä ja voihkaisi.
“Mä voin kyl auttaa sua väsäämään jonkun puvun, jos vaan tiedät ite mitä haluut”, lohdutin ja samassa keksin idean: “Entä jos pukeudutaan jotenkin samaan teemaa tai samantyylisesti?”
“No voishan toikin onnistua, kai tollee saa tehä...”, Elias pohti ja lopetti pyörimisen tuolilla. Hän katsahti minuun kysyvästi ja jatkoi: “Onks meillä mitään yhteistä asiaa josta pidettäs kummatkin?”
“No on mulla kyllä yks mielessä…” Kerroin Eliakselle ja odotin hänenkin tajuavan.
“Mietitkö samaa kuin minä..?” Elias kysyi toiveikkaana.

Kaksi viikkoa ennen pukuratsastusta:
Olimme tulleet siihen päätökseen, että pukeudumme kummatkin Tähtien sota- teemaan. Vaikka kummankin mielestä elokuvien alkuperäinen trilogia on se juttu, koimme helpommaksi pukeutua aikaisemmasta ajasta kertovan trilogian tyyliin. Olin saanut juuri kaksi isoa ja painavaa viittaa ommeltua kasaan ja kaivoin suoristusrautaani esiin.
“Tolla tuhoaseella et mun hiuksii sitte koske!” Elias sanoi istuessaan huoneeni lattialla.
“No milläs muullakaa? Nuoremmalla Obi-Wanilla on suoremmat hiukset kun sulla, niin pitäähän ne suoristaa”, selitin.
“Mut siihen pukuratsastukseenhan on viel vaikka kuinka kauan aikaa!”
“Meijän pitää ensin kokeilla, koska jos tää ei onnistukaan niin vähän huono juttu”, selitin ja laitoin suoristusraudan kuumenemaan. Eliaksen kihartavat hiukset olivat reilusti hiuksiani punertavammat ja sopivat loistavasti Obi-Wanin pukuun.

  Kun hiukset olivat lähes suorat, hain muotoiluvaahtoa, jolla muotoilin pojan hiukset oikeanlaiseen kuosiin.
“No, mitäs pidät?” Kysyin ja annoin Eliaksen siirtyä peilin eteen.
“Jaa… onhan nää aika näköset. Pitääks mun nyt sit viel kasvattaa parta lisäks?”, tämä kommentoi nauraen ja nosti lattialla lojuvan ruskean hupullisen viitan. Hän puki sen päälleen ja otti huoneeni seinää vasten nojaavan leikkivalomiekan käteensä. “Puuttuu vielä muu vaatetus.”
“No se kyllä hoituu pian, älä huoli”, sanoin naurahtaen. Olimme käyneet Eliaksen kanssa lähimmässä hevostarvikeliikkeestä, josta olivat löytyneet sopivan ruskeat ratsastussaappaat. Tietenkin Elias tulisi käyttämään niitä pukuratsastuksen jälkeenkin. Hän osti samalla väriin sopivan ratsastuskypärän.
“Kai säkin nyt kokeilen sitä hiustenlaittoa itellesi?” Elias kysyi ja riisui viitan päältään ja viikkasi sen jotenkin.
“Ehei, teen sen lähipäivinä. Sen jälkeen kun käyn muutenkin parturissa lyhentämässä hiuksia”, kerroin ja siirryimme puuhastelemaan muiden vaatteiden kanssa.

Pukuratsastuspäivä:
Elias pimpotti taloni ovikelloa ja päästin tämän sisään. Olimme päättäneet laittaa osan itsestämme kuntoon meillä, ennen tallille suuntaamista. Suoristin Eliaksen hiukset valmiiksi ja toivoin niiden pysyvän sellaisenaan itse pukuratsastukseen saakka. Omat hiukseni kihartaisin ja laittaisin vasta taukotilojen WC:ssä. Meikkasin itselleni toiseen silmäkulmaan pystysuuntaisen arven, joka Anakin Skywalkerillakin oli. Yritin myös saada meikkaamalla kasvojani kulmikkaamman näköisiksi.

    Mietin samalla kuinka täydelliset roolit olimme itsellemme valinneet. Bella oli sopivasti musta ja sopi hyvin ratsuksi pimeää puolta edustavalle Anakinille, kun taas ruunikko Karri tulisi näyttämään hyvältä Obi-Wanin ratsuna.

   Kiharrettuani hiukseni, nakkasin viikatun viitan ja muutaman sen päällä olevan asusteen mukaani ja suuntasin pikkutalliin. Talutin Bellan ulos hoitopuomille Karrin viereen. Laitoimme Eliaksen kanssa ratsumme kuntoon, eli harjasimme ne ja laitoimme kummallekin suitset. Eliaksen hiukset olivat pysyneet hyvin, eikä niitä tarvinnut enää korjailla. Laitoimme itsellemme viimeiset vaatekappaleet päälle ja Elias punttasi minut Bellan selkään. Hän ojensi leikkivalomiekat minulle ja suunnistimme kentälle, jonne muutkin kulkivat.

   Elias kiipesi Karrin selkään kentän aidalta ja ojensin tälle oman valomiekkansa. Olimme parivaljakkona valmis ja asetuimme riviin muiden joukkoon. Kukin kävisi kentällä esittelemässä asunsa hevosen kanssa ja palaisi sitten takaisin riviin. Tämän jälkeen vuorossa olisi voittajan julkistaminen. Kaikki kävisivät hoitamassa hevosensa ja jatkaisivat vapun juhlintaa herkkujen äärellä pienten naamiaisten muodossa taukotiloissa.

[Pukuratsastus]

[Laura]

Pientä levottomuutta

Kesäsää oli vihdoin rantautunut pienelle Kalkkijärvellekin ja kaikki pääsivät jälleen nauttimaan kesäisistä ja aurinkoisista keleistä. Ratsastuskin tuntui siirtymään taas täysin uusiin sfääreihin, kun pääsi ratsastamaan ilman paksua takkia tai paksuja ratsastushousuja. Minäkin kaivoin esiin kesäratsastushousuni ja ratsastustunnille menin t-paidassa.

  Asetuimme kaikki kaartoon. Helena oli luvannut kaikille palkkioksi kevätsiivouksesta ilmaisen ratsastustunnin ja tässä sitä nyt ollaan. Tuntia ei kuitenkaan pitänyt Helena, vaan valkoiseen kauluspaitaan ja tummansinisiin kalliisiin ratsastushousuihin sonnustautunut Merja. Olin ollut ainoastaan kuluneen vuoden aikana vain pari kertaa hänen opetuksessaan. Nyt tunnin taso oli aika korkealla, koska kaikki olivat hoitajia ja suhteellisen taitavia ratsastamaan. Tiesin, etten ollut asiassa poikkeus, mutta minua lähinnä jännitti Bellan levottomuus. Se tuli esille jo selkään noustessa.

  Kun lähdimme vihdoin liikkeelle, Bella kulki rauhallista tahtia, mutta olisi mielellään kulkenut hieman omia tietään. Tamman normaalia levottomampi käytös johtui lähestyvästä varsomisesta. Siihen ei olisi kauaa aikaa. Bellan vatsa oli myös reilusti pyöreämpi ja tästä eteenpäin sillä ratsastettaisiin ainoastaan satulatta, jos ratsastettaisiin ollenkaan.

   Minulla kesti normaalia kauemmin saada Bella kuulolle. Se teki minusta hieman turhautuneen. Ratsastin pitkän sivun puolesta välistä kohti kentän keskustaa Merjan luokse. Tämä katsoi hämmentyneenä tuloani ja valmistautui kuuntelemaan asiani. Vaikka hän tiesi Bellan tulevasta varsomisesta, selitin hänelle, että Bella oli normaalia levottomampi. Hän vastasi ymmärtävästi, ettei sakottaisi virheistä tänään ihan niin rajusti, mitä normaalisti tekisi. Hän tiesi tasoni ja sen, miten Bella tunneilla toimi, koska tamma oli aina satunnaisesti mukana ratsastustunneilla.

   Pikkuhiljaa tuntikin alkoi mennä paremmin ja tuntui hyvältä ratsastaa aina välillä siten, että joku sanoi mitä tehdä. Oli myös hyvä olla välillä neuvottavana ja päästä hiomaan taitojaan ammattilaisen avustuksella. Yksin ratsastaessa ei oikein pystynyt keskittymään istuntaan, koska ei tiennyt miltä se ulkopuolisen silmin näyttäisi. Sainkin myös palautetta istunnasta, mikä oli hyvä juttu.

   Tunnin loputtua, kaikki asettuivat kaartoon. Hevoset olivat kesäiseen tapaan hikisiä, koska osa ei ollut vielä täysin luopunut talviturkistaan (kröhöm… Bella).
”Mitä jos pestäisiin heppamme, kun on näin lämminkin?”, Wilma ehdotti meidän kävellessä kohti pikkutallia.
”Joo, tehdään niin!” Milena sanoi innostuneena.
”Käydään vaan riisumassa varusteet”, totesin ja jatkoin: ”Sillä välin kun hevoset kuivuvat, niin mennäänkö kuluttumaan viimeiset kaakaojauheet loppuun? Näin kesän kunniaksi.”
Tämän jälkeen tallin piha täyttyi hyväntuulisesta naurusta.

//60. merkintä!

[Laura]

Vuosipäivä 2016

365 päivää, 60 hoitomerkintää, keskimäärin joka kuudes päivä uusi merkintä, 9 ratsastustuntia, 3 tapahtumaa, 13 ropea

Tässä koostetta vuoden ajalta ja kohokohdat jokaiselta kuukaudelta (:

Toukokuu 2015

Toukokuun kohokohta oli ehdottomasti Ratapihaan tulo, mutta myös loppukevään maastotunti.

--------------------------------

Kesäkuu

Kohokohta oli Papukaijan pitämä estetunti.

--------------------------------

Heinäkuu

Heinäkuussa treenailin paljon kilpailuihin Bellan kanssa.

--------------------------------

Elokuu

Elokuussa puuhailin paljon Bellan kanssa (Viikko Bellan kassa), opetin Bellan uudelleen ajolle ja oli minun vetämä maastoretki.

--------------------------------

Syyskuu

Syyskuu oli monien maastoretkien täyttämä. Säät oli välillä vaihtelevia, mutta sehän ei menoa estänyt. Syyskuussa myös leikittiin kentällä.

--------------------------------

Lokakuu

Lokakuussa etsittiin kissaa ja Bellalla tuli ajettua aika paljon ruskamaisemissa. 

--------------------------------

Marraskuu

Marraskuussa mm. maastoiltiin.

--------------------------------

Joulukuu

Tapahtumarikkaan joulukuun yksi kohokohdista oli yömaasto.

--------------------------------

Tammikuu 2016

Tammikuussa tuli pyörittyä paljon tallilla (Viikko Bellan kanssa 2) ja tuli vietettyä paljon aikaa muiden tallilaisten kanssa päivä tolkulla. Kohokohta oli myös serkkuni Eliaksen paluu paikkakunnalle ja liittyminen hoitajakaartiin. Tulin myös hankkineeksi Bellalle western-varusteet.

--------------------------------

Helmikuu

Helmikuussa parhautta oli pakkasen keskellä tehdyt maastoretket.

--------------------------------

Maaliskuu

Maaliskuun yksi kohokohdista oli kauan odotetun Missin varsan syntymä. Maaliskuussa oli myös menestyksekäs Hevospallo-ottelu ja tuli myös harjoiteltua esteratsastusta.

--------------------------------

Huhtikuu

Huhtikuussa aprillipilasta tuli totta. Bella astutettiin ja tiineys varmistettiin. Huhtikuussa myös kuntoiltiin ja pukeuduttiin hassusti.

--------------------------------

//Pahoitteluni, että muutamalta kuukaudelta ei ollut pahemmin kohokohtia. Silloin on ollut vähän itsellä hiljaisempaa

//Ihan mieletöntä, että ootte ollu täällä jo vuoden näin aktiivisina! Miljoona pusua Bellalle <3
Kohti seuraavaa vuotta!

-Helena

[Laura]

Kärryttelyä

Bellalla on nyt tullut ajettua normaalia enemmän näin varsomisen lähestyessä. Nyt Bella on kuitenkin siirtynyt äitiyslomalle (:

//Piti siis tämä laittaa jo jokin aika sitten, mutta kuvassa kesti... siltikään en ole kovin tyytyväinen lopputulokseen, mutta saa kelvata XD Maalasin siis kyseisillä väreillä ensimmäistä kertaa

[Laura]

Pieni ihme

Lauantai iltapäivä:
Bella oli jo viimepäivinä osoittautunut hankalammaksi, mutta tänään se oli tosissaan esittänyt varsomisen merkkejä. Pikkutallin oveen oli jo aiemmin laitettu lappu, jossa pyydettiin hiljaisuutta, jotta Bella pääsisi rauhoittumaan ja se kokisi ympäristön sopivan rauhalliseksi. Olin viettänyt viime aikoina todella paljon aikaa tallilla ja jäisin täksi yöksi vahtiin Milenan, Eliaksen ja Wilman kanssa. Olimme jakaneet vuorot, joista ensimmäisen otti Elias. Minulle olisi toinen vuoro, joka oli se aika, jolloin keskimäärin tammat aina varsoo.
-
Lauantai-ilta n. kello 10:
Nukkumaan majoitumme karjakeittiöön tallin seinän toiselle puolelle, jotta apu olisi nopeasti hälytettävissä. Helena tulisi olemaan valmiustilassa omalla asunnollaan ja luetteli meille parhaillaan tarkkoja ohjeita, joita Milena kirjoitti ylös. Nyt osasimme valmistautua eri tilanteisiin ja tiesimme milloin soittaisimme Helenan lisäksi eläinlääkärin jne. En ollut aikaisemmin koskaan ollut mukana varsomisessa ja paineet olivat kovemmat, etenkin kun kyseessä on oma hevonen.
-
Lauantai-ilta n. kello 12:
Milena ja Wilma olivat käyneet juuri nukkumaan ennen Eliaksen tuloa. Toivottavasti he eivät heränneet siihen, kun vaihdoimme vuoroja Eliaksen kanssa. Tämä oli ehtinyt katsoa 2 jaksoa jotain sarjaa Netflixistä kännykällään kuulokkeiden kanssa istuskellen karsinan edessä olevalla jakkaralla. Minun suunnitelmissani oli taas varusteiden ja etenkin valjaiden puhdistus. Nappasin siis kaikki varusteet mukaani Eliaksen avustuksella ja ryhdyin putsaamaan niitä karsinan edustalla. Minua jännitti kovasti päättäisikö Bella aloittaa varsomisen jo minun vuorollani. Ainakin se vaikutti levottomalta, eikä kuitenkaan näyttänyt häiriintyvän hiljaisesta läsnäolostani.
-
N. kello yksi yöllä:
Olin aika varma, että varsomisen ensimmäinen vaihe oli alkanut. Bella oli jo pidemmän aikaa ollut erittäin levoton. Vuoron vaihtumiseen olisi vielä tunti, mutta jos ensimmäinen synnytyksen vaihe olisi silloin kesken, liika häiriö voi saada Bellan lopettamaan varsomisen kesken pariksi tunniksi. Tämän takia olimmekin sopineet, että ennen vuoron vaihtoa seuraava vahtija varmistaa ensin viestillä, ettei varsominen ole käynnistynyt tai, että se ei ole kriittisessä vaiheessa.

  Päätin kaivaa kännykkäni hetken kuluttua esiin ja laittaa viestiä karjakeittiössä lymyilevälle porukalle. Tosin heistä kukaan ei välttämättä olisi hereillä. Halusin kuitenkin ilmoittaa mahdollisesta alkaneesta varsomisesta. Samalla laitoin viestiä Helenalle, jotta tämä on sitten varmasti valmis saapumaan paikalle jos tarvitsee.
-
N. Kello kaksi yöllä
Bella oli asettunut makuulle ja Milena oli heräillyt vuoroaan varten. Hän ilmeisesti huomasi viestini WhatsApp- ryhmässä ja herätti muutkin, koska pian ryhmä tulvi kysymyksiä Bellan tilasta. Kerroin missä vaiheessa synnytys oli ja kerroin, että kenenkään ei vielä kannattanut tulla häiritsemään pikkutalliin. Olin myös pyytänyt Helenan paikalle, mutta ohjeistanut tätä menemään ensin karjakeittiöön.

   Kun olin varma, että synnytys on jo hyvällä mallilla, pyysin Helenan pikkutalliin. Seurasin varsomisen etenemistä varovaisesti kurkkien Bellan karsinaan. Tallin muut asukit olivat myös kiinnostuneita seuraamaan, mutta niistä vain Derryllä oli mahdollisuus nähdä mitä tapahtuu. Pikkuhiljaa varsan etujalat näkyivät jo ja odotimme jännityksellä, kuinka varsomisessa kävisi. Myös Milena, Wilma ja Elias saapuivat paikalle.
-
Sunnuntaiaamu:
Aamutalli oli jo tehty ja hevoset viety ulos. Bella oli vielä karsinassaan tuoreen orivarsansa kanssa. Kumpikin näytti olevan täysin kunnossa, eikä ongelmia ollut ilmennyt. Kohta myös Bella ja ruunikko nuori herra pääsisivät ulos. Olin varmaan yksi maailman onnellisimmista hevosen omistajista. Tai en enää vain yhden hevosen omistaja, vaan nyt kahden. Pieni, mutta hyvin voimissaan oleva orivarsa oli utelias ja tutki innoissaan ympäristöä. Bella taas vaikutti väsyneeltä, mutta se oli täysin normaalia. Seuraavat pari päivää menisivät tamman ja varsan tarkkailussa.
-
Sunnuntaipäivä:
Astelin Eliaksen autosta suoraan tarhoille katsomaan varsaa. Olimme käyneet kumpikin tässä välissä kotonamme viemässä tavarat, viemässä Milenan ja Wilman kotiin, sekä käyneet syömässä. Wilma ja Milena olivat sanoneet tulevansa tallille vasta vähän myöhemmin. Elias taas hipsi takimmaiselle tarhalle tervehtimään hoidokkiaan.

   Saisin nyt ahkerasti miettiä nimeä varsalle. Halusin sen alkavan samalla tavalla, kuin Bellan nimen ja halusin nimeen myös jonkun tähden nimen, kuten Bellalla. Olin miettinyt valmiiksi vaihtoehtoja sekä tammalle että orille. Kysyisin varmaan toisten mielipidettä myöhemmin. Halusin myös nimen täsmäävän luonteeseen, mutta varsa oli vielä niin pieni, ettei sen luonteesta vielä oikein ottanut selvää. Tähän mennessä olin nähnyt vasta varsan uteliaan puolen, joka teki minusta erittäin onnellisen. Kukapa ei tykkäisi silitellä pehmeää, pientä, suloista varsaa, joka halusi erityisesti olla rapsuteltavana?

// Varsan sivut: asbrightasregulus.weebly.com/

//Hihi! Oon ihan innoissani tästä kaverista! ihanan värinen ja näköinen ja aaah!

-Helena

[Laura]

Kukkaseppele

//Voi juku, tajusin et piirto puuttuu, mut voihan toi olla sillai hiukan alakulmasta, ettei se näy

[saana]

#1 |12.6.2016|
Ulkona kävi hento tuulenvire, joka itsepäisesti tahtoi sotkea hiukseni ja tipauttaa ne pois korvan takaa, vaikka ne sinne työnsinkin yhä uudelleen. Ilma ei ollut mikään lämpimin mutta aurinko paistoi silti, ja olin siitä iloinen. Linnut sirkuttivat hyväntuulisesti ylväinä seisovien koivujen latvoissa.
Sinä hetkenä en kumminkaan ajatellut auringon paistetta enkä lintuja ollenkaan - mieleni täytti aivan kokonaan edessäni avautuva näkymä: Ratapihan Ratsutallin kauniit tilukset. Katseeni kiiri yhä uudelleen kahdessa punaisessa tallirakennuksessa, kentässä jolla juuri oltiin pitämässä tuntia, sekä tarhoissa. Ja joka kerta tarkka sekä utelias katseeni pysähtyi kauimmaisessa tarhassa seisoskelevaan mustaan hevoseen, jolla oli sukat ja piirto. Yhä uudelleen mietin, saattoiko tuo olla minun uusi hoitsuni.
Olin nimittäin saanut hoitsun juuri tuolta nimenomaiselta tallilta, mustan tinkerin nimeltään Bella. Olin tallin nettisivuilta ihastellut sitä koko eilisen päivän, ja nyt kun minulla oli mahdollisuus tavata tuo kaunis tamma ihan livenä, minua alkoi yhtäkkiä jännittää aivan kamalasti. Minkähänlainen talliporukka Ratapihalla olisi - ja hyväksyttäisiinkö minut muitta mutkitta siihen? Entäpä henkilökunta sitten... Ja entä jos mokaisinkin jossain ja kaikki saisivat minusta naurun aiheen? Ehkä kaikkein eniten minua kuitenkin hermostutti se, miten tulisin toimeen Bellan omistajan LaaLaan kanssa, tammahan oli hänen omistamansa yksäri.

Lopulta tajusin, että olin seisonut samassa paikassa jo kauan hermoilemassa, vaikka senkin ajan olisin voinut olla Bellan kanssa. Hoin itselleni että jännitin aivan turhaan, tallihan vaikutti jo sen nettisivuilla todella mukavalta. Suurentelin vain taas asioita ja lietsoin omaa epävarmuuttani.
Rohkaisin mieleni ja astelin näennäisen rennosti mutta perhosia vatsassa tallialueelle. Heti ensimmäisenä katseeni kääntyi juuri siihen samaiseen mustaan tinkeriin, jonka kuvia olin jo tallin sivuilta ihaillut. Se käyskenteli rauhassa tilavassa tarhassa, seuranaan pari muutakin hevosta. Kävelin valkoiseksi maalatulle aidalle, josta tosin oli maali jo alkanut rapista pois paljastaen harmaata puuta altaan, ja aloin nojata siihen. Tinker oli kauniimpi kuin uskoinkaan, enkä vieläkään oikein sisäistänyt, että saisin toimia juuri sen hoitajana. Se tuntuijo liian uskomattomalta onnelta, jota minulla ei yleensä ollut.
"Oletpa sinä nätti", sanoin hiljaa, lähinnä itsekseni. Tamman sukkajalkoja koristavat pitkät vuohiskarvat olivat tahriintuneet hiekkaan, ja tuskin maltoin odottaa että pääsisin puhdistamaan ne taas hohtavan valkoisiksi. En kumminkaan ollut varma, saisinko edes viedä Bellaa sisälle kysymättä ensin lupaa tallin omistajalta - eikä minulla muutenkaan ollut mitään tietoa siitä, missä hoitsuni karsina oli.
"Heippa!" kuulin takaani tervehdyksen ja säpsähdin. Kääntyessäni näin hieman minua pidemmän, olkapäille ulottuvat ruskeat hiukset omaavan tytön. Ilmeeni oli varmasti kuin marsilaisen nähnyt, enkä oikein saanut sanaakaan suustani, minkä takia huokaisinkin helpotuksesta kun tyttö jatkoi: "Taidat olla Bellan uusi hoitaja vai olenko aivan väärässä?"
Rykäisin ja vastasin hieman takellellen: "Joo, oon tosiaan sen uus hoitaja."
"No sepä kiva! Mukava saada uusia kasvoja tänne ja saada vähän apua Bellan hoidossa", tyttö hymyili. "Oon nimittäin sen omistaja, LaaLaa nimeltäni.
Ryhdistäydy, Saana. Sano jotain järkevää, psyykasin itseäni ja hymyilin LaaLaalle.
"Kiva tavata" aloitin. "Mä oon tosiaan Saana, ja... sä oot kyllä tosi onnekas kun sulla on noin ihana hevonen."
"Sano vain Laaksi", uusi tuttavani hymyili. "Sä oot kyllä vähintään yhtä onnekas kun pääsit Bellan hoitajaksi! Voisitkin muuten hakea sen tuolta tarhasta ja vaikka vähän harjailla sitä tallissa niin pääsette vähän tutustumaan toisiinne", hän ehdotti ojentaen riimun ja narun minulle.

Soperrettuani kiitoksen pujahdin tarhaan hymy varmaan korvissa asti ja innoissani. Laa vaikutti tosi mukavalta ja olin hänelle enemmän kuin kiitollinen siitä, että hän oli aikoinaan tuonut Bellan tänne Ratapihaan. Ilman häntä en olisi nyt tässä. Iloisen mielentilani ohella minua jännitti, mokaisinkohan nyt täysin tämän Bellan tarhasta haun, vieläpä kun sen omistaja katseli. Yritin kauitenkin parhaani mukaan toimia itsevarmasti etten jännittämisellä pilaisi koko touhua, ja aloin astella Bellaa kohti. Kaunis tinker nosti päätään ja höristi korviaan kun lähestyin sitä, ja sydämeni suorastaan suli nähdessäni, miten suloinen tuo oli.
"Heippa kulta", sanoin hiljaa ja onnellisena, kun olin päässyt tamman luo. Annoin sen haistella käsiäni ja ihmetellä rauhassa kuka olen, ja pujotin riimun se päähän. Rapsutin Bellan läsipäistä otsaa sydän iloa tulvillaan. En olisi milloinkaan osannut kuvitella, että olisin joskus tällaisessa tilanteessa.
"No niin, tulehan", sanahdin toinen käsi pitäen riimunvarresta kiinni, toinen leväten Bellan lämpimällä, pehmeällä kaulalla. "Ei anneta Laan odottaa. Kävelimme yhdessä tarhan portille ja siitä ulos, ja olin varma että suupieleni tosiaankin olivat korvissa asti ja kasvoni hehkuivat onnesta, mutta en välittänyt. Tämä jos mikä oli ilon aihe.
"Tehän ootte kivan näkösiä yhdessä", Laa sanoi. "Sä voit tosiaan viedä Bellan talliin, mun pitäisi mennä tonne auttamaan Karlaa heinien jaossa kun se varmaan odottaa mua jo."

Epävarmuus vyörähti taas päälleni kuin suuri, kuuma aalto. "Karla...? ihmettelin. "Ja missä Bellan karsina on?" kysyin eksyneen oloisena.
"Niin tosiaan, anteeksi, unohdin kertoa sen sulle", Laa pahoitteli. "Bellan karsina on tuolla pikkutallissa, näethän, tuon suuren koivun vieressä. Löydät varmaan sen hyvin. Ja Karla on Ratapihan tallityöntekijä", hän infosi ystävällisesti.
"Aivan, kiitos", sanoin helpottuneena ja aloin kävellä kohti pientä rakennusta. Bella seurasi kiltisti perässä ja katsahdin siihen aina vähän väliä hymyillen lempeästi. Avasin pikkutallin oven ja johdatin tinkerin siitä sisälle.

Tallissa oli oikein viihtyisää ja mukavaa. Hengitin syvään sisälleni ihanaa hevosen ja heinän tuoksua, jota olin kaipaillut jo pidemmän aikaa. Tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että Bella asusteli pikkutallissa, jossa oli vain neljä karsinaa eikä toivottavasti niin kova vilinä ja paljon ihmisiä kuin isossa tallissa.
"As Bright As Capella, "Bella", luin puoliääneen yhden karsinan nimikyltistä. "Sullapa on ihana nimi", totesin hieroskellen tamman turpaa. "Ja sen sä kyllä ansaitsetkin."

Johdatin tinkerin tilavasn karsinaan, jossa oli paksulti pehmeitä kuivikkeita jalan alla. Napsautin riimunnarun irti riimusta ja laitoin sen karsinan ulkopuolelle naulasta roikkumaan. Riimun jätin kuitenkin vielä päähän, koska en vielä tiennyt millainen uusi hoitsuni oli hoitaessa. Siitä saisi sitten edes jonkinlaisen tarttumakohdan, jos Bella alkaisi temppuilla.
"Mutta tuskin sä sellaista teet, vai mitä heppaseni?" sopotin Bellan korvaan.
Kaivoin Bellan harjapakista ihan normaalin tavisharjan ja aloin puhdistaa sillä tammaa pitkin, voimakkain vedoin. Hevosesta lähti pälyä ja likaa ihan kiitettävä määrä, mutta homma oli palkitsevaa, koska oli ihanaa nähdä Bella sysimustana ja kiiltävänä. Itse hoidettavakin selvästi nautti, sillä se riiputti päätään rentona, silmät puoliummessa. Alahuulikin lerpatti pitkänä.

"Voisit sä ees joskus yrittää olla kunnolla!" jostain karsinasta kuului kiukkuinen kivahdus juuri, kun kun olin puhdistamassa vuohiskarvoja. Sekä Bella että minä säpsähdimme, ja nousi ylös ihmetellen, kuka äänen aiheutti. Hetken katseltuani ihmetellen ympärilleni, näin äkäiseltä vaikuttavan punapään jonkun hiirakon ponin karsinassa. "Olet sinäkin kanssa jukuripää", tyttö tiuskaisi pisamiset kasvot hehkuen. Hän huokaisipäätään pyöritellen, ja silloin näki minut Bellan karsinassa tuijottamassa.
"Moikka!" tyttö naurahti iloisesti. "Älä välitä minusta, saat alkaa tottua tähän komenteluun jos aiot useamminkin täällä käydä, tämä Ladi kun osaa olla aika ärsyttävä. Sähän oot se Bellan uusi hoitaja vai mitä? Helena kertoikin susta jo eilen kun laitoit sen hakemuksen. Tervetuloa vaan porukkaan!"
Äimistyin niin paljon tytön itsevarmuudesta ja puhetulvasta, etten hetkeen tehnyt muuta kuin tuijotin häntä ihailevasti. Ollapa itsekin noin rohkea ja vain puhua ihan estoitta ventovieraille. Hetken päästä tajusin, että voisin varmaan vastatakin jotain, ja niinhän minä tein. " Joo moi vaan! Sano mua vaan Saanaksi, ja ihan oikeen arvasit, mä hoidan tästä lähtien Bellaa", esittäydyin tyytyväisenä itseeni, kun vastasin sentään takeltelematta.
"Ihan huippua kun saatiin uusi hoitaja tänne Ratapihaan, saatpa nähdä että tää on mahtava paikka! Mä hoidan siis tätä Ladia joka osaa olla tosi rasittava mutta on silti kultainen, ja voit sanoo mua Wilmaksi", tyttö sanoi hymyssä suin.

Jos täällä tutustuu muihin näin helposti ja kaikki ovat yhtä kivoja kuin Wilma ja Laakin, tuun varmasti viihtymään täällä, ajattelin iloisena. Jatkoimme Wilman kanssa hilpeää rupattelua samalla kun siistin Bellan hiekanharmaita vuohiskarvoja, kunnes pikkutallin ovi avautui ja sisään käveli riuskasti nuori nainen.
"Wilma, Ladille tulee kohta ratsastaja, sä voisit auttaa sitä sitten varustamisessa ton Ladin tuntien," nainen tokaisi. "Ja kukas sä oot?" hän kysyi huomatessaan minut kurkkimassa uteliaana ovelle. "Ei vaan niinpä tietenkin, Bellan uusi hoitaja! Saanahan sun nimi oli. Mä oon Helena, ja kuten tiedätkin, Ratapihan omistaja. Hei kuule, jos sulla on jotain kysyttävää niin mä autan mielellään millon vaan, toivottavasti viihdyt täällä!" Helena vuodatti niputtaen asiat siististi yhteen niin, että minulle jäi hyvin selkeä ja ystävällinen mielikuva naisesta.
En ollut edes ehtinyt vastata mitään ennen kuin Helena oli astellut kiireisesti kantapäät kopisten ulos tallista, ja Wilma totesikin että "hänellähän nyt on aina kiire". Naurahdin ja kävin Bellan läpi vielä harjalla, että sen karva kiilsi kauniisti.
"Sustahan tuli vielä hienompi kuin jo ennestään olit", sanoin ihanalle hoitsulleni silmät loistaen ja oussasin sitä sen silkkiselle turvalle. "Me nähdään varmasti taas pian, mä lupaan että tuun ihan lähipäivinä sua katsomaan", lupaisn Bellalle halatessani sitä lämpimästi.
Juuri nyt tuntui, kuin olisin ollut maailman onnellisin ihminen.


Joku aika random, nopeesti piirretty kuva Bellasta ⤵

s1036.photobucket.com/user/Ratapihanhoitaja/media/Mobile%20Uploads/WP_20160610_10_21_36_Pro_zpsku4hvjat.jpg.html?sort=3&o=1


//Mainio aloitustarina, sulla on hyvä ja selkeä kirjoitustyyli, ja tekstiä on kiva lukea! Kuvailit kivasti ekan päivän fiiliksiä. Teillä näytti sujuvan Bellan kanssa hyvin
Ja miten ihana kuva!

Saat tarinasta ja kuvasta yhteensä 8 hoitopistettä!

-Helena

[saana]

#2 |13.6.2016|

Suuntasin jälleen kohti Ratapihan Ratsutallia innosta pinkeänä ja pistin vaaleanvihreään jopooni vielä vähän vauhtia. Yön aikana oli satanut, minkä johdosta aamunraikas ilma tuoksui hieman sateelta ja lätäköistä, joiden yli pyöräilin, roiskui lenkkareilleni kylmää vettä. Kengistä oli jo aikaa sitten mennyt vesi läpi, mutta hiljalleen yhä ylemmäs kohoava aurinko kyllä kuivaisi ne.

Tallin pihalla laitoin pyöräni telineeseen ja lukitsin sen, vaikka kyllä uskoinkin ettei kukaan sitä sieltä varastaisi. Ohitseni tassutti hiljaa oranssinrusehtava kissa, jota olin kuullut kutsuttavan Mimosaksi.
"Heippa Mimosa", sanoin iloisena. Kissa maukaisi hiljaa ja lähti sitten tutkimusretkilleen välittämättä minusta sen enempää.

Naurahdin itsekseni kun muistin, kuinka epävarma olin vielä eilen ollut. Hassua jännittää niin paljon, tämä paikkahan oli aivan mahtava. Katsahdin tarhoille päin, missä suurin piirtein kaikki hevoset näyttivät olevan, tosin minulla ei ollut kovinkaan selvää käsitystä siitä montako hevosta Ratapihassa ylipäätään oli. Hain Bellaa katseellani enkä ensin ollut tunnistaa sitä, sillä se oli näköjään piehtaroinut tarhan suurimmassa mutalammikossa ja oli yltä päältä kurassa. Näitä yösateiden ihanuutta, huokaisin mielessäni mutten siltikään ollut kovin harmistunut, Bellan kanssa oli aina hauska puuhailla ja nyt siihen olisi hyvä syykin.

Kävelin kotoisaan pikkutalliin, jossa näin hyräilevän, tummahiuksisen tytön siivoamassa karsinoita. "Huomenta", sanoin huomattavasti itsevarmempana kuin eilen.
"Ai, hei!" tyttö tokaisi huomatessaan minut. "Olen Karla, ja tallityöntekijänä täällä."
"Kiva tavata. Mä taas oon Bellan uusi hoitaja Saana", esittäydyin ja kurkkasin hoitsuni karsinaan. Se näytti siistiltä. "Olisin mäkin voinut tän putsata", hymyilin napatessani kauniin punaiset riimun ja riimunnarun karsinan ovesta.
"No, se meni jo", Karla naurahti lähtiessään lykkimään lastia lantalaan.

Kävelin tarhoille vihellellen hyväntuulisena, ja hymähdin nähdessäni eräässä niistä ennen muinoin valkoisen, kurassa pyörineen arabiristeytyksen. Hymyilin kuvitellessani tuon nimenomaisen hevosen hoitajan ilmeen, kun tämä näkisi hoidokkinsa. Astelin suoraan Bellan tarhalle ja tamman luo katsahtaen sen sukkajalkoja. Niiden puhdistamisessa todellakin tulisi olemaan kova työ.
"Voi sinua", naurahdin Bellalle ja lähdin viemään sitä talliin. Tamma tuntui ihmettelevän kovasti miksi taas tulin sitä hoitamaan, minä, sille outo ihminen, mutta tyytyi kohtaloonsa mukisematta.

Kun tinker oli turvallisesti karsinassaan, otin harjapakista heti ensimmäiseksi kumisuan. Aloin pyöritellä sillä kuivunutta kuraa pois, ja sitä irtosikin ihan kiitettävä määrä. Harjaamisella oli selvästikin myös hierova vaikutus, koska Bella näytti nauttivan siitä ihan kunnolla.
Kun olin saanut kumisualla käytyä suurehkon hevosen läpi, oli käteni jo aivan puutunut mutta jatkoin silti pölyharjalla irtoroskien huiskimista. Kun olin erästä kohtaa kaulasta jo jonkin aikaa työstänyt, tallin ovi avautui hiukan naristen ja sisään käveli ensin lämminveriruunikkoa taluttava, pitkä tyttö, ja hänen jälkeensä talliin ilmaantuivat vielä Wilma ja Ladi.
En siis olekaan ainut näin aikaisin paikalla oleva, ajattelin mielessäni ja sanoin "hei", hiukan arasti.
"Ai terve Saana!" Wilma vastasi reippaaseen tyyliinsä. "On täällä näköjään meidän lisäksi muitakin. Milena, Saana on Bellan uusi hoitaja josta jo eilen kerroinkin, ja Saana, Milena hoitaa tuota Derryä tuossa. Milenan muistaa siitä, että häntä täytyy aina katsoa yläviistoon nähdäkseen hänestä muutakin kuin jalat", Wilma nauroi.
"No ehkä sun pitää Wilma, kun oot tollasen vaahtosammuttimen kokonen", Milena heitti takaisin leikkisästi ja johdatti Derryn viereiseen karsinaan.
"Kiva tutustua suhunkin Milena", tokaisin vaihtaessani pölyharjan yleisharjaan. "Kuka tuossa neljännessä karsinassa muuten asuu?" kysäisin uteliaana.
"Haiku asusti siinä vielä jonkin aikaa sitten, mutta sen omistaja Lillian päätti viedä sen pois Ratapihalta ja vapauttaa paikan jollekin toiselle innokkaalle", Milena kertoi.
"Haiku oli sellanen puolivuotias suokkivarsa, sinänsä harmi että se lähti", Wilma huokaisi.
"Niinpä, oli kiva kun tallissa oli vielä koulutusvaiheidensa alussa oleva pikkuvarsa", Milena myötäili.
Nyökkäsin ja kumarruin irrottelemaan mutapaakkuja vuohiskarvoista, harjasta ja hännästä olin nimittäin ne jo saanut aika hyvin pois. Rakastin hevosia joilla oli tällaiset pitkät ja tuuheat vuohiskarvat, mutta oli niissä sentään työtä. Lopulta päätin, että puhdistaisin niitä myöhemmin lisää, koska olin ajatellut käydä talutuslenkillä ja siinähän ne vaihteeksi likaantuivat taas.
"Muuttaako tuohon Haikun karsinaan joskus uusi yksäri?" kysäisin samalla kun laitoin riimun Bellalle.
"Saa nähdä, toivottavasti", Milena vastasi kädet täynnä töitä kurittoman Derryn kanssa.
"Taidan lähteä vähän taluttelemaan Bellaa", tiedotin kaksikolle napsauttaen riimunnarun kiinni riimun renkaaseen. "Vähän maastoja tutkimaan..."
"Tahdotko seuraa?" Wilma kysäisi työntäen hampaitaan näyttelevää Ladia kauemmas.
"Kiitos, en tarvitse", hymyilin. "Aattelin että vaan mä ja Bella nyt ekalla lenkillä."
"Niin, on se kyllä kiva olla ihan vaan hoitsunkin kanssa", Wilma myötäili. "Mä ja Milena voidaan muuten esitellä sulle Ratapihaa kun tuutte sieltä taluttelemasta, et varmaan vielä tunne tätä paikkaa kovin hyvin."
"Voi kiitos, ihanaa!" kiittelin iloisena ja aloin taluttaa Bellaa ulos pikkutallista.

Aamu oli vielä suhteellisen nuori, eikä aurinko lämmittänyt paljoa, mutta mitäpä pienistä. Talli sijaitsi kovin idyllisessä ja kauniissa paikassa, ja sen maalaistunnelma kiehtoi minua sanoinkuvaamattoman paljon. En viihtyisi varmasti pätkääkään missään tahrattomissa, kiiltävissä luksustalleissa, joissa kaikilla olisi hienot merkkivaatteet ja puunatuilla hevosilla jotkut kultakirjaillut loimet... Ei, sellaista en halunnut edes ajatella.

Havahduin mietteistäni Bellan tökkäistessä minua turvallaan kylkeeni. Käännähdin tamman puoleen anteeksipyytävänä ja rapsutin sitä sen paksun, lämpimän harjan alta. "No niin, lähdetääs sitte", sanoin hymyillen. Suuntasin askeleeni kohti metsäpolkua, jonne kulkiessani ohitin ison tallin missä en ollut vielä käynyt sisälläkään, sekä hauskan näköisen tornimaisen rakennuksen. Mitähän siellä sisällä oli? Kuljin myös kentän ja jonkin pienehkön, valkoisen rakennuksen ohi. Kentällä näin Karlan ratsastamassa jollain ruunikolla hevosella, joka vaikutti todella taitavalta. Ja no, eipä siinä, oli Karlakin toki taitava saadessaan hevosen liikkumaan noin hienosti.
Katseltuani hetken ympyrällä laukkaavaa ratsukkoa, aloin kävellä metsään johtavalle polulle kiertäen samalla vesilätäköt huolella, etteivät lenkkarini vain kastuisi taas. Bella tosin talsi niistä välittämättä tippaakaan vuohiskarvoistaan, mutta tuskinpa se pahemmin kastumista tai ulkonäköään ajatteli.
"Oot sä vaan ihana", kuiskasin tammalle. En ollut tiennyt, että jotain voi rakastaa näin paljon. Näin mahtavan hevosen kanssa kauniissa,lehtevässä metsässä - voiko olla mitään parempaa?
Päädyin siihen tulokseen, että ei mitään sellaista helpolla löytänytkään. Ainakin olisi pitänyt miettiä kauan, mutta siihen en ryhtynyt, koska sain kuin tilauksesta uutta ajateltavaa. Edessäni oli risteys, josta minun piti nyt päättää, jatkaisinko suoraan eteenpäin vai kääntyisinkö vasemmalle vaiko oikealle.
"Mitäs tehdään Bella?" rapsutin tammaa korvan takaa ja se vilkaisi minua lempeästi suklaanruskeilla silmillään. Totesin ettei hoitsustani olisi tässä tilanteessa apua, joten päätin sitten ihan itse kääntyä vasemmalle.

Käveltyämme jonkin aikaa, tien vierestä avautui suuren suuri laidun, jossa kasvoi koko sen pinta-alalta pitkää, vihreää ja mehevää ruohoa. Siellä ei näkynyt yhtäkään hevosta, mutta Bella kylläkin talsi hyvin määrätietoisena aidan vierelle ja alkoi syödä suuria suullisia raikasta ruohoa. Naurahdin hoitsuni omatoimisuudelle, löysäsin narua ja annoin sen hetken syödä ja nauttia elämästä. Ja totta kai minun piti ottaa Bellasta pari kesäistä kuvaa, jotka olivatkin ensimmäiset kuvani siitä. Vain alkua valokuva-albumini täyttymisestä lukuisista kuvista mustasta tinkeristä.

"Kas niin Bella, nyt mennään takaisin tallille", päätin jonkun ajan kuluttua ja kiskoin hellästi vastahakoisen ahmatin takaisin tielle. Näin alkuun olisi varmasti parempi tehdä vain lyhyt lenkki. Astelimme vierekkäin verkkaiseen tahtiin kauniin metsämaiseman halki. Puiden lehvästöjen lomasta aurinko siivilöityi kauniisti tielle, sen lukuisiin vesilätäkköihin sekä Bellan turkkiin, ja tajusin taas kerran ihailevani rajattomasti tamman kauneutta.

Perillä Ratapihan tallialueella alkoi jo näkyä muitakin ihmisiä, olihan aika rientänyt maastolenkillä taas pienen hyppäyksen eteenpäin. Hevosetkin oli viety tarhoista sisälle. Talutin Bellan pikkutalliin ja suoraan oven viereiseen karsinaan, ja otin riimun sekä riimunnarun pois. Wilma ja Milena istuskelivat käytävän perällä rupatellen hilpeästi, ja tervehtivät minua saapuessani talliin.
"Hoidan vain Bellan ensin, niin voin sitten tulla esittelykierrokselle", sanoin harjatessani tinkeriä varsin ylimalkaisesti läpi, olinhan jo puhdistanut sen aikas perusteellisesti ennen talutuslenkkiä.
"Joo, se käy hyvin", tytöt vastasivat yhteen ääneen ja yhteen ääneen myös kiljaisivat: "Smurffattu!"
Naurahdin kaksikolle ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun. Kaikeksi onneksi Bella nosti jalkansa mukisematta, mikä helpotti asiaa kovasti, sillä sen kaviot olivat isokokoiset ja raskaat. Lika oli pakkautunut kavioihin todella tiukasti, ja minun pitikin painaa ensin kaviokoukkua likakerroksen alle kaikin voimin ja irrottaa se tiiviinä levyinä.

Kun kaviot olivat puhtaat, taputin vielä Bellaa ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Oli tämä sentään rankkaa hommaa.
"Kas niin, olen valmis", ilmoitin astuttuani ulos karsinasta ja suljettua oven perässäni. Wilma ja Milens nousivat.
"Te näytätte hauskoilta vierekkäin kun toinen on niin pitkä ja toinen niin lyhyt", nauroin.
"Niin varmasti näytetäänkin", tytöt hymyilivät. "Mutta tulehan, aloitetaan isosta tallista."

Seurasin tyttöjä ulos pikkutallista, tallipihan poikki ja suoraan isoon talliin sisälle. Siellä oli viisi karsinaa, joista kaikista paitsi yhdestä kurkisteli hevonen. Wilma ja Milena esittelivät ne: Sain tietää, että komea ruunikko kantoi nimeä Karri, tallin leppoisin musta hevonen oli Hoda, punarautias läsipäinen Latina teki mielellään kujeita, ja että ruunikolla Missillä oli maailman söpöin, pieni puoliverisvarsa Irkku.
"Aivan ihana!" huokaisin täysin lumoutuneena tomeran varsan kauneudesta. "Mutta kuka tuossa viidennessä karsinassa asuu?"
"Arabiristeytys Sini", Milena kertoi. "Sitä näköjään pestään juuri."
Pesupaikalla seisoskeli tosiaan juuri se valkea hevonen, jota olin aamulla huvittuneena katsellut. Sitä pesi blondi tyttö, joka katsoi meitä uteliaasti mutta hieman varautuneena, ja Wilma sekä Milena vilkaisivat toisiaan merkitsevästi. Katsoin kumpaakin hieman ihmeissään, ja he kuiskasivat: "Ulkona sitten". Tytöt näyttivät minulle vielä tuntilistan josta näki, milloin mikäkin hevonen oli tunnilla, ja lisäksi vielä rehuhuoneen ja satulahuoneen ennen kuin menimme jälleen ulos.
"Niin kuka tuo Siniä pessyt tyttö oli?" kysyin heti kun tallin ovi oli sulkeutunut takanamme.
"Sinin uusi hoitaja Kristiina", Wilma kertoi pilke silmäkulmassaan. "Se ja Karrin hoitaja Elias on aivan satavarmasti ihastunut toisiinsa mutta ne ei vaan myönnä sitä. Tytöt naurahtivat ja ymmärsin, miksi he tallissa katsoivat toisiaan niin kuin katsoivat ohittaessamme Kristiinan. Emme sen enempää puhuneet asiasta mutta mieltäni kutkutti ajatus, että olin saanut tietää taas jotain aivan uutta Ratiksen hoitajista.
Kävelimme yhdessä pihatolle, jossa näin kolme, keskenään hyvin erinnäköistä hevosta.
"Tuo päistärikkö pikkuponi on Lettu, jokaisen pikkutytön suosikki. Kimo hevonen on Mosse ja suokki taas Remu", Milena selitti alkaen kävellä valkoista, kentän vieressä sijaitsevaa rakennusta kohti samalla kun epätoivoisesti yritin painaa mieleeni kaikkia nimiä, joita olin tähän mennessä jo kohdannut.

"Täällä vaunutallissa asuu tällä hetkellä vain yksi issikkaori, Reima", Wilma kertoi ja avasi rakennuksen oven. Näin tummanruunikon islanninhevosen katselevan minua uteliaasti, ja kerroin: "Silloin kun laitoin hoitajahakemukseni tänne, minulla oli mahdollisuus valita joko Bella tai Reima. Olen nyt tosi iloinen että valitsin Bellan, se on paras hevonen ikinä".
"Noin ne kaikki hoitajat sanoo omistaan", Wilma naurahti mutta nyökkäsi ymmärtävästi. "Tulehan niin mennään tuohon tornimaiseen rakennukseen.

"Tornin" sisällä oli viihtyisän näköinen, pyöreä huone, joka oli kuulemma taukotupa. Ennustin viihtyväni siellä, kuten toki kaikkialla muuallakin Ratapihassa. Sohvalla istuskeli pari pikkutyttöä, jotka katselivat silmät suurina kun kävelimme peräkanaa portaita ylös.
"Tämä on kaikkein pyhin, hoitajien huone", Milena vitsaili. Huoneessa oli joukko hoitajia, kuka mitäkin tekemässä, ja minua alkoi vähän ujostuttaa. Tytöt vetivät minut kuitenkin sakkiin mukaan, ja tulin esitellyksi varmaankin jokaisen hevosen hoitajalle perinpohjaisesti.
"Hei Saana!" LaaLaa tervehti minua jostain nurkasta hevoslehti kädessään. "Tallilla taas, näköjään."
Käännähdin Laan puoleen nyökäten. "Jep, en mä täältä kauaa pysy poissa!" nauroin. "Kävin taluttelemassa Bellaa maastossa".
"No sehän kiva! Bella varmasti tykkäsi siitä."
"Kyllä, ja niin minäkin", hymyilin lösähtäen laiskasti sohvalle. Tämä se oli elämää.

Jäin rupattelemaan iloisena uusien tovereideni kanssa, ja sain kuulla monen monia ylistystarinoita kaikilta hoitajilta juuri siitä omasta hoitsusta, niin että varmasti vakuutuin jokaisen Ratapihan hevosen olevan se paras. Ja ilman muuta liitin omat ylistykseni Bellasta siihen joukkoon, koska Bellahan tietysti oli aina se ykkönen.

//Kuva meidän kävelylenkistä, laatu on taas mitä on kun kuva on kännykällä otettu ⤵

s1036.photobucket.com/user/Ratapihanhoitaja/media/Mobile%20Uploads/WP_20160613_14_00_36_Pro_zpsqoxv3eck.jpg.html?sort=3&o=0


//Pakollinen esittelykierros on nyt siis käyty ja tuoreimmat juorut kuultu. Sä sulaudut joukkoon kuin vettä vaan ;D
(Aivan ihastuttava kuva! Laitan nämäkin albumiin kun kerkeän!)
8HP!

-Helena

[saana]

#3 |14.6.2016|

Saavuin jälleen kerran uskollisella Jopollani Ratapihan Ratsutallille. Asetin pyörän nojaamaan pihan keskellä olevaa suurta kiveä vasten, ja vilkaisin tarhoille. Muistelin eilistä talliin tutustumista, minkä avulla tunnistin tarhoissa käyskentelevät mustan Hodan, ruunikon Karrin ja tummanruunikon Reiman. Bellaa ei omassa tarhassaan näkynyt, joten arvelin sen olevan sisällä pikkutallissa.

Heti avatessani tallin oven, näin LaaLaan satuloimassa Bellaa.
"Ai, hei Saana!" hän tervehti hilpeästi huomatessaan minut.
"Heippa!" vastasin. "Oot vissiin menossa ratsastamaan?"
"Sinnehän minä. Aattelin mennä vähän koulua pitkästä aikaa, tuolla kentällä ratsastelisin. Voit tulla katsomaan jos haluat", Laa tarjosi ja alkoi suitsia Bellaa.
"Totta kai mä tuun!" hihkaisin. "Kiva nähdä kun ratsastat. Missä Derry ja Ladi muuten on? Ne ei oo tarhoissa eikä näköjään täällä tallissakaan."
"Milena ja Wilma lähti vissiin jonnekin maastoretkelle", Laa kertoi. "No mutta mä lähen nyt tästä kentälle, tuutko mukaan?"
"Mä tuun jonkun ajan päästä perässä. Siivoon vaan tän karsinan eka", päätin vilkaistuani karsinaa, jota ei nähtävästi tänään vielä oltu siivottu.
Laa nyökkäsi ja lähti tallista.

Yhtäkkiä olin yksin rauhallisessa pikkutallissa, mikä oli mukavaa vaihtelua. Kärräsin kottikärryt Bellan karsinalle ja astahdin talikon kanssa sen pehmeille pahnoille. Ei karsina mitenkään superlikainen ollut, mikä oli suurelta osin sen asukin ansiota, sillä Bellalla oli näköjään tapana tehdä lantakasansa vain yhteen nurkkaan. Nostelin tästä nurkasta lannat kottareihin ja siivosin märät kohdat pois, minkä jälkeen karsina oli oikeastaan valmis. Yllätyin siitä miten nopeaa työ sujui, mutta en sitä jäänyt kauempaa ihmettelemään vaan kärräsin lastin lantalaan ja lähdin kentälle.

Jo kaukaa näin, kun Laa ravasi kaunista, ehkä enemmän koottua kuin harjoitusravia Bellalla. Vuohiskarvat ja harja vain hulmusivat, kun ratsukko työsti raviaan. Onpas LaaLaa hyvä ratsastamaan, ajattelin ja istahdin kentän viereen sijoitetulle penkille. Jospa minustakin tulisi joskus yhtä hyvä...
Silmä tarkkana seurasin, kun Laa ohjasti Bellaa herkin, lähes huomaamattomin avuin. Ratsulla ja ratsastajalla yhteistyö selvästikin toimi hienosti, se kyllä näkyi. Lumoutuneena katselin, kuinka ratsukko laukkasi kauniisti ja hallitusti uraa pitkin. Bellan askeleet olivat aivan ihanan näköiset, ja mietiskelinkin, miltä tuntuisi istua noin hienon ratsun selässä.
LaaLaa ratsasti vajaat kolme varttia, kunnes sitten hidasti Bellaa ja siirtyi loppukäynteihin pitkin ohjin. Hän ohitti minut kerran ja hymyili, mutta toisella ohituskerralla ei tyytynytkään pelkkään hymyilyyn. Hän pysähtyi kohdalleni ehdottaen: "Mitä jos sinäkin kokeilisit vähän ratsastaa Bellaa? Et varmaan vielä ole selkään kerennyt?"
Äimistyin ehdotusta sanoinkuvaamattoman paljon ja katselin Laata suu auki.
"Mi-minäkö?" änkytin. "Mutta - toissapäivänähän vasta aloin sitä hoitamaan..."
"Varmasti sä pärjäät hienosti", Laa vakuutti. "Bella on tosi kiltti, ja nyt sulla olis hyvä tilaisuus. Ei sun tarvi kuin vartti näin aluksi ratsastella, mä voin vaikka pitää pienen tunnin", tyttö hymyili.

Epäröin hetken. Olisiko tämä siltikin liian aikaista? Katsahdin Laata ja sitten Bellaa, minkä jälkeen tajusin että samahan se on antaa mennä. Tätähän olin koko ajan odottanut.
"Totta kai mä ratsastan", päätin ja pujahdin aidan ali kentälle. Laa liukui alas satulasta antaen kypäränsä minulle. "Kokeiles sopiiko tää sulle", hän sanoi.
Nappasin mustan kypärän käsiini ja työnsin sen päähäni. "Vähän hölskyy mutta enköhän mä vartin kestä", totesin kiinnittäen kypärän leukahihnan.
"Jeps, et sä sieltä tipu", Laa sanoi luottavaisesti. "Meen tonne kentän keskelle, ni nousehan sä selkään."
Nyökkäsin. Minua alkoi yhtäkkiä jännittää aivan tolkuttomasti Laan silmien edessä ratsastus - olihan Bella sentään hänen omistuksessaan. Jos en osaisikaan ratsastaa hevosta ollenkaan, voisi Laa jopa kieltää minua enää ratsastamasta. Mitä jos putoaisin... tai jos Bella ei pysyisi hallinnassani? Jos itse hevoselle jotenkin sattuisi jotain?
"Äs, lopeta", puuskahdin ärtyneenä itselleni tajutessani, että suurentelin ja jännitin vain taas kerran asioita. Vaikken kovin tasokas ratsastaja ollutkaan, varmasti sentään Bellaa pystyisin aivan hyvin ratsastamaan. Sitähän luonnehdittiin tosi mukavaksi ja kiltiksi ratsuksi, joten ainakin se pysyisi hallinnassani, ellei muuta.

Vaikka olin näin rauhoitellut itseäni, en siltikään voinut estää käsiäni tärisemästä, kun lyhensin jalustimia reiällä ja tartuin ohjiin. Hengitin pari kertaa syvään, katsoin rauhallisena, jopa tylsistyneenä seisoskelevaa Bellaa ja nostin vasemman jalkani jalustimeen. Laskin vanhasta tottumuksesta kolmeen ja ponnistin satulaan. Jalustimet tuntuvat sopivan pituisilta, mutta ohjia lyhensin vielä siten, että ohjastuntuma oli hyvä.
Katsahdin alas kentän hiekkaan 5 cm minua matalamman Bellan leveästä selästä. Hymyilin autuaan onnellisena kun sain siellä istua, ja taputin ratsuani kaupalle.
"Voit aloittaa ihan normaalista käynnistä ja siirtyä raviin kun siltä tuntuu" LaaLaa ohjeisti. Hymyilin Laallekin, koska nyt nimittäin tuntui että voisin hymyillä vaikka koko maailmalle ja näyttää, miten iloinen olin. Oli aivan huikea tunne istua yli puolen vuoden raastavan pitkän tauon jälkeen selässä - ratsastaminenhan tunnetusti maksoi niin paljon, etten useinkaan päässyt tunneille. Nyt asiaan tulisi kuitenkin muutos: Bellalla voisin ratsastaa lähes milloin vain, vaikka toki aioin sen kanssa touhuta paljon, paljon muutakin.

Napautin pohkeillani Bellan kylkiä, ehkä vähän turhan kovasti, sillä tamma oli herkempi kuin ne ratsastuskouluhevoset joihin olin tottunut. Myötäilin parhaani mukaan tinkerin pehmeitä käyntiaskelia ja yritin parhaani mukaan rentoutua sekä saada aikaan hyvää istuntaa. Se oli varsin hankalaa pitkän ratsastustauon jälkeen, taitoni olivat nimittäin pahasti ruosteessa. Tein pysähdyksiä sekä voltteja, jotka kummatkin olivat yllättävän hankalia mutta joissa Laa neuvoi minua minkä pystyi.

Kun aloin tuntea oloni vähän kotoisammaksi Bellan selässä (mihin tarvittiin monen monta kierrosta käynnissä ja Laalta rajatonta kärsivällisyyttä sekä tylsyydensietokykyä), puristin pohkeillani tällä kertaa hellemmin, ja Bella reagoi saman tien nostaen ravin. En ollut yhtään valmistautunut näin nopeaan siirtymiseen, minkä takia löysä keskivartaloni retkahti taakse, nykäisin Bellaa vahingossa suusta ja aloin pomppia aivan hallitsemattomasti selässä. Poskeni lehahtivat punaisiksi ja tunsin olevani aivan kuumissani, kun tajusin LaaLaan nähneen kaiken. En ollut yhtään muistanut ravin olevan näin nopeaa - ja pomputtavaa! Kohensin asentoa sen minkä pystyin ja samalla ihmettelin, kuinkahan surkeaksi ratsastajaksi Laa mahtoi minua luulla, mutta yritin työntää asian pois mielestäni ja keskittyä selässä pysymiseen. Pompin surkeasti harjoitusravissa jossa samalla yritin kalastella jalustimia takaisin jalkoihini, ja harjasta kiinni pitäen suoristin asentoani yrittäen rentouttaa itseni.
"Istut ihan rentona ja painavana, kyllä se siitä!" Laa neuvoi. "Nojaa pikkasen enemmän taaksepäin ja pyöräytä hartiat taakse, niin istuminen helpottuu."
Noudatin neuvoja kunhan ensin olin saanut jalustimet takaisin jalkaan, ja kuin taikaiskusta oikea tasapainopiste löytyi. Ravi ei pomputtanut enää niin paljoa, istuminen helpottui ja Bella alkoi tukemaan kevyesti kuolaimelle. Ohjastuntuma oli juuri sopiva ja ravi tuntui tasaiselta, eikä enää niin nopealta.
"Mahtavaa, Saana!" Laa kehui. "Näytätte tosi hienoilta!"
Superhienolta se tuntuikin. Olin niin kauan pakosta joutunut olemaan ilman hevosia, ilman ratsastusta, ja nyt aivan yllättäen olin taas selässä. Silmäkulmaani puristui salakavalasti pieni ilon kyynel, mutta pyyhkäisin sen nopeasti pois. Tämä tunne oli varmasti paras, minkä yksikään ihminen voi kokea.

Koetin mahdollisimman tasaisesti antaa Bellalle käyntiinsiirtymisavut ja yritin parhaani mukaan valmistautua siirtymiseen, mutta vartaloni retkahti silti hieman eteenpäin vauhdin yhtäkkiä hidastuessa. Heitin ohjat pitkiksi ja halasin Bellaa selästä käsin niin pitkään, niin onnellisena, etten varmaan koskaan ennen. Tämän huikean fiiliksen saisin varmasti kokea vielä monen monituista kertaa näin ihanan hevosen kanssa. Ainakin siihen todella pyrkisin.
Silmäkulmastani huomasin Laan kävelevän viereemme ja vastahakoisesti nostin pääni Bellan ihanan tuoksuisesta, pehmeästä ja lämpöisestä kaulasta. Taputin vielä tammaa ja nousin istumaan.
"Oltais me voitu vielä jatkaakin, mutta miten vaan", hymyilevä tyttö sanoi.
"Joo, no kuule mä oon just nyt niin onnellinen että jos mä vielä pidempään ratsastaisin, varmaan räjähtäisin siitä onnellisuuden määrästä", naurahdin kasvot hehkuen iloisina. "Niin että kaikille vaan parempi jos ratsastan joku toinen päivä lisää."
"Niinhän se on", Laa nyökytteli. "Te näytitte kyllä tosi ihanilta siinä harjoitusravissa kun alkuvaikeudet oli selätetty!"
"Ai näytettiin vai?" naurahdin. "No hyvä, edellisestä ratsastuskerrasta on nimittäin aikaa niin siksi oli hieman hankaluuksia, kerroin laskeutuessani alas selästä ja nostaessani jalustimet ylös.
"Sitä arvelinkin", Laa sanoi. "Kumpi meistä muuten hoitaa nyt Bellan vai hoidetaanko kummatkin?"
"Hoidetaan vaikka kummatkin niin saadaan nopeammin valmista", päätin ja aloin taluttaa tammaa pikkutallia kohden.
"Käy minulle", Laa vastasi ja alkoi itsekin kävellä Bellan vierellä talliin.

Karsinassa avasin suitsien hihnat ja riisuttuani itse suitset nostin ne olalleni. Samaan aikaan LaaLaa oli nostanut punaisella huovalla varustetun satulan käsivarsilleen ja sanoi: "Viedäänpä nämä karjakeittiöön ja putsataan, ei tarvi mitenkään huolella kunhan vähän siistii niitä."
"Karjakeittiöön...?" toistin hämmennyksissäni ja yritin tukahduttaa ärsyyntymiseni siitä, etten vieläkään oikein tuntenut kunnolla kaikkia Ratiksen paikkoja.
"Niin joo, sähän et oo tainnu siellä vielä käydäkään", Laa muisti. "Seuraa vaan mua".

Kiersimme ulkokautta pikkutallin toisesta ovesta sisään, josta lehahti ihana nahan ja satulasaippuan tuoksu, yhdet eniten rakastamani tuoksut. Kun Laa alkoi harjat satulahuovasta karvoja pois, minä pesin kuolaimet huolella ja pyyhin suitsien hihnat nihkeällä, satulasaippuaan hierotulla sienellä. Kuivasin suitset lopuksi, niputin ne ja hetken etsimisen jälkeen laitoin omaan naulaansa.
"Valmista on", tiedotin Laalle joka oli juuri nostamassa satulaa satulatelineeseen.
"Valmista täälläkin", hän vastasi ja lähdimme takaisin talliin.

Bellan harjaus ja muu siistiminen meni nopeasti, kun tekijöitä oli kaksi, ja ennen lähtöämme hoitajien huoneeseen halasin vielä rakasta hoitsuani silmät ummessa, hymy huulillani.
"Kiitos upeasta ratsastuksesta", kuiskasin ja lähdin katsellen koko matkan ulos asti kaunista tinkeriä, joka jäi katselemaan perääni tuuhea harja peittäen miltei kokonaan hevosen kirkkaat silmät.

Hoitajien huoneessa oleskeli meidän lisäksemme viisi hoitajaa minun ja Laan lisäksi, ja katsahdin lievästi hämmentyneenä Laata hänen luoviessaan tiensä valkoiselle kaappirivistölle. Hän avasi kaapeista yhden ja laittoi kypäränsä sinne. Ehdin nähdä kaapin seinillä hienoja piirroksia sekä valokuvia Bellasta.
"Öh, Laa... Onko kaikilla hoitajilla täällä omat kaapit?" kysyin mietteliäänä.
"Joo on kyllä, säki voit valita tosta vapaan kaapin itelles ja tavaroille", Laa vastasi.
"Aa okei, kiva", hymyilin ja valitsin kaapin numero viisi. Laitoin avaimen hyvään talteen vetoketjulliseen taskuun. Nyt tuntui kyllä jo paljon enemmän Ratapihalaiselta, kun oli oma kaappikin! Minulla ei sinne ollut vielä mitään laitettavaa, mutta tilanne varmasti muuttuisi pian.

"Voiko tähän tulla?" kysäisin ja kahden sohvalla istuvan tytön nyökätessä istahdin heidän viereensä.
"Miten sä noin iloiselta näytät?" Nelli naureskeli katsoen leveää hymyäni.
"Ratsastin tänään Bellalla", selitin. "Pääsin yli puolen vuoden tauon jälkeen selkään ja fiilis on mahtava", sanoin yhä hymyillen.
"Uskon", toinen tytöistä vastasi ja katsahdin häntä. Hieman nolostuneena kysyin: "Mikä sun nimi olikaan kun en vielä oikeen muista niitä kaikkia...?"
"Saippua mä oon", tyttö hymyili. "Ja Lettua hoitelen."
"Niin, se suloinen pikkuponi", muistin. "On se kyllä ihan superihana."
"Mutta Latina on silti ihanampi", Nelli totesi nauraen ja näin hänen selaavan kännykästään kuvia tuosta nimenomaisesta hevosesta.
"Olkaa mitä mieltä ootte mutta Bella on silti kaikista paras", virkoin silmät loistaen ja Laa yhtyi sanoihini.

Ensimmäistä kertaa ihmettelin, miten ikinä olin voinut elää tietämättä Ratapihasta ja Bellasta mitään.

//Tarinaa on tosiaan tullut nyt aika tiheään tahtiin kun inspiä on niin hurja määrä, ehkä pitäisi vähän säästää sitä myöhemmällekki ajalle xD


//8HP!

-Helena

[Laura]

Sovinnon soitto

Kesä oli alkanut hyvissä merkeissä. Rellun koulutus oli edennyt hyvin ja Bellalla pääsi taas ratsastamaan. Viimeaikoina olin tosin ajanut tammalla todella paljon. Ajattelin pitkästä aikaa ryhtyä kunnon estetreeniin ja nappasin Bellan suitset ja satulan telineestä. Kävelin Bellan karsinan eteen ja jätin varusteet odottamaan karsinan luokse. Kaivoin värisevän kännykkäni taskustani. Viesti Eliakselta. Vihdoinkin tämä oli vastannut.

“Heiii, Elias pääsetkö tallille tänään? Aattelin nyt ratsastaa Bellalla kunnolla esteitä nyt varsomisen jälkeen ja seura kelpais! (:” Olin kirjoittanut reilu tunti sitten. Nyt poika oli vastannut:
“Sori, en pääse tänään”
Katsoin viestiä kulmat kurtussa. Eliasta ei ollut muutenkaan näkynyt tallilla kovinkaan paljoa viime aikoina. Arvaukseni oli, että tämä vietti parhaillaankin aikaa Kristiinan kanssa. Mokoma oli myös ilmestynyt tänne hoitamaan Siniä, mutta silti kumpaakaan ei näkynyt täällä tänään. Ajattelematta vastasin viestiin uteliaana omana itsenäni.
“Miks?”
Nyt Elias olisi varmaan entistäkin tympääntyneempi minuun. Välimme olivat viilenneet viimeisen parin viikon aikana rutkasti, enkä oikein tiennyt mitä olin tehnyt väärin.
“On muuta menoo”, Elias vastasi nopeasti.
“Okei, mut voidaanko puhuu sit kun sulla on aikaa?” Kysyin, koska halusin selvittää asiat serkkuni kanssa.
“Kai se käy”, sain vastauksen.

Sen jälkeen suljin kännykkäni näytön ja laitoin puhelimen taskuun. Ryhdyin varustamaan vähän aikaa sitten harjattua Bellaa.

  Ratsastuksen jälkeen vilkaisin kännykkääni. Se ilmoitti uudesta viestistä ja epäilin sen olevan Eliakselta. Päätin katsoa sen kuitenkin myöhemmin ja keskittyä nyt olennaiseen eli omaan hevoseeni. Riisuin Bellalta varusteet ripeästi ja ryhdyin harjaamaa hieman levottomasti paikallaan seisovaa tammaa. Rellu oli muuttanut pihattoon jo ajat sitten, mutta vieroittamisen jälkeen Bellasta oli tullut levottomampi. Kun olin saanut tammani harjattua, vein varusteet ja harjat pois. Jäin istumaan heinäpaalin päälle pikkutallin käytävällä ja kaivoin kännykkäni esiin.

”Nii mistä halusit puhuu? Puhutaa vaikka puhelimessa nii soita mulle ku sopii”, Elias oli kirjottanut vajaa puoli tuntia sitten.
Soitin Eliakselle ja kuulin tämän vastaavan puhelimeen.
”Moi. Sanon nyt suoraan, että oon huomannu sen, että ei olla oltu missää parhaimmissa väleissä lähiaikoina…” Aloitin ja jatkoin: ”Ja musta tuntuu, että se johtuu aika pitkälti Kristiinasta.”
”Tai sitte siitä, että sä ja sun pikkuystävät ootte levitelly juoruja musta ja Kristiinasta”, Elias sanoi ja yllätyin ujon pojan rohkeudesta.
”Hei… toi ei oo totta. Mä en oo ollu osana levittämässä yhtään mitään ja tää asia on jo selvitetty Kristiinan kanssa. Luulis et hää olis sen jo sulle maininnu kun niin hyvät kaverit ootte…”
”Kuulostaa siltä että ootte vaan mustasukkasia, että mulla menee kerranki asiat hyvin!”
”Ei vaan just päinvastoin. Oon tosi onnellinen, että oot tutustunu Kristiinaan, mut mun mielipide on vaa se, että Kristiina pyörittelee miehiä kovin mielellään ja sä oot vaan yks uhri muista. Mä en luottais siihen tyttöön niin kovasti”, ilmaisin ja nousin heinäpaalilta. Tarvitsin raikasta ilmaa, joten kävelin tallista ulos.

”No se on sun mielipide, etkä ees tiedä taustatarinaa”, Elias kommentoi.
”Mun mielestä me voitas olla sujut tän asian kans”, totesin pienen hiljaisuuden jälkeen. Jatkoin pian: ”Mä en haluu olla huonoissa väleissä sun kanssa, mut halusin vaa varottaa sua, koska välitän susta sen verran paljon”
”Okei…”, Elias kommentoi vaisusti.
”Eli sä et oo nyt vihanen?” Kysyin varmistaakseni. Olin ehkä maailman huonoin riidansopija.
”En, en alkujaankaa ollu, mutta ärsytti vaan teidän käytös”, Elias vastasi rehellisesti.
”Hyvä”, sanoin ja jatkoin hyvästelemällä.

Puhelun päätyttyä lähdin viemään Bellan ulos tarhaan ja keräsin tavarani kotiinlähtöä varten.

[saana]

#4 |18.6.2016|

Vetäisin hoitajien huoneen oven riuskasti auki ja huudahdin pirteästi heipat huoneessa oleville hoitajille. Kaapeille suunnatessani miltei törmäsin johonkin tyttöön, jota en ollutkaan nähnyt aiemmin vielä.
"Kukas sä oot?" kysyin avatessani kaappini oven ja heittäessäni sinne kypärän sekä turvaliivin. Siellä niitä tästä lähtien aioin säilyttää, koska enhän mä muilla talleilla käynytkään.
"Emilia, Reiman uus hoitaja", tyttö vastasi hieman hämmentyneenä siitä, että puhuin hänelle.
"No kiva että sekin on saanu hoitajan", hymyilin. "Mä oon Saana ja hoidan Bellaa."

Siihen pikku esittäytymistuokiomme päättyikin, koska Emilia lähti huoneesta portaita alas ilmeisesti vaunutalliin. Rojahdin sohvalle laiskana Saippuan, Milenan ja Wilman viereen.
"LaaLaa ei vissiin oo tallilla?" kysäisin tytöiltä.
"Ei Laa tänään tuu, se säätää jotain kotona", Milena vastasi nenä kiinni kännykässä.
Wilma katsahti Milenaa paljonpuhuvalla ilmeellä ja sanoi minulle: "Laa on kesätöissä niin se ei pääse tulemaan tallille kuin vasta joskus illemmalla."
"Ai jaha, okei", virkahdin. "Mitähän sitä tänään tekis Bellan kanssa? Mä voisin ehkä käydä taas taluttelemassa sitä tai jotain..."
"Mutta eikö Bella mee tunnille puolen tunnin päästä?" Saippua kysäisi vilkaisten kelloa.
"Miitäh...?" huudahdin hämmästyneenä. "Eikö mun pitäis olla auttamassa sitä ratsastajaa... Voi kamala, mähän oon myöhässä."
"Se on sitten alkeistunti niin se ratsastaja varmasti tarviikin apua", Saippua tiedotti
"Teillä ei vissiin sitten hoitsut mee tunnille", puuskahdin hypäten jaloilleni ja katsahtaen sohvalla röhnöttävää kolmikkoa.
"Derryn selkään nyt ei ees voi päästää ketään aloittelijaa", Milena tuhahti hajamielisenä.
"Ja Lettu ja Ladi nyt ei muuten vaan mee tunnille. Kanttii muuten aina kattoa tuntilista ajoissa ettei käy tällä lailla", Wilma naurahti.
"Ihan hyvä idea", vastasin hivenen sarkastisesti ja lähdin puolijuoksua ulos hoitajien huoneesta.
"Ja muista ettei tallissa juosta..." kuulin vielä vaimeana kiusoittelevan äänen suljetun oven takaa, pyöräytin silmiäni ja suuntasin reipasta vauhtia pikkutallia kohden.

Tallissa olikin jo äiti ponityttönsä kanssa hieman epävarman näköisinä.
"Heippa!" tervehdin heitä hiukan läähättäen. "Ratsastatkos sä tällä tunnilla Bellalla?" kysäisin hymyillen pikkutytöltä, jonka vaaleat hiukset olivat saparoilla ja jonka kypärä oli aivan varmasti ainakin jonkin verran liian iso.
"Joo", tyttö vastasi hiljaa ja arasti. "Onko se tuo tuossa?" hän kysyi osoittaen Bellaa.
"Sepä just, se on mun hoitsu", sanoin. "Sä voisitkin tulla hoitamaan sitä, mä kyllä autan."
"Se on niin iso..." tyttö kuiskasi jännittyneenä mutta ei siltikään pystynyt peittelemään innostustaan.
"Bella on yks tallin kilteimmistä hevosista, ei sun tarvi yhtään pelätä", hymyilin. "Ja mä kyllä huolehdin että se on kiltisti."
"No hyvä", tyttö sanoi ja hänen äitinsäkin näytti jo paljon helpottuneemmalta.
"Pärjäätkö sä nyt Linda varmasti?" nainen varmisti. "Mä meen Kalkkimarkettiin ostamaan ruuat illaksi ja tuun sitte tunnin jälkeen hakemaan sut".
"Joo mee vaan, heippa!" Linda sanoi äidilleen ja astahti perässäni Bellan karsinaan.
"Voi kun se on ihana", tyttö jatkoi heti perään nähtyään tinkerin lähempää.
"Bella on ihan mahtava", myötäilin. "Tässä on sulle harja, sä voit harjata tältä puolelta ni mä harjaan ton toisen puolen. Meille tulee vähän kiire mutta me keretään kyllä. Sähän olit Linda?" varmistin.
"Niin oon, kuka sä oot?"
"Mun nimi on Saana", esittäydyin hymyillen ja aloin harjata Bellaa. Olipa ihanaa taas muutaman päivän tallitauon jälkeen harjailla hoitsua taas.

"Voitko sä harjata selästä kun mä en oikeen yllä?" Linda pyysi varvistellen Bellan vieressä, kun olin harjannut toisen puolen ja tullut katsomaan miten tytöllä sujui.
"Juu, minäpä harjaan", sanoin ja harjasin suht nopeasti pölyt pois tamman mustasta selästä.
"Kuule Linda, mitä jos mä puhistaisin tällä kertaa ite nuo kaviot että me varmasti ehitään ajoissa tunnille?" ehdotin.
"Kyllä se käy. Ja laita sä satula ja suitsetkin kun mä yllän laittaa ne vaan Letulle. Mä menin sillä ekalla kerralla. Tokalla kerralla mä sain Ladin enkä saanu laitettua sille niitä kun se meinasi purra ja sitten se punahiuksinen tyttö komensi sitä ja se oli kiltisti. Tää on nyt kolmas kerta kun mä ratsastan ni voithan sä taluttaa mua?" Linda suolsi suustaan oikean puhetulvan ja vetäisi sen jälkeen syvään henkeä.
"Öh, joo toki", myönnyin yllättyneenä yhtäkkisestä puhetulvasta. "Bella kiltti, nostahan se jalka", sanoin tammalle ja aloin puhdistaa sen ennätyslikaisia kavioita. Minua hymyilytti kovasti Lindan kuvaus Wilmasta joka raivosi Ladille, sen pystyi niin elävästi kuvittelemaan. Linda varmasti tunsi syvää kunnioitusta juuri sillä hetkellä Wilmaa kohtaan, kun hän uskalsi komentaa Ladia ja laittaa sen ruotuun...

"No niin, nyt on kaviot putsattu", ilmoitin suoristaen selkäni ja ähkäisin, kun siinä tuntui pientä kipua kyyristelemisen jäljiltä. Linda oli rapsuttelemassa Bellaa otsasta ja katselin heitä hymyillen liikuttuneena - sekä tyttö että hevonen vaikuttivat niin onnellisilta - ja sanoin sitten: "Käydään hakemassa varusteet tuolta karjakeittiöstä niin pääset ratsastamaan."

Linda hyppelehti iloisena vierelläni karjakeittiöön pulisten innoissaan: "Mä oon saanu jo kokeilla raviakin mutta kevennys ei oikeen onnistu, se on ihan kamalan hankalaa! Millanen Bella on ratsastaessa ja onko sillä kiva ravi? Ja mitä sä luulet millon mä saisin kokeilla laukkaa? Kauan sä oot muuten ollu Bellan hoitajana? Se on varmasti ihan superkivaa kun on hoitsu, mä ottaisin ihan varmasti Letun jos sillä ei vielä olis hoitajaa! Eikö Lettu sustakin oo ihan paras, tosi söpö ja kiltti..."

Yritin parhaani mukaan vastailla suitset haltuunsa ottaneen Lindan lukemattomiin kysymyksiin kantaessani satulaa pikkutalliin, mutta tehtävä oli liki mahdoton. En muistanutkaan, että alkeistuntilaiset olivat tuommoisia papupatoja - minä ainakin olin suunnattoman hiljainen ja arka kun aikoinaan alkeiskurssia kävin.
"Mä laitan nyt tän satulan, me just ja just ehitään ajoissa tunnille", sanoin nostaen satulan Bellan leveään selkään. Kiristin vyön Lindan katsellessa silmä tarkkana touhujani, ja tyttö tunnustikin ettei ihan itse kumminkaan ollut Lettu varustanut vaikka aluksi niin väittikin, vaan että Saippua oli auttanut häntä vähän. Tai no, aika paljonkin.
"Kaikki tarvii alussa paljon apua", lohdutin pikkutyttöä ja pyysin häntä ojentamaan Bellan suitset minulle.
"Mutta ens kerralla mä varmasti osaan ite kun nyt katon tarkkaan miten sä sen teet", Linda sanoi luottavaisena tarkkaillen, kun laitoin suitsia Bellalle.
"Niin varmasti osaatkin", myötäilin hymy huulillani ja kiristin vielä viimeisen hihnan. "Nyt Bella on valmis, otahan sä nää ohjat ja taluta se kentälle! Mä tuun mukaan riimunnarun kanssa."

Ajatus kentän ympäri talsimisesta lukemattomia kierroksia pilvisellä, uhkaavalla säällä ei oikein houkuttanut, varsinkin kun oli luvattu sadetta, mutta oli se sentään ihan mukavaa taluttaa aloittelijaa kun tunsi itsensä niin kaikkitietäväksi. Itse en ainakaan sitä ollut, joten oli kiva edes välillä saada joku luulemaan että tosiaan olin se maailman tietävin hevosihminen. Ainakin Linda oli katsellut varsin ihailevasti, kun olin varustanut Bellaa.

"Onko ne jalustimet hyvän pituiset?" kysyin Lindalta,joka oli jo päässyt selkään.
"On ne", tyttö vastasi innoissaan. "Lähetään jo liikkeelle!"
"Juu, lähetään vaan", vastasin huomatessani että suurin osa käveli jo uralla, joten aloin kävellä reipasta tahtia Bellan seuratessa perässä.
"Tää on parasta mitä maailmassa on", Linda hehkutti ja hymyilin tajutessani, että olin aivan samaa mieltä sympaattisen ja puheliaan tytön kanssa.

"Täällä sitä ollaan taas!" kajautin muille hoitajille alkeistunnin jälkeen hoitajien huoneessa. Tunnista oli jäänyt ihana fiilis, Linda oli niin innostunut ja iloinen ratsastuksesta että melkein liikutuin.
Pyöräytin silmiäni huomatessani, että Wilma, Milena ja Saippua lojuivat vieläkin sohvalla samassa asennossa kuin viimeksikin heidät nähdessäni.
"Ootteko te kasvanu siihen sohvaan kiinni vai miten on kun ette oo liikahtanu siitä senttiäkään", nauroin.
"Mä ainaki oon juurtunu tähän jo aika tiukasti", Wilma totesi. "Ei pääse ylös vaikka kuin yrittäis."
"Ei siinä mistään juurtumisesta oo kyse, se on ihan silkkaa laiskuutta", Saippua totesi Wilmalle.
"Paraskin puhuja", Wilma heitti takaisin katsahtaen Saippuaa joka röhnötti sohvalla vähintäänkin yhtä laiskana kuin hänkin.
"Ei me jakseta mennä ulos kun siellä on tollanen keli", Milena puolusteli. Ulkona ei tosiaan ollut mikään parhain keli, siellä oli alkanut sataa vähän ennen alkeistunnin loppua ja mäkäräiset olivat tietystikin olleet koko päivän tallilaisten kiusana.
"No jaa, kai se päivä tolleenki kuluu", naurahdin ja katsoin ovelle päin, joka avautui. Helena astui sisään huoneeseen hiukset ja vaatteet kastuneina sateesta, ja sanoi: "Wilma, Saippua ja Milena, teillä ei näköjään oo mitään hyödyllistä tekemistä just nyt ni menkäähän pudottamaan vintiltä heinää alas ettette ihan kuoliaiksi laiskistu".

En voinut estää pientä hymyä nousemasta huulilleni, kun kolmikko katseli Helenaa kuin marsilaista ja hiljalleen tajusi, että heidän pitäisi vääntäytyä ylös sohvalta.
"Mu-mutta eikö noitten muittenkin pitäis tulla auttamaan?" Milena kysyi nostaen katseensa työllä ja vaivalla ylös kännykästään ja katsoen minua, Nelliä, Miaa sekä Sallaa.
"He olivat taluttamassa alkeistunnilla ja auttoi mua sillä tavoin, nyt on teidän vuoro auttaa", Helena naurahti ja valvoi, että murahteleva kolmikko varmasti nousi sohvalta ja lähti laahustamaan kohti vinttiä.

"No niin, ja nyt me vallataan tää sohva!" huudahdin heti kun ovi oli sulkeutunut ja muut kolme hoitajaa seurasivat heti esimerkkiäni. Heittäydyimme kaikki yhdessä sohvalle jolle oli jäänyt kolme painaumaa Wilman, Milenan sekä Saippuan jäljiltä. Nyt painaumia jäisi neljä - oli meidän vuoromme olla laiskoja.


//7HP!

-Helena

[Laura]

Valjastamista

LaaLaa ja Saana valjastamassa Bellaa hoitopuomilla ennen maastoon lähtemistä.

[Laura]

Ystävyydelle

Melkein tuntui, ettei aurinkoa ja lämpöä päässyt pakoon edes varjossakaan. Minua alkoi hieman jo kaduttaa pitkien housujen laitto. Ehkä vähän sekin, että päälläni oli taas pelkkää mustaa. Taukohuoneeseen tullessani löysin lattialta makaamasta kaksi minua nuorempaa tyttöä. Nuo kaksi tuulettimen luona loikoilevaa nostivat päätään ja katsoivat huoneeseen tullutta eli minua päin.
“No, mitäs me pikkutallin mafia tänään tehtäisiin?” Kysyin Milenalta ja Wilmalta.
“Ei ainakaan mennä ulos”, Milena sanoi naurahtaen.
“Eikä ainakaan tehdä mitään liikunnallista”, Wilma sanoi ja käänsi tuuletinta tehokkaammalle asetukselle.
“Hei, älkääs nyt laiskimukset! Toi sää viilenee vielä, johan tässä on jo kohta ilta”, selitin. Jatkoin kertomalla ideastani: “Mitä jos käytäs vaikka kaupassa hakemassa kylmää juotavaa ja käydää kattomassa mitä hevosille kuuluu?”
“Wilma… Kai se on pakko, kun Laa käskee”, Milena sanoo vierustoverilleen ja nousee istumaan.
“Niin, ei tässä oikee muuta vaihtoehtoakaan oo”, Wilma kommentoi.
“Hehheh, tosi hauskaa”, sanoin sarkastisesti ja hoputtelin tyttöjä: “Mulla on autossa hyvä ilmastointi”
“No siinä tapauksessa”, Wilma innostui ja sammutti tuulettimen ennen kuin pomppasi ylös.

  Kävelimme autolle. Milena kävi istumaan pienen kiistelyn jälkeen etupenkille ja Wilma takapenkille keskelle. Pois tullessa tytöt vaihtaisivat paikkaa. Kaupasta nappasimme kokispullojen lisäksi matkaan jäätelöt, jotka söimme kaupan pihan edustalla ennen lähtöä. Ajoin auton suoraan laidunten eteen ja menimme ensin orien ja ruunien laitumelle. Moikkasin Rellua samalla kun Milena haki Derryn. Hän sitoi sen tammalaitumen ulkopuolelle aitatolppaan, jotta myös Derry pääsisi olemaan osana näitä kestejä.

  Viskoin kengät jalastani ja menimme tammalaitumelle istumaan. Ladi ja Bella käyskentelivät lähettyvillämme koko ajan ja välillä tulivat aina tarkastamaan, jospa meillä olisi jotain tarjottavaa. Ennen kuin kukaan avasi vielä pullon korkkeja, avasin suuni:
”Pitäähän meidän nyt skoolata tässä jollekin kun kerran koolla ollaan.”
”Totta”, Milena vastasi vitsiin kuuluvalla asiallisella äänellä.
”No, millekäs neidit mahtaa haluta kohottaa maljaa?” Wilma jatkoi.
”Ystävyydelle!” Ehdotin. Olimmehan olleet aika erottamaton joukko tallilla jo pidemmän aikaa.
”Aaaws”, Wilma päästi suustaan ja toisti vielä: ”Ystävyydelle.”
”Ystävyydelle”, kuului myös Milenan suusta ja kolautimme kokispullomme toisiinsa.

   Kukin vuorollaan avasi kokispullon varovasti. Kenelläkään juoma ei tullut vauhdilla ulos pullosta, vaikka pulloja olikin tahattomasti hieman ravisteltu. Vaikka auringon jo hieman laskiessa sää olikin viilennyt, kokis viilensi mukavasti. Ruoho kutitti mukavasti jalkojamme kun vuoroin istuimme ja vuoroin loikoilimme laitumen pehmeällä pohjalla hevosten ympäröimänä.

   Kaikilta katosi ajantaju jutellessa ja nauraessa, sekä meidät herättikin lisääntynyt hyttysten ja ötököiden määrä.
”Ööh, paljonko kello on”, Wilma kysyi ja nousi istumaan.
”Venaas… Oho, on jo kymmenen!” Naurahdin ja laitoin kännykkäni takaisin taskuuni. Kokispullot olivat jo ajat sitten tyhjennetty, sekä Wilman ja Milenan viimeinen mahdollinen bussikin jo mennyt.
”Onkohan tallillakaan enää ketään?” Milena pohti.
”Otetaan selvää!” Sanoin ja nousimme jo hieman väsyneenä ylös ja suuntasimme autolle. Milena kävi viemässä Derryn omalle laitumelleen ennen kuin ajoimme tallin pihaan.

   Tallin pihassa oli hiljaista ja autiota. Suurin osa hevosistakin oli laitumella öisin. Pian tallin ovi kuitenkin avautui ja Helena tuli ulos kannatellen Wilman tallikassiksi tunnistamaani kassia.
”Teiltä tais unohtua jotain…” Helena sanoi ja sulki tallin ovet. Hän ojensi kassin Wilmalle ja kysyi:
”Mitäs te vielä tähän aikaan täällä. Tai siis kaikki te kolme. Itsekin menen kohta yöpuulle.”
”Oltiin laitumella istuskelemassa ja unohdettiin ajantaju”, kerroin naurahtaen.
”No ei mikään ihme, että taukohuone oli taas jäänyt siivoamatta”, Helena totesi. Ei nainen vihainen ollut, mutta varmaan hieman yllättynyt, että tupsahdetaan kaikki kolme tähän aikaan illasta tallin pihaan. Hän sanoi meille heipat ja kääntyi poispäin.
”Heihei!” Milena vielä huikkasi asunnolleen suuntaavalle Helenalle hetken kuluttua.

 
”Se oli vähän… kiusallista”, totesin naurahtaen, kun olimme istuneet autoon. Olin luvannut viedä tytöt kotiin, koska eiväthän he sinne oikein muullakaan tavalla päässeet, paitsi kävellen. Vaikka kello olikin jo lähempänä yhtätoista, kuin kymmentä, auringon säteet näkyivät hyvin ja ulkonakin oli valoisaa. Kotiin tullessani kelasin päässäni iltapäivän ja illan hauskoja hetkiä. Päivä oli ollut mitä parhain.

//Tää oli jotenkin ihana tarina, pisti hymyn huulille!

-Helena