Maastotunti 28.5.2015

[Helena]

Tunnin sivut

Toukokuun viimeisenä torstaina lähdetään isolla porukalla nauttimaan ihanan lämpimistä kevät(vai kesä?)päivistä!

Maastoretken on tarkoitus kestää noin kaksi tuntia, missä ajassa kierrellään Kalkkivuoren vehreillä poluilla, laukataan
peltosuorilla ja lopuksi tullaan rannan kautta takaisin tallille. Tunnille otetaan enintään 10 osallistujaa, ja mukaan
ovat tervetulleet niin hoitajat hoitsuineen kuin muutkin ratsastajat tallin tuntihevosilla tai miksei myöskin omilla
hevosillaan! Tunnin ohjaa Helena Missin selästä käsin.

Tunti maksetaan kirjoittamalla siitä pieni tarina tuntitarinan pohjalta, ja vastaamalla tarinassa esitettyihin

kysymyksiin. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautumiset tähän topicciin alle!



Osallistujat:
1. Nienke - Derry
2. LaaLaa - Bella
3. Papukaija - Latina
4. Minttu - Remu
5. Bella S. - Sini
6. Sofia - Bamse
7. Sini - Hoda
8.
9.
10.

Tuntitarina

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja keväinen, raikas tuuli havisutti juuri puhjenneita lehtiä tallin suuressa pihakoivussa. Päivä oli täydellinen pitkälle maastoretkelle. Kello lähenteli kahta, ja tallinpiha oli täynnä kuhinaa, kun ratsastajat taluttivat hevosiaan hoidettavaksi. Moni halusi varustaa hevosensa ulkona, ja hoitopuomilla oli ruuhkaa.

”Onks kukaan nähny mun kypärää?” Papukaija huudahti tuskastuneena ja tonki Latinan vieressä seisovan Derryn harjapakkia.

”No ei se nyt siellä oo”, Nienke vastasi huvittuneena ja jatkoi pölyisen Derryn sukimista.

”Joku kypärä pyöri äsken satulahuoneen lattialla,” kuului LaaLaan ääni tallin ovelta. Tyttö työnsi ovea auki polvellaan, tasapainotellessaan Latinan ja Derryn viereen sidotun Bellan satulaa ja harjapakkia käsivarsillaan. Papukaija kiirehti sisälle irvistäen, ja samalla oven avauksella ulos astui silmiään auringossa siristelevä Helena.

”Onko kaikki jo paikalla?” nainen kysyi ja mittaili tallinpihaa katseellaan. Derry, Latina ja Bella olivat sidottuina hoitopuomiin. Bamse ja Sofia olivat varanneet pesupaikan tallista, ja Bella S. varusti Siniä karsinassaan. ”Missä Minttu on?”

”Se näkyi harjaavan Remua pihatossa,” tyttöjen ohitse Hodaa talliin taluttava Sini vastasi. Helena mietti hetken, ”eli kaikki on koossa. Hyvä. Sit pistetään vauhdiksi, hevoset valmiina kaarrossa pihalla kymmenen minuutin päästä!”

Tytöt jatkoivat hevosten harjausta kiivaasti, ja hetken päästä viimeinenkin ratsukko saapui keskelle pihaa. Helena nousi Missin selkään ja huusi ohjeita ratsukoille.

”Otetaan tammat kärkeen, mä menen ekana Missillä, tuu Papukaija Latinan kanssa meidän jälkeen, sitten voi tulla Sini, jonka jälkeen Bella. Sitten voisi tulla Derry, ja Remu, ja Hoda. Sofia saat tulla Bamsen kanssa viimeisenä,” Helena hymyili tytölle ilkikurisesti, ja Sofia irvisti takaisin. ”Laita Bella Sinille pikkuisen lyhyemmät jalustimet. Ja Remun satulavyötä voit vielä kiristää, sen satulalla on aina tapana alkaa liukua.”

”Pidetään sit ohjat tiukalla, eikä anneta hevosten ohitella jonossa. Niin ja pitäkää kunnon välimatkat, niin ei tarvitse kenenkään potkia takana tulevaa!” Helena huusi ohjatessaan Missiä tallin ja pikkutallin välistä kentän suuntaan. Ratsukot ottivat paikkansa jonossa, ja matka alkoi kohti Kalkkivuoren metsiä.

Kysymys 1: Miten hevosesi käyttäytyi matkan ensimetreillä? Oliko se ylitsevuotavan innostunut, vai löntystelikö se tottuneesti jonon jatkona?

Ratsukot juttelivat keskenään hyväntuulisesti. Aurinko jatkoi paistamistaan, ja itse kukin joutui kuoriutumaan huppareistaan ja takeistaan lämpimän ilman yllättäessä ratsastajat. Jono ylitti kentän ohi mentyään vanhan pengertien, jossa kulki Helenan kertoman mukaan aikoinaan rautatie, joka kuljetti tilan mailla sijainneen kalkkikaivoksen kalkkia kaupunkiin. Nainen jatkoi historiikin kertomista, kun ratsukot ohittivat ränsistyneen veturitallin ja veden täyttämät kaivoskuilut.

Papukaija kääntyi Latinan selässä ja katsahti huvittuneena takanaan kulkevia tyttöjä, Bellaa ja LaaLaata, jotka virnistivät takaisin, kun Papukaija esitti kädellään pälättävää suuta. Helena innostui usein puhumaan tilan historiasta, joka oli useimpien tallityttöjen mielestä kuolettavan tylsä aihe.

Kertomus kuitenkin loppui lyhyeen, kun mutkan takaa päristeli naapuritilan isäntä uudella Valmetillaan. Helena nosti kättään, jolloin mies pysäytti traktorin, ja ratsukot ohittivat säksättävän ajoneuvon käynnissä.

Kysymys 2: Miten ratsusi reagoi traktoriin?

Traktoriepisodin jälkeen jono kääntyi tieltä pienemmälle metsäpolulle, joka jatkui loivasti ylämäkeen, kohti Kalkkivuorta. ”Antakaa vähän enemmän ohjaa, niin hevosten on helpompi kiivetä,” Helena huusi jonon kärjestä.

Polku kulki vähän matkaa tiheässä, nuoressa koivikossa, jonka jälkeen se kuljetti ratsukoita korkeammalle avarassa kuusimetsässä, ja johti lopulta pienelle metsätielle. Hevoset huiskivat hännillään itikoita, ja ratsastajatkin läpsivät milloin paljaita käsivarsiaan, milloin niskaansa.

Helena kääntyi katsomaan taakse, ”sitten voitaisiin ravata,” hän huudahti ja odotti, että ratsastajat kokosivat ohjansa ja ryhdistäytyivät satulassa. ”Ja ravia!” Hevoset lähtivät ravaamaan, osa toisia innokkaammin, ja ratsastajat joutuivat pidättelemään niitä, jotta jono pysyisi muodossa.

Suuremmilta kommelluksilta vältyttiin, ja jono jatkoi ravaamista rauhalliseen tahtiin. Hyttyset jäivät taakse, kun metsä muuttui pelloksi ja pian jonon kärjestä kuului Helenan kysymys: ”haluatteko laukata?” Kysymys oli turha, kaikki huusivat yhteen ääneen jotain 'joo'ta muistuttavaa, ja kohta Missi nosti laukan, jota muut ratsukot seurasivat. Aluksi vauhti pidettiin melko rauhallisena, melkein harjoituslaukan tyyppisenä. Kun hevoset laukkasivat mukavan rytmikkäästi, Helena lisäsi jonon vauhtia reippaaseen laukkaan, ja kehotti ratsastajia nousemaan kevyeen istuntaan.

Kysymys 3: Miten laukkapätkä sujui oman hevosesi kanssa? Yrittikö ratsusi ohitella jonossa, vai jäikö se kenties vauhdissa jälkeen?

Kohta pellolla kaikui kavioiden kopse ja ilmassa kuului hevosten voimakas puuskutus. Tie alkoi kaartua loivasti alaspäin, ja metsän reuna lähestyi. Ratsukot laukkasivat vielä vähän matkaa vilpoisammassa sekametsässä kulkevalla tiellä, kunnes Helena huusi jonon kärjiltä: ”Ja käyntiin!”

Matka jatkui kävellen ja kohta tieltä lähti viistosti pieni polku metsän siimekseen. Ratsastajat ohjasivat hevosensa polulle, ylittäen samalla pienen ojan. Hevoset pärskähtelivät, ja muutama ahneempi hevonen riipaisi matkaevästä polun varrella kasvavista nuorista koivuista.

Pian ratsukot saapuivat metsäpolulta pienelle kalliolle ja Helena huusi jonoa pysähtymään. Oli pienen tauon aika, ja ratsastajat jalkautuivat hevosten selästä, kaivaen esiin juomapullonsa. Järvi pilkotti puiden välistä alempana, matka jatkuisi seuraavaksi rantaan hevosten uittopaikalle.

”Huhhuh, kamalan kuuma!” kuului tyttöjen suusta, kun he riisuivat kypäränsä. Kalliolla kävi mukava tuuli, ja kohta kaikilla oli mukavan vilpoinen olo. Ratsastajat nousivat takaisin ratsaille ja matka jatkui alamäkeen kohti Kalkkijärveä.

Kysymys 4: Miten helpotat hevosen kulkemista alamäkeen?

Metsäpolku jatkui vielä noin kilometrin ennen kuin järvi tuli vastaan, ja polku jatkui rannan suuntaisesti. ”Otetaanko vielä pätkä ravia?” Helena hymyili hyväntuulisesti Missin selästä ja katsahti jonon hännille ”Onko kaikki mukana?”

”Juu täällä ollaan,” jonon hännillä kulkevat Sofia ja Sini huikkasivat Bamsen ja Hodan selästä, kun tulivat näkyviin mutkan takaa.

”Jes, sitten mennään!”

Matka jatkui järven suuntaisesti hevosten ravatessa rennosti leveällä, neulasten peittämällä polulla. Vastaan tuli muutama lenkkeilijä koirineen, joista Velmuun tottuneet hevoset eivät onneksi välittäneet.

Pian edessäpäin siinti pieni, syrjäinen hiekkaranta. Ratsukot hidastivat käyntiin, ja rannalle saavuttuaan kiiruhtivat kahlaamaan veteen.

Osalle hevosista tämä oli kesän ensimmäinen retki järvelle, ja tunnelma oli sen mukainen. Remu kuopi vettä suurieleisesti, kastellen jokaisen lähellä olevan, Mintun tukehtuessa nauruun sen selässä. ”Elä nyt helv-” Papukaija kirosi ääneen ja riuhtaisi polvilleen laskeutuvan, piehtaroimista suunnittelevan Latinan pään ylös vedestä. Muut ratsastajat nauroivat tamman ilmeelle kovaan ääneen. Missi ja Sini tyytyivät haistelemaan vettä rannalta. ”Hienot leidit,” Bella nauroi, kun Sini hätkähti ja irvisti aallon osuessa sen turpaan.

Kysymys 5: Miten hevosesi käyttäytyi vedessä?

Taivas meni hetken päästä pilveen ja märät ratsukot päättivät jatkaa matkaa tallille, ennen kuin tulisi kylmä. Jono eteni rennosti käynnissä metsätietä pitkin, ja ratsastajat kääntyilivät satuloissa, jutellen keskenään. Jono ylitti vanhan pengertien ja jatkoi kesälaitumen viertä kohti tallinpihaa. Laidun alkoi olla jo täydessä ruohossa. ”Muistakaa tulla sitten porukalla katsomaan, kun hevoset päästetään kesälaitumille,” Helena huikkasi Missin selästä.

Hevoset saapuivat tallinpihalle rauhallisesti kävellen. ”Voitte viedä hevoset takaisin tarhoihin kun olette riisuneet ja harjanneet,” Helena sanoi ja laskeutui satulasta tallin ovella. ”Kiitos kaikille mahtavasta reissusta!” nainen hymyili ja sai iloisia kiitoksia väsyneiltä ratsastajilta. Tänä yönä nukuttaisi hyvin.



Kiitos kaikille osallistumisesta! Vastaukset voitte kirjoittaa tähän topaan, ja muistakaa, että kysymykset eivät ole vakavia! Saa vastata huumorilla ja vaikka poiketa tarinastakin jos haluaa

[nienke (kirjautumaton)]

Osallistun Derryllä tarina saattaa olla ehkä vähän myöhässä, mutta yritän parhaani.

[Laura]

Osallistuisin Bellalla

[Papukaija]

Mie lähen Latinalla ilman muuta mukaan

[Bella S.]

Käykö että tuun Sinillä? Mihin tarina kirjoitetaan? Koska se kirjoitetaan?
tv. Se Bella Swan
ps: mun nimi ei tarkoita sitä laantunut hevosta, vaan itseäni

[Bella S.]

Siis laan hevosta.

[Sofia]

Bamsen kanssa mukana

[Helena]

Kaikki lisätty!

Bella S, voit tulla Sinillä, tarina kirjoitetaan tähän samaiseen ketjuun heti kun tarina on ilmestynyt. Tarinan lisään sekä tunnin omille sivuille, että tähän topaan.

[Sini]

Voisin tulla Hodalla jos käy? Tulis hyvä kun palaan lomalta tänne, niin saisin aiheen kirjoittaa pitkän tarinan.

[Helena]

Lisätty!

[Laura]

Nonnii, sain tän tehtyä

Pyöräilin kotipihaani. Koeviikko oli jo ohi ja viimeiset koulupäivät olivat menossa. Huoneeseeni mennessä viskasin reppuni nurkkaan, vaihdoin hameen ja sukkahousut ratsastushousuihin ja t-paidan toiseen. Repusta tyhjensin vähäiset esineet mitä siellä oli; penaali, juuri kirjastosta lainattu kirja, paperilappuja, kansio ja muistikortti. Otin repun selkään ja menin keittiöön tekemään itselleni eväät vaellusta varten. Odotin sitä innolla. Rakastin maastoa yli kaiken ja tiesin myöskin Bellan pitävän siitä. Kun reppu oli pakattu eväillä, ratsastushanskoilla ja-kypärällä, puin ratsastussaappaat jalkaani ja astelin ulos ovesta. Laitoin kuulokkeet korviini ja käynnistin kännykästäni Spotifyn ja laitoin iloista musiikkia soimaa. Lähdin pyöräilemään tallille paikoin jesarilla korjatulla mummopyörälläni.
Tallin pihassa jätin pyöräni nojaamaan kiveä vasten ja kävelin talliin viemään reppuni. Ensitöikseni siivosin Bellan karsinan. Sen jälkeen hain riimunnarun ja menin tarhoille. Bella hirnahti iloisesti tullessani portille. Kun näin sen selän ja toisen kyljen, leukani oli loksahtaa maahan asti. Sen kaunista mustaa karvapeitettä peitti hiekka ja muta. Bella ei ollut kuitenkaan moksiskaan vaan ravasi minua vastaan. Kiinnitin narun sen riimuun ja talutin sen puomille ja sidoin sen siihen kiinni. Kun se oli kiinnitetty puomiin, mulkoilin sitä hetken ja huokaisin. Hain harjat ja aloitin vuosisadan harjausurakan. Kun sen karvapeite jonkin ajan kuluttua näytti mustalta, niin kuin piti, laitoin harjat niille kuuluvaan pakkiin ja hain varusteet puomille. Yrittäessäni nostaa satulaa sen selkään se siirsi takapuoltaan ja väisti satulaa. Pian sain satulan laitettua. Luojan kiitos, ettei Bella ole kovinkaan suuri hevonen, ajattelin. Lopuksi laitoin vielä suitset ja Bella oli valmis matkaan.
Pihalla oli hälinää ja moni muukin laittoi hevostaan puomien luona kuntoon. Lähdimme liikkeelle, kun kaikkien paikalla olo oli varmistettu ja kaikki olivat valmiita. Helena määräsi kulkemisjärjestyksemme ja kertasi pikaisesti säännöt. Minua jännitti, sillä pääsisin kerrankin tutustumaan tallin ympäristöön paremmin. Ehkä ihan hyvä, että ohjatusti, niin ei olisi riskiä, että eksyisin.
(Kysymys 1) Alkumatkasta Bella kulki todella rauhallisesti mutta sen liikkeistä huomasi, että tilanne oli tammalle uusi. Se ei ollut tottunut kulkemaan maastossa jonossa, sillä aina kun olin sen kanssa maastoillut, se oli tapahtunut yksin tai toisen hevosen seurassa. Bella kuitenkin ymmärsin idean nopeasti, sillä olihan se normaalitunneilla ollut muutamia kertoja. Jonossa kulkeminen myös rauhoitti tammaa, eikä se pyrkinyt reippaaseen käyntiin tai ravaamaan, kuten normaalisti maastossa.
Helena kertoi alueen historiasta ja ruskeahiuksinen tyttö käännähti katsomaan taaksepäin huvittuneena. Vastassamme oli traktori, joka kuitenkin pysähtyi Helenan pyynnöstä. (Kysymys 2.) Tuntui kuin Bella olisi herännyt unesta traktorin huomattuaan. Se nosti päätänsä hieman korkeammalle ja otti lyhyempiä askeleita ihmetellen traktoria. Minun piti oikein kannustaa sitä menemään reippaammin sen ohi, muuten se olisi varmaan alkanut tehdä tuttavuutta sen kanssa.
Jatkoimme matkaa ja pienen ylämäen tullessa, Helena ohjeisti löysäämään ohjia. Jossain vaiheessa aloimme ravata. Vaikka maastossa piti keskittyä kunnolla, pystyin Bellan luottavaisten ja varmojen askeleiden ansiosta myös ihailemaan kauniita maisemia ja luontoa. Kun tulimme pellolle, Helena kysyi tahtoisimmeko laukata. Pian kaikki nostivat laukan. (Kysymys 3) Tässä vaiheessa Bella alkoi innostua enemmänkin ja heti laukan muuttuessa reippaammaksi sitä oli vaikeampi hallita. Onneksi muiden hidastaessa sekin hidasti vauhtiaan. Bellasta kuitenkin näki, että se ei olisi halunnut lopettaa.
Kun olimme kalliolla ja oli tauon aika, Bella ei malttanut pysyä paikallaan ja olisi palanut halusta jatkaa matkaa. Minulla riitti töitä sen aloillaan pitämisessä, mutta sain kuitenkin hetken levätä ja vilvoitella. Matka jatkui alamäkeen. (Kysymys 4.) Laskin painoani jalustimille, jotta Bellan olisi helpompi kulkea alamäessä.
Saavuimme järvelle pienen ravaamisen jälkeen. Katsahdin taivaalle ja katselin isoa pilvilauttaa joka lipui meitä kohti. Pian ei paistaisi aurinko. Päätin, että käväisisin Bellan kanssa järvessä, mutta en jäisi sinne pidemmäksi aikaa. (Kysymys 5.) Kun ohjasin Bellan veteen, se ensin ihmetteli hetken ja alkoi juomaan siitä. Sitten se tepasteli siinä hetken, mutta käveli pois. Ohjasin sen kuitenkin hetkeksi takaisin, mutta tammalla ilmeisesti ei ollut vilvoittelun tarvetta... itselläni kyllä oli.
Ei aikaakaan, kun maisemat olivat jo hyvin tuttuja ja saavuimme laidunten kautta tallin pihaan. Laskeuduin ratsailta ja talutin Bellan talliin. Riisuin siltä varusteet ja annoin repustani yhden makupalan palkinnoksi. Bellalla riitti vielä energiaa, mutta tarhassa se saisi kuluttaa sitä pois jos tahtoi. Harjasin Bellan perusteellisesti ja irrotin riimunnarun karsinan lenkistä. Avarin karsinan oven ja talutin Bellan tarhaan. Sinne päästyään se alkoi heti ravailla ympäriinsä, mutta pysähtyi kuitenkin pian ja alkoi piehtaroida. Käännähdin ympäri ja kävelin takaisin talliin, jossa pesin kuolaimet ja vein varusteet takaisin paikoilleen. Otin repun ja lähdin kotiin hyväntuulisena.



//Jes, mukava tarina ja hyvää, selkeää kieltä! Kappaleiden väliin voisi tosin jättää kaksi rivinvaihtoa, niin että siihen jää tyhjää tilaa, mun mielestä se helpottaa lukemista hieman

1. Bella olikin aluksi jännittyneenä ihan ymmärrettävistä syistä, onhan se jännää päästä porukalla maastoon! Fiksuna hevosena se ei kuitenkaan ruvennut vikuroimaan. Jono tosiaan rauhoittaa kivasti, tuntihevoset kun ovat niin tottuneita maastoiluun täälläpäin.

2. Onneksi traktorikaan ei aiheuttanut ongelmia. Jotkut nuoret hevoset reagoivat kiivaasti tällaisiin juttuihin, mutta ehkä Bella katsoi taas mallia rauhallisista tuntsareista. Eteenpäin kannustaminen onkin paras tapa ohittaa kaikki jännät jutut, ei keskitytä kyttäämään! Hyvä

3. Vauhdin hurma saa helposti otteeseensa, hyvä että sait Bellan pidettyä jonossa. Ilmeisesti Bella ei kuitenkaan ole niin innokas, että lähtisi käsistä, mikä on hyvä! Sellaisia hevosia on paha ottaa maastoreteklle mukaan, onneksi ei meidän tallilla taida (vielä) yhtään tällaista tapausta ollakaan!

4. Hyvä, juuri näin. Painon tasaamisen lisäksi voi nojata hieman taaksepäin ja antaa ohjaa enemmän.

5. Bella ei taida olla mikään vesihirmu Se kävi kyllä vedessä, mutta ei sen kummemmin innostunut asiasta. Sinänsä mukavaa, koska se tekee hevosen uittamisesta helpompaa, kun se ei ole mikään ylijännä juttu

Kiitos tunnista, näitä tarinoita on aina niin mukava lukea! Toivottavasti teilläkin on nyt yleiskatsaus tallin ympäristöstä, niin voitte lähteä maastoon seikkailemaan itsekin

-Helena

[Bella S.]

Maastotunti Sinillä, 28.5.

Tulin aikaisin tallille, jotta ehtisin laittaa Sinin valmiiksi. Tallilla oli jo paikalla Minttu ja Papukaija kun saavuin. Ajattelin laittaa Sinin karsinassa. Sidoin sen riimusta kiinni oven kalteriin. Hain harjat ja rupesin harjaamaan. Ensin muovisualla, sitten pehmeälläharjalla, seuraavaksi pölyharjalla, ja taas pehmeälläharjalla. Sitten hain satulan. Sillä aikaa kun olin harjannut Siniä, oli tullut Laa, Sini, Sofia ja Nienke. Laitoin satulan Sinille, ja laitoin satulavyön kiinni. Sitten hain suitset, ja vielä suojat. Laitoin ensiksi suitset ja sitten suojat. Lopuksi vielä harjasin sinin pään, nostin kaviot, ja selvitin hännän ja harjan. Menin laittamaan itselleni kypärän, hanskat, ja turvaliivin. Vaihdoin vielä kumpparit ratsastus- saappaisiin. Lopulta kaikki oli valmista kypärä kriisi mukaan lukien. Hevoset vietiin ulos. Mittasin jalustimet, ja kiristin satulavyön. Meidät laitettiin ratsastusjärjestykseen, joka oli tällainen: Helena, Papukaija, minä, Laa, Nienke, Minttu, Sini ja Sofia. Lähdimme matkaan kohti metsiä. Retkemme oli alkanut. Helena oli tullut paikalle Missillä, ja huomautti minulle, että jalustimeni olivat liian pitkät. Nostin niitä satulasta päin, 2 reiällä. Sitten vielä hieman tiukennetaan ohjia. Helena huusi vielä jonon päästä, että välimatkat tulisi pitää.

1 kysymys: Sini käyttäytyi ihan hyvin, mutta taisi jossain vaiheessa yrittää potkaista Bellaa, mutta onneksi ei käynyt mitään kun oli kunnon välimatkat.

Ohitimme tallin kentän, ja jatkoimme pengertien yli. Helenan mukaan siinä oli ennen muinoin kulkenut junarata. Jouduin ottamaan tuulitakkini pois, ja sitomaan sen vyötäisilleni. Helenan jatkaessa tarinaa, ohitimme vanhan veturitallin ja veden täyttämät kaivoskuilut. Minun mielestä oli kiva tutustua paremmin menneisyyteen, ja vielä hauskempaa oli tehdä sitä hevosen selässä. Mutta pian Helenan kertoilu loppui. Vastaan tuli naapurin traktori. Ehdin jo pelästyä, mutta onneksi naapuri pysäytti sen. Näin voisimme ohittaa sen.

2 kysymys: Sini meni ihan ok, mutta nousi lopuksi ihan pikkaisen pystyyn. Onneksi ei pahempaa.

Matkaa jatkettiin kohti metsäpolkua. Annoin Sinille enemmän ohjaa, Helenan ohjeiden mukaan, sillä vastassa oli loiva ylämäki Kalkkivuoria kohden. Sitten kuljettiin vähän matkaa pienessä koivikossa, ja siirryttiin sen jälkeen isompaan kuusimetsään. Sen jälkeen käännyttiin pienelle metsäpolulle. Pian kaikkien tuntilaisten, ja hevosten ympärillä pörisi lauma hyttysiä. Seuraavaksi tuli Helenalta käsky mennä ravia. Kokosin ohjani, ja istuin ryhdikkäämmin satulaan, ja annoin merkin siirtyä raviin. Muut joutuivat pidättämään omia ratsujaan, mutta Siniä piti vain ratsastaa hieman eteenpäin, että se olisi pysynyt muiden rytmissä. Pian siirryimme metsästä pellolle, jossa Helena kysyi meiltä haluaisimmeko laukata. Hyttyset jäivät taaksemme, kun viiden sekunnin päästä kaikki olivat harjoituslaukan tyylisessä laukassa. Kun olimme laukanneet hetken, Helena johdatti meidät reippaaseen laukkaan. Samalla hän pyysi ottamaan meitä kevyenistunnan.

3 kysymys: Sini meni tällä kertaa reippaasti, ja rytmikkäästi. Pikku pukki tuli kyllä alussa, mutta mitäs näistä.

Pian hevoset puuskuttivat, ja pelto vaihtuisi pian metsään. Tie kaartui loivasti alas. Sitten edestäni kuului Helenan käsky ottaa käynti. Jatkoimme kävellen, ja pian lähti viistosti polku metsänsiimekseen. Ohjasimme ratsumme polulle, pienen ojan yli. Sini vetäisi yhdestä pienestä koivusta matkaevästä ahneesti. Saavuimme pienelle kalliolle, jossa pysähdyimme odotetulle juomatauolle. Jalkauduimme kaikki melkein yhtä aikaa. Löysäsin ekana Sinin satulavyön. Sen jälkeen otin pikkuruisesta repustani läpinäkyvän Karhun pullon, jossa oli musta korkki. Olin ottanut mukaan 100 % appelsiini mehua. Tykkäsin appelsiini mehusta. Näin pienen järven kimalluksen puiden välistä ja ajattelin, että menisimme varmaan uittamaan tuonne järvelle kauraturpia. Minulla oli tosi kuuma, joten otin ruskean kypäräni pois, sekä käsineeni. Lähtisimme pian kohti uittopaikkaa. Kalliolla kävi ihana tuuli. Laitoin kypäräni päähän ja käsineet käteen. Kiristin satulavyön ja pakkasin vielä juomapullon. Odotimme vielä että Sofia saisi laitettua reppuunsa juomapullon. Lopulta kaikki oli valmista, ja nousimme ratsaille. Jatkoimme alamäkeen.

4 kysymys: Nousin jalusten varaan ja pidensin ohjat. Himmasin vauhtia vähän, nojaamalla muutaman millin taaksepäin. Polku jatkui vielä ehkä noin km, että olisimme rannalla. Sitten polku jatkuin rannan suuntaisesti. Pian kuului Helenan huuto edestäni:

- Otetaanko pätkä ravia?

- Ovatko kaikki mukana?

Sofia ja Sini huusivat vastaan:

- Täällä ollaan!

- Jes, sitten mennään! kuului Helenan ääni

Hevoset ravasivat rennosti. Vastaan tuli muutama lenkkeilijä koiransa kanssa, mutta hevoset eivä välittäneet siitä mitään. Pian tuli näkyviin hiekkaranta, ja hidastimme käyntiin. Sini jäi Missin kanssa vain ihmettelemään vettä. Sini haisteli vettä ja kun sen turpa osui veteen se pärskähti. Sanoin:

- Hienot leidit!

Rupesimme molemmat, Helena ja minä, nauramaan

5 kysymys: Niin kuin hieno leidi!

Taivas meni pilveen ja jatkoimme tallille. Juttelin Laan kanssa Bellan hoitamisesta. Ylitimme pengertien, ja jatkoimme kesälaitumien viertä pitkin kohti tallipihaa. Laidun oli melkein täydessä ruohossa. Sitten Helena muistutti jonon edessä, että muistaisimme tulla katsomaa hevosten päästämistä laitumelle. Sitten saavuimme pihaan. Jalkauduin. Sitten löysäsin satulavyön, ja nostin jalustimet.

- Voitte viedä hevoset takaisin tarhoihin kun olette riisuneet ja harjannee ne, Helena sanoi ja laskeutui satulasta tallin ovella.

- Kiitos kaikille mahtavasta reissusta! hän jatkoi vielä.

Kiitin vielä Helenaa ihanasta maastosta, ja menin tallin laittamaan Sinin pois. Onneksi se oli kuivanut, joten sitä ei tarvitsisi enää kuivatella. Otin satulan ja suitset pois, ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten otin suojat, ja vein nekin satulahuoneeseen. Sitten vielä harjasin sen pölyharjalla, pehmoisella harjalla. Tarkastin kaviot, josta löytyi pari kiveä. Onneksi ne eivät olleet painaneet Sinin sädettä. Lopuksi selvitin harjan ja hännän, ja harjasin pään. Nukkuisin tänään hyvin. Vein Sinin tarhaan. Otin vielä sen karsinan, jossa ei onneksi ollut paljoa mitään ja sitten äiti tuli hakemaakin minua.



//Noniin, mukava kun pääsit tunnille, vaikka nyt et omaa hoitsuasi saanutkaan. Toisinaan tosin tekee hyvää ratsastaa muillakin hevosilla, jotta ei totu liikaa yhden hevosen tapoihin Tarina on hyvin kirjoitettu, mutta hieman minua ihmetytti se, että jouduit ratsastamaan Siniä ravissa eteenpäin; kyseessä on kuitenkin yksi tallin kuumimmista hevosista, jonka ongelma on yleensä lähinnä se, ettei se malta hidastaa! Jospa tänään oli neidin laiskapäivä

1. Jahas, Siniä on näköjään ketuttanut takana kulkeva tamma! Nää on näitä naisten juttuja.. ei saa tulla liian lähelle, kun hänen ylhäisyyttään se niin kovin häiritsee

2. Traktorikaan ei aiheuttanut pientä etupään nousemista suurempaa härdelliä. Sinistä huomaa, että se ei ole täysin rento suurten, metelöivien ajoneuvojen läheisyydessä, mutta onneksi pysyy käsissä kuitenkin.

3. Hyvä juttu, ettei Sini koittanut ohitella jonossa, sillä on nääs usein tapana yrittää mennä vähän lujempaa. joskus ratsastajat joutuu ohjaamaan sen edellä menevän perään, ettei ohituksia tapahtuisi Ja pienet ilopukithan kuuluu tietysti asiaan, ei sitä ihan joka päivä pääse peltoaukealle kiihdyttelemään

4. Juurikin näin, paino jalustimille, lisää ohjaa ja nojaus taaksepäin. Hyvä!

5. Näinpä näin Eihän sitä nyt jalkojaan voi vedessä kastaa!

Kiitos tunnista, toivottavasti sulla oli yhtä hauskaa kun minulla tätä kirjoittaessa!

-Helena

[Papukaija]

Aurinko paistoi lämpimästi kun harjasimme hevosia tallin pihassa. Tänään oli tarkoitus lähteä maastoon. Olin itse saanut Latinan jo lähes valmiiksi, mutta kun aloin etsimään kypärääni, sitä ei löytynyt mistään. Tuskastuin jo viiden minuutin etsinnän jälkeen ja puuskahdin: "Onks kukaan nähny mun kypärää?" ja tongin Derryn harjapakkia hevosten välissä. "No ei se ny siellä oo", vastasi Nienke ja näytin hänelle irvistäen kieltä. Ihan leikilläni.

LaaLaa huikkasi jonkun kypärän pyörivän satulahuoneen lattialla kun kantoi Bellan kamoja mukanaan. Kipaisin äkkiä sinne, mutta Helena kerkesi astua tallin ovesta ulos ja kysäisi olivatko kaikki paikalla. Laskennan mukaan olivat. Piti pistää toimeksi, joten noudin kypäräni niin nopeasti kuin suinkin pystyin. 

Parinkymmenen kiireisen minuutin jälkeen viimeinenkin ratsukko laahusti hiekka pöllyten kentälle ja kaikki olivat koossa. Helena huuteli ohjeita noustessaan samalla kärkihevosen - Missin selkään. 

Kun kaikki olivat päässeet satulaan aloitettiin matka pyörähtämällä jonoon, Helenan antamaan järjestykseen. Minä menin Latinan kanssa heti toiseksi Helenan perään ja ponini taisi olla aika tyytyväinen. Perääni asettuivat Bella S. Sinillä ja LaaLaa Bellalla, jonka jälkeen tulivat pojat. Sitten lähdimme matkaan.

1) Otimme suunnan kohti Kalkkivuoren metsikköä ja Latina heitteli päätä innoissaan. Muutaman extra askeleenkin tamma vetäisi, mutta ei innostunut liiemmin. Onneksi!

Aurinko jatkoi paistamistaan ja juttelimme innokkaasti hevosten selässä. Ponit huitoivat kärpäsiä pois kimpustaan hännillään ja kerran joku hermostui vähän liikaakin ja otti äkkipyrähdyksen. Pienen äksönin jälkeen jono kuitenkin rauhoittui taas. Sitten aurinko alkoi jo valuttaa hikeä niin, että jokaisen oli otettava vähän ylimääräistä vaatetusta pois päältään. 

Ohitimme kentän jälkeen tukkeutuneen pengertien, veden täyttämiä kaivoskuiluja ja ränsistyneen veturitallin. Nyt alkoi jokaista jo hieman huokailuttamaan, paitsi Helenaa, joka jatkoi historiikin kertomista kuin palkkaa siitä saisi. Käännyin LaaLaahan päin esittäen kädelläni pälättävää suuta ja tyttö virnisti takaisin. 

Pian Helenan kertomus kuitenkin loppui lyhyeen, kun vastaan ajoi naapuritilan isäntä uudella traktorillaan. Joukonjohtaja nosti kättään ja isäntä pyshtyi tarktorillaan antaen meidän kulkea käynnissä pärisevän ajoneuvon ohi. 2) Latina katsoi suuripyöräistä vempelettä korvat hörössä muttei reagoinut niin kuin olin odottanut - ei siis pahemmin. 

Traktorikohtauksen jälkeen jatkoimme matkaa ja käännyimme tämänhetkistä tietä pienemmälle metsäpolulle, joka toi eteen hieman loivaa ylämäkeä. Helena kehotti antamaan hieman enemmän ohjaa, jotta ratsujen olisi helpompi kiivetä.

Matkan kuljettuamme ohitimme nuoren koivikon, jonka jälkeen jouduimme tiheämpään kuusimetsään, joka kuljetti meitä hiljalleen yhä korkeammalle kohti Kalkkivuorta. Kärpästen lomassa saimme läpsiä niin käsivarsiamme kuin niskaammekin hyttysten takia. 

Pian Helena kääntyi katsomaan perässä tulevaa laumaa ja ehdotti ravipätkää. Siihen suostuivat kaikki keräten ohjat ja ryhdistäytyen satulassa. Sitten kuului "ravia" ja kaikki nelijalkaiset lähtivät innokkaasti eteenpäin - tai no toiset ehkä vähemmän innokkaasti. Latina oli ottavinaan jopa pari laukka-askelta, mutta tyytyi raviin minun pidellessäni ohjia. 

Ravipätkän aikana ei tapahtunut mitään kummallista, joten Helena kysyi halusimmmeko laukata. Se oli kyllä jokaisen mutistessa harvinaisen tyhmä kysymys ja jokaisen suusta kuuluikin jotain joo'ta ja kyllä'ä muistuttavaa. Helena nosti pian laukan ja jokainen seurasi sitä reippaasti. Aluksi vauhti tosin pysyi aika rauhallisena, mutta kaikkien tempon ollessa mukavan rytmikäs, Helena lisäsi joukkoon vauhtia ja käski meidän nousta kevyeen istuntaan. 

3) Latina lähti mukan oikein kunnolla ihan parin pukinkin muodossa, mutta rauhoittui laukkaamaan lopuksi pitkin rennoin askelin. Me molemmat tosiaan nautimme laukkapätkästä. 

Pellon reunasta kuului voimakas töminä ja kavioiden kopse, sekä ilmassa hevosten puuskutus, kun kahdeksan hengen ratsukko nelisti eteenpäin. Ohitimme viileän sekametsän ja hidastimme pian Helenan huutaessa käyntiin. Matka jatkui loivasti alamäkeen.

Käännyimme pain metsän siimekseen polun johdattaessa meitä kohti kalkkijärveä. Jokainen oli hieman hengästynyt ja hikinen, niin ratsut kuin ratsastajatkin. Ylitimme ojan ja polun varressa kasvavat nuoret koivut saivat tuntea muutaman ahneemman hevosen hampaat oksissaan. Latina osittain kuului tähän porukkaan, mutta tyytyi vain yritykseen. 

Hetken kuluttua pehmeä metsän pohja vaihtui harmaaseen kiveen; olimme kalliolla, josta näkyi alas Kalkkijärvelle. Helena pysäytti jonon ja jokainen jalkautui hetkeksi. Viilensimme itseämme juomapullojen vedellä ja riisuimme kypärät. "Kuuuumaaaa.....", puuskutin ja kävin viileälle nurmikolle istumaan. Onneksi ylempänä tuuli ja kun kaikilla oli mukavan viileä olo jatkoimme matkaa satulassa alas rantaan.

4) Nostin alamäessä painon jalustimille, jotta Latinan laskeutuminen alas rinnettä olisi helpompaa. Niin teki jokainen ratsastaja Helena mukaan lukien.

Matkaa oli vielä kilometrin verran ja pian polku kääntyikin rannan suuntaisesti. Kärkikaksikko ehdotti ravia ja tarkisti samalla, että kaikki olivat mukana. Sofia ja Sini huikkasivat ruuniensa selästä. 

Sitten lähdettiin raviin!

Ravasimme pitkin neulasten peittämää polkua ja vastaankin tuli pari ulkoilijaa koiriensa kanssa. Yksikään hevonen ei jaksanut katsettaan noihin siirtää, sillä olivathan ne tallikoira Velmuun tottuneet. 

Siirryimme käyntiin uittorannan tullessa vastaan, ainakin näin kevyeltä kantilta katsottuna. Muutamat ratsukot ravasivat veteenkin asti naurahtaen silloin tällöin iloisesti. Latinakin kiiruhti innokkaana viileään veteen. Tämä oli minun ensimmäinen kertani koko kesänä ja se jos mikä oli mahtavaa - heittää talviturkki hevosen selästä. 

5) Tunnelma oli iloinen, Latinan piehtaroimisyrityksistä huolimatta. "Elä nyt helv-!", kirosin ääneen riuhtoen ponia ylös vedestä. Jokainen nauroi tamman ilmeelle ääneen oikein makeasti, enkä siltä itsekkään voinut välttyä. Missi ja Sini ratsastajineen tyytyivät pysyttelemään rannalla. 
Latinalla tuntui olevan oikein hauskaa, niinkuin minullakin. Eihän sitä uimaan hevosen kanssa joka päivä päässyt.

Kun taivas meni pilvee, jokainen kömpi ylös vedestä ja suuntasimme kohti tallipihaa ennenkuin ehtisi tulla kylmä. Helena muistuttu kaikkia laitumelle laskusta ja sitähän olisikin pakko tulla katsomaan. 

Viimein saapuessamme tuttuun tallipihaan ratsastajat jalkautuivat ja jokainen pölisi toisilleen retken hetkistä. "Kiitos kaikille mahtavasta reissusta!", Helena kiitteli ja lähdimme riisumaan hevosia. 




Mahtava tunti!! Kiitos!



//Hyvä tarina ja selkeää kieltä, niin kuin nyt sulla aina

1. Odotin rehellisesti sanottuna Latinalta huonompaa käytöstä retken alussa. Sillä kun on tapana olla joskus vähän turhan innokas, mutta tällä kertaa se tyytyi muutamiin ekstra-askeleisiin. Jonossa on tietysti vaikeampi ruveta riehumaan, vaikka päätä voikin heitellä turhautumisen merkiksi

2. Näissä traktorihommissa Latina on yllättävän fiksu. Vaikka se onkin tuollainen pikku temppuilija välillä, se ei kuitenkaan säiky mitään turhaa -kuten nyt vaikka autoja, traktoreita tai naapurin koiraa. Ainoa, mistä voisin kuvitella Latinan ottavan kierroksia, on siitä, jos toiset hevoset säikkyvät; niiden reaktioihin Latinakin usein reagoi.

3. Muutama ilopukki kuuluu tietenkin asiaan, mutta Latinalla on kyllä kiva laukata maastossa! Sillä on keinuva askel ja hyvä rytmi, poni tykkää itsekin mennä lujaa!

4. Juuri näin, paino jalustimille, minkä lisäksi voi nojata taaksepäin ja antaa ohjaa hieman enemmän.

5. Jos jotain Latinan kanssa ei ole, niin tylsää! Ponin piti tietysti vetää tällainen oma ohjelmanumero, onneksi kerkesit estää piehtaroinnin! Siinä olisi kastunut ponin ja satulan lisäksi myös hyvin todennäköisesti sinä- läpikotaisin! Huumoria täytyy kyllä löytyä, että jaksaa näitä Latinan päähänpistoja

Kiitos tunnista, Latinan edesottamuksia on aina niin hauska kirjoittaa Odotan innolla myöskin tulevaa estetuntia, pääsenpäs minäkin joskus tuntilaisen rooliin

-Helena