Karrin hoitopäiväkirja

[Helena]

Grandchamp's Chilipepper

Hoitopäiväkirja

[Helena]

Siirretty vanhasta hoitokirjasta (29.12.2014)

En ikinä olisi arvannut että minulla olisi hoitohevonen. En edes malttanut syödä sillä tiesin että tänään näkisin Karri pojan! Huomasin ikkunasta kun äitini kurvasi pihaan. Söin nopeasti loputkin lihapullat ja juoksin huoneeseni vaihtamaan talli vaatteet. "Minä menen jo autoon", äitini ilmoitti. Siinä sekunnissa olin jo eteisessä etsimässä toppakenkiä. Vetäisin kengät jalkaan ja riuktaisin takin ylleni. Kipusin mustaan pösöömme ja lähdimme matkaan.

Pian olimmekin jo Rantapihan Ratsutallin pihassa. Piha oli aurattu ja hevoset olivatkin pihalla. Päättelin siitä että Karri pitääpi hakea sisälle hoidettavaksi. Avasin tallin oven ja nappasin mukaani ensimmäisen riimunnarun joka tuli eteeni. Samalla etsin ruunan karsinan ettei sitä tarvitse hevosen kanssa etsiä.

Karri tarhailla rauhallisesti Derryn kanssa. Ruunat näyttivät tulevan hyvin toimeen. Kaksikon katseet kääntyivät minuun kun avasin portin. Derry lähtikin kävelemään tarhan perälle. Nauhrahin ja sanoin Derrylle etten minä sina tullut hakemaan! Kävelin sukkajalkaisen Karrin luokse ja kiinnitin sen riimunnarun päähän. Lähdin kävelemään porttia päin kunnes matkani tössähti. Karri jäi vaan mutustelemaan viimeisiä heniä paikoillen. "Jaahas. Vai sellaista peliä". Menin nappaamaan ruunaa riimusta kiinni ja ländin kävelemään jälleen portille. Tällä kertaa hevonen tuli mukanani. Avasin portin ja suljin sen perässäni.

Talutin ruunan kanrsinan ja suljin sen oven. Otin harjapakista kovanharjan ja aloin sukimaan Karrin pörröistä turkkia. Poika ei ollut kauhen likainen joten päätin ajan kuluksi selvittää Karrin harjan ja hännän. Ruunan harja ei ollut kauhean takkuinen, mutta häntä oli aikas takkuinen. Jouduin hakemaan selvitys ainettakin ja suhautin sitä häntään. Karri ei onneksi välittänyt siitä. Aineen kanssa hännästä tuli todella hieno! Puhdistin kaviotkin todella huoleelisesti. Kello oli neljä ja hevosia tuotiin sisälle. Kysyin Helenalta saanko auttaa hakea hevosia sisälle. "kyllähän sinä voit auttaa! Haeppa vaikka Hoda sisälle. Se on siinä Karrin ja Derryn tarhan vieressä."

Hoda seisoi tarhassaan. Pappa antoi kiltisti kiinni ja taluttaminenkin sujui kuin tanssi. Vein Hodan karsinaansa ja kävelin takaisin Karrin luokse. Ruunan luonna oli pieni tyttö joka harjasi hevosta. Karri oli ilmeisesti menossa tunnille. Juuri sopivasti äiti tuli hakemaan minua kotiin. "Heippa Karri nähdään pian!"

© Eerika


//Mukava aloitustarina
Karri oli varmasti mielissään saadessaan kunnon harjauksen ennen tuntien alkua. Tuntiratsastajat kun jaksavat harvoin puunata hevosia kovin tarkkaan ennen ratsastustunnin alkua. Ilmeisesti ruuna oli käyttäytynytkin ihan nätisti, lukuunottamatta tietenkin heinänkorsien vastustamatonta houkutusta tarhassa! Ja ihanaa kun autoit hevosten sisälle tuonnissa; kuten jo ennenkin olen maininnut: apu kelpaa aina

Tarina oli hieno ja kielellisesti hyvä, joskin ehkä hieman lyhyt. Saat 7 hoitopistettä.

-Helena

[erika]

Vaihdoin iloisena tallivaatteita, kun äiti tuli sanomaan, että lähtisimme 10 minuutin kuluttua. Menin eteiseen pakkaamaan tallitavarani ja pukemaan ulkovaatteet päälle. Ihanaa tänään menen ensimmäistä kertaa tallille ja näen ihanan uuden hoitohevoseni Karrin. Tarvitsinkin vähän taukoa äidin hevosista. Kävelin innoissani autolle jossa äiti jo odotti. Ja niin matka tallille alkoi.

Kurvasimme tallin pihaan. Astuin ulos autosta. "Heippa!" huikkain äidilleni ja kävelin talliin. Jätin tavarani Karrin karsinalle. Katselin
hetken, kun muiden hevosten hoitajat touhottivat tallihommisa. "Moi! Mä oon Karrin uus hoitaja Erika. " sanoin muutamalle muulle hoitajalle. "Mooi!" tytöt vastasivat. "Tervetuloa talliporukkaan. Viihdyt kyllä miedän kaa ihan varmasti!" yksi tytöistä sanoi. "Uskon. Meen nyt hakemaan Karria." sanoin tytöille naurahtaen ja heilautin heille kädelläni. Nappasin Karrin riimun ja narun karsinan ovesta ja lähdin tallista.
Avasin tarhan portin. Kävelin hymyillen Karrin luo. "Oletpas sinä kaunis ruuna." kuiskasin Karrille. Pujautin riimun Karrin päähän ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Suljin portin huolellisesti perässäni kävelin kohti tallia

Suljin Karrin sen karsinaan ja lähdin hakemaan sen harja koria. Hain Karrin korin satulahuoneesta ja vein sen Karrin karsinalle. Ottin Karrilta pois sen päällä olleen ohuen loimen ja vein sen kuivaushuoneeseen. Palasin Karrin luo ja pujahdin karsinaan. Harjasin mutaiset kohdat huolellisesti kumisualla, kun olin irrottanut kaiken irtolian sualla otin pölyarjan ja harjasin irtolian pois. Kavoin korista kaviokoukun ja putsasin kaviot huolella. Harjasin myös hännän ja harjan. Päätin mennä vielä kentälle taluttelemaan Karria, koska sillä ei ollut tänään, kuin yksi tunti illalla.

Astuin ulos tallista Karri riimunnarun toisessa päässä. Matkalla kentälle Karri yritti vetää minua heinäkasoille, mutta napautin sitä riimunnarulla ryntäille ja se totteli.

Taluttelin Karria kentällä. Ruuna oli rauhallinen ja totteli minua, vaikka pälyilikin satunnaisesti kentän ulkopuolella olevia puskia "puumien ja muiden hirviöiden" varalta. Myöhemmin ravailinkin sen kanssa vähän.

Talutin ruunan takaisin talliin ja harjasin sen läpi. Vein sen harjakorin takaisin satulahuoneeseen. En vienyt Karria enään ulos, koska sillä olisi myöhemmin tunti. Kävin vielä silittelemässä Karria ennenkuin menin pihaan odottamaan äitiä hakemaan.

// En tosiaan tiedä miksi toi eka meni tolleen, mutta tässä nyt siis ihan oikeena tää tarina//


//Jees, poistin tuon aiemman viestin häiritsemästä

Mukava aloitustarina! Pääsit vähän tutustumaan Karriin, ja se käyttäytyikin tavalliseen tapaansa mallikkaasti. Harjasit huolella, mikä on hyvä, etenkin kumisuan käyttö. Se antaa hevoselle samalla mukavan hieronnan, mistä Karri varmasti tykkäsi!
Kirjoitustyylisi on mukavan siisti ja helppo lukea, pisteet siitä! Ensi kerralla pääsetkin jo ratsastamaan valvotusti, mikäli tahdot!

Saat tästä tarinasta 6 hoitopistettä!

-Helena

[Ira]

Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja linnut lauloivat puissa. Tallille oli matkaa enään vaivaiset parisataa metriä. Hyppelin riemuissani eteenpäin, olin niin innoissani.
Tallipihassa pysähdyin. Ratapihan ratsutila oli varmasti viehättävin talli, missä olin ikinä ollut. Kävelin pihan poikki ja avasin tallin oven. Kimeä hirnahdus toivotti minut tervetulleeksi talliin. Kävelin ripeästi Karrin karsinalle. Voi kuinka se olikaan ihana hevonen.
Silitin ruunan turpaa. "Odotahan, tulen ihan pian takaisin", sanoin Karrille ja kävelin reippaasti taukotuvalle. Nousin portaat ylös ja heitin tallikassini minulle varattuun kaappiin. Teippaisin kaappiin vielä lukuisia kuvia Karrista, ajattelin itsekseni naurahtaen, ja kävelin portaat alas. 

Tallissa pyöri jokunen hoitaja. Livahdin Karrin karsinan luokse ja avasin sen oven. "Heippa Karri", sanoin ja rapsutin sitä harjan juuresta. Pujotin riimun hevosen päähän ja talutin sen käytävälle, missä sidoin sen kiinni kummaltakin puolelta. Kävin hakemassa satulahuoneesta Karrin harjapakin ja kävelin takaisin hoitohevoseni luokse. Aloitin harjaamalla kumisualla pyörivin liikkein.Karri pärskähteli tyytyväisenä ja lerputti alahuultaan. Se taisi nauttia hoito-toimenpiteistä. Likaa ja pölyä tippui lattialle, ja pian sininen hupparinikin oli ruskeiden läikkien peitossa. Seuraavaksi nappasin käteeni pölyharjan, ja harjasin hevosen kauttaaltaan puhtaaksi. Harjatessa tuli hiki. Riisuin hupparini ja annoin sen tippua lattialle, harjapakin viereen. Harjasin niin kauan, kunnes Karrin karva kiilsi. Tallin ikkunasta tulviva auringonvalo osui Karrin karvapeitteeseen, ja sai sen kiiltelemään. Olin tyytyväinen tulokseen. Seuraavaksi harjasin Karrin jalat. Kuraa olikin jo ehtinyt kertyä jonkinverran ruunan koipiin. Tämän jälkeen puhdistin vielä Karrin kaviot kaikesta lannasta ja muusta liasta. Seuraavaksi harjasin vielä Karrin pään, jonka jälkeen kävin hakemassa pienen kupillisen viileää vettä. Aloin selvittämään Karrin häntää metallikammalla, jonka kastoin välillä viileään veteen. Kun häntä oli selvä, selvitin vielä harjan ja otsatukan Lopuksi puhdistin vielä Karrin suunpielet, sieraimien ja silmien ympärykset ja korvantaustat.  "Kas, oletpa tehnyt tarkkaa työtä", Helena hymyili kävellessään ohitseni pari loimea käsivarsillaan. Hymyilin takaisin. Karrin puunauksen jälkeen talutin sen karsinaansa. Minun oli aivan pakko halata ruunaa. Olin rakastunut siihen heti ensisilmäyksellä. Päästin ruunan vapaaksi karsinaansa, ja suljin oven. "Toivottavasti et nyt mene enään tänään piehtaroimaan", ivristin, nappasin tavarani lattialta ja kävelin satulahuoneeseen. Istahdin jakkaralle ja laskin Karrin harjapakin lattialle. Harjojen puhdistaminen ei ollut erityisesti lempipuuhaani, mutta kaikkea sitä suostuikin tekemään hoitohevosen eteen. Kun harjat oli puhdistettu, laitoin harjapakin takaisin hyllyyn paikoilleen, ja nostin Karrin satulan puhdistustelineelle. Kaivoin esiin sienet, satulasippuan ja pesuveden, ja aloin jynssäämään satulaa. Jalustinremmeistä lähti melkoiset liat, samoin kuin joistakin satulan osista. Aheran puhdistustyön jälkeen laitoin satulan takaisin paikoilleen ja harjasin vielä satulahuovan. Sen jälkeen ripustin suitset katossa roikkuvaan koukkuun, ja puhdistin ne huolella kaikesta hiestä ja muusta liasta. "Aijai, joku on pessyt kuolaimet huolimattomasti", mutisin ja pesin kuolaimet vielä kerran, raaputtaen kynsilläni kovettuneen töhnän pois. Kun kaikki ty oli vihdoin valmista, päätin mennä hetkeksi taluttelemaan Karria kentälle. "Moikka!", kuulin samassa äänen satulahuoneen ovelta. "Moi", sanoin hymyillen hieman ujosti. "Taidat olla uusi täällä", tyttö sanoi ja nosti tuomansa satulan telineeseen. "Juu, olenhan minä", naurahdin. "Minä olen Wilma, entä sinä?" Tyttö kysyi leveästi hymyillen. "Olen Ira", vastasin. "Selvä, jätän sinut nyt rauhaan, olen aika puhelias välillä" Wilma tirskui. "Huomaan sen", hihitin.
Karri tervehti minua hörähtäen. Avasin karsinan oven ja pujotin riimun ruunan päähän. "Nyt pääset vähän kentälle liikkumaan", hymyilin ja talutin Karrin ulos karsinastaan. Ruuna käveli reippaasti vierelläni, eikä edes yrittänytkään temmpuilla, mitä nyt välillä hamusi ruohoa tai koivunoksia suuhunsa. Kun olimme kentällä, suljin portin ja läksin kävelemään Karrin kanssa kaviouralla. Pian ravasimmekin vähän. Taluttelun jälkeen vein Karrin talliin. Harjasin sen kerran läpi pehmeällä harjalla, sillä se oli hionnut hieman. Samassa puhelimeeni kilahti tekstiviesti äidiltä, "Tulen vartin päästä hakemaan, olehan silloin valmiina". Huokaisin. Seuraavalla kerralla saisin toivottavasti viettää hieman pidempään aikaa tallilla, ihanan Karrini seurassa. Miksi juuri tänään piti olla isosiskon syntymäpäivät. Muuten olisin varmasti saanut olla tallilla iltaan asti. Päästin Karrin vapaaksi sen karsinaan, ja suljin oven. "Hei sitten Karri", vilkutin ruunalle, ja kiiruhdin hoitajien huoneeseen. Nappasin kassini ja kävelin parkkipaikalle. Äitiä ei vielä näkynyt, joten käväisin vielä tallissa räpsäisemässä Karrista kuvan. Asetin sen taustakuvakseni puhelimeeni ja kävelin sitten uudestaan parkkipaikalle, missä äidin auto tälläkertaa jo odottikin. "No olikos kivaa?" Äiti kysyi auton hurahtaessa käyntiin. "Superkivaa!" Huudahdin ja naurahdin onellisena.



//Pahoittelut vastauksen viivästymisestä! Tekstisi oli ihanan selkeää ja hyvin kirjoitettua; kaiken kaikkiaan mukavaa luettavaa Muutaman kappalevälin voisit tosin vielä jättää tekstiin, niin lukeminen helpottuu.
Puunasit Karrin päästä varpaisiin, hienoa! Ruuna onkin ollut pitkään ilman kunnon harjausta Myös varusteet saivat kunnon pesun! Plussaa, kun käytit tarinassa muita tallin henkilöitä, se tekee tarinasta aina todentuntuisemman.
Ensi kerralla pääsetkin ratsastamaan halutessasi, nyt on siihen loistavat ilmat! Odotan innolla uusia tarinoita teiltä kahdelta,

saat tästä tarinasta 6 hoitopistettä.

-Helena

[Ira]

Kirpeä syysilma sai hengityksenkin höryämään. Kello oli vähän yli kymmenen, ja lämpöä oli vaivaiset neljä astetta.
Tallipiha oli autio. Luultavasti kaikki olivat sisällä, sohvilla loikoilemassa. Tuhahdin. Minä ainakin aioin ratsastaa tänään, muut saisivat laiskotella mielin määrin, ajan myötä joku kuitenkin passittaisi heidät töihin.

Tallin ovi aukeni narahtaen. Sairasteluiden, koulun ja muiden kiireiden takia olin käynyt viimeaikoina harvoin tallilla. Nyt kuitenkin olin pitkästä aikaa päässyt tallille, ja ajattelin ensitöikseni mennä moikkaamaan Karria. 
Sydämeni pamppaili rinnassani. Miten ihanalta tuntuikaan olla jälleen tallilla. Teki mieli hyppiä ja nauraa ääneen. Matka hoitohevoseni karsinalle tuntui ikuisuudelta. Onnessani otin huomaamattani pari juoksuaskelta, mutta hillitsin itseäni tallin sääntöjä muistellen. "Heippa kulta!" Hihkaisin. Ruunan pää kääntyi minua kohti. Riisuin lapaseni ja ojensin käteni Karrin nuuhkittavaksi. Miten ihanalta sen samettinen turpa tuntuikaan. Kiedoin käteni hevosen kaulan ympärille. "Minulla oli niin kova ikävä sinua", huokaisin. Karri tuuppasi selkääni hellästä turvallaan. Aivan kuin se olisi ymmärtänyt minua.
"Hetki vain, tulen pian takaisin!" Hihkaisin ja kävelin ulos.
Seuraavaksi suuntasin kohti hoitajien huonetta. Olin ilmeisesti ollut väärässä, vain pari hoitajaa loikoili sohvalla. "Hei", hymyilin heille. "Moikka!", toinen heistä sanoi. "Sinua ei olekkaan pitkään aikaan täällä näkynyt", toinen heistä, Inka sanoi. "Niin. Koulu ja muut kiireet", huokaisin. "Ymmärrän", Milena sanoi ymmärtävään sävyyn. "Tiedättekö muuten missä muut ovat?", kysyin samalla kun avasin kaappini oven.
"Odotas... jotkut taisi mennä karsinoita siivoamaan, muista en tiedä, tulin vasta äsken", Milena kohautti harteitaan.
"Selvä!", sanoin ja suljin kaappini oven. Laskeuduin portaat puolijuoksulla ja melkein ryntäsin talliin.

Tänään olin päättänyt puunata Karrin oikein kunnolla, ja ratsastaa sitten hieman kentällä. Tallin käytävälle oli ilmestynyt ihmisiä poissa ollessani. Minttu ja Sanni sanoivat lähtevänsä maastoon hoitsuillaan. Kävelin Karrin luokse ja avasin karsinan oven. Pujotin riimun sen päähän ja talutin ruunan käytävälle. Kiinnitettyäni riimunnarut kummallekin puolelle riimua, kipaisin satulahuoneessa hakemassa karrin hoitopakin. Aloitin kumisualla. Karri oli ilmeisesti ollut vähän aikaa harjaamatta, sillä pölyä lensi reilusti ilmaan harjatessani pyörivin liikkein kumisualla. Kun olin molemmat puolet harjannut, tartuin pölyharjaan ja harjasin irtolian pois Karrin karvasta. Kun hevonen kiilsi puhatuttaan, harjasin vielä jalat ja puhdistin kaviot. Lopuksi selvittelin hieman ruunan harjaa ja häntää. 

Kun olin puunannut Karrin valmiiksi, kävin hakemassa suitset ja satulan satulahuoneesta. Satuloituani ja suitsittuani Karin, painoin kypärän päähäni, irrotin riimun ja laskin ohjat kaulalta. Sitten talutin sen ulos. Karri haisteli ilmaa pää pystyssä. "Jaahas, ratsastamaanko olet menossa?", juuri tallipihaan saapunut Helena kysyi. "Joo, odotinkin juuri sinua", hymyilin. "Mukavaa kun halusit ratsastaa Karrilla, se onkin liikunnan tarpeessa", Helena hymyili kun läksimme kävelemään kenttää kohti. Nyökkäsin. Kentällä Helena auttoi minua nousemaan selkään, ja kirirstämään satulavyötä. "Karri on tosi mukava ratsastettaessa", Helena huikkasi sulkiessaan porttia. Painoin kevyesti pohkeeni hevosen kylkiin ja Karri lähti reippaasti kävelemään. Kun olimme hetken kävelleet, kokosin ohjat ja aloin tekemään pääty-ympyröitä ja voltteja. Karri kuunteli apujani hyvin, ja liikkui reippaasti eteenpäin. Pian aloin tekemään myös pieniä käynti ravi siirtymisisä ja pysähdyksiä. Näissäkin tehtävissä Karri kuunteli apujani hyvin. "Haluatko kokeilla vähän laukkaa?" Helena kysyi ratsatsaessani tämän ohi. "Mikäettei", huikkasin. "Nosta vaikka ärrästä ja laukkaa sillä kokonainen kierros", Helena sanoi. Siirsin ruunan raviin ja valmistelin laukannoston. R kirjaimen kohdalla nostin laukan. Karrin laukka oli ihana. Kierros kului nopeasti ja pian olikin hidastettava raviin. "No, miltä tuntui?" Helena hymyili. "Se oli ihanaa!" Huudahdin ja taputin ruunaa kaulalle. 
Laukkasin vielä toisenkin kierroksen, toiseen suuntaan, ja tein sitten Helenan ehdottamia tehtäviä käynnissä ja ravissa. Kun olin ratsastanut melkein tunnin ajan, annoin Karrin hölkötellä pitkin ohjin, ja lopuksi kävellä loppukäynnit. "No, eikös Karri ollutkin ihana?" Helena naurahti. "Se oli täydellinen", hymyilin ja kumarruin halaamaan ruunaa.

Tallissa ei ollut enään ketään. Hoidin Karrin pois, ja vein sitten sen kamppeet takaisin satulahuoneeseen. 
Harmi kun piti lähteä nyt jo. Avasin Karrin karsinan ja kävin vielä halaamassa ruunaa. "Huomenna olen koko päivän tallilla ja teen kaikkea kivaa sinun kanssa", kuiskaisn Karrin korvaan. Suljin karsinan oven. Ulkoa kuului auton ääntä. Äiti oli ilmeisesti tullut hakemaan. "Heippa Karri", vilkutin ruunalle ja astuin ulos tallista.


//Jes, uusi tarina teiltä!
Jälleen mukavaa luettavaa, sydäntä aina lämmittää tämmöinen kieliopillisesti hyvä teksti :'D
Kuvailet tallifiilistä kivasti (etenkin laiskoja hoitajia!) ja tykkään siitä, miten jaksoit kertoa kaiken, mitä ratsastaessa teitte. Hyvähyvä! Karri oli ilmeisesti aika mainio tänään

Saat tästä tarinasta 7 pistettä!

-Helena

on jotenkin niin kiva nähdä Karrinkin päiviksessä aktiivisuutta, tää ruuna on yks ensimmäisiä virtuaalihevosia, jonka kehittelin joskus vuonna nakki ja muusi, ja sillä on erityinen paikka mun mielessä

[Elias]

Ensimmäinen       |    Jälleen hevosten parissa

Ratapihan ratsutalli oli tehnyt minuun vaikutuksen. Serkkuni LaaLaa suostutteli minut hakemaan hoitajaksi Karri nimiselle lämminveriselle ratsuhevoselle. Olin nähnyt tämän komean ruunan kiertäessämme tallissa. Muutamia minuutteja sitten olin saanut tallin pitäjältä viestin, jossa kerrottiin, että olin saanut paikan Karrin hoitajana. Oppituntini jälkeen jäin odottamaan käytävälle LaaLaan tunnin loppumista.

   Hetken kuluttua luokan ovi avautui ja Laa käveli luokseni minut huomattuaan.
”No, mitäs nyt?” Tyttö kyseli hymyillen.
”Sain paikan Karrin hoitajana!” Hihkaisin iloisena ja lähdimme kävelemään kohti naulakkoja.
”Aivan mahtava juttu! Nähdään tänään tallilla, jooko?” LaaLaa kysyi ja en voinut kieltäytyäkään. Pitihän minun nyt omaa hoitohevosta mennä tapaamaan.
”Joo, mikä ettei”, vastasin ja jatkoin kysymällä: ”Jos mennään pyörillä niin nähdäänkö vaikka kaupan edessä olevassa risteyksessä?”
”juu, sopiiko sulle jo...” LaaLaa jätti lauseen kesken, vilkaisi käytävällä olevaa kelloa ja jatkoi”… neljältä?”
”Se passaa”, vastasin. Lukion pihalla sanoimme heipat. Lähdimme eri suuntiin; LaaLaa polkupyörällään oikealle ja minä auton kyydissä vasemmalle.

   Kotona söin nopean välipalan ja vaihdoin tallille sopivammat vaatteet. Eteisessä laitoin jalkaan ratsastuskengät, sinisen ja ohuen putkihuivin, takin, sekä pipon ja lapaset. Muuta en kai tarvinnut vielä. Toisaalta uudet ratsastushousut voisin ostaa, sillä liikkuminen niissä oli hieman rajoitettua. Kun olin kyseiset housut ostanut, ne olivat vielä isot ja nyt ne ovat hivenen liian pienet. Painoin asian päänsisäiselle muistilistalle ja nappasin avaimet taskuuni. Lähdin pyörällä kulkemaan kohti tallia.

   Kun olin risteyksessä, jossa sovimme tapaavamme, näin LaaLaan pyöräilevän muutaman kymmenen metrin päässä. Heti kun hän tuli kohdalleni, hän avasi suunsa:
”Hah, kerkesit ensin! Mä kun niin kuvittelin olevani tarpeeksi ajoissa, niin kuin yleensä oon.”
”Aina ei voi voittaa”, vastasin ja nauroimme yhdessä jatkaen matkaa tallille. Laitoin reitin mieleeni samalla kun pyöräilimme.

   Tallin pihassa jätimme polkupyörämme nojaamaan vasten isoa kiveä. Kävelin LaaLaan perässä talliin, jossa menimme suoraan toimistoon. Istuimme sohvalle vierekkäin ja Helena kertoi työpöytänsä äärestä tarkemmin hoitajan tehtävistä ja vastuusta. Kun asiat oli saatu kuntoon, lähdimme hakemaan Karria tarhasta. LaaLaa lupasi neuvoa ja auttaa minua näin alkuun, koska hevosenhoitotaitoni olivat todellakin hieman ruosteessa.

   ”Tämä tarha on siis Karrin tarha”, Laa kertoi ja jäi odottamaan aidalle, kun avasin portin ja kävelin tarhaan. Astelin rauhallisesti ruunaa kohti ja se katseli minua. Kutsuin Karria, mutta tajusin itsekin heti jälkeenpäin, että liian hiljaisella äänellä.
Noniin… rohkeasti nyt, pystyt siihen, kannustin itseäni. Toisella kerralla sain jo kutsuttua Karria niin, että sekin kuuli sen. Se höristi korviaan ja nosti päätään entistäkin korkeammalle. Otin taas muutaman askeleen eteenpäin ja Karri lähti käynnissä tulemaan luokseni. Kiinnitin riimunnarun varovasti Karrin riimuun ja suuntasin portille. Tämä ei ollut vielä kuitenkaan ohi. Karri aisti satavarmasti epävarmuuteni, kuten kaikki muutkin hevoset.

   LaaLaa sulki portin perässäni ja tuli minun vierelläni, kun talutin Karria talliin. Onneksi missään ei ollut näkyviä ruohotupsuja tai heinäkasoja, joiden luokse ruuna olisi voinut mennä. Tällä kuulemma oli tapana olla ahne. Laa avasi karsinan oven ja menin sinne edeltä ja käännyin ympäri Karri perässäni. Sidoin riimunnarun vetosolmulla seinässä olevaan lenkkiin ja Laa lähti näyttämään mistä löytäisin harjat. Kannoin harjakorin karsinan eteen ja aloitin harjaamisen. LaaLaa muistutti minua lyhyesti missä järjestyksessä käyttäisin mitäkin harjaa ja mihin tarkoitukseen. Pian hän jatkoi ilmoittamalla:
”Löydät minut sieltä pikkutallista, siis sieltä, missä Bella asustaa. Tule sinne jos tarvitset jotain tai kun olet valmis.”
”Selvä juttu!” vastasin ja jatkoin harjaamista. Karri poimi taukoamatta heinän korsia karsinan lattialta ja se vaati minulta uskallusta sanoa siitä tarpeeksi napakasti. Sen olin hevosten kanssa oppinut, että pitää selkeästi näyttää kuka on pomo. Joka tapauksessa olin aina epäonnistunut siinä. Tällä kertaa aioin onnistua.

   Yhtäkkiä Karri lopettikin ja käänsi päätään enemmän kohti käytävää. Pian kuulin itsekin ääniä ja yhdet lähestyvät askeleet. Yritin olla mahdollisimman näkymätön punatukkaisen tytön ohittaessa Karrin karsinan. Tyttö ei kuitenkaan ohittanut karsinaa, vaan jäi koputtamaan Helenan toimiston ovelle ja astui sisään. Vaara ohi, ajattelin. Tiesin kuitenkin, etten voinut vältellä muita ihmisiä kamalan pitkään ja tiesin, että LaaLaa vetäisi minut mukaan vaikka mihin tallityttöjen yhteisiin juttuihin.

   Sain Karrin harjattua ja irrotin riimunnarun. Riisuin myös tältä riimun ja jätin sen karsinan ulkopuolelle. Vein harjakorin takaisin huoneeseen, josta olin sen hakenut Laan kanssa. Palasin karsinalle ihastelemaan hoitohevostani. Olin todella onnellinen päästessäni pitkästä aikaan hevosten pariin. Tiesin hevosten olevan minulle parhain harrastusvaihtoehto erilaisten lajien joukosta. En voinut välttyä ajatuksilta, mitä kaikkea Karrin kanssa pääsisinkään kokemaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen silitin vielä Karrin turpaa hyvästiksi ja lähdin kulkemaan kohti pikkutallia.

   Avasin tallin oven ja LaaLaa istuikin Bellan karsinan edessä putsaamassa tamman satulaa.
”Karri on nyt putipuhdas”, kerroin.
”Jes, hyvä juttu!” LaaLaa vastasi ja nousi ylös satula sylissään. Hän jatkoi: ”Käydään viemässä nämä varusteet pois, niin lähdetään”

   Kokosimme suitset yhdessä kasaan ja kannoimme tavarat huoneeseen, joka oli rakennuksen toisen oven takana.
”Oon kyllä vähän kateellinen, kun sulla on tällänen rauhallinen ja syrjäinen paikka täällä”, sanoin ja naurahdin.
”Syrjäinen ehkä, mutta ei rauhallinen. Välillä tuntuu, että pikkutallissa on enemmän hälinää, kun isossa tallissa tai muulla tallin alueella yhteensä”, LaaLaa kertoi ja nauroi. Hän kertoi, että vietti paljon aikaa kahden tytön kanssa, joiden molempien hoitohevoset asuivat pikkutallissa. Kuulemma itse nämä kaksi hevosta jo aiheuttivat tarpeeksi hälinää.

   Kun kaikki oli valmista ja LaaLaa oli hyvästellyt hevosensa, lähdimme pyöräilemään kohti kotia. Sovimme jo tallille tulosta seuraavana päivänä. Tällä kertaa suunnitelmissamme oli tulla jo koulusta suoraa ja kulkea yhtä matkaa pyörällä. En malttanut odottaa tapaavani Karrin uudestaan.

//Noniin, sehän meni hienosti ekaksi kerraksi. Karri on helppo hevonen harjoitteluun, teistä tulee varmasti hyvä parivaljakko! Tarinasta välittyi hyvin vähän jännittynyt fiilis uudella tallilla uuden hevosen kanssa, ja kirjoitus on sujuvaa.
Ja sympaattinen kuva!

Saat tästä aloitustarinasta 7 hoitopistettä

-Helena

ps. mitä mieltä olet, laitanko Eliaksen päikkyyn tulevat kuvat tallin albumiin, kun olen jättänyt hevostenomistajien kuvat laittamatta.

[Elias]

Toinen    |    Harjoittelua ja tutustumista

Ai miten niin on talvi? Eihän tätä meinaisi uskoa talveksi millään… ainut vaan, että auraamattomalla tiellä on 20 cm lunta, jota sataa lähes vaakasuoraa lumimyrskyn kanssa suoraan naamalle.
”Ehkei ollut ihan loistavin idea tulla pyörällä”, LaaLaa rikkoi hiljaisuuden. Talutimme polkupyöriämme lähestulkoon kokonaan lumeen peittyneissä auton renkaiden urissa metsätiellä.
”Joo, ei todellakaan. Onneks oon aina tienny et sä et oo mikää penaalin terävin kynä”, vitsailin, koska tiesin, että serkkuni ei siitä pahastuisi.
”Mutta, kukas se tähän ideaan suostui. Niin, sinä!” Laa vastasi nauraen ja jatkoi: ”Onneksi ollaan jo kohta perillä”

   Totta tosiaan, olimme jo melkein tallin pihassa. Tämä oli vasta kolmas kerta kun menin Ratapihaan, niin en muistanut, kuinka lähellä se olikaan. Jätimme pyörät kiveä vasten ja ensitöikseen menimme talliin. Olin ajatellut juoksuttavani Karria ja LaaLaa oli luvannut kerrata juoksusta kanssani, sillä taitoni olivat todella ruosteessa. Harjasimme Karria yhdessä. Näin sivusilmällä LaaLaan kirjoittavan viestiä kännykällään.

   Hetkeä myöhemmin kuulin käytävän päädyssä aukeavan ja sulkeutuvan oven äänen, sekä puhetta. LaaLaa kurkkasi karsinan ulkopuolelle, ketkä olivat liikkeellä.
”Hei, Laa!” Kuulin jonkun tervehtivän. Kuulin myös toisen vaimeamman tervehdyksen, jota seurasi jatkokysymys:
”Mitä sä Karrin karsinassa teit?”
”Autoin serkkuani harjaamaan ruunaa”, Laa vastasi heille iloisesti ja pomppasi takaisin karsinan puolelle.

    Tämä oli ilmeisesti niitä hetkiä, kun täytyi tehdä hyvä ensivaikutelma toiselle ihmiselle, sillä tämä muistaisi hetken vielä pitkän. LaaLaa nykäisi minua hihasta tulemaan Karrin toiselle puolelle. Näin karsinan oven suussa kaksi tyttöä; toisen jonka olin jo tavannut ja punatukkainen tyttö, jonka olin nähnyt menevän Helenan toimistoon eilen.
”Ai hän on serkkusi! Olinkin näkevinään eilen Karrin karsinassa jonkun uuden kasvon”, punatukkainen tyttö aloitti.
”Terve vaan teille”, sain kakistettua ulos ja heilautin kättäni tervehdyksen merkiksi.
”Joo, Elias on tosiaan serkkuni ja aloitti eilen Karrin hoitajana”, Laa pelasti tilanteen kertomalla, mutta teki siitä taas minulle kiusallisen jatkamalla: ”Hän ei vielä tiedäkään mihin kaikkeen me saamme hänet suostuteltua mukaan.
”Jei, en malta odottaa”, sanoin sarkastisesti. Se oli ainut mitä sain sanottua muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen. Vaikka tytöt olivatkin paljon minua nuorempia, ihmisiin tutustuminen ei kuulunut mukavuusalueelleni. LaaLaa esitteli heidät minulle ja he jatkoivat matkaa.

   Laa näytti minulle tallista muutaman muun huoneen, ennekuin haimme suitset ja juoksutusliinan. Suitsien laitto Karrille ei todellakaan sujunut kuin elokuvissa. Se nosti päätään liian korkealle ja laski sen heti liian matalalle. Sain suitset kuitenkin ruunan päähän ja laitoin hihnat kiinni. Ohjien vaihto juoksutusliinaan oli tapahtunut ennen suitsien laittoa, joten olin valmis.

   Kentällä LaaLaa aloitti juoksutuksen, mutta ojensi juoksutusliinan minulle muutaman kierroksen jälkeen. Hän ohjeisti, mikä on sopivan kokoinen ympyrä ja selitti lyhyesti miten toimia missäkin tilanteessa. LaaLaalla oli kädessään juoksutuspiiska, josta ensin ajattelin, ettei sitä tarvittaisi. Kuitenkin kun Karrin oli määrä siirtyä raviin, se ei siirtynyt. LaaLaa näytti miten piiskan kanssa kannatti kulkea ja seurasi vielä hetken juoksutusta, ennen kuin poistui. Hänelle oli kuulemma tiedossa tärkeä juttu.
Kaiken kaikkiaan juoksutus sujui mainiosti. Sen jälkeen talutin Karrin talliin, jossa riisuin siltä suitset. Harjasin ruunaa vielä juoksutuksen jälkeen, koska lumisade oli kastellut sen karvapeitettä ja tehnyt siitä vähän turhankin pörröisen näköisen.

   Käytävältä kuului taas askelia ja käänsin päätäni toivoen, että tulija olisi LaaLaa.
”Vau, näkeehän täällä näköjään muitakin poikia!” Minun ikäiseltä näyttävä poika kommentoi, enkä oikein saanut selvää oliko se kohteliaisuus vai ei.
”Heh, näköjään”, sanoin ja seurasin, kun tämä käveli Karrin karsinan ovelle. Urheilullinen, vaaleahiuksinen poika ojensi käden kätelläkseen. Minun oli kai pakko tarttua siihen.
”Olen Mikael”, nuori mies esittäytyi.
”Elias”, esittelin itseni. Päätin hieman rohkaista itseäni ja jatkoin kertomalla: ”Aloitin eilen Karrin hoitajana”
”Sepä mukava kuulla. Itse hoidan Missiä, tuota tammaa vastakkaisessa karsinassa”, poika selitti kylmällä puhetyylillään.
En tiennyt mitä olisin enää voinut vastata siihen, joten jatkoin Karrin harjaamista. Toisella pojallakaan ei ilmeisesti ollut enempää asiaa ja oli jo kadonnut näkyvistä, ennekuin huomasinkaan. Hän tuli kuitenkin vastaan satulahuoneen ovella, kun vein sinne Karrin harjoja. Kävin irrottamassa Karrilta riimunnarun ennen lähtöäni tallista. Halusin etsiä LaaLaan käsiini, mutta en tiennyt missä hän luuraisi.

   Etsintäni tuotti kuitenkin tulosta ja Laa oli paikassa, josta etsin ensin: Pikkutalli. Ensimmäinen asia mitä näin tullessani sisään, oli käytävällä seisova Bella, jolle LaaLaa laittoi juuri satulaa selkään. Se ei kuitenkaan ollut mikä tahansa satula, vaan lännensatula, johon yhteensopivat suitset roikkuivat karsinan edessä olevassa naulakossa.
”Kappas, sä oot vissii jo valmis?” LaaLaa kysyi.
”Joo… Minne SÄ oot oikee lähös?” Kysyin epäilevästi.
”Testaan vaan näitä varusteita. Sain ne juuri äsken. Pitkä tarina”, tyttö kertoi naurahtaen.
”Ooookei.” En ollut oikein koskaan pitänyt serkkuni päähänpistoista ja mitäköhän tästäkin seurasi.
Ryhdyin kuitenkin auttamaan LaaLaata hevosensa varustamisessa.
”Ainakin pukee Bellaa hyvin”, tyttö kommentoi varustamisen jälkeen ja ihaili hetken kaunista irlannincob-tammaansa ottaen siitä kuvan. Kahdessa muussa karsinassa olevat Milena ja Wilmakin katselivat Bellaa hetken. Hän jatkoi intoilemalla: ”En malta odottaa, että pääsee kokeilemaan noita varusteita!”

   Sen sanottuaan Laa alkoi heti riisumaan varusteita pois ja minä autoin häntä jälleen. Veimme varusteet yhteistuumin Karjakeittiöksi kutsuttuun huoneeseen Laan laimean vitsin saattelemana.
”Haiku ei omista vielä satulaa, joten uskon, ettei Lilliania haittaa, jos lainaan hänen hevosensa satulatelinettä ja suitsinaulakkoa” Laa sanoi. Ojensin hänelle kantamani suitset ja palasimme vielä pikkutalliin. LaaLaa siirsi hevosensa käytävältä karsinaan ja antoi tälle makupalan. Hänestä näki kuinka hyvä suhde hänellä oli Bellaan. LaaLaa hyvästeli myös ystävänsä ennen lähtöä. Pikkutallista poistuessamme kävelimme pihan keskellä olevan kiven luokse ja otimme polkupyörämme. Matkalla kotiin LaaLaa kertoi, miten sai lännenratsastusvarusteet Bellalle.

//Todella mukavaa luettavaa tämä tarina! Eliaksen fiilikset välittyy hyvin ja kirjoitusasu ja kaikki ihan napissa. Ja aivan upea kuva Karrista <3 Juoksutus sujui näemmä hyvin, hienoa! Mukavaa vaihtelua Karri-polollekin, sen kanssa harvemmin tuntilaiset puuhailee. Jes!

Saat tästä tarinasta ja ihanasta kuvasta 9 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Kolmas    |    Takaisin satulaan

Seurasin auton ikkunasta jo tutuksi tulleita maisemia. Metsätiepätkän jälkeen tuli esiin tallipiha. Olin ilmoittautunut ratsastustunnille ja pyysin erityisesti ratsuksi hoitohevostani Karria. Tänään olisi siis ensimmäinen kerta, kun olisin tämän komistuksen selässä. Auton pysähtyessä, avasin pelkääjän puoleisen oven ja astuin ulos. Hyvästelin kauppareissulle lähtevän äitini ja suuntasin tallia kohti. Näin sivusilmällä pihassa kääntyvän punaisen auton, joka ajoi pois.

   Jätin tallissa reppuni hiljaiselle käytävälle ja otin riimunnarun mukaani, kun kävelin Karrin tarhalle. Avasin portin varovasti ja Karri kääntyi katsomaan minua kohti. Kävelin ruunan luokse ja nostin kättäni kiinnittääkseni riimunnarun Karrin riimuun. Se nosti päätänsä korkeammalle, mutta tartuin Karrin riimusta kiinni. Onnistuin kiinnittämään riimunnarun ja lähdin taluttamaan ruunaa muutoin tyhjästä tarhasta pois. Tällä kertaa olin matkassa jo varmemmin ottein. Tarhan portilla katsoin pihaan tulevaa autoa, joka pysähtyi ja jätti pois kyydistä 2 tyttöä. Odotin kunnes auto kääntyi ja lähti takaisinpäin. Katselin kun tytöt menivät talliin. Enää siellä ei olisi hiljaista.

   Kun Karri oli karsinassaan, hain tämän harjat. Sillä välin talliin oli tullut kahden noin 12-vuotiaan tytön lisäksi yläaste-ikäinen tyttö. Missin, Latinan ja Hodan karsinoissa oli nyt niiden lisäksi joku hoitamassa niitä ja talli täyttyi puheesta. Keskityin Karrin harjaamiseen, mutta en voinut välttyä kuulemasta tyttöjen puhetta, josta en kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea.

   Satulahuoneessa katselin hetken ympärilleni, jotta löytäisin Karrin satulan ja suitset. Nostin satulan telineestä ja otin naulakossa riippuvat suitset mukaani. Poistuessani, pidin ovea auki nuoremmille tytöille, jotka olivat matkalla hakemaan varusteita itsekin. Kun menin karsinaan satulan kanssa, Karri väisti minua. Pelkäsin epäonnistuvani juuri silloin, kun muut tallissa olevat näkisivät. Sain kuitenkin satulan Karrille ja laitoin satulavyön kiinni. Seuraavaksi laitoin suitset ruunalle, joka sujui todella hyvin. Käytävällä otin repustani ratsastuskypärän ja ratsastushanskat. Katselin ympärilleni ja muutkin näyttivät valmiilta.

   Ratsastuksenopettaja, Merja, tuli ilmoittamaan, että tunti alkaisi. Yksitellen lähdimme taluttamaan ratsujamme kentälle päin. kävelin Missin ja tytöistä vanhemman perässä, kun taas takanani tuli toinen nuoremmista Latinan kanssa. Tiesin kuinka läsnäoloani oli ihmetelty ja siitä oli varmasti vaihdettu sananen tai kaksi tyttöjen kesken, mutta yritin olla välittämättä. Lohdutin itseäni ajattelemalla, että eivätkä he välttämättä ole sanoneet mitään pahaa. Tuntui silti hieman kiusalliselta osallistua vakiona pysyneen ryhmän tunnille, jossa muut osallistujat olivat tiivis kolmikko.

   Kaarrossa kiristimme vielä satulavöitä ja laskimme jalustimet. Toivoin kokoajan, etten tekisi mitään väärin tai nolaisi itseäni, niin kuin olin aina aiemmin tehnyt. Saimme luvan nousta satulaan. En ollut kuitenkaan noussut 160-senttisen hevosen selkään lähes neljään vuoteen. Asiaa ei helpottanut Karrin lievä levottomuus, jonka takia yritys nousta Karrin selkään, loppui lyhyeen. Merja kuitenkin oli lähimpänä minua ja riensi ensimmäisenä minun luokseni. Olin ihan varma, mitä tämä suorasanainen tiukkapipo ajatteli täysi-ikää lähestyvästä miehen alusta, joka ei päässyt edes hevosen selkään omin avuin.

   Tilanne muuttui kuitenkin yllättävästi ja Merja totesi naurahtaen, että Karri on aika iso, eikä sen selkään ollutkaan mikään ihan helppo kiivetä. Tämä ei siis ollut ratsastuksenopettajalle todellakaan uusi juttu. Minusta tilanne vaikutti silti kiusalliselta. Merja pidensi jalustinta jonkun verran ja punttasi minut samalla ratsaille. Karri otti pari askelta eteenpäin, mutta pysähtyi välittömästi. Huh. Yksi haaste on ohi, monta vielä edessäpäin. Merja auttoi minua myös jalustimien säätämisessä oikean pituisiksi. Minua ärsytti se, että tässä meni niin kauan aikaa, kun muut olivat jo varmasti valmiita.

   Olin kuitenkin väärässä. Taas. Minua autettuaan, Merja suuntasi Hodan luokse. Totta tosiaan. Hodalla ratsasti minua ainakin 30 senttiä lyhyempi tyttö ja Hodalla oli korkeutta vähintääkin saman verran, mitä Karrillakin. Kentälle oli myös ilmestynyt tummaihoisempi, kiharahiuksinen nuori nainen, joka piti Ladia paikallaan tämän astuessa suuntaan jos toiseen. En siis ollut viimeinen, pikemminkin ensimmäinen, mikä toisin sanoen tarkoitti sitä, että kaikki seurasivat minun ratsaille nousemistani. En mahtanut itselleni mitään, että mietin kokoajan mitä muut minusta ajattelivat. Lupa lähteä liikkeelle kuitenkin keskeytti ajatukseni, joissa loin kauhuskenaarioita, kuinka monella tapaa tämä tunti voisi vielä mennä pieleen.

   Karrin selässä tuntui ihan erilaiselta istua, kuin Bellan, jolla olin viimeksi ratsastanut. Karrin selkä oli kapeampi ja askeleet selvästikin pidemmät. Korjasin istuntaani hieman alkukäyntien aikana ja kuulin huomautuksen muun muassa käsieni asennosta. Kun hevoset olivat lämmitelty, saimme käskyn ottaa ohjia lyhemmäksi ja lisätä hieman tempoa käyntiin. Karrin pieni levottomuus tunnin alussa oli nyt hyödyksi, ehkä liikaakin. Lähestyimme kokoajan edessä kulkevaa Missiä, joka ei ollut tänään niin reippaalla tuulella. Tamma kuulemma oli tiinenä, mutta kävi vielä muutamilla tunneilla ennen lomaansa.

   Merja käski minun tehdä voltin tässä välissä, jottemme törmäisi Missiin. Volttia tehdessäni jouduin oikeastaan ensimmäistä kertaa ohjaamaan Karria sen selästä käsin. Ruunaan oli helppo saada yhteys, vaikka kääntäminen tuntui aluksi hieman hankalalta, sillä ohjat olivat aivan liian pitkällä käsissäni. En ollut edes huomannutkaan, että ne olivat vähitellen liukuneet pidemmiksi. Sain kuitenkin kerättyä hyvän ohjastuntuman uudelleen ja yritin pitää ohjista hiukan tiukemmin kiinni.

   Hetken reippaamman käynnin jälkeen siirryimme raviin. Karrille tarvitsi antaa pohkeita vain hyvin kevyesti. Ruunan ravi oli pomputtavaa ja minulla kesti hetki hakea oikeanlainen kevennys. Karrin ravi ei ollut liian reipasta, mutta saavutimme taas edellä kulkevan Missin. Tällä kertaa Merja suositteli, että ohittaisin Karrilla Missin. Sen tehtyämme, saimme lisäohjeita tehtävään. Meidän tuli tehdä pääty-ympyrä toisessa päässä kenttää, jatkaa sitten pitkällä sivulla normaalisti ravissa ja toisessa päädyssä tehdä pysähdys, jonka tulisi kestää 4 sekuntia.

   Ohjeistuksen aikana olimme menneet käyntiä ja siirryimme takaisin raviin. Edessäni kulkeva Hoda oli ensimmäinen, joka meni ympyrälle ja siellä kiertäessään, minä käännyin ympyrälle myös. Karri kulki todella tottelevaisesti, mutta ympyrä ei ollut läheskään täydellinen minun takiani. Ympyrän puolivälissä käännyin liian aikaisin, jolloin ympyrän loppu tuli oiottua. Sain kuulla siitä kommentin Merjalta, joka sai minut ajattelemaan, että näyttäisin vielä tälle tiukkapipolle.

   Toisessa päädyssä olevaa pysähdystä valmistelin pidättein avulla ja sain Karrin pysähtymään heti, kun sitä käskin. En onnistunut kuitenkaan ajoittamaan pysähdystä ihan oikein ja seisoimme päädyssä pari askelta liian pitkällä. En antanut sen kuitenkaan haitata, sillä Karri seisoi kuuliaisesti paikallaan ottamatta askeltakaan tarpeeksi pitkän ajan. Tavoitteena oli siirtyä pysähdyksestä suoraan raviin, mutta tyypilliseen tapaani en siinä onnistunut. Sain kuitenkin Karrin ravaamaan vain muutaman käyntiaskeleen jälkeen, mutta tiesin sen johtuvan vain ruunan tämän päiväisestä reippaudesta.

   Seuraavan kerran tehdessäni pääty-ympyrää (joka onnistui kiitettävästi), huomasin, ettei Latinan ratsastajakaan onnistunut siirtymään suoraan raviin. Tähän ei myöskään pystynyt Hodan ratsastaja. Pettymys kääntyi taas voitoksi. En välttämättä ollutkaan niin huono ratsastaja, kuin kuvittelin. Ratsastimme tehtävää vielä jonkin aikaa, kunnes se alkoi sujua kaikilta moitteettomasti. Sen jälkeen siirryimme käyntiin ja vaihdoimme suuntaa kulkemalla keskihalkaisijalta.

   Toistimme samaa tehtävää, mutta vain hetken suunnan vaihtamisen jälkeen. Seuraavana oli vuorossa kiemuraura kolmella kaarteella. Siinä käännökset sujuivat jo paljon sujuvammin ja osasin ajoittaa kääntymisen oikein. Tähän mennessä tuntia, olin jo päässyt hyvin perille Karrilla ratsastamisesta ja ruuna osoittautui todella mukavaksi ratsuksi. Olin myös itsekin pärjännyt hyvin tunnilla, jota Merja oli minulle suositellut. Hän tiesi ratsastustaidoistani sen verran, ettei halunnut minun osallistuvan alkeistunnille, koska pystyisin tekemään paljon enemmänkin.

   Tunnin loppupuolella meidät jaettiin kahteen ryhmään hevosten sen hetkisen reippauden perusteella; Karri ja Latina, sekä Hoda ja Missi. Kumpikin ryhmä muodosti pääty-ympyrän, jota kuljettiin hetki käynnissä, mutta siirryttiin pian raviin. Minulla kesti hetken aikaa, että sain kuljettua hyvän kokoista ympyrää Karrin kanssa. Latina kulki suunnilleen samaa vauhtia, joten meille ei tullut ongelmia välimatkojen kanssa. Tunnilla laukkaaminen tapahtui ympyröiden muodossa, mutta ennen sitä kiersimme puolikkaan kierroksen laukassa ja teimme suunnan vaihdoksen käynnissä. Kun palasimme ympyrälle, saimme luvan nostaa laukan. 

   Karria ei tarvinnut kahdesti käskeä ja ruuna nosti laukan heti kun sitä siltä vaadin. Seurasin myös sivusilmällä, että Latina nosti laukan myös reippaasti. Toisaalta sitä en epäillytkään. Poni vaikutti energiseltä ja vauhdikkaalta tapaukselta. Karrin laukassa oli todella ihana istua ja aloin heti uneksimaan maastossa ratsastamisesta. Pelloilla olisi tilaa laukata niin kovaa, kuin vain Karri jaloistaan pääsisi. Voisi nauttia kovan vauhdin takia humisevasta tuulesta ja ihoa vasten tulevan ilman viileydestä.

   Maan pinnalle minut palautti Merjan topakka käsky siirtyä takaisin käyntiin ja uralle. Kaikki löysäsivät ohjiaan ja osa irrottivat jalkansa jalustimista venytelläkseen. Itse tein samoin. Karri näytti rentoutuvan täysin ja ruunasta huomasi, että se ei ollut enää läheskään niin levottomalla tuulella, kuin alussa. Tunti oli ollut minulle todella antoisa ja nyt kun olin saanut selkeän käsityksen, millainen ratsu Karri oli, olin valmis ratsastamaan sillä itsenäisesti. Havahduin jälleen Merjan ääneen, joka tällä kertaa kehotti menemään kaartoon.

   Taputin Karria kaulalle kiitoksen merkiksi ja laskeuduin satulasta. Pudotus oli korkeampi, mitä kuvittelin ja olin vähällä horjahtaa. Nostin jalustimet ja vilkuilin ympärilleni katsoakseni pitikö tehdä vielä jotain muuta. Kaksi löysäsi ratsujensa satulavöitä, joten tartuin tuumasta toimeen ja tein saman Karrille. Kaikkien ollessa valmiita, Merja kiitti tunnista ja kehui meitä kaikkien niiden napakoiden käskyjen ja komentojensa jälkeen. lähdimme kaikki takaisinpäin kohti tallia. Merja avasi meille portin ja minun kulkiessani portista ulos, hän lähti kävelemään vierelläni.

”Sinulla meni yllättävän hyvin, Elias. Sinusta huomaa, että olet ratsastanut paljon aiemminkin”, Merja kehui. En ollut koskaan tottunut kehuihin, enkä varmaan tulisi koskaan tottumaankaan.
”Kiitos”, sain viimein vastattua.
”Uskon, että pärjäät Karrin kanssa loistavasti, vaikka olet aina tervetullut tunneilleni”, Merja selitti ja esitti jatkokysymyksen: ”Kuinkas Karrin kanssa meni sinun mielestäsi?”
”Loistavasti. Sillä on kyllä todella mukava ratsastaa… ja siitä huomasi jo nyt, että sillä on resursseja todella… monipuoliseen ratsastukseen”, vastasin hieman takkuillen.
”Karri on kyllä osaava ruuna ja vaikutti sopivalta ratsulta sinulle”, Merja sanoi, ennen kuin kääntyi taukotiloja kohti minun jatkaessa talliin jonon keskellä.

   Menin karsinaan edeltä ja käännyin siellä ympäri. Riisuin Karrilta ensimmäiseksi suitset ja ripustin ne naulakkoon karsinan ulkopuolella. Laitoin Karrille riimun päähän ja jatkoin varusteiden riisumista ottamalla satulan pois. Karrin selkä ja satulahuovan sisäosa olivat lämpimän kosteita. Kun satula oli telineessä, aloitin harjaamaan Karria samoihin aikoihin, kuin viereisessä karsinassa oleva tyttö alkoi harjata Latinaa. Katselin sivusilmällä, kun Latina pyöri karsinassaan. Karri oli taas tällä kertaa todella rauhallinen, mutta olikin kuluttanut energiansa loppuun äskeisellä tunnilla.

   Harjaamisen jälkeen lähdin viemään varusteita satulahuoneeseen. Pesin Karrin suitsien kuolaimet ja laitoin suitset naulakkoon. Satulahuoneeseen tuli myös tunnin kaksi nuorempaa tyttöä ja toinen pyysi minulta apua nostamaan Hodan satulan korkeammalle telineeseen. Samaan tapaan myös naulakko tämän ison hevosen suitsille oli korkealla. Autoin tyttöä mielelläni, koska tunsin itse nuoruudestani sen kiusallisen tunteen, kun pituus ei riittänyt nostamaan hevosen varusteita tarpeeksi korkealle. Kävin Karrin karsinalla hakemassa ruunan harjakorin ja vein sen satulahuoneeseen.

   LaaLaa oli kertonut, että rehuhuoneesta saattoi usein löytää palkinnoksi varattuja porkkanoita. Suuntasin siis ovelle, joka oli Hodan karsinaa vastapäätä. Avasin sen varovasti ja näin heti tiskipöydällä olevan porkkanapussin. Otin pussista yhden porkkanan ja huuhdoin sen hanan alla viileällä vedellä. Kun olin takaisin Karrin karsinalla, annoin porkkanan ruunalle ja silittelin tätä vielä hetken. Vanhempi tyttö oli jo lähtenyt tallista ja kaksi nuorempaakin tekivät lähtöään. Vilkaisin kelloa ja se oli suunnilleen sen verran, milloin äitini tulisi hakemaan minua kauppareissultaan.

   Irrotin riimunnarun seinästä ja Karrin riimusta. Suljin karsinan oven perässäni ja hyvästelin Karrin. Keräsin tavarani ja vein riimunnarun niille tarkoitettuun paikkaan tallin oven lähistöllä. Avasin tallin oven katsoakseni, jospa äitini olisi jo saapunut punaisella autollaan. Autoa ei vielä näkynyt, mutta juuri kun olin sulkemaisillani tallin oven, kuulin lähestyvän auton äänen. Punainen auto, joka kuului äidilleni. Lähdin kävelemään sitä kohti ja hyppäsin kyytiin. Olin varmaan iloisempi mitä pitkiin aikoihin ja kerroin äidilleni ratsastustunnista, kuin mikäkin pikkupoika.

//Toivon todella, ettei tarinasta tullut liian pitkävetinen...

//Ai muka pitkäveteinen? Täähän oli ihan mahtava! Rakastan just tämmösiä todella yksityiskohtaisia kertomuksia tunnin kulusta; kaikki tehtävät ja miten hevonen meni ja missä on vielä parannettavaa, yms. ihan kuin oikealla tunnilla olisi! Karri meni tosi hyvin, teistä kehkeytyy vielä mainio parivaljakko!

Saat tästä tarinasta 9 hoitopistettä! (tekis mieli melkein antaa enemmänkin, oon anteliaalla tuulella tänään)

-Helena

[Elias]

Neljäs    |    Itsenäisesti

Ratsastelin Karrilla itsenäisesti kentällä, tehden samantasoisia asioita ratsailla, kuten ensimmäisellä kerrallakin. Karri ei ollut niin reippaalla tuulella tällä kertaa, mutta ruuna teki kaiken mitä piti, eikä kokeillut ratsastajaansa. Tunnin mittainen ratsastus meni siis todella hyvin ensimmäiseksi kerraksi Karrilla itsenäisesti ratsastaen.

//Jes, teidän yhteistyö lähtee jo sujumaan! Hieno homma Ja aivan ihastuttava kuva!

Laitan tästä hoitokerrasta 6 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Viides    |    Luonnon helmassa

Jälleen kerran minun ja LaaLaan suuntana heti koulun jälkeen oli Ratapiha. Tänään koitti se päivä, kun minut vedetään ensimmäistä kertaa mukaan tämän pikkutallin porukan seikkailuihin. Laa oli kysynyt ensin minua mukaan maastoilemaan, enkä ensin tiennyt, että mukaan tulisivat myös Milena ja Wilma. Onneksi nämä kaksi olivat kuitenkin osoittautuneet ihan kelpo tyypeiksi ja LaaLaa kehui heidän olevan mahtavaa maastoseuraa. En ollut ratsastanut maastossa kovinkaan usein, joten minua jännitti ja odotukseni olivat korkealla Laan puheiden perusteella. Talvimaisemat Ratapihan ympäristössä olivat kuulemma mitä kauneimmat.

  LaaLaa kertoi minulle, että he olisivat valmiina vähän alle puolessa tunnissa. Kävelin talliin hakemaan Karrille riimunnarun ja lähdin hakemaan Karria tarhasta. Ruuna vaikutti tänään innokkaalta ja meinasi kulkea liiankin kovaa. Minulla riitti töitä, ettei Karri kipittänyt edelleni meidän kävellessä talliin.

  Tallissa oli samainen nuori nainen jonka olin nähnyt kentällä ennen ratsastustuntini alkua ja seuraavana päivänä Missin karsinassa. Laa kertoi tämän olevan tallityöntekijä Karla. Tällä kertaa hän oli juuri saanut Missin varustamisen valmiiksi ja tervehti minua, kun talutin karrin vastakkaiseen karsinaan. Tervehdin takaisin ja lähdin Hakemaan Karrin harjakoria satulahuoneesta.

   Harjaamisen aikana Karri liikkui minkä pystyi ja satuloidessa tuntui kokoajan keksivän keinon välttääkseen satulanlaiton.
”Karri, pliis. Tää menee jo naurettavaks”, puhelin ruunalle ja sain viimein satulan nostettua tämän selkään. En edes halunnut tietää mitä suitsien laitto tulisi olemaan. Karri nosti päätään korkealle, mutta komensin sitä hieman tiukempaan äänen sävyyn ja sen jälkeen se antoi laittaa suitset päähän. Minun laittaessa kypärää päähän ja hanskoja käteen, Karri oli vähällä tulla karsinasta ulos. Kun tartuin ruunan suitsiin ja talutin sen ulos karsinasta, se pursusi energiaa.

   Avasin pikkutallin oven pidellen samalla Karrin suitsista. Kolme silmäparia kääntyi katsomaan minuun. LaaLaa näytti viittä vaille valmiilta, Wilma oli jo valmis ja seisoi Ladin karsinan suussa pitäen kiinni Ladin suitsista, mutta Milena laittoi vasta suitsia Derrylle.
”Menee vielä hetki… pieni hetki”, LaaLaa sanoi nauraen ja katsahti Derryyn.
”Ei ole ensimmäinen kerta”, Wilma tokaisi.
”Derry tuppaa aina olemaan vähän hankala tapaus, ei tässä kuitenkaan kauaa mene”, Milena selosti ja sai suitset päätään viuhkovan Derryn päähän. Hän laittoi suitsien remmit tottuneeseen tapaan nopeasti kiinni ja sujautti ratsastuskypärän päähän. Wilma lähti kävelemään jo ovelle päin, joten jäin pitämään ovea auki. LaaLaa tuli heti Wilman perässä. Viimein tallista astui ulos myös Milena ja Derry.

”Lähdemme yleensä kentältä liikkeelle, etenkin isommassa porukassa”, Laa kertoi ja kävelimme jonossa kentälle. Kentällä asetuimme lähes kaartoon ja samalla muistin, että tarvitsin vielä toistaiseksi jakkaran päästäkseni Karrin satulaan. En kuitenkaan kehdannut hakea sitä näiden kaikkien nähden, joten laskin jalustimen niin alas, että jalkani yltäisi niihin ja saisin ponnistettua itseni ylös. Kiristin satulavyötä ja tartuin satulasta ottaen kiinni etu- ja takakaaresta. Ponnistin itseni satulaan. Se kävi helpommin, kuin luulin. Nyt täytyi vaan säätää jalustimia. Etenkin sitä, minkä avulla olin noussut satulaan.
Sivusilmällä kauhukseni näin, että muut olivat jo valmiita ja lipuivat hiljalleen kentän porttia kohti.

”Älä huoli, me kyllä odotetaan”, Wilma sanoi kulkiessani minun ohi. Samassa Karrikin päätti lähteä liikkeelle ja jalustimien säätäminen keskeytyi. Karri kuitenkin pysähtyi, kun vedin sitä ohjista. Hetken kuluttua sain jalustimet säädettyä ja päätimme järjestyksen, jossa kulkisimme. Ensimmäisenä reippaimmin kulkevat Derry ja sen perässä Bella. Minä olin Bellan ja Laan jälkeen, sekä viimeisenä tuli Ladi. Bella oli pakko sijoittaa Derryn ja Karrin väliin, jottei Karri lähtisi vahingossakaan toistamaan Derryn mahdollisia typeryyksiä.

   Maastoihin suuntasimme kulkemalla ensin tallin pihan poikki, sekä tarhojen ohitse. Pian tallin alue jäi vähitellen taaksemme ja kuului vain vaimeaa kavioiden ääntä matalassa lumihangessa. Ympärillemme laskeutui hiljaisuus ja kaikki vain katselivat kauniita talvisia maisemia ja lumen vuoraamia puita. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin havahduin Milenan ehdotukseen raviin siirtymisestä.

   Karri siirtyi raviin lähes automaattisesti, kun edessä kulkeva Bellakin nosti ravin. Kevyt lumi pöllysi hevosten jaloissa niiden ravatessa lumen peittämällä leveällä polulla. Loppujen lopuksi ei ollut ollenkaan huono idea lähteä mukaan tällä talviselle maastolenkille. Karrikin näytti pitävän lenkistä tähän asti. Se ei ollut päässyt maastoilemaan vähään aikaan, joten ei ihme, että se oli niin energinen.

   Kuljimme käynnissä jonkin aikaa, jonka jälkeen otimme taas lyhyen pätkän ravia ja pysähdyimme pitkän suoran alkupäähän.
”Tässä meillä on tapana aina vähän kisailla laukassa”, LaaLaa aloitti.
”Maalina on toiminut milloin mikäkin, mutta ehdottaisin tälle kerralle sitä pientä sähkölinjaa, joka ylittää tien”, Milena ehdotti.
”Ainiin se, siis heti tuon mutkan jälkeen”, LaaLaa varmisti.
”Just se!” Milena vastasi ja jatkoi kysymällä: ”Tiiätkö Wilma sen kohan?”
”Jep”, Tyttö huikkasi ja tuli hieman lähemmäs jonon perältä ja pysähtyi viereeni.
”Elias, maalilinja on siis ihan ton mutkan takana, mikä tuolla näkyy”, LaaLaa kertoi ja kysyi ovatko kaikki valmiita.

Minua suoraan sanoen hieman pelotti, mutta paikka on ilmeisesti ollut aina luotettava laukkasuora ja näytti ainakin tarpeeksi leveältä meille neljälle. Asetuimme riviin, jossa minun oli ensin hieman vaikea saada Karria pysymään paikallaan. Näin kuitenkin Derryn, joka oli Karriakin innostuneempi ja sinkosi lähtölaskennan jälkeen välittömästi laukkaan. Tunsin allani olevan Karrin laukka-askeleet, joilla se ohitti alkumetreillä Bellan ja Ladin.

   Karri laukkasi lähes samaa tahtia, kuin Derry, mutta kannustin ruunaa vielä nopeampaan laukkaan. Ei aikaakaan, kun Karri laukkasi Derryn vieressä. Vaihdoimme Milenan kanssa kilpailuhenkisiä katseita ja aloimme kummatkin kannustamaan ratsujamme kulkemaan nopeammin. Ohitin Karrin kanssa Derryn ja mutkassa näin jo ”maaliviivan”. Ennen sitä Derry kuitenkin pääsi Karrin rinnalle ja meni tästä ohi juuri ennen maaliviivaa, sillä olin jo pyytänyt Karria hidastamaan. Ruuna ei kuitenkaan siirtynyt raviin vaan jatkoi laukkaamista ja aloin pelätä, että olin menettänyt hallintani Karriin. Se kuitenkin hidasti viimein, kun edellä kulkeva Derry siirtyi ravin kautta käyntiin. Vilkaisin taakseni ja ohjasin Karria reunempaan. Bella ja Ladi hiljensivät vauhtiaan kohdallamme.

”Huhhuh, mikä kisa!” Milena kommentoi.
”Tällä kertaa Derry saikin ihan kunnon haastajan itselleen”, LaaLaa sanoi.
”Kumpi teistä voitti?”, Wilma kysyi innoissaan.
”Milena taisi voittaa”, sanoin ja jatkoin nauraen: ”mutta mä vielä voitan joku kerta”
Kuljimme leveää tiepätkää parijonossa. Kuljin Wilman ja Ladin vieressä Derryn ja Bellan takana. Wilma kyseli minulta miten minulla on mennyt Karrin kanssa ja mitä olen maastoretkestä pitänyt. Rohkaistuin itsekin samalla ja kyselin Wilmalta erilaisia kysymyksiä hänen hoitoponiinsa liittyen.

   Käännyimme jossain vaiheessa kapealle polulle, joka oli umpihankea. Onneksi lumi oli kuitenkin todella kevyttä, eikä sitä ollut vielä kovinkaan paljoa. Ratsastimme käynnissä kapeamman polun ajan, mutta tulimme taas leveämmälle polulle ja nostimme ravin. Karri oli jo selkeästi saanut kuluttaa ison osan energiastaan, sillä se ravasi jo paljon rauhallisemmin, eikä yrittänyt kiirehtiä liikaa.

   Ravaamisen jälkeen kuljimme loppumatkan tallille käynnissä. Irrotin jalkani jalustimista ja pyörittelin nilkkoja. Kaikki hevoset olivat rentoutuneita, samoten ratsastajatkin. Aurinko alkoi jo painua alemmas, mutta vielä oli tarpeeksi valoisaa. Maastolenkki oli siis aika hyvin ajoitettu. Minulle tallin piha ilmestyi näkyviin yllättävästi. Tulimme kentän ohi ja laskeuduimme satulasta tallin edessä. Muut lähtivät pikkutalliin ja minä suuntasin karrin kanssa isoon talliin.

   Karsinassa ruuna hörähteli tyytyväisenä minun ottaessa siltä suitsia pois. Laitoin Karrille riimun ja riisuin sen satulan. Vein varusteet heti satulahuoneeseen pesten samalla kuolaimet. Palasin harjaamaan Karrin. Talvessa oli onneksi se hyvä puoli, että ei olisi kuraa tai muuta likaa, mikä pitäisi harjata pois hevosesta. Siitä huolimatta harjasin Karrin perusteellisesti lenkin jälkeen ja irrotin riimunnarun. Tällä kertaa minulla oli itselläni mukana hevosen makualoja, joista annoin yhden Karrille.

   Kun laitoin tavaroitani reppuun, talliin alkoi tulla tuntilaisia, joiden ratsastustunti alkaisi pian. Päätin paeta heidän tieltään ja kipitin pikkutalliin, jossa Laa oli ystävineen.

//Ihanan vauhdikas tarina! Tykkäsin etenkin teidän kisailusta, oli varmasti hauskaa! Karrikin pääsi oikein päästelemään höyryjä! Ja pysyit hyvin selässä

Saat tästä tarinasta ja mahtavasta kuvasta 8 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Kuudes    |    Yli esteiden

Olin jälleen kerran matkalla tallille suoraa koulusta LaaLaan kanssa. Pakkanen oli lauhtunut reilusti ja vaikka olikin satanut lunta, tie ei ollut auraamatta. Matkalla keskustelimme ajankohtaisista asioista, koulusta ja siitä mistä kaikki muutkin teini-ikäiset: ihmisistä, jotka ärsyttävät.

   Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo tallin pihassa. Tiemme erkanivat tallin pihassa. Laa oli aikeissa lähteä treenaamaan maastoesteitä, kun minun suunnitelmiin kuului taas kentällä olevat esteet. Kävelin kentälle rakentamaan itselleni muutaman esteen. Minulla oli nyt takanani yksi estetunti, joka oli ihan haastavakin. Muutama kentällä oleva este ei siis tulisi olemaan liian iso pala haukattavaksi.

   Raahasin estetolpat paikoilleen ja niihin puomit. Toiselle sivulle tein kahden pystyesteen sarjan ja toiselle sivulle yksittäisen pystyesteen. En nostanut puomeja esteisiin, vielä, koska niillä voisi tehdä puomiharjoituksia. Sen jälkeen kävelin hakemaan Karrin tarhasta ja talutin sen talliin laittaakseni sen kuntoon. Päätin tällä kertaa varustaa ruunan käytävällä, koska tallissa oli rauhallista ja tulisi olemaan vielä pitkän aikaa.

   Laskin harjakorin käytävälle Karrin karsinan eteen. Karri oli vastikään piehtaroinut tarhassa, joten minulla riitti työtä, jotta sain Karrin lyhyen, mutta pörröisen talvikarvan ojennukseen. Talven ja etenkin kuivan lumen ansiosta, Karri ei ollut likainen ja kavioistakin oli puhdistettava lähinnä paakkuuntunutta lunta. Toki sekin olisi onnistunut paremmin jos Karri olisi nostanut jalkansa helpommin.

   Kovan uurastuksen jälkeen harjojen kanssa, oli aika hakea satula ja suitset. Heti perään hain myös suojat etujalkoihin ja aloitin varustamisen. Nostin satulan Karrin selkään. Se hieman vastusteli satulavyön laittamista kiinni, mutta sain sen lopulta laitettua. Kun suojatkin olivat paikoillaan, puin itselleni kypärän päähän ja hanskat käteen. Laitoin Karrille suitset irrotettuani riimun sen päästä. Otin ohjat kaulalta ja talutin ratsuni tallissa ulos.

   Kentällä nousin satulaan ja kiristin satulavyötä entisestään. Jalustimet olivat valmiiksi sopivan mittaiset, nimittäin Karrilla oli ratsastanut viimeksi joko minä tai lyhyt tuntiratsastaja. Kuljin uraa pitkin alkukäynnit, sillä esteet ja puomit olivat uran sisäpuolella. Alkulämmittelyn jälkeen kuljin puomeja ensin käynnissä, mutta siirryin pian raviin. Kun ravipuomit sujuivat omasta näkökulmastani moitteettomasti, laskeuduin satulasta nostamaan puomit esteille.

   Karri oli hieman laiskalla tuulella, joten pystyin luottamaan siihen, että se pysyisi lähes paikallaan rakentaessani esteitä loppuun. Sivusilmällä näin Karrin ottavan muutamia askeleita silloin tällöin. Ruuna ei siis lähtenyt täyttä päätä laukkaamaan kenttää ympäri, joten kehuin sitä todella kovasti, kun nousin uudelleen satulaan. Kuljin kierroksen ravissa, ennekuin hyppäsin ainuttakaan estettä.

   Suuntasin lyhyensivun jälkeisestä mutkasta hieman uran sisäpuolella olevalle esteelle ja yritin nostaa laukkaa. Karri siirtyi laukkaan tarpeeksi aikasin ennen estettä ja hyppy sujui hyvin. Karrin osalta siis. Myötäsin hyppyä liian myöhään, jolloin Karrin kavioiden osuessa maahan, horjahdin rajusti. En saanut hidastettua Karria takaisin raviin hypyn jälkeen, mutta se osasi onneksi jatkaa kierrosta normaalisti.

   Toisella pitkällä sivulla hyppäsin kaksoissarjan. Karrin laukka muuttui turhankin reippaaksi, joten päätin siirtyä aina raviin esteen jälkeen ja nostaa laukan uudelleen vasta tullessani toiselle pitkälle sivulle. Näin sain Karrin hieman paremmin hallintaan. Hyppäsin 40 cm:n esteet muutamaan otteeseen.

   Laskeuduin uudestaan satulasta, tällä kertaa nostamaan esteiden korkeutta. Nostin kaksoissarjan esteet 50 cm:iin ja pystyesteen toisella pitkällä sivulla 60 cm:iin. Kun nousin satulaan uudestaan, kävelin reilun kierroksen käynnissä pitkin ohjin ennen kuin jatkoin hyppäämistä. Päätin hypätä ensimmäisenä kahden esteen sarjan. Huomasin selkeän eron Karrin hypyn korkeudessa. Hypyt sujuivat kuitenkin loistavasti ja suuntasin katseeni jo kohti pystyestettä toisella sivulla. Oikaisin lyhyen sivun kulmia tarkoituksella ja pian Karri ponnistikin jo esteen ylitse. Myötäys ei ollut taaskaan erityisen loistavasti ajoitettu, mutta olin jo varautunut horjahdukseen.

   Päätin hetken hypätä esteitä laajennetulla keskiympyrällä, joka muistutti enemmänkin neliötä. Halusin vähän haastetta hyppäämiseen, niin siksi jätin käymättä kentän pääsyissä. Jonkin ajan hyppäämisen jälkeen pidin taas pientä taukoa ja nostin pystyesteen korkeuden 70 cm:iin. Karrille este olisi helppo nakki. Minulla taas korkein hyppäämäni este oli 80 cm. Suhtauduin silti hyppäämiseen itsevarmasti ja ajattelinkin jo ensikerralla rikkoa oman ennätykseni.

   Karrin hyppy tuntui taas paljon korkeammalta. Se sai minussa aikaan tunteen, että haluaisin hypätä vain korkeampia ja korkeampia esteitä. Hypyn jälkeen päätin vilkaista rannekelloani ja harmikseni huomasin jo lähes tunnin vierähtäneen. Hyppäsin siis esteet vielä pariin otteeseen ennen siirtymistä ravin kautta käyntiin.

   Karri näytti erittäin tyytyväiseltä taluttaessani sitä kentältä talliin. Kiinnitin ruunan uudelleen käytävälle, kun olin riisunut siltä suitset. Nostin satulan pois sen selästä ja irrotin suojat. Harjaaminen oli paljon lyhyempi ja nopeampi projekti, mitä ennen ratsastusta. Pian olinkin jo pesemässä Karrin suitsien kuolaimia ja putsaamassa suojia pienestä liasta, mitä niihin oli kerennyt kertyä. Lopuksi siirsin Karrin käytävältä karsinaan. Annoin sille rehuhuoneesta haetun porkkanan ja silittelin sen sileää turpaa.

 
   En ollut edes ajatellut miten tärkeä Karrista oli minulle tullut näinkin lyhyessä ajassa. Olin tullut hyvin toimeen ruunan kanssa tähän mennessä ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Loppujen lopuksi tallilla pyöriminen ei ole vienytkään niin paljoa vapaa-ajasta, kuin alun perin luulin. Tallilla käyminen ja Karri ovat enemmänkin motivoineet minua tekemään kaiken muun nopeammin, mutta huolellisesti alta pois.

   Kun olin viettänyt hetken aikaa Karrin kanssa aikaa, kävelin kentälle korjaamaan esteet pois. Näin myös maastosta palaavan LaaLaan, jonka kanssa menisimme yhtä matkaa kotiin. Lupasin odottaa LaaLaata, joten menin pikkutalliin heti kun olin hakenut tavarani ja hyvästellyt Karrin.

// Tarina on siis kirjoitettu jo useampia päiviä sitten, mutta jaksoin sen lisätä vasta nyt

//Mainio tarina! Saat tästä 8 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Seitsemäs    |    Rennosti tarhaillen

Karri ottamassa rennosti etsiskelemässä heinän korsia tarhassa

//Ihana tunnelma! Saat tästä 5 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Kahdeksas    |    "Ponipoika"

Ajokortti, vihdoin! Olin juuri napannut kyytiini LaaLaan. Hän suhtautui hieman epäilevästi ajotaitoihini, varsinkin tällaisella säällä. Selvisimme kuitenkin lyhyehkön matkan jälkeen tallin pihaan, jonne parkkeerasin auton. Hyppäsimme ulos autosta ja suunnistimme kumpikin talleihin hakemaan riimunnarut, jotta hevoset voitaisiin hakea sisälle. Oli sunnuntai ja aikaa oli enemmän kuin riittävästi. Kummankin suunnitelmiin kuului viettää koko päivä hevosten seurassa.

Astelin tallista ulos ja kävelin LaaLaata kohti, joka talutti parhaillaan Bellaa ulos tarhasta.
“Sovitaanko joku aika milloin lähdetään?” Kysyin tytöltä.
“Aattelin, että olisiko kuuden tai seitsemän aikaa hyvä?” Laa vastasi.
“Se on ihan hyvä” Kommentoin ja jatkoin matkaani kohti Karrin tarhaa. Käännyin vielä huikaisemaan: “Onnea maastoesteharjoituksiin!”
“Kiitos! Hyvää maastoretkeä!” Laa toivotteli.

Avasin Karrin tarhan portin. Tällä kertaa todella toivoin, että se tulisi luokseni mahdollisimman nopeasti, jottei minun tarvitsisi kävellä pidemmälle tarhassa. Maassa oli kaikkea mudan, loskan ja veden väliltä, enkä edes halunnut kuvitella, kuinka syvälle ratsastussaappaani uppoaisivat jos kävelisin pidemmälle. Joka tapauksessa minun oli otettava väkisinkin selvää, sillä Karri ei kiinnittänyt minuun minkäänlaista huomiota, kun sitä kutsuin. Suljin portin takanani ja otin muutaman varovaisen askeleen. Olin juuri putsannut ratsastussaappaani ennen lähtöä ja nyt se tuntui vähän turhalta. Minun ei onneksi tarvinnut kulkea metriä pidemmälle, kun Karri nosti päänsä lähes loppuneen heinäkasan kimpusta.

“Hyvä poika, Karri. Tule tänne nyt vaan”, suostuttelin ruunalle. Se kylläkin lähti kävelemään minua kohti, mutta pysähtyi pian.
“Älä tee tästä vaikeaa, Karri”, jatkoin ja lähdin itse kävelemään sitä kohti.
Olin vähällä liukastua mutaan juuri ennen kuin saavutin hoitohevoseni, mutta sain säilytettyä tasapainoni. Ojensin kättäni Karria kohti ja se haisteli sitä. Nostin toisen käteni laittaakseni riimunnarun Karrin riimuun. Kun lukko napsahti kiinni, lähdin taluttamaan Karria tarhan portin kautta talliin.

Laskin harjapakin Karrin karsinan eteen.
“Urakka alkakoon”, höpöttelin itsekseni ja otin ensimmäisen harjan käteeni. Minulla riitti työtä kaiken sen mudan ja lian irrottamisessa. Siirryin kuitenkin pikkuhiljaa pehmeämpiin harjoihin ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua olin valmis. Putsasin lopuksi Karrin kaviot. Ruuna nosti jalat tottelevaisesti ja taputin sitä kaulalle palkkioksi.

Palasin Karrin karsinalle sen satulan ja suitsien kera. Suitset jätin naulakkoon kun taas satulan nostin Karrin selkään. Ensin se meinasi väistää minua, mutta näki vihaisen katseeni ja päätti olla kunnolla. Sain satulan nostettua selkään. Satulavyötä Karri ei olisi antanut millään kiristää enää yhtään tiukemmaksi. Palaan kyllä asiaan heti kun olen laittanut suitset, tuumailin ja tartuin karsinan ulkopuolella oleviin suitsiin.

Kun suitsien remmit olivat kiinni, laitoin itselleni kypärän päähän. Halusin Karrin näkevän, että olin valmis ratsastukseen. Se onnistui hyvin, sillä Karri ei ehtinyt pullistella vatsaansa, kun olin samassa hetkessä jo kiristämässä satulavyötä.
“Noniin… onnistuihan se”, sanoin hevoselle hieman kettuilevalla äänensävyllä ja jatkoin: “Eiköhän lähdetä!”

Laitoin ratsastushanskat käteeni ja otin Karrin ohjat sen kaulalta. Talutin Karrin kentälle. Se tuli kiltisti minun rinnallani koko matkan, mutta kun laitoin ohjat takaisin Karri kaulalle, laitoin jalan jalustimeen ja tartuin satulasta, se otti askeleita eteenpäin.
“Karri! Pysyhän paikallas nyt, että pääsen satulaan. Muuten mennään koko matka kävellen ja tiiän ettet tykkää siitä” höpöttelin ruunalle samalla kun sain ponnistettua itseni satulaan. Jouduin pidentämään jalustimia pikkuriikkisen verran, mutta sitten annoin kevyesti pohkeita ja ohjasin Karrin kentältä ulos.

   Päätin kulkea sellaista reittiä, mitä olin aiemminkin mennyt, mutta olin etukäteen miettinyt pienen muutoksen, jonka tekisin. Onneksi minulla ei ollut tapana eksyä, niin pystyin aika huolettomasti soveltamaan reittejä. Olinhan kuitenkin jonkun verran tutkinut niitä etukäteen kartasta.

   Karri kulki tottelevaisesti, mutta ei ollut liian reipas, eikä liian laiska. Ihan hyvä niin, sillä pelkäsin, että hevonen menisi liian kovaa ja menettäisin sen hallinnan. Onneksi luotin Karriin kuitenkin sen verran, että uskalsin sen kanssa lähteä yksin maastoon. Ruuna oli myös todella maastovarma, eikä ollut moksiskaan, kun hiekkatiellä meidät ohitti muutama auto.

   Kuljin välillä ravissa ja välillä käynnissä. Yritin parhaani mukaan aina katsoa oliko maastopohja siihen hyvä ja polku tarpeeksi leveä. Hetken kuljettuani leveällä polulla, tulin uudestaan hiekkatielle. Pian olisi laukkasuora. Karrikin taisi aavistaa sen ja kulki hieman reippaampaa käyntiä. Kuulin samalla takaani pikkuhiljaa voimistuvan moottoriajoneuvon ääntä. Varmaan jotain mopoilijoita, ajattelin. Arvelin, että he olisivat tällä samalla tiellä, sillä lähistöllä ei ollut muita mopolle mahdollisia reittejä ja pärinä kuului kokoajan lähempää ja lähempää.

   Käännyin katsomaan taakseni ja pian mutkan takaa tuli näkyviin ensimmäinen mopoilija. Mopo oli jonkin matkan päässä, mutta ajajan kirkkaan vihreän takin tunnistaisin missä vain. Kun kaksi muuta mopoilijaa tulivat esiin ja tajusin joukon olevan entisiä kiusaajiani entiseltä ylä-asteeltani. Hetken mietin mitä he tällä seudulla tekivät. Muistin kuitenkin pian, että joukon ”pomo” asui lähistöllä, mutta kävi samaa ylä-astetta kuin minä, koska oli erotettu täällä olevalta ylä-asteelta. Kaksi muuta hänen kaveriaan olivat takuuvarmasti vierailemassa hänen luonaan, koska tiesin, että he asuivat reilun kymmenen kilometrin päässä.

   En voinut kannustaa Karria nopeampaan askellajiin, koska tässä tilanteessa olisi riski, että se innostuisi liikaa. Mopojoukko lähestyi entisestään ja kun katsoin taakseni uudestaan näin minulle kohdistetun ruman käsimerkin. Näin myös etummaisen ilmeestä, että tämä tunnisti minut. Kiva.

   Näin muutamien metrin päässä olevan polun haaran minun puolellani tietä ja käänsin Karrin sille juuri mopojen mennessä ohitseni. Polun ja tien risteyksessä oli tyypillisesti oja, enkä ollut täysin varautunut Karrin hyppyyn. Sain kuitenkin pidettyä tasapainon ja jatkoin polkua pitkin ravissa. Kuulin mopojen äänen yhä, mutta tuskin tulisin näkemään niitä enää.
Hetken kuluttua hidastin Karrin kanssa käyntiin. Minulla oli aavistukseni mihin polku johtaisi ja olinkin pian hiekkatiellä, joka veisi ratapihaan. Olin tullut siis jonkin sortin oikopolkua. Päätin samassa pidentää ohjia ja kulkea loppumatkan käynnissä. Ehkä maastoilu riitti tältä päivältä. Ohjasin Karrin tallin pihassa tallin edustalle ja laskeuduin siinä sen satulasta. Nostin jalustimet ja talutin Karrin talliin.

   Kun olin riisunut Karrin varusteet, harjasin sen. Jaloissa oli paljon puhdistettavaa, mutta aikaa oli kyllä riittävästi. Irrotin riimunnarun karsinan seinästä ja Karrin riimusta. Vein ensin varusteet satulahuoneeseen pesten samalla suitsien kuolaimet. Minulla oli suunnitelmissa puhdistaa tänään varusteet. Palasin vielä hakemaan harjakorin ja suuntasin sitten ulos tallista. Ajattelin mennä kertomaan LaaLaalle tapahtuneesta. Toivoin todella, että tällä olisi aikaa, koska oli aiemmin sanonut, että päivästä tulisi kiireinen.

   Avasin pikkutallin oven varovaisesti ja näin LaaLaan, joka otti juuri satulaa pois Bellalta.
”Onks sul paljonki asiaa, mul on vähän kiire”, Laa sanoi normaalia kireämmällä äänensävyllä. Neiti ei ollut muutenkaan ollut millään parhaimmalla tuulella aamulla.
”No maastossa tapahtu yks juttu ja …” aloitin, mutta hän keskeytti minut.
”Okei. Milena ja Wilma on taukotiloissa, voit varmaa kertoo niille. Voisit muutenkin pyöriä enemmän muiden seurassa, ettei sun tarvi jatkuvasti seurata mua!”

”No jos kerran oot tota mieltä…” sanoin ja marssin tallista ulos. Mietin, että mikä ihme serkulleni oli tullut ja avasin taukotilojen oven. Totta tosiaan. Sohvalla istuivat Milena ja Wilma. Istuin kovalle tuolille sohvaa vastapäätä. Koska en ollut enää kovin iloisella tuulella, se varmasti näkyi minusta ulospäin. Arvaus osui oikeaan, sillä heti Wilman lopettaessa tarinansa, Milena avasi suunsa:
”Onks sul kaikki okei, Elias?
”Näytät vähän happamalta”, Wilma sanoi ja jatkoi: ”Ei siis millään pahalla!”
”Maastossa kävi vaan yks juttu…” sanoin vaisusti.
”Maastosta puheen ollen, oon alkanu nyt harjottelee Ladin kanssa maastoesteitä enemmän”, Wilma kertoi ja suuntasi puheensa selkeästi enemmän Milenalle, kuin minulle. Se ei kuitenkaan ollut mikään suuri yllätys.

  Nousin tuolilta ja menin sisään talliin johtavasta ovesta. Muutaman askelman päästä olin jo Karrin karsinalla. Ruuna hörähti ja nosti päänsä. Avasin karsinan oven ja menin Karrin karsinan puolelle. Katselin ympärilleni, oliko tallissa muita. En ainakaan nähnyt ketään.
”Ainakin yksi kuuntelee mua”, sanoin silittäessäni Karrin silkinpehmeää turpaa. Kävin istumaan ja nojasin karsinan seinään. Karri laski päänsä ja kerjäsi lisää rapsuttelua ja silittelyä. Seuraavan kymmenen minuutin ajaksi se sai sitä ihan tarpeeksi ja päätin nousta seisomaan. Pyyhin takamuksestani karsinan pohjalta mukaan tarttuneita roskia ja avasin karsinan oven. Sanoin Karrille väliaikaiset hyvästit ja kävelin autolleni. Avasin oven ja kävin istumaan ratin taakse.

   Parkkeerasin auton paikallisen kaupan, Kalkkimarketin parkkipaikalle. Päätin hakea itselleni evästä näin tallipäivän keskellä ennekuin jatkaisin muiden hommien parissa. Lähdin kävelemään autosta ulos kohti kaupan ovea, mutta samassa näin juuri kaupasta poistuvat kolme poikaa. Ei kai taas, ajattelin, enkä voinut paeta tilanteesta. Ei mennyt hetkeäkään, kun aiemmin Ratapihan lähistöllä mopoilleet huomasivat minut.
”Katos, Ponipoika!” Vihreätakkinen, joukon ”pomo” huudahti.
”En tiennytkään, et ratsastelet nykyään poneilla!”
”Sähän oot muuttunut vaan entistäkin nössömmäks!” Kolmas pojista kommentoi.

   Kävelin reippain askelin poikien ohi. Yritin parhaani mukaan olla katsomatta heihin päin ja olla välittämättä. Avasin kaupan oven ja kävelin kaupassa määrätietoisesti valmisruokaosastolle. Olin luvannut Laalle aamulla, että hakisin tälle valmiskanasalaatin, kun kävisin kaupassa. Vaikka hän olikin vihaisella tuulella ja minä hieman vihainen hänelle, halusin kuitenkin pitää lupaukseni. Itselleni nappasin hyllystä kolmiovoileipäpaketin ja kävelin juomaosastolle.

   Laitoin kassalle eväiden lisäksi aprikoosin makuisen Novelle plus-juoman, kaivoin rahat esiin ja maksoin ostokseni. Kun tulin kaupasta ulos, olin varautunut uusiin kommentteihin, minuun päin heitettäviin roskiin tai hajotettuun autoon. Astuessani ovesta ulos, huomasin porukan häipyneen. Mikä helpotus. Autonikin näytti olevan ihan kunnossa. Kun istahdin autooni, lastasin eväät pelkääjän paikalle ja lähdin kohti Ratapihaa.

   Eväät sylissäni astelin talliin, jossa pakkasin LaaLaalle tarkoitetun salaatin reppuuni. Otin kolmiovoileivän ja Novellen mukaani taukohuoneeseen. Alakerrassa ei ollut ketään, enkä myöskään kuullut ääniä ylhäältä. Loikin rappuset ylös ja totesin omin silmin paikan olevan tyhjä. Parempi niin. Pöydällä lojui tallin valokuva-albumi, joten avasin sen ja aloin popsia kolmioleipää hörppien välillä juotavaa. Kun evästaukoni oli ohi, laitoin leivän pakkauksen roskikseen ja vein melkein tyhjän pullon reppuuni.

 
   Sen jälkeen menin satulahuoneeseen, jossa otin urakakseni putsata Karrin varusteet. Aloitin satulasta. Yritin olla samaan aikaan ripeä, mutta saada huolellista jälkeä aikaiseksi. Hommaan vierähti noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen kävelin Karrin karsinalle vain muutama harja kädessäni. Harjasin ruunan pikaisesti ja palasin satulahuoneeseen viemään ne ja hakemaan suitset. En ollut tarkoituksella kiinnittänyt ohjia takaisin suitsiin, sillä kiinnitin niihin juoksutusliinan.

   Talutin tyytyväiseltä näyttävän Karrin kentälle, jossa aloin kiertää ympyrää sen kanssa. Siirryin pikkuhiljaa keskemmälle ympyrää. Jonkin ajan kuluttua pyysin Karrin raviin. Jouduin pyytämään sitä toiste, ennen kuin Karri vaihtoi askellajia. Ruuna kulki ravia kauniisti. Sen askeleista ja kulkutavasta huomasi, kuinka näyttäviä sen liikkeet voisivat kouluratsastuksessa ollakaan.

   Pyysin Karria siirtymään takaisin käyntiin ja kulkemaan siinä hetken, ennen laukkaamista. Kun Karri oli laukannutkin pätkän, vaihdoin suuntaa. Kävin askellajit läpi samassa järjestyksessä uudelleen ja lopuksi annoin Karrin kulkea loppukäyntejä. Taputin sitä kaulalle juoksutuksen lopuksi, kun lähdin taluttamaan sitä takaisin talliin. Tallissa riisuin Karrilta suitset ja jätin ne roikkumaan karsinan edessä olevaan naulakkoon. Puin Karrille sen keltaisen riimun päähän ja kiinnitin siihen riimunnarun. Talutin Karrin tarhaan, mutta raukkaparka ei selvästikään olisi halunnut sinne. Kun olin sulkemassa porttia, se olisi tullut mielellään ulos tarhasta.

”Älä huoli, kaveri. Et sä siellä tuu koko loppuelämääs viettämään”, kerroin ja jatkoin: ”Mä ainakin pidän siitä huolen!”
Karri hörähti ikään kuin vastaukseksi ja ymmärsin sen lupana poistua takaisin askareiden pariin. Nyt vuorossa olisi karsinan siivous, jonka aloitin etsimällä käsiini talikon ja kottikärryt. Menin niiden kanssa Karrin karsinalle ja rupesin hommiin. Karsinan siivoukseen ei kulunut kauheasti aikaa, jonka jälkeen kävin kippaamassa kottikärryjen sisällön lantalaan. Kun olin vienyt kottikärryt talikon kera paikoilleen, menin Karrin karsinalle.

   Avasin reppuni vetoketjun ja hapuilin juomapulloani. Kuulun tallin oven käyvän ja nousin seisomaan kyykky-asennostani. Tulija oli LaaLaa. Avasin pulloni ja se suhisi hieman. Katsahdin serkkuuni, joka käveli minua kohti anteeksipyytävän näköisenä.
”Anteeks, Elias. Mä en ois saanu suuttu sulle sillä tavalla. Tiiän et sun ei oo helppo tutustuu toisiin ihmisiin. Mul on ollu eilen ja tänään tosi huono päivä ja mä pahoittelen, et sä jouduit kärsimään siitä…”
Mietin hetken Laan sanoja ja hörppäsin lopun juoman pullosta ennen kuin tämä jatkoi:
”… Mä en tiiä mikä muhun meni, kun suutun sulle, vaikka yleensä oon tosi kärsivällinen. Toivottavast ymmärrät.”
”Saat anteeks”, sain viimein sanottua ja jatkoin: ”Sitä paitsi, kyl munkin pitäis olla pahoillaan. Unohan aina välillä, et sulla on täällä muutakin tekemistä, etkä aina haluu viettää kaikkee aikaa mun seurassa.”

   Laa ojensi kätensä kätelläkseen sovinnon merkiksi ja tartuin siihen. Kädenpuristuksen jälkeen hän sanoi:
”Älä huoli, sä oot paras serkku ikinä!”
”Ai, koska mä oon sun serkuista ainoo, jonka kanssa vietät aikaa”, vitsailin ja repesimme molemmat nauramaan. Levitin käteni ja halasimme LaaLaan kanssa. Samassa muistin jotain ja otin repustani valmiskanasalaattirasian. Ojensin sen Laalle ja kerroin:
”Pidin lupauksen niistä eväistä, joten täs on tää.”
”Voi ei! Miten ihanaa!” Laa riemuitsi ja otti rasian jatkaen: ”Mulla onkin ihan kamala nälkä”
”Pääset myös mun kyydillä kotiin. Ajattelin kyl lähtä kohta, et mites sun aikataulu?”
”Oon saanu kaiken tehtyy, mitä suunittelinki, joten eiköhän lähetä!” Laa sanoi ja kertoi vielä hakevansa tallikassin pikkutallista ja hyvästelevänsä Bellan.

   Kävin itse tarhoilla tervehtimässä Karria, ennen kuin kävelin autolleni odottamaan serkkuani. Avasin oven ja kävin istumaan. Heitin reppuni takapenkille ja seurasin, kun Laa istuutui etupenkille tallikassi sylissään. Pian olimmekin jo matkalla tallilta pois. Kerroin päivän tapahtumista ja Laa kertoi syistä, joiden takia oli ollut huonolla tuulella.

//Ihanan pitkä ja tapahtumarikas tarina! Tästä napsahtaa kyllä 9 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Yhdeksäs    |    Irtojuoksutusta

Tänään, ystävänpäivänä, oli ohjelmassa irtojuoksutusta ystäväni Karrin kanssa. Tämä herra piti siitä paljon enemmän, kuin narun päässä juoksemisesta. Vaihtelu virkistää!

Ohessa kuva, josta tein myös tutoriaalin

//Wau! Todella upea!

Laitan tästä 7 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Kymmenes    |    Esittelyä

Karrin kansa lähdössä ratsastamaan. Samalla uusien ratsastusvaatteiden esittely; uudet ratsastushousut ja uusi ratsastustakki

//Komee parivaljakko! Ja upea kuva jälleen kerran

Saat tästä kuvasta 6 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Yhdestoista    |    Maastovaellus    

    

Maastovaellus-rope 27.2.2016

Nelli: Vedin taukotilan oven auki ja astuin sisään. Sisällä istui jo kaikki. Huoneessa kuului iloinen puheen sorina, kun aloin pakkaamaan eväitä. Tänään oli ihana aurinkoinen päivä, täydellinen vaellukselle. Laitoin reppuun leipiä, keksejä ja kaakaota. Reppu taisi olla halkeamis pisteessä, kun kiskoen vetoketjua kiinni. Vihdoin se oli kiinni. Kävin vielä hakemassa omat kamani kaapista.
- Okei, nähdään kentällä puolentunnin päästä, sanoin. Kaikki nyökkäsivät ja lähtivät eri suuntiin.

Wilma: Mä hyppelin yksikseni vaunutallille. Tänään mä aioin poiketa normaalista ja hypätä Reiman, nuoren issikkaorhin selkään. Vaunutallin sisältä kuului hirnahdus, kun mä kiskoin oven auki ja marssin talliin.
"No heissan, Reima! Nyt sä pääsetkin maastoilemaan mun kanssa!" hymyilin hörisevälle Reimalle. Ori oli kaiketi innoissaan saadessaan huomiota, sillä kun ei vielä toistaiseksi ollut tallikavereita, joiden kanssa turista.
Kun reipas issikka oli harjattu, mä loikin satulahuoneeseen hakemaan sen varusteita.
"Hei, tietääks kukaan tuleeks Reimalle mitään suojia tai mitään? Mä kun en oo vielä niinkään perehtynyt sen remeleisiin", huikkasin tallissa hevosten kimpussa puuhaavalle ratsastajalaumalle.

Nelli: En olo varma! huikkasin Latinan karsinasta.
- Latina, usko jo että mulla ei on nameja, nauroin taskujani hamuavalle tammalle. Harjasin Latinan selkää. Latina tökki minua turvallaan. Nauroin ja kovaa, kun Latinan turpakarvat kutittivat poskiani. Harjasin vielä vatsan ja kaulan ja siirryin jalkoihin ja päähän pehmeämmällä harjalla.
- Pitäiskö mennä ilman satulaa? kysyin.

LaaLaa: Mulla ei ole harmainta aavistustakaan!" Vastasin ja taputin juuri harjattua, käytävällä seisovaa Remua kaulalle. Olin tykästynyt tähän rentoon oriin ja päätin kokeilla sitä tänään maastoilun merkeissä.
Lähdin kävelemään satulahuonetta kohti Wilman luokse. Kun näin tytön satulahuoneen ovella, ehdotin:
"Sun varmaan kannattaa kysyä Helenalta niistä Reiman varusteista. Näin äsken Helenan menevän taukotiloihin."

Minä: "Voithan sä kokeilla", vastasin vierekkäisessä karsinassa touhuavalle Nellille samalla, kun viimeistelin Karrin harjausta. En ehkä uskaltaisi vielä maastoon satulatta, ajattelin ja avasin karsinan oven. Astuin tallin käytävälle kaiken sen hälinän keskelle ja suuntasin satulahuoneeseen. Nostin Karrin satulan telineestä ja nappain mukaani ruunan suitset. Palasin takaisin karsinalle ja aloin varustaa Karria.

Nelli: Olin satulahuoneessa, kun LaaLaa astui sisään. Nappasin suitset naulasta.
- LaaLaa tiedätkö missä Latinan suojat on? kysyin nolona. En ollut vielä käyttänyt suojia kertaakaan.
- Eikö ne oo tuolla hyllykössä, LaaLaa vastasi. Kiitin LaaLaata ja nappasin suojat syliini. Kävelin takaisin Latinan karsinalle ja aloin varustamaan tammaa. Latina antoi laittaa suitset kiltisti. Se taisi vaistota, että lähtisimme maastoon. Aloin laittamaan suojia.

LaaLaa: Remu pullisteli vatsaansa mukavasti, kun kiristin satulavyötä. Ori oli myös taitava väistelemään suitsien laittoa ja nosti komeasti päätään, niin korkealle, etten yltänyt laittaa suitsia.
"Remu! Nyt se pää alas ja sassiin", komensin hieman humoristisesti. Ori kuitenkin ymmärsi, että leikki loppuu nyt ja laski päätään tarpeeksi alas. Laitoin remmit kiinni ja katselin ympärilleni.
"Ootteko muut jo missä vaiheessa? Jos joku vaikka kerkeäisi käydä katsomassa onko Wilma jo valmis vaunutallilla?"

Salla: Olin taluttamassa Mossea hoitopuomille. Minulla oli vähän kiire sillä en ollut edes harjannut vielä Mossea. Sitten yhtäkkiä Mosse laittoi jarrut päälle eikä suostunut liikkumaan.
-Niin tyypillistä huokaisin.
-Mosse minä tiedän että sinä et haluaisi lähteä mutta nyt on pakko. Mosse hirnahti kovaa.
-Mosse tule nyt houkuttelin. Viimein Mosse tuli mutta kun sidoin sen hoitopuomiin kiinni se alkoi mököttämään. Harjasin Mossen ja sujautin suitset sen päähän. Lopuksi vielä nostin satulan sen päähän.

Nelli: Mä voin käydä! hihkaisin karsinasta. Olin juuri saanut suojat Latinan jalkoihin. Jätin hölmistyneen Latinan karsinaan ja lähdin vaunutallia kohti.
- Wilma, ootko pian valmis? kysyin. Katselin ympärilleni, en ollut vielä koskaan käynyt täällä.
- Joo, Reima voisitko olla hetken paikkoillasi! kuului karsinasta.
- Okei, no nähdään sitten kentällä huikkasin vielä ovelta. Lähdin takaisin päätalliin.

LaaLaa: Kaikki taitaakin olla jo valmiina"´, totesin ja riisuin Remulta sen kaulalla olevan riimun.
"Eiköhän lähdetä kentälle päin!" Sanoin kuuluvalla äänellä, kun näin kaikkien tallissa olevan valmiita. Odotin, että Nelli lähtisi taluttamaan Latinaa ensimmäisenä ulos tallista.
Kun minäkin viimein poistuin tallista Remun kanssa, kysyin hoitopuomilla olevalta Sallalta:
"Oletko valmis?"

Salla: Olen valmis Laalaa vastasin.
-Mosse älä pureskele sitä riimua jooko. Mosse oli leikkisellä mutta laiskalla päällä. Millainen Mosse sitten olisi maastossa jos se ei edes jaksaisi kävellä.

Nelli: Kävelimme jonossa kentälle ja aloimme kiristellä satulavöitä. Pian kentälle saapui Wilma Reiman kanssa. Kaikki häärivät hevosten ympärillä ja pikku hiljaa alkoi kaikki jo olla satulassa.
- Mentäiskö ensin uittopaikkaa kohti ja päätetään sitten siellä minne jatkamme! huusin Latinan selästä, kun huomasin että kaikki olivat satulassa, tai no minä Latinan selässä, eihän Latinalla ollut satulaa.

Minä: Kuulin ympäriltäni myöntäviä vastauksia ja suunnitelma kävi minullekin, vaikken suutani avannutkaan. Muodostimme jonon, jonka kärjessä kulki Latina. Sen perässä tuli ensin Mosse, sitten Remu. Minun edelläni oli Reima ja minä pidin jonon perää.
Kun jono lähti liikkeelle, annoin kevyesti pohkeita Karrille, vaikkei olisi tarvinnutkaan. Karri seurasi jonoa lähes kokonaan automaattisesti.

Nelli: Kävelimme jonossa hiekkatiellä. Kiertäisimme laitumen ja sitä kautta uittopaikalle.

Wilma: "Joo, sopii hyvin!" huikkasin Reiman selästä. Ohjasin Reiman Remun perään ja niin hevosjono lähti luikertelemaan lumen peittämää tietä pitkin. Alkumatkasta tie oli niin leveä, että pystyimme LaaLaan kanssa ratsastamaan rinnakkain ja puhelemaan samalla hiukan. Reima ja Remu astelivat leppoisasti rinta rinnan. Orit tuntuivat tulevan hyvin toimeen keskenään. Pian saavuimme uittopaikalle.
"Kestääköhän toi jää?" Salla tuumi jonon kärkipäästä.
"Sinuna en kokeilis, me ei haluta kiskoa sua tuolta jäiden seasta!" naurahdimme yhdessä LaaLaan kanssa. "Mutta minnes jatketaan? Täältähän ei oo hirveen pitkä matka laavulle, voitais evästää siellä. Me ollaan käyty siellä monesti ennenkin pitemmillä maastoiluilla, eiks niin, Laa?"

LaaLaa: "Laavu on Kalkkivuoren päällä ja tie sinne on yllättävän hyvässä kunnossa näin talvi aikaan. Sitä paitsi sieltä on ehkä maailman hienoimmat näkymät!" Kerroin kaikille.
Hetken kun olimme kaikki ihastelleet lumen peittoamaa järveä, jatkoimme matkaa kohti Kalkkivuorta ravissa.

Wilma: Reiman ravi oli ihan mielettömän ihanaa istua, tuntui, kuin hevonen olisi astellut pilvien päällä. Eräällä hyvällä laukkasuoralla otimme hiukan laukkaa, ja Reimakin innostui niin, että teki pari pientä ilopukkia pieraisten samalla kovaäänisesti. Me oltiin takanani tulevan Eliaksen kanssa kuolla nauruun, kun me lopulta kurottiin välimatka muihin kiinni. Siitä matka jatkui käynnissä Kalkkivuoren huipulle kiipeillen.

Nelli: Nousimme keventämään, kun kiipesimme laavuja kohti. Pikku kivet putoilivat, kun jono kiipesi. Hevoset olivat innoissaan. Pian seisoimme jo vuoren huipulla. Laavun vieressä oli puomi. Kaikki liukuivat alas hevosten selästä ja sitoivat ohjat kiinni puomiin. Kaikki ryntäsivät laavun, sillä kuka nyt ei haluaisi hyvää paikkaa. Parhaan paikan vei lopulta Wilma. Jaoin kaikille leivät ja kaakao mukit. Eikä keksejä saa tietenkään unohtaa. Pian kuului iloista puheen sorinaa ja naurua, kun kaikki kertoivat tähän astisesta matkastaan.

Minä: En ollut tajunnut miten minuun ja Wilmaan oli iskenyt aiemmin matkalla sellainen naurukohtaus. Nauru ei ollut meinannut loppua millään, kun olimme kertoneet mitä hassumpia juttua toisensa perään. Nyt laavulla olimme kuitenkin jo rauhoittuneet, mutta heti jos katseemme kohtasivat, aloimme hihitellä uudestaan. Nauru tarttui pian kaikkiin muihin ja loppujenlopuksi kukaan ei enää edes tiennyt mille naurettiin.
Ehkei tämä nyt ollutkaan niin kammottava ajatus lähteä tämän ikäisen tyttölauman mukana maastoon, ajattelin. Ainakin sai olla hetken ajan normaalia lapsellisempi.
Kaikki söivät eväitään ja pikkuhiljaa alkoi olla aika valmistella lähtöä.

Nelli: Keksipaketi oli tyhjennetty ja samoin kaakao termospullo. Taisi olla aika lähteä. Pakkasin roskat reppuuni ja lähdin muitten perässä hevosten luokse. Irrottimet hevoset puomista ja nousimme selkään. Seisomme ja katsoimme vielä hetken hienoja maisemia. Salla nappasi vielä maisemasta kuvan puhelimeensa.

LaaLaa: "Keneltä jäi vielä roskia?" Kysyin ja nappasin muovipussin ja läpinäkyvän kelmun käteeni.
"Ei multa"
"Ei ainakaan mun!"
"Elias onks nää sulta?" Kysyin serkultani, kun tulin hevosten luokse.
"Mä vähän veikkaan et ne on Laa sun omia roskia", Elias vastasi nauraen ja Wilma yhtyi nauruun. Ei kai taas naurukohtausta, ajattelin ja tajusin roskien todellakin olevan omiani. Laitoin ne vaivihkaa reppuuni ja katsoin vielä, että kaikki oli laavulla ok.
"No kenes roskia ne oli?" Elias kysyi.
"No tuota noin..." vastasin kierrellen
"Ne oli sun omia, eiks nii, Laa?" Wilma kysyi nauraen.
"Ehkä", vastasin pilke silmäkulmassa ja nousin rauhallisen Remun selkään.

Wilma: Lähdimme laskeutumaan kapeahkoa polkua alas Kalkkivuorelta. LaaLaa huikkasi Nellille tietävänsä oikopolun, joten seuraavasta polkujen risteyksestä emme jatkaneetkaan suoraan vaan käännyimme. Kuuraiset ja lumen peittämät puut laskeutuivat kauniiksi tunneliksi polun ylle. Auringonvalo pilkisteli oksien lomasta saaden puiden lumikuorrutteen kimaltamaan tuhansina kristalleina. Tunnistin paikan oitis, olimme kulkeneet siitä viime syksynä ollessamme maastoretkellä. Ihastelimme hetken paikkaa ja Salla nappasi muutaman upean otoksen. Kaikkialla oli satumaisen hiljaista, aivan taianomaista.

Salla: -Tulipa hienoja kuvia hihkaisin. Tämä paikka on kuin satumaa ihastelin. Jatkoimme matkaa polkua pitkin.
-Tullaan joskus uudestaa tänne sanoin innostuneena.

Nelli: Kävelimme satumaisessa metsässä. Kaikkialla oli aivan valkoista. Melkein kuulin menninkäisten juhlintaa kivien halkeamisen. Päätimme ottaa pätkän ravia. Katsoin taakseni Reima näytti olevan elementissään ja innostui jopa vähän tölttäämään(issikan oma askellaji). Pian olimme ravanneet ulos metsästä ison pellon reunaan.

LaaLaa: "Pian tulee todella hyvä laukkasuora, niin mennäänkö hetken käynnissä ennen sitä", ehdotin jonon edellä kulkevalle Nellille.
Melkein heti lauseen jälkeen pystyi aistimaan hevosista innostuksen, sillä ne tiesivät mitä olisi tiedossa. Myöskin ratsastajat vaikuttivat olevan innoissaan, koska laukkasuorat ja niillä suoritettavat leikkimieliset kisailut ovat aina olleet maastoretken kohokohta.

Wilma: "Hei, otetaanks vähän kisaa tolla suoralla?" hihkaisin kun näin leveän tien leviävän silmieni eteen.
"Aina valmiina kisaamaan!" LaaLaa huikkasi. Muutkin myöntyivät, joten päätimme maaliksi vanhan ja kyhmyisen koivun tien vierellä. Laskimme yhteen ääneen lähtölaskennan ja sitten karautimme matkaan. Meno oli suorastaan hulvatonta; Karri innostui niin, että Elias oli tuiskahtaa maahan. Reiman kilpailuvietti oli herännyt vahvana. Ori kipitti vauhdikasta passia niin lujaa, että takanani laukkaava Mosse jäi vain hiuksenhienosti toiseksi. Käänsimme hevosemme ja katselimme, kuinka toiset laukkasivat maalia kohti.

LaaLaa: Remu ei todellakaan ollut nopeimmasta päästä, mutta innostui sekin laukkaamaan kunnolla, kun näki loittonevien tovereidensa takamukset.
Omalla tavallaan tilanne oli todella koominen, sillä kaikki olivat yhdessä kasassa "maaliviivan" toisella puolella seuraamassa, kun tulin leppoisaa laukkaa kulkevan Remun selässä heitä kohti.
"Tuleva pokaalien kahmija laukkaratsu tulee, varokaa!" Huudahdin leikkimielisesti ja hidastin remun käyntiin.
Kokosimme jonon uudestaan, ennen matkan jatkumista.

Nelli: Pian,aivan liian pian olimme kaikki maalissa. Ensimmäinen oli Wilma ja toinen LaaLaa. Minä oli kolmas ja Elias neljäs. Viides oli Salla, jolla oli ollut hiukan vaikeuksia Mossen kanssa. Mosse oli juuri ennen kisaa saanut laiskuus kohtauksen, mutta nyt Mosse meinasi ryöstää.
- Just Mosse, ensin et jaksa ja sitten oot täynnä voimaa, Salla hihitti Mossen selässä. Pian kaikki nauroivat.
Edit: Hups, en huomannut tota, mutta tässä korjaus Remu oli vika.

Salla: Annoimme hevosille pitkät ohjat ja lähdimme kulkemaan loppukäynneissä Ratapihaa kohti.
-Olipas kiva vaellus otetaankos kesällä uudestaan kysyin iloisena. Lopuksi vielä tuuli puhalsi kaikista puista lumet päällemme. Nyt ei enää ollutkaan niin kivaa ja lämmintä. Hetken päästä olimmekin tallin pihassa.

Nelli: - Varmasti otetaan uusiksi! hihkaisin, samalla kun tiputtauduin alas Latinan selästä. Lähdin taluttamaan Latinaa tallia kohti.
- Kiva, mulla on lunta niskassa, Elias sanoi taluttaessaan Karria viereiseen karsinaan.
- Sama täällä! kuului Mossen karsinasta. Aloin ottamaan varusteita pois.

Wilma: Jatkoimme matkaa käynnissä eikä aikaakaan, kun Ratapiha siinsi jo edessämme. Kaisa-mummo touhotti jotain pihalla ja Helena teki lumitöitä. Hän pysäytti hommansa, kun näki meidät saapuvan.
"Terve tytöt ja Elias!" hän hymyili ja pyyhki hikeä otsaltaan. "Kuinkas maastoilut meni?"
"Tosi hyvin! Nelli hihkaisi ja pomppasi alas Latinan paljaasta selästä. "Kukaan ei tippunut eikä mitään sattunut."
Kaikki laskeutuivat hevostensa selistä ja nostivat jalustimet ylös. Pian jokainen lähti suuntaansa. Minua palelsi hiukan, kun näpräsin suitsien solkia auki, mutta lämmittäydyin ajatuksella, että olimme sopineet keittävämme kaakaota hevosten hoitamisen jälkeen. Kun Reima oli harjattu huolellisesti vein sen varusteet satulahuoneeseen ja riensin taukohuoneeseen, jossa muut jo odottelivatkin. Nappasin mukin kaapista ja täytin sen lämpöisellä kaakaolla. Sitten käperryin mukavasti sohvan nurkkaan LaaLaan viereen. Iloinen puheensorina ja kaakaon tuoksu täyttivät taukohuoneen, ja minunkin sormeni alkoivat hiljalleen sulaa.

Kauniissa auringon paisteessa vaelluksella.

//En oo ihan vielä varma miten mun kannattais nää ropet pisteyttää, joten laitan tästä ja hienosta kuvasta yhteensä 7 hoitopistettä!

-Helena

ps. ylitit 80HP:n rajan, eli palkintokuvaa on luvassa!

[Elias]

Kahdestoista    |    Esteiden ylitystä

Esteiden ylitystä... Kuva vähän hassu, koska piirsin ilman mallia Pitkään pohdin väritänkö vai en, muuta päädyin värittämään lievästi kun aikaa löytyi. Tällä uudemmalla koneella tuo piirtopöytä ei toimi ihan niin hyvin, niin tulee vähän luonnosmaisempaa jälkeä, mutta ihan kiva tuosta kuvasta tuli Koitan pian saada tarinaa tähänkin päikkyyn, ettei nyt pelkillä kuvilla täyty...

//Pistän tästä kuvasta 5 hoitopistettä!

-Helena

[Elias]

Kolmastoista    |    Koulukiemuroita

Istuin tietokoneeni ääressä nojaten kyynärpäähäni. Olin uppoutunut lukemaan erilaisilta sivustoilta ja blogeista kouluratsastusharjoituksista. Olin miettinyt, mitä niistä toteuttaisin Karrin kanssa. En ollut huomannut ajanjuoksua ennekuin puhelimeni värisi. Näytöllä näkyi ilmoitus uudesta WhatsApp viestistä, joka oli LaaLaalta. Ainiin. Olin unohtanut täysin, että minun piti hakea Laa matkan varrella kyytiin. En ollut myöskään huomannut, että jos olisin halunnut olla tallilla siihen aikaan, mitä olin suunnitellut meneväni, minun olisi pitänyt lähteä jo 15 minuuttia sitten.

 - -

   Ajoin hitaasti LaaLaan talon edustalle ja tuo vihaisen näköinen tyttö asteli autolle. Hän riuhtaisi oven auki ja kävi istumaan etupenkille.
”Sori ihan kamalasti, et oon näin paljon myöhässä”, aloitin keskellä kiusallista tunnelmaa, kun olimme lähteneet liikkeelle.
”Ei se mua haittaa, mutta luulin, että sun piti olla tallilla tiettyyn aikaan”, Laa vastasi, eikä hän kuulostanut vihaiselta, onneksi. Pian hän jatkoi kysymällä nauraen: ”Nukuitko vai mikä sulla kesti?”
”Unohduin ihan täysin suunnittelemaa, mitä kaikkee voisin tänään Karrin kans kokeilla. Ajattelin mennä vähän koulua ja olin sitä varten ettiny vinkkejä harjoitteluun ja erilaisia harjoituksia.”
“Täysin ymmärrettävää. Mullekin on käynyt noin miljoonia kertoja, oli kyseessä sitten mikä tahansa laji”, Laa sanoi ymmärtäväisesti ja jatkoi: “ Tosin silloin kun aattelin totutella Bellan uusiksi valjaisiin ja ajoon, etin netistä ihan hirveen määrän tietoo ja vinkkejä, että osaan sitten varmasti hommani. Tai jos vaikka tulee ongelmia, niin osaisin sitten ratkaista ne. No, kävi kuitenkin silleen, ettei Bellaa tarvinut totutella valjaisiin ku vain yhen kerran ja seuraavalla kerralla pääsin jo ajamaan sillä... Eikä tullut mitään ongelmia.”

Nauroimme tapaukselle yhdessä ja sanoin:
“No, mutta nythän sä oot sitten ihan ekspertti valjaisiin ja ajoon liittyvissä jutuissa!”
“No todellakin! Ärsyttää vaan, kun etin vinkkejä sun muita sitä totuttelua vaikka kuinka paljon, eikä niist loppupeleissä ollut hyötyy”, Laa valitti leikkisästi.
“Mieti kuitenkin positiivista puolta; pystyt nyt auttamaa toisia, jos ne totuttelee hevosiaan valjaisiin tai jotain sellaista”, kannustin.
“Totta… Voin esittää olevani ammattilainen sit niis jutuissa”, LaaLaa kommentoi ja nauroimme.

Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo tallilla. Laa lähti oman hevosensa pariin, kun minä suuntasin talliin. Karri oli tarhassa, joten jätin reppuni tallin käytävälle ja nappasin Karrin riimunnarun matkaan.

   Avasin tarhan portin ja kutsuin Karria luokseni. Se ei kuitenkaan korviaan lotkauttanut ja jatkoi syömistä. Kävelin pidemmälle tarhaan ja kutsuin Karria uudelleen. Se nosti päätään ja heti kun olin lähellä tätä, se lähti kävelemään kauemmas. Karri seisoi nyt tarhan kulmassa ja tulin sitä kohti. Se kuitenkin livisti ohitseni juuri ennen kuin olisin tarttunut sen riimusta kiinni.
Kuulin kauempaa tallin pihalta naurua, joten käännyin katsomaan taakseni. Kaksi reilusti nuorempaa tyttöä seurasivat epäonnistunutta yritystäni ottaa Karri kiinni. Voi miten mukavaa, ajattelin sarkastisesti. Minun olisi tehnyt mieli sanoa tytöille pari valittua sanaa, mutta rohkeuteni ei kuitenkaan riittänyt siihen. En myöskään halunnut olla ilkeä kenellekään.

“Kyllä mä sut vielä nappaan”, höpöttelin ruunalle, jota kohti kävelin. Karri laski päätään pienen heinäkasan kohdalla, joten ajattelin tilaisuuteni tulleen. Nappasin salamannopeasti riimusta kiinni ja napsautin riimunnarun lukon kiinni renkaaseen riimun alapuolella.
”Mähän sanoin…”, totesin Karrille voitonriemuisena. Kuitenkin tässä vaiheessa, jos Karri olisi osannut puhua, se olisi varmasti sanonut: ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.”
Karri nimittäin nykäisi päätään ja otteeni riimunnarusta huononi ja oli vaarassa livetä. Kaiken kukkuraksi, Karri päätti tempaista itsensä raviin puolessa välissä matkaa, enkä ollut vielä korjannut otettani riimunnarusta. 

   Kaksi nuorta tyttöä, jotka ilmeisesti odottivat kyytiä, katselivat vieläkin Karrin temppuilua. Riimunnaru lähti käsistäni, mutta Karri pysähtyi pian tallin oven lähellä ja minun ei tarvinnut muuta, kuin napata maassa roikkuvasta riimunnarusta kiinni ja taluttaa ruuna talliin.

   Hain Karrille harjat ja aloitin harjaamisen. Sen aikana Karri taas seisoi kiltisti paikallaan, aivan kuin tallin pihalla ei olisi käynyt mitään. Kavioita putsatessa, Karri nosti kavionsa todella tottelevaisesti, eikä ollut mitään ongelmia. Mokomakin kaksinaamainen höpsö, ajattelin lyhyellä matkallani satulahuoneeseen, josta hain Karrin varusteet.

   Nostin satulan sujuvasti Karrin selkään ja laitoin satulavyön kiinni. Aluksi Karri olisi pullistellut mielellään, mutta luovutti nopeasti. Ihan hyvä niin, en olisikaan jaksanut tapella ruunan kanssa enempää. Pujotin riimun Karrin päästä pois ja ruuna säpsähti hieman, kun riimunnarun päässä oleva riimu putosi maahan kolahtaen karsinan seinään. Sujautin suitset nopeasti Karrille ja kiinnitin remmit.

   Matkalla kentälle, Karri oli energinen ja steppasi hieman tarkkaillen korvat hörössä ympäristöään. Ruuna oli siis varmasti ihan innokkaalla tuulella. Toisaalta vähän liiankin, sillä se ei meinannut pysyä paikallaan, kun nousin satulaan kentän keskellä. Satulavyön kiristäminen kävi hankalaksi Karrin liikkuessa kokoajan, mutta sain senkin pian tehtyä ja laitoin jalkani tottuneesti jalustimiin. Olin jo nyt rohkaistunut hevosen käsittelyssä todella paljon. Enää en säikähtänyt sitä, jos hevonen lähti liikkeelle kesken satulaan nousun, vaikka se olikin todella inhottava tapa.

   Karri kulki reippaasti eteenpäin alkukäyntien aikana, mutta rentoutui hiljalleen. Otin ohjaa tuntumalle ja tein voltteja herättääkseni yhteyttä minun ja ruunan välillä. Ensin Karri kuunteli hieman laiskasti apujani ja jouduin jonkin aikaa hakemaan hyvää ”yhteyttä” painoavuilla. Jotta sain Karrin kuuntelemaan painoapujani paremmin, jätin ohjienkäytön vähemmälle löysäämällä ohjastuntumaa.

   Kun olin aikalailla varma, että Karri varmasti kuunteli apujani tein muutaman voltin ja pääty-ympyrän ravissa, ennen siirtymistä takaisin käyntiin. Aloitin tekemällä kolmikaarisen kiemurauran kahdesti ja sitten vaihdoin suuntaa tehden kaksikaarisen kiemurauran. Yritin eniten panostaa painoapuihin, sillä niistä olisi hyötyä seuraavassa harjoituksessa; kiemuraura ympyrän sisällä.

   Muutama ensimmäinen kerta meni totutellessa pieniin ja jyrkkiin käännöksiin, mutta pian kokeilin kyseistä harjoitusta jo ravissa. Siinä oli kyllä paljon hiottavaa, mutta en malttanut olla kokeilematta. Tein ennen seuraavaa harjoitusta yhden kolmikaarisen kiemurauran ravissa ja sitten aloitin tekemään kiemurauraa pysähdyksien kera. Katsoin, että hevonen on suora jokaisen kaaren ”huipussa” (en tiedä miksi sitä kaaren huippua ratsastuksessa kutsutaan, niin repäisin sanan matikan termistöstä XD ) ja tein pysähdyksen matkalla seuraavalle kaarelle, kohdassa, jossa hevosen tulisi kulkea hetkellisesti suoraan.

 
   Aluksi oli vaikeaa saada Karri pysähdyksestä suoraan raviin, mutta sitäkin suurempana ongelmana oli Karrin pitäminen paikallaan noin neljän sekunnin ajan. Niinpä päätin kulkea yhden kierroksen kentän ympäri pysähdellen jokaisen kirjaimen kohdalla ja yrittää sitten kiemuraura- harjoitusta uudelleen. Pysähdysharjoituksen jälkeen kiemuraura pysähdyksien kanssa sujui todella hyvin, joten pidin lyhyen tauon.

   Hetken kuljettuani pitkin ohjin, vaihdoin erityyppisiin tehtäviin ja menin pohkeenväistöä käynnissä kentän halkaisijoilla. Siitä oli jonkun aikaa, kun olin tehnyt pohkeenväistöjä viimeksi ja tuntuikin siltä, että Karri osasi homman minua paremmin. Taputin tyytyväiseltä näyttävää ruunaa kaulalle ja aloin tehdä pohkeenväistöjä ravissa. Niiden jälkeen pysähdyin ja kurottauduin lähemmäs Karrin korvia sanoen:
”Oliskos nyt aika vähän laukata? Mitäs sanot, poika?”

   Äänikomentoihin tottuneena ratsuna, Karri jännittyi kuullessaan sanan ”laukata” ja ruuna tuntui saavan lisää energiaa. Tein yhden pääty-ympyrän ravissa ja nostin laukan kulmassa ennen pitkää sivua. Ennen laukannostoa jouduin tekemään paljon pidätteitä, jotta Karri ei nostaisi laukkaa liian reippaasta ravista. Pitkän sivun lopun lähestyessä painauduin syvemmälle satulaan ojentaen hieman jalkojani ja yritin parhaani mukaan vastustaa Karrin liikettä. Se toimi! Karri hidasti kuin hidastikin raviin, enkä edes tarvinnut ohjia.

   Kun laukkasin saman pitkän sivun uudelleen, yritin jälleen hidastaa Karrin raviin pelkillä painoavuilla ja istunnallani. Tällä kertaa se toimi hitaammin, mutta toimi silti. Laukkasin pitkän sivun vielä kolmannen kerran ennen siirtymistä ravin kautta reippaaseen käyntiin, josta sitten siirtyisin loppukäynteihin. Irrotin jalkani jalustimista ja taputtelin Karria kaulalle.

   Ohjasin Karrin kentän keskelle käyttäen mahdollisimman paljon painoapuja ja hyppäsin alas satulasta. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä. Karri osoitti lempeällä hörinällä olevansa tyytyväinen ja nostin ohjat pois sen kaulalta. Avasin lievästi hiertävän ratsastuskypärän soljen ja suuntasin Karria taluttaen kentän portille.

   Kouluharjoittelun jälkeen, tunsin oloni todella vetreäksi ja pystyin tuntemaan muutamissa paikkaa kehossani lievästi hikisen alueen. Kouluratsastus ei todellakaan ollut helppo laji ja vaati aika paljon ratsastajaltakin. Karri näytti siltä, että sillä ei olisi enää kamalasti ollut energiaa jäljellä, joten se käveli kuuliaisesti, päätä rennosti roikottaen rinnallani talliin.

   Käänsin sen karsinassa ympäri ja riisuin ruunalta suitset. Laitoin saman tien sille riimun päähän, joka oli jo valmiiksi karsinassa kiinni riimunnarun välityksellä. Jatkoin hoitotoimenpiteitä riisumalla satulan ja ottamalla esiin ensimmäisen harjan. Karri ei ollut pahemmin hikinen, mutta hetken harjauksen jälkeen päätin kuitenkin hakea märän sienen, jolla pyyhkiä lievästi hikisiä alueita. Tämän jälkeen jatkoin harjaamista reippaasti ja putsasin vielä kaviot.

   Otin Karrin varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet, laitoin suitset omalle paikalleen ja palasin Karrin luokse. Irrotin riimunnarun sekä karsinasta, että Karrin riimusta ja ripustin narun karsinan eteen. Pakkasin reppuuni omat varusteeni ja kaivoin sieltä samalla Karrille hevosen makupalan palkkioksi.

   Ennen kuin hyvästelin Karrin, päätin kurkistaa varovaisesti vastakkaiseen karsinaan, jossa Missi seisoi nukkuvan Irkun vieressä. Tunnelma oli todella herkkä ja minun oli pakko räpsästä kuva tuosta kaksikosta. Käännyin kuitenkin takaisin Karrin puoleen, jottei herra tulisi mustasukkaiseksi ja hyvästelin sen. LaaLaa oli samoihin aikoihin valmis, eikä minun tarvinnut odottaa häntä autolla kovinkaan kauaa.

//Hyvin meni teidän koulukiemurat!

Saat tästä tarinasta 8HP!

-Helena

[Elias]

Neljästoista    |    Tavoille opetusta

Kävelin päättäväisesti riimunnaru käsissäni Karrin tarhalle. Tänään ajattelin opettaa pojalle vähän käytöstapoja, en ainoastaan helpottaakseni omaa ratsastusta, vaan myös muidenkin. Etenkin niiden nuorempien ratsastajien, jotka saattavat helposti hävitä Karrille voimakilpailussa. Avasin Karrin tarhan portin ja astelin sisään tarhaan. Kävelin Karrin luokse ja heti, kun tämä meinasi livistää karkuun, vedin taskustani esiin hevosen makupalan. Tällä kertaa se tepsi Karriin. Se käveli varovaisin askelin luokseni ja antoi minun kiinnittää riimunnarun sen riimuun. Tätä tekisin niin kauan lähiaikoina, kunnes Karri antaisi ottaa kiinni helposti.

   Karri käveli nöyrästi perässäni talliin. Sitä ongelmaa ruunalla ei ollut, että se ryntäisi taluttajan edelle, mutta Karri saattoi hyvinkin tulla liian takana ja vaihtaa omatoimisesti puolta tai suuntaa. Kun se ensimmäisen kerran tuli toiselle puolelleni taluttaessani sitä talliin, pysähdyin ja ohjasin sen tulemaan sille puolelle, missä sen kuuluikin kävellä. Pyrin samalla kävelemään itse hitaammin, jottei Karrille tulisi mahdollisuutta vaihtaa puolta.

   Karsinassa olin jo aiemminkin sitonut riimunnarun karsinan seinään todella lyhyeksi, jottei Karri pääsisi heiluttelemaan päätään tai liikkumaan liikaa hoitamisen aikana. Hain Karrille harjat ja harjasin ruunan huolellisesti. Ensimmäinen ongelma harjaamisessa tuli vastaan kavioiden putsauksessa, sillä Karri ei olisi tahtonut nostaa jalkaansa. Yritin niin kauan, kunnes Karri nosti ensimmäisen jalan ja palkitsin ruunan sitten pienellä makupalalla. Toisen jalan se nosti jo nopeammin, mutta palkitsin sen siitäkin. Kolmannen jalan kohdalla ei tarvinnut edes yrittää ja sain kavion putsattua vaivattomasti. Jätin Karrin kuitenkin palkitsematta siitä ja siirryin neljännen jalan kohdalle. Se sujui hyvin. Pidin tempun mielessä seuraavia harjauskertoja varten, jospa Karri oppisi nostamaan jalat heti, kun sitä siltä pyydetään.

   Tallustelin satulahuoneeseen hakemaan Karrille varusteet. Nostin satulan Karrin selkään ja välttääkseni vatsanpullistelu- ongelman annoin Karrille makupalan etukäteen. Tällöin Karri keskittyi syömiseen, eikä edes huomannut sitä, kun satula oli jo sen selässä. Suitsien laitossa minulla ei ollut laisinkaan ongelmia, joten hioisin sitä sitten tarvittaessa myöhemmin.

   Kun minulla itselläni oli kypärä päässä, lähdin taluttamaan Karria kentälle. Otin taskuuni samoja makupaloja, joita olin tähän mennessä käyttänyt. Ne olivat siitä hyviä, että eivät olleet epäterveellisiä, mutta selkeästi olivat tarpeeksi hyviä ollakseen palkintona. Nyt taluttaessa kävelin valmiiksi todella hitaasti, jottei Karri jäisi liian kauas taakseni.

   Käänsin Karrin kaartoon kentän keskelle ja kiristin satulavyötä. Laskin jalustimet ja valmistauduin jo siihen, että ratsuni lähtisi liikkeelle ennen aikojaan. Siispä annoin Karrille makupalan, jotta se ei kiinnittäisi huomiota selkään nousevaan ratsastajaan. Laitoin toisen jalkani jalustimeen ja tartuin satulasta kiinni. Ponnistaessani satulaan, Karri lähti kävelemään.

Eliaksen ilmeestä näkyy kyllästyminen Karrin huonoon tapaan lähteä liikkeelle ennen aikojaan.

   Päätin tässä vaiheessa kokeilla ensimmäistä kikkaa eli nykäistä ohjista ja peruuttaa hieman. Se ei onnistunut, sillä Karri lähti uudelleen liikkeelle. Sain kuitenkin toisen jalkani jalustimeen ja istuin hyvin satulassa. Laitoin Karrin peruuttamaan lähtöpisteeseen. Karri ei saisi liikkua, ennen kuin antaisin siihen luvan. Siitä huolimatta, Karri otti omatoimisesti jälleen muutaman askeleen ja peruutin sillä lähtöpisteeseen ja pidemmälle. Kun Karri oli kerrankin seissyt noin viisi sekuntia lähtemättä liikkeelle, annoin sille pohkeita.

   Kiersin muutaman kierroksen pitkin ohjin. Tämän jälkeen ratsastin kaartoon ja laskeuduin satulasta. Talutin Karria puolikkaan kierroksen ja palasin kaartoon. Laitoin ohjat takaisin kaulalle ja ponnistin itseni takaisin satulaan. Jälleen kerran, Karri lähti liikkeelle, eivätkä peruutuksetkaan auttaneet asiaa. Tiesin, että näissä asioissa piti olla kärsivällinen, mutta laskeuduin jälleen satulasta ja talutin Karrin aidan luokse.

   Karri seisoi hölmistyneenä kohtisuorassa aitaa ja yritin uudelleen nousta satulaan. Vaikka aidan oli tarkoitus estää Karria lähtemästä liikkeelle, se otti muutaman askeleen kääntyäkseen uralle. Huokaisin syvään ja pujotin toisen jalkanikin jalustimeen. Siirryin Karrilla raviin ja ravasin pari kierrosta ennen palaamista takaisin kaartoon.

   Menin aidan luokse uudelleen ja annoin Karrille makupalan, jotta sen huomio kiinnittyisi jälleen jonnekin muualle. Nousin satulaan ja sain otettua hyvän asennon. Karri kuitenkin lähti liikkeelle ilman lupaani, mutta toimi tällä kertaa selkeästi edistyksekkäämmin. Ratsastin sillä pari kierrosta tehden voltteja ja ravaten pienen pätkän. Laskeuduin taas kerran satulasta noustakseni sinne uudelleen. Yritin aidan kohdalla uudelleen tavoitteenani se, että Karri liikkuisi vasta kun minä sitä pyydän.

   Kärsivällisyys kannatti, sillä tällä kertaa onnistuin Karrin kanssa. Palkitsin ruunan makupalalla ja ravailin kentällä hetken ennen uutta yritystä. Nyt kokeilin kentän keskellä. Annoin makupalan ja nousin satulaan. Karri lähti liikkeelle, mutta selkeästi normaalia myöhemmin. Peruutin sillä taas pienen pätkän ja annoin hetken odotuksen jälkeen sille luvan kulkea. Toistin tätä muutaman kerran, ennen täydellistä onnistumista.

Muutaman yrityksen jälkeen aidan luona oli vihdoinkin mahdollisuus laittaa jalka jalustimeen rauhassa.

   Kun vihdoin ja viimein Karri pysyi paikallaan koko sen ajan, kun nousin satulaan, otin hyvän asennon ja muutin jalustimien pituutta, annoin sille pohkeita. Menin hieman laukassa ennen siirtymistä ravin kautta loppukäynteihin. Ratsastin pitkillä ohjilla ja taputin Karria kaulalle kehuen sitä. Olin ylpeä Karrista ja itsestäni. Tiesin kuitenkin, että satulaan noustessa paikallaan pysymistä piti harjoitella jatkossakin. Karri nimittäin tuskin tekisi täydellistä suoritusta, kun joku nousisi sen selkään seuraavan kerran.

   Laskeuduin satulasta, löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet. Talutin Karrin talliin ja riisuin siltä suitset. Laitoin Karrille riimun päähän ja avasin satulavyön soljet. Nostin satulan sen selästä ja otin suitset mukaani. Vein varusteet satulahuoneeseen ja aloin harjata Karria. Se seisoi kiltisti paikallaan. Samoten kavioiden putsaus sujui hyvin Karrin nostaessa jalat lähes heti, kun sitä pyysin.

   Taputin Karria kaulalle jälleen ja laitoin kaviokoukun harjakoriin. Riisuin Karrilta riimun samalla, kun irrotin riimunnarun seinästä. Suljin karsinan oven perässäni ja pakkasin reppuni. Kuulin ryminää tallin ovelta ja näin Karlan saapuvan mukanaan kottikärryllisen heinää. Päätin auttaa tätä iltaheinien jaossa ennen kuin hyvästelin Karrin ja lähdin kotiin.

//Mahtavaa! Tää tekeekin Karrille hyvää!

Tästä tarinasta ja ihanista kuvista napsahtaa 9HP!

-Helena

[Elias]

Viidestoista    |    Komeana

Lyijykynätyöt ei oo ehkä mun juttu, mut halusin viel kokeilla ja antaa lyikkäreille mahdollisuuden Ihan hyvähän täst loppujenlopuks tuli

Onko Helena mahdollista, jos tilaisuus tulee eteen, niin kävisin muutamissa näyttelyissä Karrin kanssa, esim. tällä kuvalla

//Wau! Näyttää hyvältä! Ja tottakai voit mennä näyttelyihin jos haluat! Ilmoita vaan sitten tuloksista mulle, niin voin laittaa Karrin sivuille

Saat tästä 4 hoitopistettä!

-Helena