|
Post by Helena on Feb 18, 2015 15:22:47 GMT
Must Be Dreaming Hoitopäiväkirja
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:18:29 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (28.12.2014)Aleia iacta est - ensimmäinen hoitotarina Kulautin kahvin tottuneesti kurkustani alas ja kopautin karstat kupin pohjalta tiskialtaaseen. Asetin kupin väärin päin pöydälle ja nousin ylös. Ratsastushousuni olivat jo aiheuttaneet rusehtavan läntin penkinpäälliseen, mutta päätin antaa sen olla. Vilkaisin itseäni peilistä ja pöyhäisin vähän nutturaani. Juurikasvu pitäisi taas muistaa värjätä. Nappasin ratsastuskassini ja lähdin pihalle lukiten ovet perässäni. Tipautin avaimet kassin pohjalle, ja ne kilahtivat osuessaan harjoihin. Hyppäsin autoni kyytiin, ja moottori käynnistyi hetken kuluttua hurahtaen. Kytkin vaihteen päälle ja ajoin pois pihasta. Asfaltti loppui nopeasti, ja kiitin jumalaa siitä, että olin vaatinut autooni kunnon iskunvaimentimet. Järkytin ajotyylilläni syvästi kahta tienviertä taapertavaa mummoa, jotka jäivät tuijottamaan minua kävelysauvoineen kaikkineen, kun tein komean heittokäännöksen ja auto liirasi sivulle. Kun lopulta pääsin tallin pihaan, bensatankin mittari oli yllättäen laskenut roimasti. Naksautin käsijarrun päälle ja nousin ulos autosta. Sora ratisi tallikenkieni alla, kun suunnistin ovea kohti. Löysin Helenan - tallinomistajan - nopeasti, sillä hän oli heti ensimmäisessä vastaantulevassa karsinassa tuputtamassa bebanthenia valkoisen, siron tamman suupieliin. "Ai hei", hän totesi huomatessaan minut. "Sinä taidatkin olla Nienke, eikö vain?" "Jepulis", vastasin ja silmäsin tammaa. "Missä Derry on? En viimeksi nähnyt sen karsinaa." "Derry asustaa tuolla toisessa tallissa, siinä Ladia vastapäätä." "Ja Ladi oli...?" Helena naurahti. "Se pieni ja äkäinen harmaa." "Okei." "Niin ja Derry on nyt tarhassa, voit hakea sen sisälle jos haluat." Nyökkäsin suostumuksen merkiksi ja nappasin ensimmäisen käteeni sattuvan riimunnarun. Sitä pyöritellen lähdin takaisin pihalle, Helenan osoittamaa tarhaa kohti. Portille päästyäni näin kaksi ruskeaa hevosta iloittelemassa kauempana. Vihelsin kimeästi ja kutsuin ruunaa nimeltä. Derry ravasi pian luokseni korkein askelin. Laskin käteni sen otsalle samalla, kun kiinnitin narun riimuun. Tarkistin, että toinen hevonen oli välimatkan päässä, ja avasin sitten tarhan portin. Derry seisoi jotakuinkin paikallaan, kun laitoin portin takaisin kiinni, ja kehotin ruunaa sitten kävelemään vierelläni talliin. Vaan eipä tuota näyttänyt kiinnostavan minun komentoni. Laahasin jalkojani maassa, kun hevoseni kynti tiensä tallinovelle asti. "Pruuu poik- DERRY SAAKELI!" Kiskaisin narusta hartiavoimin niin, että sain Derryn pysäytettyä juuri ja juuri niin, ettei se rysäyttänyt pihaton aidasta läpi. Kirjava poni, jonka kutsumanimen olin tainnut kuulla aikaisemmin, katseli meitä huvittuneena. Hieroin polveani ja tarkistin, että kaikki sormeni olivat vielä tallella. Puistelin rapaa punaisesta collegehupparistani ja otin ruunan takaisin komentooni. Sain sen sentään kävelemään talliin rauhallisesti. Kaviot kopisivat betonilattiaa vasten, kun Derry asteli vierelläni pesupaikalle. Kiinnitin sen kummaltakin puolen. "Moi, tarviitko apua?" Käännyin ympäri ja vilkuilin minua nuorempaa, hymyilevää tyttöä. "Siis Derryn kanssa. Voin kattoa sitä hetken, jos tarviit. Niin ja mä oon Saippua." "Kiitos. Käyn hakemassa sen harjat." Löysin sinisen harjapakin satulahuoneesta helposti, vaikkei se ollutkaan hyllyllä muiden seurassa. Kopautin sen kantta ja lähdin löytöni kanssa takaisin Derryn luo. Se katseli minua korvat hörössä, kun kiitin Saippuaksi esittäytynyttä tyttöä ja kaivoin harjapakista ensimmäisen käteeni osuvan harjan. Se osoittautui kovaharjaksi. Aloin sukia ruunan karvaa pitkin vedoin samalla kun edellämainittu haisteli harjapakkiaan kiinnostuneena. Se säpsähti, kun pakki kaatui kolahtaen, mutta rauhoittui nopeasti. Harjasin karvan läpi huolellisesti, ja lopulta kädessäni oleva harja muistutti jotakin pientä lemmikkieläintä karvoituksensa puolesta. Derry kuopsutti kaviollaan lattiaa innokkaasti, ja sain monta kertaa naksauttaa sille kieltäni, joka vaikutti olevan hyvä keino saada ruuna lopettamaan. Derryn hännäntyvessä oli pieni pörrö lyhyitä häntäjouhia, joka kisakentillä yleensä sai minut ärsyyntymään valtavasti varsinkin viidennentoista hännän letitysyrityksen jälkeen, mutta joka nyt näytti lähinnä suloiselta talvikarvan ansiosta pörheän Derryn kanssa. Annoin ruunalle suukon turvalle ja nappasin riimunnarun, joka oli jätetty pesupaikan eteen hyllylle. Tällä kertaa varmistin otteeni huolella, ja sainkin Derryn kulkemaan rauhassa omaan karsinaansa asti. Se innostui huomatessaan heinät karsinan ovelta, ja rynnisti jalkani ylitse niiden kimppuun. Kyyneleitä pidätellen irrotin riimunnarun ahmivan Derryn riimusta, ja lähdin linkuttaen takaisin talliin. Jätin narun tangolle pääoven vasemmalle puolelle ja hymähdin Sinin ilmeelle, kun konkkasin lääkekaapin luo hakemaan kylmää. Nojasin Latinan karsinaan pidellen kylmäkallea säärtäni vasten, ja meinasin kaatua karsinan oven avautuessa. "... siis mitä?" Olin ilmeisesti näyttänyt melko koomiselta syöksyessäni minua nyt tuijottavan tytön näkökenttään, ja yritin korjata itseäni normaalimman näköiseksi. "Hei! Nienke, hoidan Derryä... ja samalla tätä mun jalkaa." Tyttö purskahti nauruun, ja virnistin. Mahdoin olla koominen näky mutaisine naamoineni ja pöllähtäneine ilmeineni. "Asusteista päätellen meno on ollut jo aika villiä." "Joo", totesin onkiessani oljenkorsia auenneesta nutturastani. Korjasin kylmäpussia ja kohdistin katseeni tyttöön. "Mikä sun nimi muuten on?" "Papukaija. Niin ja hei, jos sulle ei vielä olla näytetty sun kaappia, voin tulla näyttämään." "Okei. Mä taisin nähdä taukohuoneen jo, mutta kaappia mulla ei ole." Papukaija taputti Latinaa ja tuli pois sen karsinasta. Menimme ulos pesupaikan ovesta, sillä ulkona oli jäätävän kylmä ja se oli kuulema lyhin reitti hoitajien oleskelutiloihin. Menimme sisälle ympyrän muotoiseen, pieneen rakennukseen tallin vieressä. Portaiden alla näkyi olevan vessa, ja kissakin oli taukotupaan eksynyt. Yläkerrasta löysimme kaapit, ja valitsin itselleni neljännen kaapin vasemmalta.* Otin sen avaimen taskuuni ja kävin hakemassa alakertaan jättämäni varusteet. Kaapin ovi kolahti, kun lukitsin tavarani sisälle. "Mulla on outo fiilis, ettei toi kaappi tule kauaa pysymään siistinä", hymähdin silmäillessäni ympärilleni. "Äläpä. Oon käyttäny omani alle kaks viikkoa ja se lemuaa jo aika mahtavalle." Kävelimme takaisin alakertaan ja päätallin puolelle. Ikkunat olivat suloisesti huurussa, ja korjasin pipoani paremmin korvien päälle. Olin aikaisemmin tarjennut pelkässä hupparissa, mutta nyt taitaisin tarvita järeämpiä varusteita. "Mä käyn tuolla vielä vähäsen", huikkasin Papukaijalle ja suuntasin takaisin hoitajien kaapeille. Etsin kassistani tallitakin ja kunnon hanskat, ja palasin talliin huomattavasti lämpimämpänä. Papukaija hymähti minulle. "Parempi?" "Joo." Päätin käydä vielä sanomassa Derrylle heipat ennen kuin lähtisin, ja se hörähti minulle laskiessani käden ruunan sään päälle. Taputin sitä ja hymyilin itsekseni, kun kävelin kohti autoani. Tämä tarina oli vasta alussa. niin ne kuvat vielä imageshack.com/a/img901/3370/bPiX7Q.jpg * imageshack.com/i/idcmj3uip* imageshack.com/a/img540/7531/amuJ3k.png// ja noi ns. "väärät värit" johtuu siitä, kun mulla ei nettiä kauheesti ollu sillon ku noita tein, joten öö joo. © Nienke
Voi että olikin hauska tarina! Nauroin melkein kyyneleet silmissä teidän kommelluksille! Derry on taas näköjään näyttänyt "parhaat" puolensa. Mutta hyvin pysyit jämäkkänä ja sait tilanteet hallintaan, vaikka Derry vähän testailikin mitä uuden hoitajan kanssa voi tehdä! Kirjoitustyylisi miellyttää sisäisen kielioppinatsini silmiä, kirjoitat ihanan selkeästi ja kieliopillisesti oikein. Pidän pienistä yksityiskohdista, joita olet lisännyt tekstiin, ja en voinut olla hymyilemättä huumorikohdille. Plussaa saat myös muiden henkilöiden käytöstä tarinassa.
Aion nyt antaa tästä tarinasta täyden kympin (10 HP) sisällön ja kirjoitustyylin, sekä aivan mahtavien kuvien ansiosta! (vieläpä kolmin kappalein!)
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:20:09 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (29.12.2014)Temppu takataskussa - toinen hoitokerta Olin jälleen kerran tallilla, ja kello oli vasta päälle kuusi. Kävelin talliin, josta löysin Helenan jakamasta aamuheiniä. "Ai hei, Nienke!" "Moi. Mä voin ruokkia pikkutallilaiset, jos käy", sanoin ja nyökkäsin kärryihin päin. "Se sopii, kiitos." Kaappasin sylillisen heiniä ja lähdin taapertamaan niiden kanssa kohti pikkutallia. Irvistelin heinän pistellessä lapasieni läpi käsiäni. Hihkaisin tallin ovelta, ja se paukahti melko kovaa perästäni kiinni. "Derppa, täältä tulee sulle ruokaa!" Jaoin heinät aluksi kahteen, ja annoin kummallekin syömistä, ettei tallissa alkaisi hirveä älämölö. Hain vielä kaksi kertaa lisää heinää ja nojailin sen jälkeen Derryn karsinalla kuunnellen onnellista rouskutusta. Avasin kännykkäni ja selailin kuvia, kun takaani ilmestyi kuolainen turpa ja sohelsi kameran päälle. Derry säikähti salamavaloa, mutta silti kuva sen turvasta oli hämmästyttävän tarkka. Aloin nauraa. "Sun hieno selfies pääsee kyllä muidenkin nähtäväksi", virnistin ja laitoin kuvan instagramiin. Derry tuhahti, sen pikainen ura julkkiksena oli selkeästi ohi. Myöhemmin päivällä, kun olin luonut lantaa tarhoista vuoden tarpeiksi ja rasvannut Derryn varusteet niin, etteivät ne taatusti kuivuisi viikkokausiin, kävin etsimässä kassistani hevosille tarkoitettuja salmiakkinameja - joita kohtaan Derry oli osoittanut eniten kiinnostusta, kun olin testauttanut kaikki omistamani herkut - taskuuni ja menin Derryn kanssa kentälle. Annoin pojan juoksennella vapaana sen aikaa, että kokosin sille pieniä tehtäviä. Derry laukkaili tilsat lentäen kaula kaarella kuin esittääkseen minulle, kuinka hieno hän oli. "Valmista", totesin asetettuani traktorinrenkaan maahan. Kutsuin Derryä nimeltä, ja sen korvat kääntyivät minuun päin. Se kuitenkin pysyi kauempana, eikä suostunut tulemaan lähemmäs. Houkuttelin sitä luokseni, sillä itse en sitä menisi hakemaan. Lopulta löysin karkkipaperin takkini taskussa ja rapisutin sitä. Derry otti askeleita lähemmäs, ja otettuani namin esille se tuli aivan viereeni ja nuuhki käsiäni. Kehuin ruunaa vuolaasti ja toistin harjoitusta kahdesti, jonka jälkeen Derry viitsi jo tulla luokseni pelkällä maiskautuksella. Sen jälkeen otin namin toiseen nyrkkiini ja lähdin kävelemään vilkaisematta sivuilleni eteenpäin renkaalle saakka. Derryä ei kiinnostanut, se hirnahti ja painoi päänsä maan tasolle. Kutsuin Derryä, ja kesti hetken, ennen kuin tunsin lämpimän henkäyksen niskassani. Pysyin paikallani, ja hetken kuluttua Derry ravasi pois ja pukitteli komeasti. Välillä se vilkuili minua. "ota minut kiinni", se yritti sanoa. Lopulta ruuna kyllästyi ja tuli luokseni ja laski päänsä herkun tasalle. Lähdin jälleen kävelemään, ja tällä kertaa Derry seurasi minua. Se sovitti askeleensa minun tahtiini, ja tein loivia kaarroksia hitaasti kävellen. Annoin Derrylle herkun, ja se rouskutti sitä korvat lerpattaen. "Salmiakkia mussuttava aasi", naurahdin ja rapsutin ruunan säkää. Sen jälkeen harjoittelimme vielä peruuttamista. Derry hoksasi idean toisella toistokerralla, ja kolmannella kerralla se pakitti miltei kentän toiseen päähän saakka. Perustemput harjoiteltuamme siirryimme varsinaisiin agilityesteisiin, ja kytkin Derryn kiinni sen ajaksi. Ruuna kuopsutti hiekkaa innoissaan, se olisi halunnut mennä jo. Aloitimme traktorinrenkaalla. Kehotin Derryä nostamaan jalkansa ylös, ja sitten asettamaan sen renkaan sisään. Derry pasautteli rengasta kavioillaan kyllä innokkaasti, mutta itse tempun juonta se ei älynnyt ennen kuin laitoin yhden namin renkaan sisään. Murskaantuvan herkun rusahtava ääni kai motivoi ruunaa, ja se esitti ylpeänä, kuinkas tämä temppu oikein tehdäänkään. Kehuin sitä maasta taivaisiin, ja annoin heposen juoksennella taas vaihteeksi vapaana. Kokosin Derrylle kujan korkeimmillaan noin kolmekymmentäsenttisiä esteitä, ja asetin määränpäähän pienen kipon porkkanoiden ja salmiakkinamien sekoitusta. Ohjasin Derryn kujan päähän ja maiskautin sille. Derry lagasi kujan alussa silmät selällään melko pitkään, kunnes se rekisteröi herkut kujan päässä, ja silloin kaasuvaihe kyllä kytkeytyi päälle. Ruuna leiskautteli komeita tiikerinloikkia ja yhden innarivälinkin se selvitti, ja työnsi sitten koko ison naamansa kulhoon. Testasimme kujaa uudelleen ja uudelleen, aina välillä esteitä korottaen. Jossain vaiheessa Derry ei enää edes välittänyt kulhosta, se vain loikki esteitä onnessaan. Videoin joitain mahtavimpia suorituksia, mutta suurimman osan ajasta kannustin Derryä ja lässytin sille muuten vain. Lopeteltuamme sain miltei kantaa Derryn pois kentältä, se olisi halunnut vielä jäädä. Sain lopulta porkkanakeppi-tyylisellä systeemillä ruunan takaisin tallille, ja vein sen suoraan vesiboksiin. Hevonen oli aivan ravassa ja hiessä ja luoja ties missä, sillä se oli päässyt piehtaroimaan kentän laidalla. Laskin sankoon lämmintä vettä ja saippuaa, ja kastelin hevosenmuotoisen sienen uittaen sitä miltei pohjassa asti. Lämmin vesi valui Derryn karvan läpi estoitta, enkä voinut olla siunaamatta tallin toimivaa lämmitystä. Derrykin rentoutui, kun pyöritin samalla hevosen lihaksia hierontaharjalla. Saatuani työni päätökseen, poikaparka näytti ihan uitetulta rotalta. Tai uitetulta, salmiakkihimoiselta aasilta. Kuivasin Derryn huolellisesti ja föönasin vielä sen tukkaa - jota ruuna ilmeisesti piti turhana hienosteluna, koska se ei varsinaisesti pitänyt siitä - ja puin sille fleeceloimen. Ladi näytti yhtä kärttyisältä as always, kun vein Derryn takaisin. Muiskautin sen turvalle hyvänyönsuukot ja lähdin autolleni päin. AINIIN ja tarinan kuva : tässä siis on se legendaarinen (tai en nyt legendaarisesta tiä mutta tarinassa mainittu) instagram-päivitys - imageshack.com/a/img673/9981/PRze2I.png© Nienke
Jälleen hauska tarina Derryn kanssa koheltamisesta! Ihanaa saada apua aamutallin tekemiseen! Apulaiset ovat aina tervetulleita Nauroin Derryn instagram-uralle antaumuksella, ihanan kuvan olet taas piirtänyt! Ja itse tarinan pääaiheesta: olit keksinyt hauskoja temppuja Derrylle ja ilmeisesti se suoritti kaiken enemmän tai vähemmän mallikkaasti. Tästä riittääkin ruunalle pohtimista päiväkausiksi! Esteetkin näyttivät menneen varsin hyvin. Hyppäämistä pitäisikin Derryn kanssa harjoitella, ratsastaja selässä se ei ole vielä hypännyt paljon kavaletteja korkeampia esteitä. Nyt se oli kuitenkin innoissaan hyppäämisestä, tästä on hyvä jatkaa! Hienosti olit myös pessyt rapaisen hevosen ja laittanut talliin kuivumaan.
Hieno kirjoitustyyli, hauska sisältö ja ihana kuva ansaitsevat tällä kertaa 9 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:21:39 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (29.12.2014)Aukaisin whatsapin, ja selasin uusimmat viestini. Olin saanut Papukaijalta viisi kehoitusta tulla tallille, ja sen lisäksi jotkut työkaverini olivat valittaneet kuinka pomo oli taas laittanut heidät ylitöihin. Laitoin jokaiselle pieraisevan kissan kuvan ja ilmoitin Papukaijalle, että tulisin pian. Sammutin puhelimen ja tungin sen taskuuni, ja lähdin sitten jälleen kerran Ratapihaa kohti. Yöllä oli satanut lisää lunta, ja naamani oli kertakaikkiaan umpijäässä noin kaksi sekuntia autosta ulos astuttuani. "Helvetin suomen helvetin talven helvetin pakkaset", mutisin tarpoessani totta kai aivan liian lyhytvartisine kenkineni tallille päin. Olin tällä kertaa viitsinyt ahtaa itseni kunnon ratsastusvaatteisiin, sillä Helenan mukaan saisin tänään kokeilla ratsastamista Derryllä. Se alkoi jo selkeästi luottaa minuun, joten totta kai tyhmänä ihmisenä päätin ratsastaa ilman satulaa. Derryllä oli kuulema vaikeuksia ottaa rauhallisesti, ja tänään leikin taas itsetuhoista aka lähtisin maastoon, ja kuten sanoin, ilman satulaa ja löysin ohjin. Tallin ovi narisi, ja Sini hirnahti tallin perille asti kajahtelevan ilmoituksen saapumisestani. Virnistin sille, ja jatkoin sitten matkaani kuivaushuoneelle, jonne olin viimeksi jättänyt Derryn enkkuviltin pestyäni sen. Käväisin myös hakemassa lisää salmiakkinameja sekä kypäräni. Niiden lisäksi kävin laittamassa ilmoitustaululle lapun, jossa kerroin, missä olin. Derry hörisi minulle korvat hörössä, kun tulin sen luo. Nappasin tallin päädystä Derryn hoitopakin ja riimunnarun, ja laitoin ruunan kiinni. Harjasin sitä lähinnä vain sianharjaksisella dandyharjalla, ja pehmeitä, untuvaisia karvanrippeitä leijaili turpeen sekaan. Yllätyksekseni Derryn jalat olivat puhtaat, joten putsasin vain kaviot. Taputin ruunan kaulaa ja laitoin sen ruokakuppiin salmiakkiherkun sille tekemiseksi samalla, kun hakisin suitset. Heitin ensimmäiseksi ruunan selkään enkkuviltin, ja Derry katseli sitä hieman ihmeissään ja maistelikin sen reunaa. Lämmitin kuolaimia kädelläni. Sain ruunan suitsittua nätisti, ja oikaisin vielä otsaharjan pannan päälle. Painoin kypärän päähäni ja painelin sormieni välejä, jotta sain vähän liian isot hanskat asettumaan. Ponnistin selkään tallipihasta löytyvän jakkaran päältä, ja varmistin, ettei enkkuviltti ollut pahemmin rypyssä. Annoin jo aluksi ruunalle ohjaa, ja se kulki tyytyväisenä pää alhaalla, kun lähdimme kulkemaan kohti metsää. Lumi narskui rytmikkäästi ruunan askelten tahtiin, ja sen selkä keinahteli. Laitoin silmäni kiinni ja vedin syvään henkeä. Pakkasen tuoksu leijaili ilmassa. Se oli kirpeä ja syvä, ja se tihkui talven tunnelmaa. Metsässä tuntui siltä, kuin aika olisi pysähtynyt. Derry käveli kiireettömästi ja pyydysteli välillä kielellään hiljaa leijailevia lumihiutaleita. Joskus se pysähtyi ja kuunteli hiljaisuutta korvat liikkuen, ja jatkoi sitten matkaa. Annoin ruunan napsia havunoksia matkan varrelta, sillä se näytti pitävän ruunan tyytyväisenä. Nojasin taaksepäin tyytyväisenä. Derryssä ei näkynyt merkkiäkään siitä sähikäisestä, joksi Helena oli ruunan ratsastettavuudeltaan kuvannut. Tulimme pienelle metsäaukealle, ja seisautin Derryn. Suljin silmäni uudelleen, ja tunsin Derryn rentoutuvan allani. Se seisoi aivan hiljaa, ja kuunteli tuulen suhinaa ylhäällä kuusistossa. Halasin ruunan kaulaa, ja se hörisi minulle. Seisoimme vielä hetken, kunnes käänsin ruunan ja lähdimme käpsöttelemään takaisinpäin. Helena oli kertonut minulle, ettei Derryllä oltu esteitä juuri menty, joten päätin mennä ruunan kanssa vielä vähäksi aikaa kentälle. Saippua suostui kokoamaan meille kavaletin ja puomeja, ja menimme niitä ravissa. Derry nosteli jalkojaan hyvin puomien kohdalla, muutaman kerran se kolautti takajalkansa. Toisen kavaletin jälkeen huomasin, mistä kiikasti; Derry ei käyttänyt takajalkojaan ollenkaan. Olin huomannut samaa irtohypyttäessäni ruunaa, mutta esteiden korotus oli auttanut asiaa. Epäilin, ettei Derry kunnioittanut pienempiä esteitä ja meni niiden yli siksi huolettomammin. Ratsastin muutaman kierroksen harjoitusravia kentän keskellä, ja taivuttelin ruunaa huolellisesti. Sitten käänsin sen kavaletille, ja puoli askelta ennen kavalettia ajoin ruunaa eteen niin, että se oli jo esteen toisella puolella etujalkojensa puolesta, ja sain ruunan nostamaan takajalkojaankin. Kehuin ruunaa vuolaasti ja harjoittelin puomi-kavaletti-puomi-puomi-kavaletti - tehtävää vielä muutamia kertoja testaten uutta menetelmääni. Ilman satulaa meneminen näytti olevan ruunalle mieluista, ja pistin mieleeni, että sitä pitäisi testata toisenkin kerran. Viimeisen harjoituskerran jälkeen ravailin pitkin ohjin ympäri kenttää vaihtelevilla teillä, ja Derry pörisi kuin pikku porsas, niin tyytyväinen se oli. Kentälle satanut lumi oli taidettu ajaa pois, sillä siellä ei ollut paljoakaan lunta. Lopulta pysäytin Derryn kentän keskelle kaartoon, ja tulin alas selästä. Jalkani tärähtivät kivuliaasti, ja pompin hetken paikallani saadakseni veren kiertämään. Löysäsin ruunan turparemmiä, ja annoin sille palkinnoksi salmiakkiherkun. Otin ohjat kaulan yli itselleni samalla, kun kävelimme tallia kohti. Ruunan suu oli aivan valkoisessa kuolassa herkun takia, ja pyyhkäisin sitä vähän riisuessani suitset. Derry ei suostunut luovuttamaan kuolaimia, mutta rapistellessani vanhaa kunnon karkkipaperia, se lopulta päästi niistä irti niin, että ällöttävän limainen kuolain osui reiteeni. Ulvaisin kivusta, ja Derry säpsähti kauemmas. Silmistäni valui kyyneliä, mutta rauhoittelin ruunan ensin ja otin viltin sen selästä. Kävin pesemässä kuolaimet ja vein ne paikoilleen, ja viikkasin viltin siistiksi. "Miten ratsastus meni?" Helena katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan, ja leväytin hänelle onnellisen hymyn tykyttävästä reidestäni huolimatta. "Hyvin. Derrykin rentoutui." Helena kiitti minua vaivautumisesta ja jatkoi sitten matkaansa. Kävin hakemassa Derrylle vielä heinää, ennen kuin kävin sanomassa kaikille heipat ja lähdin kotiin. //miks mulla soi nyt päässä 'kanna minut metsään, apinamies' ? joo niin, se kuva: imageshack.com/a/img538/5672/1yJIN4.png© Nienke
Hurmaava talvinen tarina! Ihanan uhkarohkea temppu lähteä ratsastamaan Derryllä ilman satulaa täytyy sanoa, että ei olisi ollut itsellä ihan ensimmäinen vaihtoehto! Mutta Derry oli tällä kertaa varsin mallikas, kulki nätisti ja rauhassa. Toki maastoilu onkin ruunan lempipuuhaa.
Jälleen kerran, mallikasta tekstiä ja ihana kuva kaiken lisäksi Saat 9 hoitopistettä //kyllä Derryä voi jo apinamieheksikin sanoa, joskus kun se käyttäytyy kuin apina :'D
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:23:00 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (30.12.2014)Autoni tärähteli välillä isompien kuoppien vuoksi tallille vievällä tiellä. Pelkääjänpaikalle olin vyöttänyt tekemäni piparkakkutallin, ja jalkatilassa oli kaikkea muuta herkullista niin hevosille kuin heidän kaksijalkaisille orjilleenkin. Toivoin, etteivät kaikki olisi murskaantuneet ei-niin tasaisen ajotyylini vuoksi. Naksautin vilkun päälle ja käännyin tallin pihaan. Papukaija oli minua vastassa. Hän oli minua nuorempi, mutta oli osoittautunut mukavaksi ja vietinkin usein joutoaikaa tallilla hänen kanssaan. "No toitko sä niitä suklaakeksejä?" "Toin tietty, ihan rauhassa", nauroin. Otin muovikassin autosta ja ojensin sen Papukaijalle. Otin itse piparitallin, ja kannattelin sitä kaksin käsin. Taivaalta satoi räntää, joten olin suojannut teokseni elmukelmulla. Veimme tuomiseni hoitajien oleskeluhuoneeseen, ja laskin teokseni pöydälle. "Saippua lupasi tuoda juomiset, ja mä toin leffan ja pari tähtisädetikkupakettia", Papukaija kertoi. Nyökkäsin, ja vilkuilin huoneen koristeita. Joku oli virittänyt seinustalle havunoksia, ja niistä lähti ihana, pihkainen tuoksu. Kävin hakemassa vielä erityistervehdykseni Derrylle, ja pujahdin sitten vaivihkaa pikkutalliin jättäen Papukaijan järjestelemään oleskeluhuonetta yksinään. Olimme päättäneet pitää pienet juhlat uudenvuoden kunniaksi tallilla hoitoporukan kesken. Helenakin oli antanut meille luvan siihen, kunhan emme posauttaisi tallia maan tasalle. Ladi inisi tyytymättömänä karsinassaan,mutta siitä välittämättä suuntasin Derryn luo. Se oli nukkumassa, joten menin karsinaan ja laitoin tekemäni kotikutoisen myslikuution ruokakuppiin. Siinä olisi ruunalle tekemistä, sillä se saisi järsiä myslinpalaset irti kuutiosta. Derry heräsi pian ja pukkasi minua kevyesti huomattuaan minut. Se katsoi minua hellyyttävällä koiranpentuilmeellä, ja hymyilin sille. Johdatin ruunan ruokakupille, ja sen ilme kirkastui, kun se huomasi herkun. Kuution sisällä oli myös salmiakkinameja, jotka varmasti motivoisivat Derryä jyrsimään sisukseen saakka. Hetken Derryä siliteltyäni päätin mennä takaisin auttamaan järjestelyissä. Saippua oli tuonut kolme isoa pullollista limsaa. Tänään olisi vuorossa myös pieni maastoreissu uuden vuoden alkaessa, sillä näin kaukana taajamasta ei kuulema raketteja paukkuisi. Autoin koristelemaan kerhohuonetta, ja viskasin kultaisen koristenauhan kaappienkin päälle. Aikaa olisi vielä runsaasti ennen varsinaisia juhlia, joten päätin treenata Derryn kanssa maastakäsittelyä toisen kerran. Talutin ruunan pesuboksiin ja harjasin sen huolellisesti. Uuden vuoden kunniaksi päätin myös selvittää Derryn hännän, ja heilautin sen käsivarrelleni samalla, kun aloin kammata jouhia harjakammalla. "HYI hele, ootko sä Derry ripuloinu häntääs?" Loikkasin kauemmas ja tuijotin sormiani, jotka olivat aivan ruskeassa mönjässä. Derry katseli minua viattomana, kun suihkutin sormeni puhtaaksi letkulla. Tuhahdin sille ja otin yhden ämpärin letkun alle. Täytin sen vedellä, sekoitin siihen mäntysuopaa ja laitoin ruunan hännän siihen likoamaan. Derry katsoi minua epäuskoisena. Nyökkäsin sille tyytyväisenä. Auringonlaskun jälkeen teimme vielä viime fiksailut ja lähdimme sitten hevosten luo valmistelemaan niitä maastoa varten. Olin kammannut Derrylle hienon shakkilautakuvion takamukseen, ja hännässäkin oli kalanruotoletti. Niin ja totta kai olin tehnyt sille etuharjaan mahdollisimman nöyryyttävän nutturan joka oli ikinä nähty. Koska fabulous. Joka tapauksessa, talutimme hevoset tallin pihalle ja nousimme sieltä selkään. Tällä kertaa Derrylläkin oli satula, ja Karla roikkui toisessa jalustimessa, kun ponnistin selkään. Derry oli jo menossa, mutta pidätin sitä ja otimme paikkamme jonossa. Talsimme suoraan Letun takana, ja Derrykin rauhoittui. Menimme käynnissä tien laitaa pitkin, Helena ensimmäisenä. Tien päästä pääsimme pellolle, ja seisahduimme sinne. Kahden minuutin kuluttua metsän ylle räjähtivät ensimmäiset raketit. Ne ammuttiin kauempaa, joten pauke ei kuulunut. Minuuttia ennen uuttavuotta Helena sytytti tähtisädetikut, ja antoi jokaiselle yhden. Piirtelin omallani ympyrää ilmaan. "3...2...1... HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!" Ilman täyttivät eriväriset ja -kokoiset raketit, ja katselimme niitä jonkin aikaa, kunnes käännyimme takaisinpäin. Tallille tultuamme Papukaija iski elokuvan tietokoneeseen ja katselimme sitä noin kaksi tuntia, kunnes tuli aika toivottaa hyvää yötä ja antaa hevosille yöhalit. "Nähdään huomenna", kuiskasin Derryn värähtelevään korvaan ja sammutin tallista valot. kuvat paikkaamaan tätä ontuvan lyhyttä tarinaa imageshack.com/a/img673/5328/1w5u02.jpgimageshack.com/a/img912/565/vtF07D.png© Nienke
Ihanan tunnelmallinen tarina! Tätä lukiessa tuli itsellekin ihan rakettienpaukuttelu-fiilis! Onneksi hevoset oli sen verran rauhallista sorttia, ettei raketit häirinneet niitä maastolenkillä Olit keksinyt hauskaa ohjelmaa koko talliporukallekin, elokuvineen kaikkineen Ihanaa uutta vuotta!
Saat 7 hoitopistettä, lyhyehkö tarina mutta ihanat kuvat <3
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:25:01 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (31.12.2014)Pyöräytin rattia satakahdeksankymmentä astetta oikealle ja kaarsin huoltoaseman pihaan. Nousin ylös autosta ja otin dieseliä valuttavan letkun käteeni. Tankin luukku oli hieman jäässä, ja sain kiskoa sen auki. Näytöllä alkoi vilistä numeroita, kun tankki täyttyi humisten. Lukema pysähtyi, ja laitoin letkun takaisin telineeseensä. Kävin maksamassa dieselistä, ja yrmeän näköinen myyjätär otti luottokorttini vastaan. Ostin samalla myös kolmioleivän ja kahvia, ja matka tallille sujui yllättävän mukavasti kahvin virkistämänä. Kävin pikaisesti morjestamassa kerhohuoneessa rupattelevia tyttöjä. Derry oli kuulemma tarhassa, joten otin riimunnarun ja lähdin pyydystämään aasia itselleni. Aidan vierestä löysin yhden uusista hoitajista silittelemässä Karria. "Moi", totesin hänelle mennessäni sisään aitaukseen. "Hoidatko Karria?" "Joo, aloitin vähän aikaa sitten." Nyökkäsin tytölle ja kiinnitin sitten huomioni Derryyn. Kutsuin sitä, ja ruuna nosti päänsä heinäkasasta. Se tuli kävellen luokseni, ja painoi päänsä kainalooni. "Seurustelutuulella vai?" Kiinnitin riimunnarun Derryn riimuun ja pyysin Karrin hoitajaa väistymään hieman, Derryllä kun oli tapana järjestää näyttävä poistuminen aina kun katsoja oli lähistöllä. Pidin narusta kiinni läheltä sen päätä, ja ruuna käveli yllättäen rauhassa portista ulos. Kavionjäljet jäivät vastasataneeseen lumeen, peittäen jäniksen öiset jäljet alleen. Talutin Derryn pesuboksiin ja laitoin sen kiinni. Vasta nyt ehdin katsoa sen karvapeitettä uudemman kerran. "Ai sä oot nauttinu mutahoidoista el natural", puhahdin ja etsin käsiini kumisuan. Sitä pyörittelemällä sain päällimmäiset mudat hyvin pois, ja vuorotellen kovaharjalla, vuorotellen kumisualla sain pohjakerroksenkin putsattua. Derryn talvikarva oli hieman punertavampi kuin se oli normaalisti, ja ihmettelin tätä suuresti. Kaikilla muilla tuntemillani hevosilla talvikarva oli haaleampi. No, eipä se minua suuresti haitannut. Selvitin ruunan harjan ja hännän kunnolla, ja tein harjaan pienen letin, jonka pujottelin siististi niin, että näytti kuin Derryn harja olisi reunustettu. Kävin hakemassa omat ratsastusvarusteeni sekä ruunan satulan, suitset, liinan, pintelit ja juoksutustaipan ja laitoin omani suunnilleen kuivaan kohtaan seinän viereen. Laitoin pintelipatjan jalan ympärille ja aloin kierittää pinteliä. Saatuani pintelin ruunan jalan ympärille, aloitin toisen laittamisen. Derry kuitenkin nosti jalkaansa kesken prosessin, ja pinteli purkautui. Mutisin sille jotakin painokelvotonta ja yritin uudelleen, saaden pintelin kiinnitettyä. Asetin satulan sään päälle, ja liu'utin sen siitä alemmas oikeaan kohtaan. Varmistin, että satulahuopa oli hyvin, ja laskin sitten satulavyön alas toiselta puolelta. Derry pullisti säälittävästi vatsaansa, kun laitoin vyötä kiinni, ja läpsäisin sitä lavalle, ja ruunan vatsanympärys pieneni kuin tyhjenevä ilmapallo. Kiristin vyön aluksi vain toisiksi viimeiseen reikään niin, että satula pysyi Derryn selässä muttei puristanut liikaa. Varmistin sopivan löysyyden tunkemalla räpyläni satulavyön ja Derryn väliin. Avasin riimun soljen, laitoin sen ruunan kaulalle ja heitin samaa kyytiä myös ohjat. Lämmitin kuolaimia hetken, ja autoin ne sitten ruunan suuhun toisella kädelläni. Niskahihna tuntui hieman liian löysältä, joten lyhensin sitä. Kiinnitin joustochambonit, mutta jätin ne melko löysälle. Laitoin myös leuka-ja turpahihnat kiinni ja oikaisin otsaharjan hihnan alta. Otin riimun ja suitset pois Derryn kaulalta ja laitoin riimun sivuun. Painoin kypärän päähäni, ja maiskautin ruunan sitten liikkeelle kohti kenttää liina ja raippa mukanani. Koska Derryä oli kuulema juoksutettu ennemminkin, sitä ei tarvitsisi opettaa siihen, joten päätin aloittaa normaalisti. Kiinnitin liinan Derryn kuolaimiin, ja sidoin ohjat niin, etteivät ne päässeet valumaan. Komensin ruunan liikkeelle, ja se alkoi kiertää ympärilläni niska kenossa rentoutumatta. Chambon otti vähän vastaan, ja pidin hevosen käynnissä niin pitkään, että se rentoutti niskaansa. "Ja rrravi!" Derry otti yhden laukka-askeleen ja siirtyi sitten raviin. Ruuna lähti hirveää kyytiä lähes nelitahtisessa ravissa korvat niskaa pitkin. Rauhoittelin Derryä rauhallisella äänensävyllä, ja se hidasti oma-aloitteisesti käyntiin. Toisella yrityksellä ruuna kulki jo paremmin. Laukan nosto tapahtui vauhdikkaasti ja väärällä laukalla, mutta ravin kautta korjaamalla nousi oikea laukka. Chambonit houkuttelivat Derryä myötäämään, ja se laukkasi paremmin myös takaosallaan. Annoin sen laukata hetken, otin sitten ravia ja lopulta pysäytin ruunan kokonaan. Jätin raipan ja liinan kentän laidalle, ja palasin Derryn kanssa kaartoon. Nousin Derryn selkään ilman jakkaraa, ja säädin satulavyön ja jalustimet sopiviksi. Satula oli valunut hieman toiselle sivulle selkään noustessani, joten painoin toista jalustinta alaspäin ja sain satulan keskelle selkää. Kehotin Derryn liikkeelle, ja se vastasi apuihini lähtemällä reipasta käyntiä pää pystyssä uraa pitkin. Pidin ohjia suhteellisen löysänä, ja tein pysähdyksiä ja voltteja saadakseni Derryn kuulolle. Jonkin aikaa käveltyämme tein puolipidätteen ja nostin Derryllä ravin. Se meni hyvin lyhyen sivun ajan, mutta pitkällä sivulla se kiihdytti vauhtiaan ja kiisi niska kenossa täyttä vauhtia. Käänsin ruunan pienelle voltille, ja aloin keventää hitaammin. Sain Derryn vauhtia hidastettua jonkin verran, ja tein uuden voltin kulmaan. Hevonen oli menettää tasapainonsa, sillä se keskittyi vain porhaltamaan eteenpäin. Hiljensin hevosen kovalla työllä takaisin käyntiin ja otin lyhyemmät ohjat. Valmistelin Derryn kunnolla, ja ajoin sitä eteen ainoastaan lantiolla. Heti, jos ruuna alkoi kiihdyttää, nojasin taakse ja kevensin hiljempaa. Vähitellen sain ruunan rauhoittumaan ja rentoutumaan enemmän. Koska Derry osasi jo myötäämisen salat, ja aloitin pohkeenväistön opettamisen. Käänsin sen päätä viistosti, ja yritin saada Derryä reagoimaan siihen yhtä nopeasti kuin esimerkiksi pohjeapuihin. Kun ruuna lopulta käänsi päätään hieman tarkoitettuun suuntaan, kehuin sitä ja päästin ohjan vapaaksi. Toistin tehtävää pitkään, kunnes Derry alkoi seurata kuolainta, ja päätin harjoitukset tältä erää. Rapsutin ruunan säkää ja kehotin sitä jälleen eteenpäin. Ratsastin Derryä kaarevilla urilla ja volteilla sekä käynnissä että ravissa, kunnes tunsin hevosen myötäävän niskastaan ja olevan tarpeeksi rento. Eihän Derrypieni vielä mitään peräänantoa tajunnut, mutta minulle riitti ruunan tämänhetkinen taso. Asetin hevosen ja annoin sille laukkapohkeet. Derryn korvat kääntyivät minuun päin, ja hevonen vastasi apuihini nostamalla laukan oikeaan kierrokseen. Sen kaviot rummuttivat kentän pohjaa tasaisesti, ja myötäsin ohjaa jokaisen laukka-askeleen aikana hieman saadakseni laukan pysymään yllä. Derry yritti kiihdyttää vauhtia, mutta siirtäessäni painoani taaksepäin sain sen laukan jälleen haltuuni. Siirryin takaisin raviin puolipidätteen kautta ja pidin rauhallista tempoa yllä. Ruuna tuntui edelleen melko jähmeältä, mutta se kulki edes vähän pyöreäpänä kuin aloittaessani. Olin pyytänyt Helenaa jättämään esteet viimeisimmän esteryhmän jäljiltä kentälle, ja kolme vähän kavalettia korkeampaa normaaliestettä plus yksi hieman korkeampi okseri seisoivatkin odottaen. Onnekseni Karla oli kentän vierellä seisomassa, joten pyysin häntä ottamaan chambonit Derryltä pois. Pysähdyin kentän keskelle ja odotin, että Karla oli turvallisesti aidan toisella puolella. Ratsastin Derryä vielä vähän aikaa ravissa, kunnes nostin laukan ja ohjasin sen ensimmäiselle esteelle. Ajoin sitä eteen, laskin kolme laukka-askelta ja myötäsin nousten esteistuntaan. Derry hyppäsi esteen korkealla ilmavaralla, ja pysyin esteistunnassa ohjatessani ruunan toiselle esteelle. Kolmannelle esteelle - okserille - oli hieman pidempi matka, ja Derry ehti kiihdyttää vauhtiaan. En antanut sen oikaista, pidin hevosen pohkeella oikealla tiellä ja sain sen tulemaan esteelle kiirehtimättä. Hidastin raviin, menin pienen kavaletin yli ja annoin ruunalle pitkät ohjat. Kehuin Derryä valtavasti, ja annoin sen mennä pitkillä ohjilla hetken, kunnes tein puolipidätteen ja nostin ravin. Kevyt ravi poisti hevosten maitohappoja, ja ravailimme erilaisilla teillä löysin ohjin Derryn kanssa pitkään. Olin tyytyväinen suoritukseeni, sillä entisiä ravureita ei ollut aina yhtä helppo saada rentoutumaan. Ravin jälkeen myös kävelimme jonkin aikaa, kunnes seisautin hevosen kaartoon ja laskeuduin satulasta. Löysäsin satulavyötä ja suitsien remmejä, ja nostin jalustimet ylös. Derry höpelsi suullaan, ja rapsutin sen säkää kävellessämme portista. Otin tavaramme portinpielestä, ja tassuttelimme kaikessa rauhassa tallille päin. Derry oli pesukarsinassa aivan pystyyn kuollut, ja vähät välitti minun pesuistani ja kuivatuksestani. Ruuna oli niin hiessä, että se oli aivan pakko pestä. Laitoin veteen kuitenkin vähemmän saippuaa kuin normaalisti. Kävin hakemassa kuivatushuoneelta Derryn fleeceloimen, ja asetin sen ruunan selkään. Soljet menivät nätisti kiinni, ja annoin Derrylle palkinnoksi mitäpä muutakaan kuin salmiakkinamin hienosta suorituksesta. Kerrankin sain nauttia pitkällä riimunnarulla taluttamisesta, ja karsinaan päästyään Derry painoi päänsä heti heinien sekaan. Silittelin sitä hetkisen, ja nautin hiljaisuudesta. Hevosen rouskutus oli ehkä rentouttavin ääni, jonka tiesin. Hymyilin onnellisesti ja lähdin takaisin talliin auttamaan karsinoiden putsaamisessa. Lapioin hevosenpaskaa hartiavoimin. Minulla oli kuuma, olin saanut heittää takkini pois aikoja sitten ja käteni huusivat hoosiannaa. "Viimeinen karsina. Kamoon Nienke, kyllä sä jaksat", mutisin itsekseni lapioidessani kikkareita kottikärryyn. Kun olin valmis, otin kottarit ja vein ne lastineen kaikkineen Suurelle Kakkakasalle. Kippasin kärryt sinne, ja vein ne takaisin paikoilleen. "Nienke tuu äkkiä! Se hevosohjelma alkaa ihan just!" Saippua hihkaisi minulle, kun olin tulossa oleskeluhuoneeseen. Kerhohuoneen läppärin eteen oli kokoontunut jo puolet tallilaisista, ja minäkin harpoin portaat ylös ja varasin itselleni istumapaikan. Ruudulla pyöri mainoksia. "Pe-pe-pe-pepsodent, puhdistaa hampaasi!" Muutama naurahti ontuvimmille mainosfraaseille, mutta heidät hyssytettiin nopeasti hiljaisiksi. Ohjelmassa esiteltiin ongelmahevosia ja ratkaisuja niiden pulmiin. "Derryn vois lähettää tonne vierottumaan niistä salmiakkinameista", murjaisin ja kaivoin pöydällä olevasta pussista suklaapalan. Tämän päivän jaksossa oli nuori shettis, jonka entinen omistaja oli kohdellut sitä kaltoin. Kamera suuntautui poniin ja sen pärstään, jota se esitteli hampaitaan kalisutellen. Ponilla oli myös ylipainoa, ja harjantyvessä olevasta valkoisesta mömmöstä päätellen hilsetäkin. Mikä hurmuri. Ohjelman aikana tapahtui ilmeisesti jeesuksen ihme ja pari kuolettavan dramaattista käännettä, kuten kohta, jossa ponin automaattinen juomakaukalo meni rikki. Sitcom-nauhalta kuului kohdassa kauhistunut henkäisy ja dundunduu-musiikkia joka kuulosti siltä, että orkesterin johtajalla oli ollut äänityspäivänä ummetusta. Viimeisessä pätkässä esiteltiin "laihtunut", upea poni joka oli selkeästi eri kuin alkuperäinen. Juontaja tarjosi sille omenaa, ja alkoi hihkua, kun shetu ei purrutkaan häntä. Sääli, ettei, olisi tullut jotain aitoa siihenkin jaksoon. Loppumusiikkien alkaessa otin tietokoneen itselleni ja vaihdoin ohjelmaa. Suurin osa väestä kaikkosi, kun doctor who'n ujeltava tunnusmusiikki alkoi soida, mutta itse valtasin toisenkin tuolin ja asetuin mukavasti. Jakson päätyttyä lähdin vielä talliin, ja avustin iltaruokien jakamisessa. Minun tehtäväkseni uskottiin kaurojen jako. Lähdin ison sankon ja mitan kanssa kiertelemään karsinoissa, ja kaikki hevoset hakkasivat seiniään korviahuumaavasti. "Miten ne oikeasti luulee, että ne tulee ikinä saamaan ruokaa tolla tavalla käyttäytymällä?" Kysyin Helenalta. Jouduin toistamaan kysymyksen kahdesti, sillä lähellä olevassa karsinassa elämöi Missi, ja hämmästelin suuresti, etteivät sen karsinan seinät luhistuneet kasaan. Helena kohautti olkiaan. Pikkutallissa desibelilukema ei ollut singonnut taivaisiin, mutta kyllä Derrystä ja Ladistakin ääntä lähti. Mittasin kaurat kummallekin ja vein sitten sangon takaisin rehuhuoneelle. Toivottelin hyvät yöt kaikille ja menin autooni. Väänsin virta-avainta monta kertaa, mutta auto ei vingahtanutkaan. "Ei nyt jumalauta", ärähdin ja kävin potkaisemassa puskuria. Sitten sain hengittää syvään, alistua kohtalooni ja hyväksyä sen tosiasian, että omalla autollani pääsisin kotiin joskus kuukauden päästä. Kävin pyytämässä Helenalta kyytiä, ja nainen suostui heittämään minut kotikadulleni. Istuin Helenan autossa hiljaa, ja katselin yltyvää lumipyryä tuulilasin takaa. Kiitin Helenaa kyydistä ja nousin autosta kotini risteyksen kohdalla, ja talsin hiekoitettua jalkakäytävää pitkin kotiin. Tungin avaimet lukkoon ja sain oven aukeamaan naksahtaen. // joo sain tän tarinan ulos jo tänään, koska pääsin tallille jo aikasemmin, ja mun tarvii mennä sinne vasta iltapäivällä (: Jja kuvat : tohon toiseen käytin lähemmäs 3-4 tuntia koska halusin siitä täydellisen, ja toisessa tappelin ton shakkikuvion kanssa. NIIN ja kolmas on tommonen line, jonka väritys vammas sen verran että julkasen vaan ton version siitä (: kuviin meni siis yhteensä kahdestatoista neljään aikaa aamuyöllä + viimeistelin niitä vielä tossa aamulla, enjoy! imageshack.com/a/img911/5931/ZIq6SM.pngimageshack.com/a/img905/7272/ogTfN6.pngimageshack.com/a/img661/5280/A0vNuO.jpg//yks kuva jäi... imageshack.com/a/img540/1834/sCfXQo.png© Nienke
Ei voi kyllä kuin todeta että wau mikä tarina! Kuvailit mitä mahtavimmin kaiken mitä juoksuttaessa ja ratsastaessa teit, avut ja kaikki! Ai että, kyllä susta tulikin Derrylle hyvä hoitaja, kun hoidat ton koulutuspuolenkin samalla :'D Laiska tallin omistaja voikin tästä lähtien keskittyä Remun jatkokoulutukseen. Pohkeenväistö olisikin seuraavana listalla asioista, mitä Derrylle pitää opettaa. Ja hienosti sait ruunan rentoutumaan; on nimittäin päiviä, jolloin se ei onnistu lainkaan! Hienoa työtä! Ja kiitos vielä iltalallissa auttamisesta
Ja nuo kuvat! Sinä se jaksat piirrellä Ylin on erityisen hieno, näkee että siihen on käytetty aikaa. Jos sinulle käy, lisäisin sen jopa mielelläni Derryn sivuille. Saisitkohan lisättyä siihen vielä allekirjoituksen, että copyt on kunnossa ja vaikka lähetettyä minulle?
Tästä mainiosta ratsastustarinasta on pakko antaa 10 hoitopistettä!
-Helena
//offtopiccina pitää vielä lisätä, katsotko sinäkin Doctor Whota? Itse innostuin kyseisestä sarjasta tuossa pari kuukautta sitten ja nyt oon katsonu varmaan jo 5 kautta. Lempikauteni olivat (uusista kausista) 1 ja 2 ja kymppi ehdoton lempitohtori
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:27:34 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (1.1.2015)Kaulanaruillen "Seuraava pysäkki: Kalkkivuoren keskuspuisto. Nästä stopp: Kalsberg central park." Bussi heilahteli puolelta toiselle, ja selasin kännykkääni - yllätys yllätys - etsiessäni lisää tekemistä minulle ja Derrylle. Olin päättänyt testata kaulanaruilua, mutta muuten tämänpäiväinen ohjelma oli vielä auki. "Agility... joo... maastossa on nyt liian liukasta, se ei oo turvallista... Kaulanaruilu... hei, sehän vois toimia!" Vieressäni istuva vanha herra mulkaisi minua. Mulkaisin takaisin, ja painoin stop-nappulaa. Hyppäsin hienolla ninjahypyllä miltei vielä liikkeessä olevasta bussista pois ja otin toisella kädelläni vastaan. Tunkaisin kuulokkeet korviini ja lähdin taapertamaan kohti kaukana siintävää tallipolkua. Tallin ovi paiskautui tuulen voimasta kiinni perästäni, ja syljeksin hiuksia suustani. Derry nosti päänsä heinistä ja hörisi onnellisena tulostani. "Hei rakas", hymähdin sille ja menin rapsuttelemaan ruunaa hetkeksi. Otin karsinan ovessa olevasta koukusta riimun ja riimunnarun, ja menin karsinaan sisälle pujottamaan riimua Derryn päähän. Se tuli karsinasta nätisti, ja käveli ripeästi mutta hallinnassani tallin pesupaikalle. Derry oli tänään poikkeuksellisen sööttinä, ja annoin sille pusun turvalle ennen kuin aloin käydä karvaa läpi. Se alkoi kiiltää, sillä Derryn virallinen siisteysharja oli rasvoittunut ajan saatossa ja kiillotti karvaa hyvin. Selvittelin harjan, ja tein siihen pienen letin. Kypärä oli jo päässäni, joten sidoin vain riimunarun Derryn kaulan ympärille ja kiinnitin toisen taluttaakseni Derryn kentälle. Irroitin ruunan ketjuista ja maiskautin sen liikkeelle. "Tulehan herraseni, mennään treenailemaan." Pääsin selkään sujuvasti, vaikka otteeni lipsuikin hieman. Derry ihmetteli kaulanarua, ja otin myös talutuksessa käyttämäni riimunnarun ikään kuin ohjiksi. Opettelimme jonkin aikaa pysähtymistä, ja palkitsin ruunan aina heti, kun se teki oikein. Se oppi nopeasti, että pysähtymisestä - ja sitä kautta kaulanaruun reagoimisesta - sai palkkion. Kun pysähtymistä oli harjoiteltu parin askeleen jälkeen, ohjasin ruunan uralle ja aloin tehdä pysähtymisiä suurempia välejä ratsastaen. Se onnistui hyvin, ja Derrystä hohkaava lämpö esti minua jäätymästä. Kun pysähtyminen ja liikkeelle lähtö alkoi sujua, siirsin painoani toiselle sivulle ja vedin kaulanarusta sen verran, että sain Derryn pään käännettyä. Harjoittelimme sitäkin monta kertaa, kunnes sain Derryä kääntymään loivasti apujeni seurauksena. Annoin sille salmiakkinamin. Derry käänsi päätään ja nappasi herkun ojennetulta kämmeneltäni. Jatkoimme harjoittelua niin kauan, että ruuna oli suurimmilta osin hallinnassani, ja uskaltauduin ottamaan ravia. Derry lähti jälleen kerran hirveää vauhtia eteenpäin. Kun yritin saada sitä rauhoittumaan, ruuna lisäsi vauhtia ja veti komean pukkisarjan. "DERRYEII!" Seuraavaksi löysin itseni halaamasta Derryn korvia. Liu'uin takaisin selkään, ja vilkuilin ruunan ilmettä. Se oli iloisen näköinen, ja pukit taisivat olla ilopukkeja. "Mokoma", murahdin ja otin narusta kiinni. Käänsin ruunan voltille, tein puolipidätteen (niin hyvin kuin ilman satulaa se oli mahdollista) ja kehotin Derryä ottamaan ravia. Se ravasi nätisti puolet ympyrästä, mutta päätti sitten taas heittää läskiksi ja nostaa laukan. "No jumalauta", ärähdin ja kehotin ruunaa lisäämään vauhtia. Juoskoon nyt sitten. Derry laukkasi pää pystyssä ja hörähti joka askeleella. Se heitti vielä kaksi pukkia, kunnes hidasti omaehtoisesti raviin. Hidastin sitä käyntiin ja nostin uuden ravin. Tällä kertaa ruuna ravasi kauniisti niskastaan myödäten, ja kehuin sitä. Ravailin vielä ympäri kenttää, ilman mitään erityistä tarkoitusta. Siirsin ruunan käyntiin, ja kehuin sitä vuolaasti. Derry oli opetellut kaulanaruilua ahkerasti, ja pukit ja ryöstö taisivat johtua energisyydestä. Pysäytin ruunan kaartoon, ja aloin jälleen harjoitella ruunan kanssa pohkeenväistöä. Tänään aloittelisimme pyhän ristiin astumisen taidon harjoittelemisen, vaikka Derry estehevonen olikin. Asetin hevosen, käänsin sen päätä ja pidin sitä sisäpohkeella, kun annoin varsinaisen avun ulkopohkeella. Derry siirtyi kyllä sivullepäin, mutta se ei astunut ristiin. Se ei taaskaan käyttänyt takaosaansa, ja siirsin ulkopohjettani vähän taaksepäin. Nyt se ei enää huojahdellut, vaan meni siististi etuviistoon. Kehuin sitä ja annoin ruunalle toisen herkun. Väistätin Derryä vielä muutamia kertoja, kunnes päätin lopettaa siltä erää ja annoin sen kävellä rauhassa. Laskeuduin ruunan selästä suunnilleen keskellä kenttää, ja lähdin taluttamaan sitä suoraan pikkutallia kohti. Pikkutallissa oli hiljaista, kun tulimme sisään. Otin ruunalta kaulanarun pois ja aukaisin riimunnarun solmun. Talutin ruunan karsinaansa, ja annoin sille vielä yhden salmiakkinamin. "Hei sitten", hymähdin ja halasin vielä hevosen kaulaa. kuvat: imageshack.com/a/img909/1309/T9mhIW.pngimageshack.com/a/img540/7708/SfOUId.pngimageshack.com/a/img904/1086/YtuJpY.png© Nienke
Olipas hauska idea tuo kaulanaruilu Derry saikin taas ajateltavaa. Ja energiaa näytti olevan jälleen enemmän kuin tarpeeksi :'D Onneksi pysyit kuitenkin selässä, joku voisi väittää Derryllä ilman satulaa menemistä jopa uhkarohkeaksi
Kuvat olivat jälleen kerran ihastuttavia, saat 8 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:29:14 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (8.1.2015)Thö big takaa-ajo jatkettuna Nienken tyyliin // jatkan tätä huisia tarinaa (ps. tarinassa käytän velikultani autoa, tälleen juonellisesti järkeenkäypä huomautus, kiitti hei.) "Siis mitäs perhanaa täällä nyt on käynnissä?" Tuijotin Helenaa suu ammollani. Naisella oli päällään talvitakki ja kädessä taskulamppu, kasvoilta paistoi huolestunut ilme. Hän oli ollut ulkona jo aikaisemmin, ja oli palannut tallille jakamaan iltaruokia hevosille. "Remu pääsi irti. Ulkona tulee pian pimeää, jatkamme etsimistä taskulampuin", Helena sanoi hiljaa. "Mä autan." Tarkoituksenani oli ollut ottaa Derry ja ratsia sitä kentällä jonkin aikaa, mutta suunnitelmanmuutoksen myötä otin itselleni heijastusliivin ja kuhmuisen magliten sekä kännykkäni, jotta pysyisin ajan tasalla. Lähdimme Helenan kanssa vastakkaisiin suuntiin, Papukaija ja ymmärtääkseni Saippuakin olivat jo lähteneet. Valaisin hiekkatietä taskulampulla, ja etsin sohjosta merkkejä Remusta. "Hei, sä siellä!" "Ai minä?" Tihrustin lumipyryn keskellä seisovaa hahmoa ja valaisin sinne päin taskulampulla. "Oleksä ettimässä sitä hevosta, joka karkasi päivällä?" "Joo oon." "Me nähtiin se tästä vähän pohjoseen, se oli nauttimassa ateriasta siilolla mut se säikähti, kun se huomas meidät ja lähti moottoritielle." "Kiitti", huikkasin ja käännyin ympäri juostakseni tallille. Jos Remu olisi ehtinyt tielle asti, jos se olisi lähtenyt ylittämään tietä... kaivoin juostessani kännykkäni esiin ja soitin Helenalle. "Joku poika oli nähny Remun siilon lähellä, lähtemässä moottoritielle päin. Mä lähen sinne autolla, voin ottaa joitakuita kyytiin." "Okei. Saippua tulee sun kanssa, me lähetään toisella autolla kattomaan siilon lähimaastoa", Helena huikkasi. Pääsin tallipihaan läähättäen. Auton valot vilkahtivat lumituiskun seasta, kun avasin ovet valmiiksi. En jaksanut odotella auton hidasta käynnistymistä, vaan painoin kursailematta tallan pohjaan - nastathan tässä oli alla, joten haistatin paskat liikennesäännöille - ja lähdin ajamaan kohti moottoritietä. Tieliittymässä huomasin tuoreita kavionjälkiä. Tuoreita siksi, että niiden päälle ei ollut vielä satanut lainkaan lunta. Lähdin seuraamaan jälkivanaa. Sain useita tööttäyksiä ohiajavilta autoilta, mutta en jaksanut välittää siitä, oikealla kaistalla minä sentään ajoin. Pian matka kuitenkin tyssähti niin, että olin paiskautua etulasia vasten. "Emil", karjaisin, kun huomasin bensamittarin vilkuttavan punaista. Etsinnät jäivät siis osaltani tähän, ja mökötin autossa pikaisen puhelinsoiton jälkeen tyytymättömänä levottomuuden kaihertaessa mieltäni. //Helena sun pitää päättää tää tarina, mä en osaa :< © Nienke
Ihanaa miten te jatkatte tätä tarinaa! Huisin jännittävää Toivottavasti saitte auton hinattua turvaan lumituiskusta
Saat tästä pienestä jatkosta 2 hoitopistettä
-Helena
ps. käy katsomassa tarinan loppuhuipennus päiväkirjasta!
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:32:33 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (10.1.2015)Ralliponien päivä //uhkarohkea on toinen nimeni ;D "Voiksä kyysää?" Pitelin puhelinta korvallani ja näytin samalla keskisormea autolleni. Olin saanut sen huollosta eilen illalla, ja eikös ovet olleet jäätyneet kiinni niin, etten saanut niitä auki. "Okei, oon siellä vartin sisään." "Kiitti moi", huikkasin puhelimeen veljelleni ja painoin punaista luuria. Ulkona oli meelkoisen kylmä, joten hytisin kylmissäni ja steppasin paikallani, kunnes veljeni Fordi ajoi pihaan. Vyötin itseni pelkääjänpaikalle kiinni. "Noni, mennään." Katselin kännykälläni hellyyttäviä kuvia Derpan viimeisimmistä aasinnaamoista, ja hymyilin itsekseni. "Mitäs kuvia sä siinä kattelet?" "Yhestä idiootista vaan", irvistin ja näytin kuvaa veljelleni. Meinasin saada kahvit naamalleni, kun armas veljeni purskautti ne suustaan ja alkoi käkättää. Eikä ihme, kyseessä oli ehkä edustavin kuva Derrystä ikinä. "Ihastuttavaa", veljeni inahti ja pyyhki kahvinroiskeita suupielistään. Kuikuilin etulasin läpi maamerkkejä, ja hetken etsittyäni löysinkin tutun liikennemerkin. "Vähän matkaa vielä." Sora ratisi, kun veljeni viimein pysäköi tallin pihaan. "Kiitti moi hei, haet mut sitte... öö... no mä soitan", huikkasin hänelle ja paiskasin oven kiinni. Velimies jäi tuijottamaan loittonevaa selkääni ihmeissään. Olin miltei kateellinen hänelle, sillä minun ajaessani Ford yleensä hyytyi ensimetreillä - kuten todistimme Remun karkureissun aikana - kun taas hän sai ajaa sillä monta kymmentä kilometriä ilman inahdustakaan. Heilautin kättäni ja avasin painavan tallinoven. "Moi! ... kaikki?" Tallissa ei ollut ketään. Ihmettelin tätä tovin, ja kävin sitten katsomassa toimistosta, josko siellä olisi joku. "Nienke! Hyvä kun tulit." Helena hymyili työpöytänsä takaa. Hänen siirtyessään valokiilaan näin hänen väsyneet kasvonsa, tummat silmänaluset ja sumean katseen. Nainen näytti siltä, että oli valvonut viimeiset kaksi vuotta kofeiinin voimalla. "Pystyisitkö vetämään tämän päivän alkeistunnin ja jatkotunnin? Minulla on migreeni, enkä nukkunut koko yönä silmällistäkään." "Huomasin", sanoin vilkuillessani kipulääkearsenaalia pöydän kulmalla. "Tietenkin mä voin." Helena nyökkäsi kiitollisena, ja vilkaisin toimiston lipastolla lojuvaa tuntilistaa. "Tunneilla on siis JOKU JA JOKU JA JOKUUUUU", totesin silmäillessäni listaa. "Kuinka mones kerta tää muuten niille on? Meinaan, että saavatko ravata vai ei?" Helena vilkaisi minuun ja selasi pöydällä lojuvia papereitaan. "Viides tää taitaa olla. Keventämistä ollaan harjoiteltu, mutta ravia ei vielä kauheasti*." Alkeistunnin alkuun oli vielä aikaa, joten menin kentälle valmistelemaan tehtäviä. Sytytin ensimmäiseksi valot, joiden käynnistymisessä meni vähän aikaa. Raahasin kentälle puomeja sekä kaksi estetolppaa, joiden väliin viritin pyykkinarun. Myös ämpäri ja kartioita löysivät tiensä kuraiselle kentälle, ja kiinnitin pyykkipoikia narulle tasaisin välein. Ravaamisen lisäksi tänään tehtäisiin myös muuta kivaa. Kävelin takaisin tallille, kun ensimmäisen auton moottori kuului sammuvan tallipihassa. Minua vastaan käveli pieni, pellavatukkainen tyttö ja ilmeisesti hänen äitinsä. "Hei! Minun nimeni on Nienke, ja vedän teidän tunnin tänään. Mikäs sinun nimesi on?" Kyykistyin tytön tasolle ja katsoin tätä ystävällisesti. "Mä oon Elsa", tyttö sanoi ujosti. "Onks mulla Lettu?" "Ei, ikävä kyllä", vastasin rauhallisella äänellä. "Sinun ratsunasi toimii tänään Hoda." Tytön ilme oli hetken tulkitsematon, kunnes hänen kasvoilleen levisi hymy. "Onks Hoda se musta?" "Kyllä vain", hymähdin. "Sini, Hodan hoitaja, auttaa sinua." Elsa hypähteli talliin iloisesti, ja tämän äiti nyökkäsi minulle kiitokseksi mennessään. Jonkin aikaa odoteltuani myös muut alkeisryhmäläiset saapuivat. Suurimman osan reaktio vähän isompiin heppoihin - olin valinnut tunnille Hodan, Mossen, Karrin ja Missin - oli iloinen, mutta yhtä tyttöä - Ronjaa nimeltään - jännitti mennä Mossella. "Minä voin vaikka auttaa sinua sen kanssa", sanoin hänelle. Ronja nyökkäsi, ja kävelimme yhdessä Mossen pihaton portille. Matkalla varmistin, että kaikilla sujui hyvin; ainoastaan Empulla oli hieman ongelmia Missin pintelöinnin kanssa, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Minä pitelin Lettua ja Remua samalla, kun Ronja talutti eerittäin työmotivoituneelta vaikuttavan Mossen tallin puolelle. Kiinnitimme sen pesuboksiin, ja suoraan sanottuna vittuuntuneen näköisen hevosen hoitaminen saattoi alkaa. Näytin Ronjalle, miten kumisukaa pyörittämällä sai mudan helpommin pois karvasta, ja harjasin Mossen selän päältä pikkutytön ulottumattomista. Vilkaisin aina välillä kelloa, ja kun kello tuli kymmenen yli**, kävimme hakemassa Mossen satulan. Nostin sen ruunan sään päälle, ja liu'utin sitä karvan suuntaan oikeaan kohtaan. Ronja laittoi satulavyön kiinni, ja korjasin sitä keskemmäs. "Pärjäätkö sinä nyt Mossen kanssa hetken?" "Joo", Ronja totesi iloisesti. Kävin kierroksella tallissa, ja avustin myös Karrin ja Missin satulavöiden kanssa. "Hevoset pullistelevat melkein aina, kun vyötä laitetaan kiinni", selitin samalla, kun kiskaisin vyön soljen kiinni. Karri heilautti päätään tyytymättömänä. "Niksi on siinä, että se pitää saada tyhjentämään keuhkonsa." "Ai miten?" "No", hymyilin Vilmaksi kutsutulle tytölle, "sanotaanko vaikka, että porkkanan heiluttaminen turvan edessä ei ole vielä koskaan pettänyt minua." Kun tuli suitsimisen aika, satulahuoneessa alkoi hyörinä. Kaikki etsivät ratsujensa suitsia, kadonnutta hanskaa tai muuta vastaavaa - Vilmalta esimerkiksi oli hävinnyt tamagotchi - ja autoin etsinnöissä parhaani mukaan. "Näin talvisaikaan kuolaimia kannattaa aina lämmittää kädellä, ennen kuin ne laittaa hevosen suuhun", selitin ja näytin esimerkkiä Mossen suitsilla. "Se on hevoselle paljon mukavampi kuin kylmä." Karrilla oli kumikuolain, joten sitä ei tarvinnut lämmittää. Mosse leikki kirahvia, se mokoma oli oppinut, etteivät pikkuiset yltäneet korkeuksiin saakka. Otin ruunan otsatukasta kiinni ja painoin päätä alas sen verran, että Ronja sai sille kuolaimet suuhun. Autoin niskahihnan korvien taa, ja annoin tytön laittaa remmit itse kiinni. "Okei, onko kaikki valmiita?" "Joo on", kuului vastaus tallin käytävällä kaikuen. "Selvä. Ensiksi Missi, sitten Karri, sitten Hoda ja Mosse viimeisenä", kuulutin käytävälle ja kiinnitin riimunnarun Mossen kuolaimeen. Huikkasin Karlan luokseni, ja menin itse johtamaan joukkoja Missiä taluttaen. Toisella puolella kävelevä Emppu vaikutti rohkeammalta kuin muut, ja uskalsi vaihtaa kanssani pari sanaa kävellessämme kentälle. Jonosta kuului useita hihkaisuja, kun ryhmäläiset näkivät tekemäni esteet. Hymyilin heille, ja avasin kentän portin. Vein jakkarat kaikille, sillä alkeisryhmäläiset eivät vielä osanneet mennä selkään ilman. Karla palasi takaisin Missinsä luo, ja minä menin auttamaan Harmaan Epäsalaman kanssa. Laskin jalustinta sen verran, että Ronja sai jalkansa siihen, ja punttasin sitten tytön satulaan. "Tää on korkee", Ronja kuiskasi hiljaisella äänellä. "Tiedätkös, Mosse taitaa olla näistä kaikista varmin, jos ei Hodaa lasketa. Siltä ei ole tiputtu kertaakaan, ja sen ravikaan ei tunnu kamalalta", kerroin samalla, kun mittasin jalustimia sopivan pituisiksi. Kaksi kierrettä näytti olevan minimi. Ronjan ryhmi parantui hieman kertomukseni johdosta, ja jalustimet säädettyäni otin riimunnarun käteeni. Muutkin olivat jo päässeet satulaan, joten kehotin Mossen kaviouralle. Kehotin kaikkia alkukäynneille, ja pian liuta enemmän tai vähemmän innokkaita hevosia suunnisti Mossen taakse. Kehotin kaikkia tekemään pysähdyksiä, jotta he saisivat hevoset komentoonsa. Siirsin Ronjan jalkaa taaksepäin, ja hymyilin hänelle rohkaisevasti. Kun hevoset olivat lämmenneet tarpeeksi, pysäytin Mossen ja kehotin muita tekemään saman. "Selvä, ketkä haluaa ravata?" Kolme kättä nousi ylös, vain Vilma ei halunnut ravata. Eerika kiskoi ruunan perässään keskiympyrälle, jonne Karri ei olisi mennyt mieluusti yksinään. Mossen vuoro oli ensimmäisenä. Ronja tiuksensi otettaan ohjista. "Muistat vain keventää. Ylös alas, ravin tahtiin, eikö vain?" Maiskautin Mossen liikkeelle, ja se nosti ravin pitkän sivun alusta. Ronjalta katosi välillä kevennyksen tahti, mutta tyttö pärjäsi hyvin. Ravasimme estevarastolle saakka, ja hidastin sitten Mossen käyntiin. "Hienoa, hyvä Ronja!" Tyttö rapsutti Mossen säkää tyytyväinen ilme kasvoillaan, ja keskittyi sitten seuraamaan Elsan ja Hodan ravipätkää. Vanhaherra innostui ravista sen verran, että Sini ohjasi sen pääty-ympyrälle saadakseen Hodan käyntiin. Elsa nauroi, keventäminen oli mennyt vähän niin ja näin, mutta selässä oli hänkin pysynyt. Sini puuskutti hieman ja sanoi sitten jotakin Elsalle. Missi nosteli jalkojaan arvokkaasti, ja selässä istuva Emppu vaikutti hieman epätoivoiselta, kunnes tajusi alkaa keventämään. Otimme vielä toisen ravipätkän, ja siirryimme sitten rakentamieni esteiden pariin. Näytimme itse mallia Ronjan ja Mossen kanssa, mitä milläkin pisteellä piti tehdä. Pyykkinarulta piti viedä pyykkipoika ämpäriin, kartioiden välistä piti pujotella ja hevonen saada parkkiin puomeista tehdyn neliön sisään. Kun homma oli selvä, alkeistuntilaiset aloittivat innokkaasti. Karri suhtautui naruun kiinnostuneesi ja imaisi sen suuhunsa, josta Eerika onki sen säikähtänyt ilme kasvoillaan. Tuntilaiset eivät olisi millään halunneet tulla kaartoon. Kehotin heitä ottamaan hyvän ratsastusasennon ja sulkemaan silmänsä hetkeksi. Hoda puhalsi ilmaa sieraimistaan, Missi laski päätään ja Mosse meinasi nukahtaa jalansijoilleen. Tytöt tulivat hyvin alas selästä, ainoastaan Emppu suoritti komean ninjahypyn löytäen itsensä sen jälkeen maasta. Letka lähti takaisin tallille, ja vasta tallille saapunut Papukaija otti Mossen huostaansa. Jatkotunnille jäivät Karri ja Hoda, ja pian kahden tytön taluttamina kentälle saapuivat Lettu ja Latina.*** Pääsimme aloittamaan työskentelyn nopeasti, sillä pääteemana oli harjoitusravi. Latinan ratsastaja venkslasi pitkään eriparisten jalustinhihnojen kanssa, mutta lopulta hänkin pääsi onnellisesti uraa kiertämään. "Mä en saa Lettua ees raviin", Katriksi kutsuttu tyttö inahti naama punaisena. Tytön jalat olivat viimeiset viisi minuuttia viuhtoneet Letun kyljillä kuin enkelin siivet, ja ojensin tytölle muitta mutkitta raipan. Poniin tuli heti eloa. Jatkolaiset hölskyivät satulassa komeasti, ja huomasin joidenkin keventävän, kun he luulivat minun katsovan muualle. "Ottakaa harjasta kiinni ja painakaa kantapäitä alas. Juuri noin, Roosa. Ratsasta Latina takaisin uralle pohkeella, tee vaikka voltti, ettet jää Hodan jalkoihin." Miltei kaikki ratsastivat etukenossa, ja kehotinkin heitä suoristamaan ryhtinsä. Laitoin jatkolaiset ravaamaan vielä kierroksen ajan, jonka jälkeen he saivat siirtyä käyntiin. Jatkoryhmä kiersi kaviouraa pitkin ohjin samalla, kun laitoin puomeja paikoilleen. Keskiympyrälle kaksi, ja kummallekin lyhyelle sivulle yhdet. Tehtävänä oli ratsastaa keskiympyrä niin symmetrisenä kuin mahdollista, ja mennä lyhyillä sivuilla kevyessä istunnassa koko ajan. Kummatkin pitkät sivut olivat käyntiä. "Ja aloitetaan", komensin kentän keskeltä ja maiskutin hituroivalle Letulle. Latinan ympyrä meni vähän niin ja näin - siitä oikeastaan tuli soikio - kun taas Karri kulki kaula kaarella kuin vanha tekijä. Kertasin asettamista Katrin kanssa, ja seurasin Hodan ratsastajan - Neean - ratsastusta silmä kovana. Kun lopulta oli aika lopetella tunti, jatkolaiset läähättivät yhtä paljon kuin heidän hevosensa.**** Kehoitin heitä venyttelemään kunnolla, ja viimeinen tehtävä olikin koskettaa hevosen korvia ja häntää. Jatkolaiset kompuroivat alas hevosen selästä, ja lähtivät sitten tallille päin minä heidän mukanaan, sillä Merja oli tullut tallille ja vetäisi loput tunnit puolestani. Hevosetkin vaihtuivat, seuraavalla tunnilla olivat Sini, Ladi (Merja näköjään arvosti jotakuta suuresti), sekä Missi. "Muistakaa varmistaa, että hevosilla on vettä!" Autoin tyttöjä hevosten kanssa, ja laitoin esimerkiksi Karrille fleeceloimen Helenan ohjeiden mukaisesti. Kehaisin heitä kaikkia vielä, kunnes pujahdin pikkutalliin ja kävin halaamassa Derryä. Jatko kakkonen oli jo kentällä, mutta heitä oli sen verran vähän, että uskalsin mennä Derryn kanssa heidän seuraansa. Olin ostanut derpalle hienot, viininpunaiset suojat vanhojen tilalle, ja vaihdoin satulahuovankin sen sävyyn. Sain toimia mallioppilaana, ja alkukäyntien jälkeen pääsinkin kukoistamaan. "Tee puolipidäte ja nosta laukka E-stä R-ään, istu satulaan", Merjan ääni käski. Derry steppasi paikallaan malttamattomana, kun tein harjoitusravissa pääty-ympyrän ja annoin pitkän sivun alusta laukkapohkeet. Ruuna pyöräytti häntäänsä ja lähti komeaan laukkaan, ja myötäsin sen liikettä joka askeleella. Chambonit olivat melko löysällä, sillä ruuna oli jo oppinut myötäämään niskastaan sopivasti. Merja ynähti minulle hidastaessani käyntiin, ja tulkitsin sen tyytyväisyydeksi. Sini lähti kaahottamaan hirveää vauhtia heti laukka-avut saatuaan, ja väistin Derryn kanssa pois sen tieltä. "Nojaa taaksepäin, älä päästä ohjia käsistäsi", Merja hoki nuorelle tytölle, joka lopulta tippui Sinin aloittaessa pukkisarjan toisella laukkakierroksella. Sini viskoi päätään ja näytti hullulta, mutta Merja meni ottamaan sen kiinni ja käski tytön ponnistaa takaisin satulaan. "Onko mun pakko laukata vielä?" "No, jos opetus ei kelpaa, portti on tuolla." Merja korjasi nutturaansa tiukemmaksi ja pyyhkäisi rapaa vaaleasta tikkitakistaan. Sinillä ratsastava tyttö painoi päänsä ja ratsasti jonon jatkeeksi. Tein kahdeksikkoa kentän keskellä, jotta Derry ei säntäisi vauhtiin muiden mukana. Seuraavaksi oli Ladin ja sen ratsastajan vuoro. Ladi painoi korvat luimuun ja nosti takapäätään, kun sen ratsastaja antoi laukkapohkeet. "Näpäytä raipalla sitä, jos se ei tottele!" Raippa sai Ladin jäykistymään paikoilleen. Merja näytti tietävän, mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja ohjasin Derryn kiireesti kauemmas. "LADI EI, PYSÄHDY!" Piru oli irti, kun Ladi lähti korvat niskaa vasten pukkilaukalla kohti kentän päätyä. Sen ratsastaja oli menettänyt ohjat, ja kun tamma pysähtyi aidan tullessa vastaan, hän putosi kaulan yli selästä ja iskeytyi aitaa vasten. Tyttö jäi vaikertamaan maahan, kun Ladi jatkoi rallitustaan ohjat vaarallisen lähellä maata. "Kaikki SEIS!" Merja käski katsomossa istuvat hoitajatytöt Ladia kiinni ottamaan, kun tämä itse kävi katsomassa tippuneen tytön tilannetta. Hän puhui tytön kanssa hetken hiljaisella äänellä, kunnes nousi ylös ja kääntyi meihin muihin päin. "Minä vien tytön klinikalle päivystykseen. Karla, jatka sinä tuntia." "Odota", huudahdin ja käänsin Derryn kaartoon. "Minä lähden kanssa, tästä ei Derryn kanssa tule mitään." Ja niin me kävelimme tallille, Merja kantaen tyttöä, ja minä Derryä taluttaen. Eivät minun aikanani jatkotunnit nyt ihan noin vauhdikkaita olleet. * omalla alkeiskurssillani vuooosia sitten (ja nytkin, samalla ratsastuskoululla), ensimmäiset kolme-neljä kertaa oli käyntiharjoituksia ja istunnan parantamista, ja vasta ...viidennellä? kerralla saa alkaa ravata, jos tasapaino on tarpeeks hyvä, koska eihän se mitään edistä, jos vekarat vain hölskyy selässä tietämättä mitään kevennyksestä ja kantapäiden alhaalla pitämisestä jne ;D Oon nyt siis tämmönen nössö ja autohittaan sun alkeistunnit samalle linjalle. Jee, älä kurista mua tän johdosta. ** ... samoin kuin hevosen varustamiseen MEILLÄ varataan aina puolisen tuntia ja koska tuntihan alkaa puolelta niin satula kannattaa laittaa kymmenen yli ELI kahtakymmentä minuuttia ennen tunnin alkua, koska suitsien kanssa tapellessa menee alkeisryhmäläisten kanssa aikaa (kokeiltu on) plus kentälle kannattaa lähteä vähän vaille, niin että kaikki saadaan hevosen selkään suunnilleen puolelta. *** heh, nehän rimmaa! (joo anteeks meenpois >>) **** meilläkin jatkotunnit oli (ON) aina välillä rankkoja, kun ei harjoitella paljoa uutta. ^^ kuva vielä mukaan~ imageshack.com/a/img673/3514/o26vm1.png© Nienke
Ei voi taas kun ihmetellä sun jaksamista kirjoittaa pitkiä ja vivahteikkaita tarinoita Hienosti olet kuvaillut alkeistuntilaiset, juuri tuon pienen epävarmuuden isojen hevosten kanssa ja hirveän innon päästä ratsastamaan Tulee ihan omat alkeisajat mieleen. Keksit hauskat tuntitehtävät kurssilaisille ja opetustyylikin on rauhallinen (Toisin kuin Merjalla ). Merjan kuvasit ehkä himpun ilkeän oloisena, omassa päässäni en kuvitellut häntä niinkään ilkeäksi, enemmän vain todella tiukaksi ja tarkaksi. Mutta se sopi hyvin tarinaan, joten nou hätä Jatkotunti saikin melko ikävän lopun, toivottavasti tuntilaisille ei jäänyt traumoja *Mä muistan kun kävin alkeiskurssilla, me ravattiin jo heti ekalla kerralla kun selkään päästiin meillä edettiin aika nopeesti. Mutta tää tapa kuulostaa oikein hyvältä **Puoli tuntia on hyvä aika, kerkeää rauhassa harjailla ja avustaa kakaroita
Hienoa työtä + ihana kuva! Tästä tarinasta rasahtaa täydet 10 pistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:36:01 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (20.1.2015)Ai miten niin me ei mitään osata? Selasin ikivanhan Heppahullun kuluneita sivuja. "35...36...37... tossa, 38!" Osoitin Papukaijalle lehdessä näkyvää kuvaa sormellani. "Derryn isä!" Lehdessä oli artikkeli Rascal - nimisestä lämppäriorista, joka oli kai voittanut ison summan rahaa. "Aika luihun näkönen." "Mut hyvä juoksemaan raveissa", huomautin ja vilkaisin kuvaa uudelleen. "Vaikka eihän toi nyt kauheen kaunis oo." "Tiedäksä mitään Derryn äidistä?" "Vaan nimen, Helena tosin sano et se on ollu perustammalaatua." "Okei." Nousin ylös sohvalta ja marssin pikkutalliin. "Kato derppa, tässä on sun iskä." Derry tuijotti lehteä hölmistyneenä ja yritti napata siitä sitten hampailaan kiinni. "Ei poika, ei sitä saa syödä." Hetken odoteltuani luovutin ja kävin hakemassa riimunnarun. Derry klompsutteli tottuneesti pesukarsinalle. Harja siveli Derryn pehmeää karvaa, ja ruuna puhisi rauhallisena paikoillaan. Ojensin sille salmiakkinamin. Ruuna söi sitä nautinnolla, ja hain Derryn satulan sekä suitset varustehuoneelta. Huopa oli pysynyt puhtaana, ja harjasin siitä nukkaa pois. Heilautin satulan hevosen selkään, laitoin huovan paremmin ja kiskoin vyön kiinni löyhästi. Derry sai palkkioksi taputuksen lavalle. Otin suitset käteeni ja heitin ohjat ruunan kaulalle. Kuolaimet olivat jo lämpimät, joten lykkäsin ne Derryn suuhun ja pujotin niskahihnan paikoilleen, ennen kuin hepo ehtisi tajuta tilanteensa. Se alkoi heiluttaa päätään, ja sormeni jäivät poskihihnan väliin Derryn heiluessa. Inahdin kivusta, kiskaisin sormeni vapaaksi ja laitoin loput hihnat kiinni. "Nonni pojuseni, estetreeni alkakoon." Jalustinhihnat alas, satulavyön kiristys ja satulaan. Derry oli jo lähdössä ennen kuin ehdin ylös asti, ja roikuin sen kaulalla inkkarimeiningillä lämppärin kyntäessä uraa pitkin. Älähdin sille, ja sain ruunan pysähtymään. Kun olin itse turvallisesti satulassa, Derry lähti melkein rauhallisesti eteenpäin. Lämmittelin sitä huolellisesti kylmän lämpötilan takia, ja hevosta tarpeeksi taivuteltuani pyysin sitä raviin. Se nousi nätisti, Derry oli kehittynyt paljon kaahottamisensa kanssa. Hiekkaa ropisi aitoja vasten, ja kevensin rytmikkäästi ravin tahtiin. Huomasin Saippuan ja uusimman hoitajan, Saaran, saapuvan kentän laidalle. "Viittisittekste koota meille pari estettä?" "Miten vaan, minkä korkusia?" "Joku viiskyt-kuuskyt senttiä." Saippua riensi estevarastolle, ja tein isoa keskiympyrää ravissa odotellessani. Saippua kantoi kentälle myös kavaletin, ja kiitin häntä vuolaasti. Ravasin vielä yhden kerran kentän ympäri, nostin voltilla laukan ja ohjasin Derryn kohti ensimmäistä estettä. Korvat tötterössä se lähestyi sitä pitkällä ja vauhdikkaalla laukalla. Tein pidätteen ja sain lyhennettyä sen laukkaa. Yksi, kaksi, kolme, hyppy. Derry hyppäsi esteen ilmavaralla ja heitti vielä pukin sen jälkeen. Polle takaisin kuulolle, ei-niin hallittu käännös ja spurtti. Hienovarainen muistutus derpalle, että mokoma saisi hidastaakin. Yksi ja puoli askelta, sekava hyppy ja raville rikkominen. Pari valittua sanaa, uusi laukannosto ja kavaletti, jonka yli päästään jopa kunniallisesti. Hidastin Derryn raviin, tein kahdeksikon ja yritin uudelleen. Nyt se onnistui paljon paremmin. Toisin sanoen meidän olisi pakko vetää rataa läpi kisoissa ennen suoritusta. Vaan kukapa meitä estäisi. // tää tarina hävettää mua kulutin tähän aikaa ehkä enemmän kun siihen kisakuvaan (joka muuten oli hirveä piirtää tbh) ja silti siitä tuli näin kakka imageshack.com/a/img912/6691/8eDvVR.jpg(ja kuvaan olen muuten yllättävän tyytyväinen ) niin ja siitä koulutuuppauksesta nyt ei sitten mitään tullut että juu. © Nienke
Tiivis ja hyvin kerrottu ratsastustarina, Derryhän alkaa olla jo aika hyvä Kuva aivan ihana, ilmeisesti siinä on Karri Derryn kanssa? Tykkään <3
//Ihan turhaan häpeilet, siististi kirjoitettu tarina kelpaa mulle aina, oli pituus mitä hyvänsä. Ja eipä tuossa mitään, kunhan jossain vaiheessa sitten muistat vähän kouluakin pyöritellä
Saat tästä tarinasta ja kuvasta 7 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:39:11 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (22.1.2015)Jumping like you were good at it imageshack.com/a/img911/4685/fVkz8g.jpgTarkistin ratsastuskassini vielä kertaalleen. Valkoiset suojat oli juu, satulahuopa myös, uusi otsapanta, lainaamani ratsastussaappaat, kypärä, hanskat, raippa, ja tietenkin kisatakki pukupussissa. "Kaikki mukana", hihkaisin Helenalle ja taapersin hänen luokseen kaksinkerroin painuneena tavarapaljoudesta. Helena nosteli kamat takakonttiin, ja kipaisin mukaan vielä santsipussillisen salmiakkinameja. Jalassani minulla oli softshellhousut, sillä en halunnut liata valkoisia housujani. Kävelin pikkutalliin, jossa kiinnilaitettu Derry kolisteli karsinan ovea malttamattomana loimi päällään. Irroitin sen tallisolmun, avasin oven ja talutin ruunan trailerille, jossa Helena avusti minua laittamalla takapuomin kiinni hevosen jäljestä. Taputin Derryn lapaa, laitoin sen kiinni ja jätin sen syömään heinää. Auto plus traikku - järjestelmä hurahti käyntiin, ja Helena kytki navigaattorin päälle. "Aja kaksisataa metriä ja käänny oikealle." Käänsin mukaan ottamani pokkarin sivua ja aloin lukea tekstiä vasemmalta oikealle. Kyseessä oli perus "kaikki on ihanaa ja osaan ratsastaa niin MAHTAVASTI hevosenikin on maailman paras" - teini-ihkutuskirja, mutta luin sitä huonolla huumorilla ja epätoivolla valmistautuneena. Aivan kuten arvelinkin, kirjassa seikkaili kuvankaunis 12-vuotias tyttö joka oli ratsastanut alle vuoden, omisti GP-kisahevosen ja ratsasti paremmin kuin olympiajoukkueen jäsenet yhteensä. Kävi sääliksi. Kisapaikalla oli hirveä hälinä, kun Helena viimein parkkeerasi tallin pihaan ja vetäisi käsijarrun päälle. Astuin ulos autosta, vilkuilin ympärilleni ja äkkäsin tallille päin ohjastavan kyltin. Derry pakitti trailerista ulos vauhdilla, korvat hörössä ja silmänvalkuaiset vilkkuen, mutta ruunan tuntien se oli melko laimea reaktio viimeisimpään verraten. Derry asteli perässäni talliin, jossa laitoin sen käytävälle molemmin puolin kiinni. Helena toi tavarani, ja aloin loimen riisuttuani sukia ruunaa edustuskuntoon. Asetin kiillotetun satulan puhtaanvalkoisen huovan päälle ja kiinnitin sen. Vyö solahti kiinni, vetäisin kauhukahvan satulan alta painamasta ja asetin ohjat Derryn kaulalle. Timanteilla koristeltu veeotsapanta sopi sille, vaiken yleensä kimalluksesta välittänytkään. Otsis oli sattunut silmään samalla reissulla, kun olin etsimässä itselleni uutta raippaa - edellinen tuhoutui erään nimeltämainitsemattoman hevosen ansiosta kokonaan - ja löysin otsapannan alennuskorista. Mukaan tarttuivat myös valkoiset jännesuojat, joita nyt ähelsin ruunan lattiaa paukuttaviin jalkoihin suitsimisen jälkeen viidettä kertaa. Derry oli aika mestari avaamaan tarrakiinnityksiä hampaillaan. Meille tuli hieman kiire verryttelyihin, vetäisin kisatakin päälleni ja tarkistin lettini olevan edelleen siisti. Maneesiin astuessamme Derry vilkuili ympärilleen ihmeissään. Helpotuin nähdessäni, ettei maneesin peili kiinnostanut sitä ollenkaan siedätyshoitomme ansiosta. Vedin jalustimet alas, kiristin vyötä ja ponnistin ratsaille. Ruunan sykeröt olivat pysyneet siisteinä, ja kerran otsatukan lettiä korjattuani sekin oli kondiksessa. Häntään tekemäni letintapaisen annoin olla, sillä Derry ei ollut sabotoinut sitä ollenkaan. Herranjestas, mehän näytimme ihan varteenotettavalta ratsukolta, hämmästelin tarkastellessani peilikuvaamme alkukäyntien aikana. Eikä ihme, Derrykin kulki rennosti peräänannossa eikä pottuillut muille hevosille samalla lämmittelyareenalla. Nostin ravin puolipidätteen jälkeen ja tein monta volttia hevosten kulkiessa ohi. Hyppäsin myös verkkaesteen kumpaankin suuntaan laukassa monta kertaa, ja annoin ruunan päästellä ylimääräisiä höyryjä ennen radan alkamista. "Seuraavana lähtövuorossa: Kati - Cosmo, valmistautumaan Nienke Välinen ja Must Be Dreaming." Kuulutus särähti kaijuttimista, ja joku hevonen säikähti sitä peruuttaen taaksepäin. Jännitin niin paljon, että minua oksetti. Meitä edeltävä ratsukko teki siistin radan, ja katseeni seurasi sen suorittamista este esteen perään. Kuulutus kertoi ratsukon pisteet, ja hetken tauon jälkeen ilmoitti: "Seuraavana lähtövuorossa Nienke Välinen - Must Be Dreaming, radalle, olkaa hyvä." Kehotin Derryn liikkeelle, ja kiersin esteiden alkuun ravaten. Kello kilahti. Derry nosti laukan ensi yrittämällä, ja lähestyimme ensimmäistä estettä. Johtava ohjasote, eteenajo, hyppy. Ruuna kaarsi lievästi vasemmalle seuraavaa estettä kohti. Seuraavat kaksi estettä olivat sarjana, ja istuin alas satulaan lyhentääkseni Derryn laukka-askelia. Se sujui hyvin, ruunan takakavio kolahti puomiin B-osalla mutta puomi ei pudonnut. Seuraavalle esteelle oli pidempi tie, ja Derry kiihdytti vauhtiaan. Se ponnisti korkealta esteen yli, ja tarrasin kauhukahvasta pysyäkseni perässä. Toisiksi viimeisen esteen ylitettyämme kannustin hevosta eteen. Derry vastasi apuihin innokkaasti, ja kaviot rummuttivat maneesin pohjaa sen lähestyessä okseria korvat hörössä. Se lensi esteen yli sulavasti, ja kasvoni sulivat hymyyn tajuttuani sen. Yleisö osoitti suosiotaan, ja taputin Derryä kiitokseksi. Sen kaula oli aivan hiessä. Hidastin käyntiin, ratsastin pois radalta ja annoin ruunalle salmiakkinamin kiitokseksi. Papukaija riensi pitelemään ruunaa paikoillaan, kun tulin alas selästä ja löysäsin satulavyötä loppukäyntien jälkeen. "Se meni tosi hyvin! Derrykin hyppi ihan asiallisesti eikä niinku se tavallisesti tekee", tyttö hihkaisi tuloksien rätistessä kaijuttimista. Halasin Derryn kaulaa, kehuin sitä ja vilkaisin seuraavan ratsukon hyppäämistä hetken. "Sä olet paras", kuiskasin hevosen korvaan ja annoin sille pusun turvalle. //tää on tavallaan "part ykkönen", toinen osa tulee sitten kun saadaan tulokset. Silti erillinen tarina, seuraava osa käsittelee lähinnä sitten sitä tulosten vatvomista sun muuta hauskaa. © Nienke
Oi mikä kisafiilis Jännittää, mitähän tulokset sanookaan! Hyvin olet kuvannut kisapäivän touhuja, kaikki puunaamiset ja hermostuneisuuden. Derry käyttäytyi tosiaan ihmeen hyvin, ja esteetkin sujui moitteetta. Kyllä siinä on tapahtunut kehitystä, kun vertaa siihen ratsunraakileeseen, jollainen se tullessaan oli
Ja aivan erityisen makee kuva! Voi olla et haluun lisätä ton Derryn sivuille Saat 8 hoitopistettä!
-Helena
ps. nyt kun taisit ylittää sen 80 hoitopisteen rajan, piirtelen teistä jossain vaiheessa kunnollisen kuvan Mutta ei kannata ihan heti odotella, piirrän sitten kun kiireet hellittää
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:41:54 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (3.2.2015)imageshack.com/a/img540/7602/NSSlxz.jpg"Ja Elsa ottaa ravia! Muista kevennys, älä anna Letun mennä liian kovaa!" Saippua vilkaisi minua juostessaan hoitoponinsa vierellä kolmatta kierrosta peräjälkeen. Virnistin hänelle vahingoniloisesti kentän keskeltä. Elsalla sen sijaan näytti olevan hauskaa, tyttö kikatti ponin selässä, kun ratsukko ravasi puomeille. Heidän jäljessään tuli Sinin taluttama Hoda, joka toimi tällä kertaa Empun ratsuna. Mosse puolestaan taapersi korvat vinossa sinnikkäästi käyntiä eteenpäin välittämättä avuista. Pitkän sivun puolessavälissä Karla kyllästyi ponin venkoiluun ja täräytti sitä riimunnarulla persuksille, ja nousihan sieltä se ravi sitten ihan kiitettävää tahtia. "Okei, otetaan suunnanvaihto." Ratsukot kääntyivät uralla 180 astetta ympäri, ja annoin heidän mennä käyntiä ja ravia jonkin aikaa, ennen kuin kehotin heitä pysähtymään osastoon ja ottamaan yksi kerrallaan laukkaa. Missi ja Ronja olivat vuorossa ensimmäisinä kera punaisena puuskuttavan Papukaijan, ja tamma nostikin laukan komeasti häntäänsä pyöräyttäen. Olin saanut suostuteltua hoitajatytöt taluttamaan tunnilla dominokeksipaketin ja muutaman imartelevan virkkeen avulla. "Ja sitten Meena ja Hoda, laukka!" Tunneilla vasta aloittanut, punatukkainen pikkutyttö pasautti Hodaa pohkeillaan saaden sen siirtymään laukkaan. Hevonen laukkasi nätisti, ja Meena kehui sitä laukkapätkän jälkeen vuolaasti. Emppu, Elsa ja Vilma laukkasivat vielä vuorollaan, jonka jälkeen otimme loppuraveja. Käyntien aikana asettelin tötsiä valmiiksi Derrylle ja minulle. //jatkuu! Word poisti loput tarinasta, joten joudun kirjoittamaan ne uudelleen... julkaisin tämän nyt kuitenkin, etten unohda :') oon siinä nimittäin aika taitava. © Nienke
Ihanaa kun jaksat pitää alkaistunteja Näitä on niin hauska aina lukea! Mutta mutta, vastailen sitten pidemmin kun saat tarinan päätökseen
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:44:35 GMT
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:46:27 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (13.2.2015)kisatarina part kaksi Puristin limsapulloa kädessäni, kun luokan tulokset alkoivat rätistä kuuluville. "Ensimmäiseksi tulee Naxu - Gotham's Grapefruit, onnea." Taputin muiden mukana, kun sijoittuneet lähtivät kunniakierrokselle. Voittajat näyttivät onnellisilta, kun he laukkasivat ruusukkeiden nauhat liehuen ympäri areenaa. "Kahdeksantena Titta - Jimmy's Jewell, yhdeksäntenä Nienke - Must Be Dreaming." Yhdeksäntenä. Papukaija vilkaisi minuun päin ja hymyili tyytyväisenä. Yhdeksäs sija ratsunraakileella, ei paha. Seuraavaksi löysin tieni Derryn luo tilapäiskarsinalle. Syöttelin sille porkkananpalasia ja kehuin ruunaa vuolaasti. Olin jo avannut letit ja nutturat, ja nyt Derryn säälittävän lyhyt harja oli komeilla vogue-kiharoilla. Tallissa oli kova hälinä, mutta Derry ei ollut siitä moksiskaan, hevonen näytti rentoutuneen väsähtäneeltä ajomatkan ja itse kilpailun jälkeen. Kerratessani rataa läpi tajusin kuulleeni kaksi kolahdusta puomien putoamisen merkiksi, vaikka aika olikin ollut hyvä. Eipä se mitään, kunhan valmentautuminen lähtisi kunnolla käyntiin saattaisi meillä olla mahdollisia sille kirkkaimmallekin mitallille. //yhyy olempas mä säälittävä kirjoittamaan tarinoita nykyään D: © Nienke
//tähän tarinaan oli näköjään unohtunut vastata. Laitan muutaman hoitopisteen
-Helena (9.3.2015)
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:47:39 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (14.2.2015)Hyvää ystävänpäivää :3 s79.photobucket.com/user/Nienkes/media/ystavaa_zpsb5dad57f.jpg.html// meidän ystävänpäivä sujui näin ihanissa merkeissä kuva kääntynyt väärin päin, tiedä häntä miksi. © Nienke
Oi, ihana kuva! <3 Lisäilen albumiin! Vastaan tässä myös tuohon alempaan kisatarinaan: Sehän meni hyvin vaikka ei sijoituksia tullutkaan, Derrykin alkaa olla jo melkoinen ratsu! Kokemusta, kokemusta..
Saat yhteensä 6 hoitopistettä!
-Helena
ps. yritän piirrellä sitä 80HP palkintokuvaa ehkä muutaman viikon sisään
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:48:56 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (22.2.2015)Tho tallininjat "Anna mun kattoa sitä paperia vielä, jooko..." "Tehkää tilaa!" "Kato Saippua, tuolta se tulee!" Heräsin kerhohuoneen sohvalta supatuksen keskeltä. Valot olivat kiinni, ja ah-niin tahdikas mölähdykseni "Mitä hemmettiä siellä tapahtuu" - hyssyteltiin nopeasti hiljaiseksi. "Oonko mä oikeasti nukkunut yön täällä sohvall-?" "Helena on tulossa tallille", Papukaija ilmoitti virnistäen. "Aha, big deal?" Kysyin samalla, kun nousin istuma-asentoon ja laskin jalkani maahan. "Me säikäytetään se", jatkoi vasta kaartiin liittynyt Alma, joka kurkki parhaillaan verhon luona ikkunasta pihan tapahtumia. "Mä oon mukana!" hihkaisin tajutessani suunnitelman. Ja jälleen kerran sain kauniin pyynnön tukkia turpani ja kuunnella tarkasti, kun Saippua alkoi selostaa suunnitelmaa. Ja yllätys-yllätys, minä sain toimia harhauttajana koska kuulema pokkani piti parhaiten. Puin takin päälleni, astelin takakautta ulos ja hipsin huomattavan jäistä metsänreunaa pitkin parkkikselle. Paukautin matkalla autonovea tarkoituksella, suoristin selkäni ja kiskaisin perus arki-ilmeeni kasvoille. "Huomenta Helena!" "Huomenta", kuului uninen vastaus auton takaa. Sovitin askeleeni tallinomistajan tahtiin ja kävelin hänen perässään. Valot syttyivät vain toiseen tallinpäätyyn - pihatonpuoleiseen -, ja saimme aloitella aamutallia pimeässä haparoiden. Huomasin tallinoven olevan auki, niin että riimunnaru esti pihattolaisia tulemasta sisälle. Helena oli selin minuun ja lappoi heinää ulos, hänen ohitsensa saattaisi siis olla vaikeaa päästä. Kolautin talikkoa seinään ja sain heti Missiltä vastaukseksi kiukkuisen inahduksen. Mielessäni kiitin hevosta ylenpalttisesti, kun Helena kääntyi katsomaan minuun päin ja käveli muutaman askeleen päähän Missin karsinasta. Samalla tytöt luikkivat hänen selkänsä takana traktorinsiltaa ylös tallin vintille tavaroineen kaikkineen. Helena kohautti olkiaan ja palasi jakamaan heiniä pihattoon, ja minä potkaisin toimistolle mennessäni rehuhuoneen ovea auki niin, että sieltä pääsisi pois narisuttamatta ovea. Sammutin osan valoista mennessäni ulos, ja edelleen tokkurainen Helena tuskin huomasi sitä. Astelin ulkokautta pihaton portille. Saippua ja Papukaija kuuluivat tulevan rehuhuoneen tikkaita alas, ja kutsuin Letun luokseni peittääkseni tikkaiden narinan mudasta kuuluvalla maiskahtelulla. Temppu toimi hyvin, Helena ei edelleenkään huomannut mitään... Mukaan suostuttelemamme Saara kirkaisi kovalla äänellä Helenan takana ja nosti sitten taskulamppua sokaistakseen ympäri kääntyneen Helenan hetkellisesti. "Hui juma-" Kun kuulin metallisen kolahduksen, tulin portista sisälle ja menin auttamaan kottareihin kaatuneen Helenan ylös. Muut tytöt käkättivät äänekkäästi pinkoessaan ulos taskulamppuineen kaikkineen. Helena katsoi heidän peräänsä hetken aikaa täysin hiljaa ja purskahti sitten niin kovaan nauruun, että meinasi kaatua uudelleen. "Ilkityö onnistui", hihkaisin ylisillä piilotteleville hoitajatytöille ja virnistin itsekin leveästi. //työskentelen ihan oikean tarinan kanssa, mutta laitoin nyt tämmösen koska ei muutakaan tekemistä ollut ja nukkuahan ei tarvi © Nienke
Ei hitto :'D Harvoin nauran tarinoille ääneen, mutta tälle ei voinut olla nauramatta! Poloinen tallinpitäjä ei saa tehdä rauhassa töitä, kun tommonen kanalauma on säikäyttelemässä Kunnon ninjailut käynnissä. Ja taisi olla rankka ilta, kun nukuit kerhohuoneessa..
Laittelen tästä semmoset 5 pistettä, vaikka nyt ei varsinaisesti hoito olekaan. Mutta ei sen aina tarvitse olla, luen kyllä erittäin mielelläni tämmösiä kevennyksiä
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:51:10 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (23.2.2015)Kamikazeratsukko Katselin ympärilleni hevostarvikekaupassa. Oli uutuuttaan kiilteleviä satuloita, suitsia ja yliteknisen näköisiä kypäriä, hevosen kokoisia ja -näköisiä malleja yllään kauden uutuusvarusteita ja päättömiä muovinukkeja seisomassa niiden vierellä Kingslandin vaatteissa. Normaalisti olisin juossut kirkuen ovesta ulos pää kiillotusaineiden hajusta kipeänä, mutta nyt odottelin kiltisti tiskin edessä kunnes myyjä käveli luokseni. "Miten voin auttaa?" Huokaisin syvään ja hymyilin ystävällisesti. "Mä haluaisin kattoa Micklemeitä niistä poistuvista malleista, jos niitä vielä on." "On toki, seuraa minua." Seurasin myyjää varusteosaston perukoille ja pääsin pian malliston eteen. Kylttien mukaan ne olivat viidenkymmenen - seitsemänkymmenen prosentin alennuksessa, joten olihan niitä nyt ihan pakko mennä edes katsomaan. Olin edellisenä päivänä mittaillut Derryn päätä sieltä sun täältä, ja osasin nyt valikoida sopivaa kokoluokkaa olevat suitset. Valitsin new tania väriltään muistuttavat ja messinkisillä metalliosilla varustetun version, ja totta kai väriin sopivan otsapannan. Sitä koristivat messinginväriset pienoishevosenkengät, ja reunat oli tikattu niiteillä. Lisäksi ostin halterriimun, johon kerta kaikkiaan rakastuin sen nähdessäni. Derry oli tuhonnut vastoittain paremman maastakäsittelyriimunsa, joten sille tulisi käyttöä. Kassalla sain hengittää syvään ja katsoa loppusummaa kahdesti, ennen kuin uskoin sitä todeksi. Olinko minä oikeasti ikinä ostanut yhtään mitään alle satasella? Muistelin kertoja samalla kun tungin luottokorttini laitteeseen ja näpyttelin tunnusluvun. "On tää kyllä aika kallista touhua, uusia varusteita pitää ostaa melkein joka kuukausi eikä nekään mitään halpoja ole", virkoin saadessani muovikassiin pakatut ostokseni myyjältä. "Niinpä", hän naurahti ja toivotti minulle hyvät päivänjatkot, kun talsin ulos räntäsateeseen. Talli oli hiljainen, kun suljin oven perässäni ja tulin sisälle. Sinin karsinassa istuksinut Alma nousi ylös ja pudisteli housujaan, kun hän huomasi minut. "Mitä sä meinasit tehä tänään?" "Otan Derryn kentälle ja hyppään sillä ilman varusteita", vastasin pokerinaamalla. Alma vilkaisi minua ihmeissään. "Eikun ihan oikeesti." "Testaan näitä", totesin ja otin suitset kassista. Kaupan myyjä osasi laittaa LG Bridlet oikealle painetasolle suitsiin kiinni, ja tarkistin ne vielä kerran. "Mut siis muuten meen ilman varusteita." "Mä voin tulla auttamaan", Alma ilmoitti ja laski pinkin harjan kädestään. Kävin viemässä halterriimun kaapilleni ja palasin sitten pikkutalliin, jossa Derry hörisi minut huomatessaan. Alma oli mennyt jo kentälle esteitä rakentamaan, joten sain lässyttää hevoselleni rauhassa. Derry oli yllättävän puhdas, joten sen harjaamisessa ei kauaa nokka tuhissut. Irtokarvaa tosin pöllysi senkin edestä, nähtävästi näille julman pohjoisen asukeille ei tarvinnut kuin aurinkoa näyttää niin jo alkoi karvaa tippua. Uudet suitset olivat jäykät, ja taivuttelin niitä ennen hevoselle laittoa jotta nahka muuttuisi hieman pehmeämmäksi. Remmien kanssa saimme viettää pitkän tovin, suitset menivät joka kerta oudosti puneille kun Derry heilautti päätään. "Perhana", murisin samalla kun yritin taistella poskihihnaa kiinni päätään heiluttavan hevosen vieressä. Ruuna suostui pitämään päätään hetken aloillaan, jonka aikana sujautin viimeisenkin hihnan paikoilleen ja kiristin sen sopivaksi. Taputin hevosta kaulalle, irroitin sen käytävältä ja lähdimme kohti kenttää. Pyyntöjeni mukaan Alma oli rajannut pienen alueen puomeilla, tehnyt muutaman esteen ja raahasi parhaillaan vanerilevyä sillan virkaa hoitamaan. Talutin Derryn kaartoon ja ponnistin sen selkään lavan kautta. Hevonen vilkuili ihmeissään Alman työn jälkeä, ja käänteli päätään puolelta toiselle korvat hörössä. Hakeuduin parempaan istuntaan ja nojasin taaksepäin. Kumpainenkin uusi ostokseni toimi hienosti, Derry tuntui paljon pehmeämmältä jo alkuun kuin aikaisemmin. Itse olin fiksuna laittanut jalkaani nokian punaiset peruskumisaappaat, samanlaiset kuin Almalla nyt oli jalassaan. "Team kumpparit", virnistin Almalle kävellessäni ohi. "Njaa, mä oon mielummin se Marion punavalkonen sieni", tyttö virkkoi. Kaikki oli hänen mukaansa nyt valmista, ja otin ohjia paremmin käteeni. Aloitin neliöstä, pyrin saamaan Derryn neljän puomin sisälle pelkkiä pohjeapuja käyttämällä. Ruuna epäröi puomin yli astumista, mutta suostui karsinaksi sanottuun neliöön hetken suostuttelemisella. Annoin ruunan nuuskia ja kokeilla puomeja hampaillaan, ennen kuin kokeilimme peruuttaa karsinaan. Maiskautin Derrylle, painoin kantapäitä taaemmas ja sain hevosen ottamaan haparoivan askeleen taakse. Toinen sellainen, kolmas, neljäs ja ruuna oli siististi parkissa. Kun peruuttaminen sujui, päätin siirtyä harjoittelemaan sillalle. Annoin taas ruunan tutkia levyä rauhassa, ennen kuin kehotin sitä eteenpäin. Harjoitus sujui hyvin, Derry asteli hetken pohtimisen jälkeen sillalle kuin vanha tekijä. Toistimme harjoituksen, ja se sujui yhtä hyvin toisella kerralla. "Toihan on ku villistä lännestä karannu", Alma totesi katsellessaan Derryn varmaa askellusta vanerille ja pois. Nyökkäsin hänelle. Kun olimme saaneet leikkiä länkkäriratsukkoa aikamme, siirryimme esteiden pariin. Nostin ravin, tein pari volttia ja sidoin ohjat kaulalle välittämättä Alman dafuq - ilmeestä sen suhteen. Derry nosti automaattisesti laukan estettä lähestyessään, ja nostin kädet sivuilleni. Hevonen ponnisti esteelle, nojasin eteenpäin ja tuuli tuiversi hiuksissani. Hetki tuntui pysähtyneeltä, kun ruuna laskeutui hypystä pehmeästi kuin kissa ja jatkoi seuraavalle. Tuntui siltä, kuin olisimme yhtä, kun Derry keräsi jalkansa ja tuli seuraavankin esteen yli pudottamatta. Purskahdin nauruun. Alma käveli luokseni ja näytti pätkän ottamaansa videota. Leiskuvaharjainen ratsu ei näyttänyt Derryltä ollenkaan, mutta oman säheltävän olemukseni tunnistin helposti. "Ei oo huono ratsu tääkään enää", totesin halatessani hevosen kaulaa. Päätin lähteä loppukäynneille maastoon, ja Alwa sanoi tulevansa mukaan Sinin kanssa. Jonkin aikaa tallipihalla odoteltuani pinkkiin vuorattu kimopolle ja sen ratsastaja saapuivat ulos, ja Alma pääsi ponnistamaan tammansa selkään. Derry ei sanonut juuta eikä jaata Sinin läsnäolosta, leidin piti inistä alkumatkalla jonkin verran mutta se lopetti metsätielle päästyämme. Kumpikin hevonen kulki pitkin ohjin, ja ainoa ääni metsän siimeksessä oli kavioiden kumea kopina melkein sulaa maata vasten. Olin viimeksi käynyt täällä kun pakkasia oli mittarissa lähemmäs kaksikymmentä, ja nyt pienten purojen yli astelu ja sammaleen tuoksu tuntuivat erilaiselta kuin ennen. Minä viihdyin täällä hyvin, paikassa jonne katseet eivät yltäneet. Paikassa, joka ei ajan hammasta pelännyt. Tallipihassa oli hälinää, kun tulimme takaisin pieneltä lenkiltämme. Kun olin vienyt Derryn tarhaan ja hoitanut sen varusteet, sain kuulla, että Latina oli palannut tallille satula tyhjänä. Papukaijan kännykkään oltiin soiteltu hyvä tovi, kunnes minä huomasin jotain metsän reunassa. "Papukaija! Mitä sulle kävi?" Tyttö nilkutti tallille päin irvistellen kypärä vinossa. Helena riensi tätä vastaan ja auttoi linkkaamaan toimistolle. "Latina vissiin säikähti tuolla pellonlaidassa jotain ja lähti rallittamaan tänne päin, ja siinä rytäkässä mä sitten lensin selästä", tyttö selitti kun oli saanut jalkansa ylös ja kylmäpussin siihen päälle. "Hyvä ettei pahemmin käynyt", Helena huokaisi helpottuneena. Latinakin oli saatu kiskottua irti kauralaarilta ja kaikki oli taas ennallaan. "No mut mä lähen nyt", huikkasin muille ja kävin jättämässä pari salmiakkinamia Derryn ruokakulhoon. //kuva! s79.photobucket.com/user/Nienkes/media/suitset_zps56f93321.png.html(Alma onnistui tossa kuvassa paremmin ku minä olenko nolo, kyllä) © Nienke
Ihanan tunnelmallinen tarina! Tykkään edelleen hirveästi sun kuvailevasta kirjoitustyylistä Oi, Derry sai uusia varusteita! Kyllä tallinpitäjän sydäntä lämmittää kun hoitajat ostelee uusia suitsia vanhojen rupusten tilalle Hevosten vermeet kun ei ole aina ihan siitä halvimmasta päästä. Hauska idea mennä ilman satulaa, ja erilaisten tehtävien teko antaa mukavasti pähkäiltävää Derryllekin Kylläpä täällä nyt tapahtuu, Latinakin oli vielä irroitellut! Onneksi pahimmat liukkaat on jo menneet, muuten olisi voinut tulla huonoa jälkeä yksinään liukkailla teillä ryntäilevästä hevosesta!
Hieno tarina ja varsin ihana kuva, saat 8 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:52:22 GMT
|
|
|
Post by Helena on Mar 9, 2015 16:54:08 GMT
Siirretty vanhasta hoitokirjasta (28.2.2015)Oppia ikä kaikki Kello löi kolme, ja koululaiset alkoivat purkautua koulun ovista ulos. Hymyilin ystävällisesti äkätessäni Alman ja hänen vierellään kävelevän uuden hoitajatytön, Mintun. Autoni ovet olivat sulaneet lumien kanssa samaa tahtia ja olin saanut nautiskella kyydistä koulun pihalle kärtsäävän lämmityksen parissa. "Moi tytöt", hihkaisin heidän kävellessään luokseni. Alma näytti hieman väsähtäneeltä, ja Minttu läväytti laukkunsa saanaakaan sanomatta takakonttiin. "Se oli hirveetä", Alma ulahti istuessaan takapenkille Mintun viereen. "Mä en muistanu mikä tulee subjektin jälkeen." "Predikaatti ja objekti", totesin autoa käynnistellessäni. "Niin luitkos sä siihen äikänkokeeseen millään lailla?" "Kyllä mä luin, mutta Sini yritti syödä sitä ja mun oli pakko lopettaa." Purskahdimme kaikki nauruun, ja auto raikui vielä päätiellä Mintun ja Alman nahistellessa koearvosanoista. "Okei kakrut, ollaan perillä", ilmoitin paiskatessani auton oven kiinni. Minttu ja Alma nousivat pois ja minua kiitettyään lähtivät hoitajienhuoneelle. Minä suuntasin pikkutalliin, jossa ah-niin ihana pikku hepoiseni odotteli minua purua naamassa. Tänään tarkoituksena olisi opetella koululiikkeitä, taivutuksia, kokoamista ja väistöjä. Derry nuuhki ilmaa huuli rullalla. Nauroin sille, shampooni - jolla pyrin pitämään värin päässäni - taisi haista sen mielestä omituiselta. Ladi oli ilmeisesti ulkona, sillä sain hoitaa Derryn käytävällä ilman kritiikkiä karsinan toiselta puolen. Geelisatulahuopa pääsi käyttöön, sillä romaani oli likaisena viimeisimmän maastokäynnin jäljiltä, kun Derry oli kuskannut minua ojista allikkoihin. Micklemit näyttivät kauniilta Derryn päässä, kun kävelin sen kanssa kentälle, jonka pohja oli - onneksi - sulanut yön aikana. Derry epäröi hetken astumista hiekalle, mutta tuli suostuttelemanani. Ratsautuminen tapahtui taas yhtä vauhdikkaasti kuin aina ennenkin, ruuna reipas oli jo kaviouralla kun minä vielä roikuin toisella puolella hevosta. Ja ärräpäitä lenteli samaan tahtiin, kun kampesin itseni kunnialliseen ratsastusasentoon ja polle päätti että äksöniä oli ihan liian vähän. "Homma hanskassa", huikkasin, kun huomasin Karlan tulleen aidanvierelle katselemaan meininkiämme. "...ja hanskat hukassa", hän tuumi kun sain kääntää Derryn voltille. Suoristin kypärääni ja hengitin syvään. Aloitin asettamalla hevosta hyvin kaikkiin kulmiin. Se klompsutteli menemään siitä välittämättä, mutta pikaisen täällä-muuten-määrään-minä - puolipidätesession jälkeen se alkoi kulkea paremmin. Kun asetukset sujuivat käynnissä jo pitkien sivujen verran, siirryin harjoitusraviin ja toistin samaa tehtävää; estevarastosivulla ulos, toisella sisäänpäin asettaen Derry alkoi pikkuhiljaa kulkea peräänannossa. Aloin nyt taivuttaa vähän kerrallaan; ensin vain kirjaimesta kirjaimeen, sitten puolet pitkästä sivusta, sitten suurimman osan siitä... Derry ei jaksanut aloittaa hulabaloota ja teki pyyntöjeni mukaan. "Wou, sehän alkaa toimia!" Karlan kommentti oli kuin musiikkia korvilleni, ja siitä innostuneena aloin harjoitella kolmikaarista kiemurauraa samalla tavalla kuin taivutustakin; ensin käynnissä, sitten ravissa. Derryltä meni pinna pikkupiipertämisen suhteen ja ruuna sinkoili ympäri kenttää, ja koin viisaaksi pitää pienen tauon ihan Derry-raasun mielenterveyden takaamiseksi. Kävelin pitkin ohjin tehden rauhallista kahdeksikkoa pääty- ja keskiympyrän välillä. Valmennuksessa käytyämme sain neuvoja Derryn takajalkojen lihasten vahvistamiseen, ja niin pyysin kolmikaarisen kiemurauran junttaamisen jälkeen Karlaa hakemaan muutaman puomin. Sillä aikaa tein Derryllä väistöjä, olimme treenanneet irtona sitä ahkerasti ja ruuna astelikin nyt varmasti ristiin. Takajalat meinasivat jäädä jälkeen, mutta kiitin sitä silti - ei ollut pelkästään hevosen vika, että takajalkojen lihakset olivat rupukunnossa. Karla sai mutinan säestämänä puomit kentälle, ja toipa vielä yhden kavaletinkin. Nostin Derryllä ravin ja pyrin ratsastamaan sitä eteen-alas rikkomatta ravin tempoa. Puomien ylitys sujui hienosti, ja tehdessäni joka kulmaan voltit taivutin hevosta reippaasti. Sain Derryn lopettamaan pelleilyn, ja jatkoin tehtävää tekemällä volteista joka kerta hieman isompia ja nopeammassa tahdissa ratsastettavia ja todella sain hevosta kulkemaan pidemmässä muodossa. Lopulta nostin laukan keskiympyrälle ja jatkoin taivuttamista, kunnes sain hevosta työstettyä takaosaa paremmin. Siirryin ravin kautta käyntiin ja testasin vielä Derryn peruuttamistaitoja. Sen askeleet eivät olleet kauhean varmoja, mutta taaksepäin Derry silti meni. Kehuin ruunaa hyvästä suorituksesta, ja lähdin jälleen kerran maastoilemaan loppukäynneille. Tällä kertaa suuntasin pellonviertä kohti kesälaitumia. Soratie oli autio, kun kävelimme pienen lenkin kääntyen kesälaitumilta takaisin tallille päin. Samanlaista metsäfiilistähän siitä ei tullut, mutta oli silti virkistävää nähdä laitumet ja tajuta, että pian tulisi kesä ja Ratapihan hevoset elelelisivät siellä. Voisin lähteä Derryllä suoraan laitumelta riimun kanssa uittoreissulle ja pidemmille maastolenkeille, ja totta kai vain makoilla hoitsuni selässä aurinkoa ottaen hyvän kirjan kanssa. Pesuboksissa kokeilin vielä venyttää Derryn takajalkoja varovaisesti, ja se taisi auttaa edes jollain tasolla, sillä Derryn askel muuttui vähemmän kireäksi matkalla kohti tarhaa. Karri ilahtui ystävänsä huomatessaan, ja jäin katselemaan aidan vierelle päätäni pudistellen, kun wnb - länkkäripojat vetivät rodeota ympäri tarhaa tilsat lentäen. Kävin hakemassa autosta kirjani, jotka käsittelivät hevosten koulutusta ja menin kerhohuoneelle lukemaan. Samalla pistin nahkakantiseen vihkoon muistiin asioita, joita voisin Derryn kanssa treenata takajalkoja ja selkää aktivoidakseni - kevään projektina olisivat ensisijaisesti väistöt sekä taivutukset, uutena asiana aloittelisin espanjalaisen käynnin opettamisen. Hyppytekniikan hiomiseen löysin useampia ratkaisuja, ja kirjoitin muistiinpanoja välillä kynä sauhuten. Irtohypytyksen jumppasarjat ja runsas maastoilu olivat tähänkin asti olleet hyviä ideoita, joten lisäsin nekin listaan. Näyttelyissäkin saatettaisiin joskus pyörähtää, jos mätsäreitä sattuisi kohdalle. "Mitä sä touhuat?" Sini kurkkasi kerhohuoneen ovelta yllättynyt ilme kasvoillaan. Suljin vihon ja suuntasin katseeni häneen. "Ideoin vähän Derrylle tekemistä kevään varalle." "Kiva juttu", Sini totesi. "Kello on jo kuus, Helena sanoi että-" "Kuus? Jumalauta", älähdin ja ponkaisin ylös sohvalta. Työvuoro alkaisi puoli seitsemän, nyt tulisi kiire. Huikkasin mennessäni heipat kaikille ja liukastelin autolleni. Matkan aikana ehdin ladella kaikki värikkäimmätkin solvaukset hidastelevalle auton moottorilleni ja huokaisin, kun juutuin ruuhkaan. "Ens kerralla mä jumalauta varaudun tähän", puhisin hiljaa ja naputtelin rattia odotellessani valojen vaihtumista. © Nienke
Hienoa tarinankerrontaa jälleen! Wau, Derryhän alkaa taipua jo kuin kouluratsu konsanaan. Pitkälle on tultu siitä ravurinraakileesta, jonka hetken mielijohteesta satuin ostamaan Harjoitukset, joita kentällä teit, olivat oikein hyviä, Derrykin joutui vähän käyttämään pääkoppaansa eikä vaan rallatellut. Ja sullahan on hauskoja koulutusideoita espanjalaiset käynnit ja kaikki, siinä riittääkin tekemistä, jos meinaat saada tuon hevosen jalat nousemaan niin korkealle Kesää odotan minäkin innolla, kiva päästä keksimään erilaisia tarinoita ja piirtämään kesäisiä kuvia!
Hienon ratsastuksen kuvailun ansiosta saat tästä tarinasta 9 pistettä!
-Helena
|
|
nienke
Perustallilainen
Posts: 27
|
Post by nienke on Mar 12, 2015 12:42:48 GMT
|
|