|
Post by Milena on Jan 29, 2016 7:19:15 GMT
29.1.2016|Kahdeskymmeneskuudes
Koulu se ei vain ole tehty minua varten. Kaikki läksyt, kirjoitelmat ja kokeet ovat liikaa. Minun pienet kananaivot, eivät pysty käsittelemään niin suurta määrää tietoa. Olihan siinä yksi hyvä asia, että tapasi kavereita, eikä sosiaalinen elämä jäänyt kaiken some hömpän taa. En varsinaisesti sanoisi olevani addikti, vaikka vietän aikaa puhelimellani. Usein käyttäminen pysyy alle yhdessä tunnissa, mutta aina astellessani tallille on kyllä puhelin esillä. Uuvuttavaa puuhaa kävellä karussa suomen loskassa, mutta mitäs sille voi. Tänään ei ollut parhaita päiviäni, vaikka mikään ei ollutkaan varsinaisesti mennyt pieleen. Vain pieni ärsytys, sillä koulussa olin tavannut erään inhottavan ihmisen, mutta hänet aijon unohtaa. Koulupäivä oli jo historiaa, joten suunta kohti tulevaa ja suurta kuravuorta. Ilmojen lämpenemisen takia oli alkanut sataa vettä, joka aiheuttaa tietysti kuraa ja vielä lisää kuraa. Uskon Derryn tietävän asian ja kierineen tarhan mutaisimmassa nurkassa, joka tuottaisi minulle tietysti hommaa. Pian ihme kyllä huomasin tutun tienhaaran, jonne käännyin. Ratapihan tallirakennus siinti jo edessäni ja näin, kun jokin heilui pihalla vimmatusti. Lähemmäs saavuttuani huomasin sen olevan Wilma. Mielessäni mietin miksi hemmetissä, joku heilui täällä ulkona vapaaehtoisesti. Ilmeisesti tärkeä asia kyseessä, sillä tästä sateesta ei kukaan nauti. Wilma juoksi luokseni ja kertoi odottaneensa minua. Samalla hän kiskoi minua tallihuoneeseen, jossa olisi ilmeisesti jotain erityistä. Rappusia ylös juostessamme meinasin kompastua, sillä Wilma-härän voima oli niin suuri. Ylhäällä minua odotti LaaLaa ja kuningatar-kääretorttu ja puolilitraiset cokispullot. Ilahduin kovasti ja istahdin penkille. ”Haluttiin yllättää sut, kun sun snäpeistä päätellen oli vissii aika huono päivä”, LaaLaa kertoili naurahtaen. ”Kiitos! Tuli tarpeeseen, mutta nyt turvat tukkoon ja torttua ääntä kohti”, tokaisin napatessani tortun palasta. Tytöt naurahtivat ja liittyivät ruokailemaan. Pian olimme jo kaikki ähkyssä ja oli aika siirtyä hevosten luokse. Uskoin Derryn jo odottavan minua ulkona, jossa olinkin oikeassa. Ruuna ravasi höristen luokseni, kun astelin sisään tarhanportista. Läpimärkä ja kurainen herra katseli minua suloisesti. Kiinni otto ei ollut tänään suurin ongelma vaan hevosen puhdistaminen. Astelimme kohti tallin ainokaista pesukarsinaa, jossa päätin tänään Derryn puhdistaa. Ruunan molemmin puolin kiinnittäminen oli tänään haastavaa, sillä tänään oli viikon sähläyspäivä. Pää lenteli taivaissa, kun minä kurkottelin Derryn päätä. ”Häijy hevonen oot kyllä”, totesin sille ääneen. Pitkän taistelun jälkeen ruuna seisoi, kun seisoikin kiinnitettynä paikoillaan. Aloitin hoitamisen purkamalla loimen joka oli sen selkään köytetty. Loimen alta paljastui puhdas ja kuraton ruumiinosa, josta olin iloinen. Suihkuttelin Derryn kuraisia jalkoja, jota se protestoi nostelemalla niitä. Yritin olla hermostumatta ja vihdoin, kun olimme valmiita heitin kuivausloimen ruunan päälle ja vein sen talliin. Vein kuraisen loimen odottamaan pesuaan ja siellä tapasin Wilman toistamiseen. ”Moi”, tyttö tokaisi nähtyään minut. ”Hei vaan”, vastasin hänelle. ”Ladi oli ilokseni piehtaroinut itsensä aivan kuraan”, hän selosti. ”Ei taida olla ainut, sillä jouduin puhdistamaan Derryn pesukarsinassa”, kerroin. ”Hah! Yhteinen idea siis ollut”, hän tokaisi vielä ennen lähtöäni. Olin menossa taukotiloihin, kunnes huomasin ulkona vanhempieni auton, jonka luokse suuntasin. Äitini astui ulos autosta apukuskin paikalta ja huomasin hänellä olevan sylissään koppi. Hän käveli luokseni ja käänsi kopin oven minuun päin. Näin maailman suloisimman koiranpennun ja katsoin äitiini kysyvästi. ”Se on tyttö ja sinun omasi”, äitini sanoi minulle. Halasin ja kiitin äitiäni onnenkyyneleet silmissä ja myös juuri autosta tullutta isääni. ”Minkä rotuinen se on”, kysyin äidiltäni ja katsoin valkoruskeaa pentua. ”Sileäkarvainen collie”, äitini totesi minulle. Täydellistä ajattelin, sillä olin aina toivonut juuri samanlaista koiraa ja nyt sain sen. Kysyin äidiltäni luvan käydä näyttämässä pentua Wilmalle ja Laalle. Sain luvan, kunhan en ottaisi sitä pois kopistaan vielä. Pyysin Wilman ja Laalaan taukohuoneeseen ja he ihmettelivät koppia sylissäni. Käänsin ovi aukon heille päin ja katsoivat pentua lumoutuneina. ”Se on ikiomani”, kerroin heille innoissani. ”Voi kuinka ihana”, he tokaisivat. ”Kun se on tarpeeksi vanha voin ehkä tuoda sen tallille”, sanoin heille. ”Se olisi mahtavaa”, Wilma voihkaisi lumoutuneena. ”Nyt minun kuitenkin täytyy lähteä, kun vanhempani odottavat minua. Nähdään taas huomenna” tokaisin heille ennen lähtöäni. Olin niin onnellinen, kun minulla oli vihdoin oma koira. Tiesin, että seuraavat kuukaudet olisivat siivouksen täyteisiä, mutta ei se haittaisi. //Voi apua! Olipa taas tapahtumarikas tarina! Koiranpentu! Ja kääretorttuyllätys! Ihanaa! Derry antoi ottaa tarhasta kiinni jälleen, ehkä se alkaa jo olla vähän fiksumpi, kun ikää tulee lisää. Toisaalta se kostautui säheltämisenä hoitopaikalla, että ehkä oon ihan hiljaa Hyvä kuitenkin, että sait ruunan puhtaaksi!
Tästä tarinasta saat 6 hoitopistettä!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Feb 20, 2016 9:47:43 GMT
20.2.2016|Kahdeskymmenesseitsemäs
Tänään olisi taas se päivä viikosta, kun tallille saapuu innokkaiden pikkulapsienvyöry, jotka kyselivät turhia kysymyksiään. Onneksi tänään on viikonloppu ja kestäisin pahimmatkin kysymysvyöryt. Nappasin reppuni naulakosta ja porhalsin ulkoilmaan. Matkassa tallille menisi bussilla vain hetki, joten päätin mennä sillä. Bussin saapuessa pomppasin kyytiin ja istuin vakiopaikalleni keskimmäisen oven taakse. Otin puhelimeni taskusta ja aloin juttelemaan Wilman kanssa, joka nousisi kyytiin seuraavalla pysäkillä. Bussin pysähdyttyä Wilma istahti viereeni ja alkoi juttelemaan viime ratsastuskerrastaan. Bussin pysähtyessään oikealla pysäkille pomppasimme pois ja huikkasimme kiitokset kuskille. Tallustelimme pitkin hiekkatietä, kun vastaamme saapui Laa, joka kertoi jo ratsastaneensa aamumaaston Bellalla. Jatkoimme matkaamme tallille, jossa suuntasimme toimistoon Helenan luokse. Stressaantuneen oloinen Helena käveli edestakaisin huoneessa, kun istahdimme sohvalle. Hän soitti pari puhelua ja istahti takaisin tuoliinsa. ”Huoh”, Helena huokaisi ”Rankka aamupäivä”, sanoin kysyvästi. ”Kyllä, mutta tosiaan tänään puomien ylitysharjoituksia. Menkää karsinoille odottamaan ratsastajia”, hän tokaisi. Menimme yhdessä talliin ja jäimme odottamaan ratsastajia, jotka saapuivat aika pian. Derrylle saapunut tyttö ei ollut ainakaan ujo, sillä ensi töikseen työnsi minut sivuun ja nappasi riimun naulasta. Jäin sivusta katselemaan tytön touhuja, sillä huomasin ruunan olevan tänään äkäisellä tuulella. Tytön puhdistaessa kavioita Derry otti hampaansa esiin ja näykkäisi tytön takapuolta. Ensi töikseen neiti nokkava kiljaisi ja paiskasi kaviokoukun karsinanpuruihin. Hän saapui karsinasta ulos ja tiuskaisi minulle, ettei enää koskisi Derryyn. Lähetin hänet Helenan puheille ja siirryin itse hoitamaan ärripurria. Useiden näykkäys yritysten jälkeen olin saanut varustettua ruunan ja oli aika lähteä kentälle. Seisoin kaarrossa Derryn kanssa ja juttelin vieressä tököttävälle Wilmalle. Helena oli vaihtanut uuden ratsastajan Derrylle, joka oli reippaan oloinen poika. Hän ponnisti tomerasti korokkeelta selkään ja huomasin, että poika varmasti pärjäisi ruunan kanssa. Menimme Wilman kanssa kentän laidalle Merjan luo, joka pitäisi tämän päiväiset tunnit. Ratsastus sujui jokaiselta aloittelijalta hyvin ja pian matkasimme jo talliin purkamaan hevosia. Annoin pojan purkaa Derryn ja katselin vierestä. Wilma jutteli minulle ja pian olimme saaneet omalta osaltamme hoidettua tämän päivän tunnit. Kello näytti jo kahtakymmentäviittä yli, joten meille tuli kiire bussiin, joka lähtisi puolelta. Juoksimme bussiin ja olimme juuri ajallaan. Tämmöinen lyhyt päivitys. Jotain sain nyt valmiiksi, jos tästä nyt aktivoituis //Voi meidän Derppaa aina ei oo hyvä päivä hevosellakaan.
Saat tästä tarinasta 5 HP.
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Mar 1, 2016 20:18:06 GMT
Milenan ja Derryn palkintokuva 80HP!
|
|
|
Post by Milena on Mar 27, 2016 10:54:27 GMT
27.3.2016|Kahdeskymmeneskahdeksas
Istahdin ruunan tuttuun ja turvalliseen selkään pitkästä aikaa, sillä olin pitänyt itse ratsastamisesta taukoa ollessani lomailemassa ulkomailla. Olin innoissani, kun pääsisin kiusaamaan Derryä kaiken maailman etuosakäännöksillä ja pohkeenväistöillä. Huomasin herrassa jo pieniä aikuistumisen merkkejä, vaikka vielähän se täysin sählä onkin. Lähiaikoina oli tapahtunut kaikenlaista varsan syntymästä siihen, että olin saanut oman koiran. Heräsin kuitenkin ajatuksistani, kun kärsimätön ratsuni lähti liikkeelle. Ohjasin ruunan uralle ja kävelimme rauhassa alkukäyntejä. Pian kentän laidalle ilmestyi toinen ratsukko, jonka tunnistin Wilmaksi ja Ladiksi. He tulivat portista sisään ja ravasin heidän luokseen. ”Haittaako, jos tulen ratsastamaan samaan aikaan”, Wilma kysyi minulta. ”Ei haittaa, kunhan emme törmää toisiimme”, tokaisin hänelle. Wilma naurahti ja nousi Ladin selkään. Itse olin jo verrytellyt Derryn ja tämän päivän ohjelma olisi laukan nostot. Tiesin, ettei laukka ollut tämän ruunan heiniä, mutta tarkoitus olikin parannella nostoja ja laukan ylläpitämistä. Ensimmäisenä tein normaaleja laukan nostoja uralla ja niissä huomasin paljon kehitystä siihen, kun ratsastin ensimmäisiä kertoja. Nostojen ongelmana on varsinkin pienten ratsastajien kanssa epäselkeät avut, mutta itse yritän tehdä aina selkeät avut. Lapsilla se selkeys tuppaa välillä ratsastuksen huumassa kadota. Jatkoin tehtävää ja annoin selkeät avut siirtäen ulkopohjetta taaksepäin ja sisäpohjetta hieman eteenpäin. Asetin Derryä hieman sisälle päin ja nostin laukan ja se onnistui nyt mallikelpoisesti. Vaikka olinkin jo nostellut useamman kerran laukan, eivät kaikki nostot olleet täydellisiä. Seuraavaksi tekisin laukan nostoja ympyrällä ja siinä testaisin, että rikkooko Derry raville. Sain nostettu laukan hieman siinä oli ongelmia, mutta nostipa kumminkin. Laukkasin lyhyensivun ja seuraavalla pitkällä sivulla tein pienen voltin, jolla laukka säilyi hyvin. Taputin Derryä kaulalle ja siirsin sen käyntiin. Ohjasin loppukäyntien jälkeen ruunan keskihalkaisijalla ja heivasin itseni alas selästä. Wilma ja Ladi tulivat ulos samalla portin avauksella, mutta heidän suuntana olivat kaivoskuilut. Tallustelin talliin vierelläni tikittävä aika pommi, sillä katolta tippuvat lumet voisivat saada herran innostumaan liikaa. Minun tuurillani tallin katolta vierähti alas talven varmasti suurin lumilaatta. Pian makasin maassa yltä päältä mudassa ja hevoseni ravaili pää taivaissa pitkin tallipihaa. LaaLaa oli onneksi huomannut kömmähdykseni ja saanut napattua riiviön kiinni. ”Sattuiko sinuun”, Laa kysyi virne naamallaan. ”No, eipä juurikaan. Vain hieman viileä olo”, tokaisin noustuani kurasta. ”Mene toimistoon kysymään jos Helenalla olisi vaihtovaatteita. Minä puran Derryn”, LaaLaa totesi ystävällisenä. ”Kiitos”, huudahdin hänen peräänsä. Laahustin itseni toimiston ovelle ja koputin parisen kertaa siihen, jonka jälkeen huoneesta kajahti ääni: ”SISÄÄN!” Astun sisään varovaisesti ja näin Helenan silmien pyöristyneen valtavan kokoisiksi. Hän käänteli hetken päätään ja katseli minua ihmeissään. ”Mitä sinulle on tapahtunut”, hän kysyi. ”Derry vähän innostui”, vastasin. ”Taas se riiviö aiheutti sinulle pahaa ja sinä vaan sitkeästi jaksat sitä”, Helena sanoi hieman naurahtaen. ”Olisiko sulla jotain vaihtovaatteita mulle”, kysyin. ”Toki”, hän vastasi ja alkoi kaivamaan kaappia. Sain päälleni mustat collegehousut, joissa oli pari paikkaa ja yhdeksänkymmentäluvulta peräisin olevan takin. Ratsastussaappaani olivat kuraiset, mutta ne voisi puhdistaa ja olisihan minulla vaihtokengät. Kiitin Helenaa ja menin kaapilleni, jossa vaihdoin jalkaani hai saappaat. LaaLaa tuli vastaani kävellessäni kohti tallia ja nauroi vaatteilleni. Mutta mitä minä niille voin, Helenalta ei muita löytynyt. Seuraava ongelmani kehkeytyi jo pihatallin ovella, sillä katolta oli tippunut lunta eikä ovea saanut auki. Lähdin siis oitis etsimään lapiota, jonka onnekseni löysin nopeasti. Aloitin lapioimaan lumikasaa pois tieltäni, mutta märkää lunta on tosi raskas lapioida. Aloin ihmetellä sisältä kuuluvaan huutoa ja tajusin, että joku on jäänyt kiikkiin sisälle, joten reipastin tahtiani. Pian olin ahertanut tarpeeksi ja tajusin, että vieressäni oli koko ajan ollut lumikola, jolla koko homma olisi hoitunut minuuteissa. Avasin kuitenkin oven ja hieman hätääntynyt Wilma katseli minua. Hän kertoi tulleensa maastosta ja pian ollessaan valmis ei ollut päässyt ulos. Kerroin hänelle lumikasasta ja tyttö tuli auttamaan minua Derry harjaamisessa. Sain vihdoin kirjoitettua tarinaa ja tunnen pientä innostusta taas näihin kuvioihin //6HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Mar 28, 2016 9:42:51 GMT
28.3.2016|Kahdeskymmenesyhdeksäs
Tallustelin iloisesti tallille ja aamuaurinko valaisi matkaani. Olin luvannut tänään Wilmalle, että menisimme yhdessä maastoon ja olin ottanut mukaani koirani Divan. Olimme leikkauttaneet sen, joten voisin huolettaa ottaa sen mukaan tallille. Rauhallinen aamulenkki ei koskaan ollut rauhallinen, jos sai tämän neidin mukaansa. Viiletimme välillä hurjaa vauhtia ja välillä taas sain täyden rauhan kävellä. Tänään viettäisin koko päivän tallilla aamusta iltaan, joten olin ottanut myös itselleni ja Divalle evästä. Tallille saavuttuani kulman takaa luoksemme juoksi Wilma, joka kertoi päässeensä tallille isänsä kyydillä. Menimme yhdessä taukotiloihin viemään kantamukseni ja olin saanut Helenalta luvan viedä Divankin sinne. Jätin neidin tallihuoneeseen ja lähdimme Wilman kanssa tarhoille hakemaan ratsujamme. Derry ja Ladi olivat viettäneet hauskan mutakylvyn jo heti aamusta, vaikka molemmilla oli loimet, eivät ne olleet suojanneet tarpeeksi. Tarvoimme itsemme tarhan toiseen päätyyn, jossa itse arvokkuudet meitä odottivat. Nyrpeän näköinen Ladi antoi reippaasti kiinni, eikä minullakaan ollut suurempaa ongelmaa Derryn kanssa. Olimme selviytyneet jo melkein portille asti, kunnes Wilman punainen kumisaapas jää jumiin kuraan. ”Apua Milena! Mun kumisaapas!”, tyttö huusin minun takaani. Näin kumisaappaan uppoutuneena mutaan ja aloin hihittämään, mutta vakavoiduin nähdessäni Wilman tuskaisen ilmeen. ”Vien Derpan talliin pois tieltä sähläämästä ja tuun heti auttamaan”, totesin hänelle ja juoksin Derryn kanssa talliin. Riisuin ruunalta riimun ja patistin sen karsinaansa, suljin vielä kiireessä oven ja juoksin tarhoille takaisin. Wilma sinnitteli pystyssä, vaikka se ei ollut helppoa Ladin hyöriessä vierellä. Revin kumisaapasta pitkän mudasta ja vihdoin sen lähdettyä törkkäisin sen takaisin Wilman jalkaan. Menimme yhdessä takaisin talliin ja aloimme siistimään kauniin kuraisia ratsujamme. Olin ostanut Derrylle ennen kevättä Magic Brush harjan ja nyt sillä olisi käyttöä ja kunnolla. Juttelimme Wilman kanssa niitä näitä hinkatessamme hoidokkiemme kauniita jalkoja. Hän kertoi minulle pikkuveljestään ja kuinka suloisia vaatteita pikku pojalla oli. Olimme kuluttaneet puhdistamiseen ja jutteluun ainakin tunnin. Hevosemmekin kiilsivät siihen malliin, että oli jo varustamisen aika. Viereisestä karsinasta kuului ähkimistä ja pian yksi vinkaisukin. Wilma pomppasi karsinasta ulos pidellen kättään ja käännyin katsomaan mitä oli tapahtunut. Ladi oli suutuspäissään nappaissut kiinni tytön takista, koska Wilma oli jo tottunut purasuihin suuntasi hän takaisin karsinaan. Pian olimmekin valmiita kypärät päässä ja saappaat jalassa. Seisoimme tyylikkäinä karsinan ovilla ja lähdimme suuntaamaan kohti kenttää, jossa nousisimme selkään. Derry ei ollut tänään erityisen energisellä tuulella, joten voisimme rauhassa katsella keväisiä maisemia. Noustessamme selkään näimme LaaLaan, joka tuli juuri tallista Bellan kanssa. ”Mihinkäs teillä on matka”, tyttö kysyi. ”Maanantai maastoilemaan”, tokaisin runollisesti. ”Jaahas. Mahtuisiko seuraanne vielä yksi maastoilija”, Laa kyseli. ”Tottahan toki”, tokaisimme yhteen ääneen. Pian olimmekin koko konkkaronkka matkalla kohti kaivoskuiluja, josta suuntaisisimme järvelle. Matka järvelle asti sujui hyvin, mutta sinne päästyämme Ladi sai kevättä rintaansa ja heitti pari pukkia. Ei Wilma toki pudonnut, mutta Derry otti hieman nokkiinsa edessä pomppivasta neidistä. Ja osoitti sen valtavilla pukeilla, jotka toivat minut alas selästä lumipenkkaan. Onnekseni alas tulo ei sattunut ja pystyin jatkamaan normaalisti, mutta hieman jäi takalistoani kolottamaan tuo tempaus. Jatkoimme loppumatkan rauhallisella tahdilla ja laukasta ei ollut tietoakaan. Tallille saavuttuamme ahtauduimme kaikki kolme hevosineen pihatalliin ja aloitimme hevostemme riisumisen varusteistaan. Derry oli saanut kerättyä energiaa ja oli ylipirteällä tuulella, joten yritin toimia mahdollisimman rauhallisesti. Wilma naureskeli naapurikarsinassa Ladille, joka irvisteli saatuaan hoitajaltaan pahanmakuisen hevosnamin. Pian koko pikkutalli raikui nauruistamme ja Ladi katseli vierestä hölmistyneenä. Kun olimme rauhoittuneet, veimme ratsumme tarhaan ja siirryimme taukotiloihin sosiaalisoitumaan. Olin ostanut matkalla tallille suuren pullon Coca Colaa ja jaon sitä meille kolmelle. Jouduimme jonkin sortin sokerihumalaan, sillä nauroimme niin kauan kunnes Diiva osoitti merkkejä ruoka-ajastansa. Annoin neidille ruokaa ja jatkoimme juttelua. Wilma oli löytänyt hauskan instagram-tilin ja esitteli meille tilin kuvia. Pian huomasin olevan kotiin lähdön aika ja Wilma päätti lähteä samaan aikaan. //7HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Apr 17, 2016 10:17:35 GMT
17.4.2016|Kolmaskymmenes
Poljin kohti tallia Diva rinnallani hihnassa. Neiti oli oppinut hyvin pysymään minun vierelläni, eikä vetänyt hihnasta samalla tavalla, kuin pienenä pentuna. Tämän päivän sää sopi täydellisesti pyöräilyyn, sillä ulkona oli jo 11°C . Olin innoissani myös tämän päivän ohjelmasta, koska menisimme Wilman kanssa maastoesteille. En ollut ennen koskaan hypännyt kiinteitä esteitä, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Saapuessani tallille vievälle hiekkatiellä päästin Divan vapaaksi ja annoin neidin juosta ja riehua vapaana. Tallin pihassa minua odotteleva Wilma heilutti kättään ja jätin pyöräni suuren kiven vierustalle. Diva oli jo kerennyt hyökätä Wilman kimppuun ja tytön naama oli aivan kuolassa. Komensin neidin pois pahanteosta ja kävelimme Wilman kanssa taukohuoneeseen. Veimme minun tavarani kaapeille, jossa vaihdoin samalla jalkaani tallikenkäni. Moikkasimme matkalla pihatalliin juuri ratsastamasta saapunutta LaaLaata ja jatkoimme matkaamme. Derry ja Ladi hörähtivät meille tervehdykseksi ja menimme molemmat hoidokkiemme luokse. Derry oli tavallista virkeämpänä ja sählempänä. Hetken ruunaa rapsuteltuani me lähdimme hakemaan varusteita. Yhtäkkiä Wilma rupeaa nauramaan minulle ja kysyn: ”Mikä sulle tuli?” ”Kato itteäs oot ihan Derpan karvoissa”, tyttö totesi minulle. ”Oho!”, huudahdin ja aloin putsata karvoja pois itsestäni. Satulahuoneesta nappasin Derryn varusteiden lisäksi mukaan metallisen hikiviilan, jolla karvat irtoisivat paremmin. Harjailin rauhassa ruunaa, joka selvästi nautti harjauksesta ja välillä kiitokseksi kihnutti minun kättäni. Herran harjattuani olikin aika satuloimiselle, sillä en todellakaan aikonut hypätä maasto esteitä ilman satulaan. Wilma oli selvästi erimieltä ja jätti satulan telineeseen. Kauhistelin tytön rohkeutta, mutta pian me astelimme jo ulkona kohti kenttää. Nousimme selkään jakkaralta ja olimme valmiita lähtöön. Diva oli jäänyt toimistoon Velmun seuraksi ja ystävykset leikkivät siellä keskenään. Olisi ollut myös suuri riski ottaa nuorta ja villiä koiraa mukaan vauhdikkaalle maastolenkille, sillä Diva olisi voinut jäädä jalkoihin. Maastolenkkimme alkoi rauhallisesti käynnissä, sillä virtaa täytyi säästää esteille. Ratsastimme Wilman kanssa rintarinnan ja juttelimme kaiken näköistä. Minulla ei ollut mitään hajua, missä esteet mahtaisivat olla, onnekseni olin valinnut mukaani Wilman. Siirryimme hiljalleen raviin ja ravailimme rauhallisessa tahdissa hiekkatiellä. Pian saavuimme risteykseen ja yhtäkkiä ohitsemme ajoi auto ylinopeutta. Derry ja Ladi säikähtivät kovaäänistä autoa, joka oli molemmilta harvinaista. Pian huomasin Derryn laukkaavan Ladin rinnalla, mutta ohi kiitävät maisemat eivät olleet enää tuttuja. Silmäni vuosivat osittain kylmästä tuulesta ja osittain pelosta. Minusta tuntui, etten enää hallinnut tuttua ja turvallista ruunaa, kunnes sain sen haltuuni. Katsoin hetken ympärilleni ja en nähnyt ketään ja aloin ihmetellä missä Wilma ja Ladi olivat. Sää ei ollut enää aurinkoinen vaan oli muuttunut synkäksi. Tämä tuntui sadulta, jossa pahan tapahtuessa sää synkistyy, mutta satua tämä ei ollut. Hädissäni ravailin takaisinpäin mistä olin tullutkin. Katselin kiivaasti ympärilleni etsien kosteilla ja sumeilla silmälläni Wilmaa. Itkin yhä pelosta, sillä en tiennyt missä ystäväni oli. Makasiko hän loukkaantuneena ojassa vai oliko hän kunnossa ja jäänyt odottamaan minua. Pian kuulin nyyhkytystä ja huomasin tytön istuvan sammalmättäällä ja hän piteli toisessa kädessä ohjia. Tunnistin tytön Wilmaksi ja syöksyin halaamaan häntä. Olimme molemmat peloissamme, mutta nousimme hevostemme selkään. Wilma kertoi pudonneensa Ladilta sen tehtyä yllättävän käännöksen, mutta häneen ei sattunut. Tiesimme olevamme turvassa ja ravasimme yhdessä suorinta tietä tallille. Tallilla purimme hevosemme ja suuntasimme taukohuoneeseen. Taukohuoneessa istui vieläkin LaaLaa, joka oli pessyt Bellan tänään. Tein kaikille kolmelle kaakaota ja kerroimme koko tarinan Laalle. Hän järkyttyi kaaharin käytöksestä ja lupautui selvittämään sen henkilöllisyyden kanssamme. Löimme nyrkit yhteen ja aloimme pähkiä miten saisimme kuskin kiinni. //Huhhuh, onneksi ei käynyt hullummin! 6HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Apr 22, 2016 18:57:00 GMT
22.4.2016|Kolmaskymmenesensimmäinen
Katsoin tarhan nurkassa kyhöttävää ruunaa, joka ei reagoinut kutsuuni. Alitin portin ketterästi ja lähdin hakemaan angstaavaa Derryä tarhan toiselta puolelta. Ruuna ei selvästikkään iloinnut tulostani, mikä ihmetytti minua, mutta annoin asian olla. Kiinnitin riimunnarun nyrpeän herran riimuun kiinni ja lähdimme kävelemään kohti porttia, jonka luona vastaamme saapui Wilma. Tyttö oli ilmeisesti tulossa hakemaan Ladia, joka osoittautui innokkaammaksi kuin Derry. Wilma jäi metsästämään ilkikuriseksi heittäytynyttä ponia ja me suuntasimme pihatalliin. Astuimme sisään talliin ja morjestin Laalle, joka puunasi kuraista Bellaa. Ilmeisesti Bella oli leikkinyt mutaleikkejä Haikun kanssa tarhassa, sillä se oli yltä päältä mudassa. Pian Wilmakin saapui talliin ja alkoi hoitaa Ladia, joka ei ollut yhtä kurainen kuin Bella. Minun onnekseni Derryllä oli ollut päällä oranssi ulkoloimi, eikä ruunassa ollut kuraa, kuin jaloissa. Olin saanut harjauksen valmiiksi ja lähdimme yhdessä pesupaikalle, jossa huuhtoisin herran kuraiset jalat. Derry oli hieman epäilevä suihkuavaa vesiletkua kohtaan ja yritti väistellä sitä sen minkä pystyi. Yritin väistellä ruunan aiheuttamia roiskeita, mutta se oli melkein mahdotonta, sillä Derry oli todella virkeänä ja sählänä. Suihkuttelin Derryn jalkoja, kunnes ne alkoivat olla puhtaat. Nappasin pyyhkeen ja kuivailin, sillä ruunan jalat. Olimme valmiita ja lähdimme takaisin pihatalliin, jossa varustaisin ruunan valmiiksi Merjan yksityistuntia varten. Olin saanut kiireisen ratsastuksenopettajan pitämään minulle pitkästä aikaa tuntia. Tarkoituksena olisi tänään harjoitella istuntaa tai oikeastaan opetella sitä, sillä en ollut siinä parhaimmillaan. En ollutn mikään Kalle Kenottaja, mutta aina on parannettavaa. Olisi ihana päästä oppimaan parempaa istuntaa. Heivasin varusteet Derryn selkään ja vaihdoin jalkaani nahkaiset saappaat ja päähäni samettipäälysteisen kypäräni. Pian käpöttelimme yhdessä kohti kenttää ja minua ainakin jännitti, mutta en uskonut Derryn jännittävän. Sehän teki usita samanlaisia tunteja viikossa, tai ainakin melkein samanlaisia, sillä yleensä tunneilla oli muitakin hevosia. Merja odotti kentällä minua ja vieressä kävelevää ruunaa. -Hei, Merja vastasi hymyillen. -Moi! Nousenko jo selkään? kysyin naiselta. -Nouse vaan ja aloita alkukäynnit. Yritä rentoutua, mutta istua kuitenkin hyvässä ryhdissä, Merja neuvoi. Nousin ruunan selkään, joka tuntui ihanan turvalliselta. Säädin jalustimet minulle sopiviksi ja lähdimme kävelemään Derryn kanssa. Ruuna allani oli todella reippaalla tuulella ja liikkui hienosti, eikä minun tarvinnut edes käskeä eteenpäin. Taputin ruunaa, joka näytti tyytyväiseltä, mutta pian hiki olisi molemmilla pinnassa. Merja pyysi minut keskelle kaartoon ja aloitti korjailemaan asentoani. Ensimmäisenä hän katsoi ryhtiäni, joka oli kuulemma hyvä, mutta ongelmana oli käteni. Merja korjasi ne oikeaan asentoon ja pyysi minun lähteä kävelevään ja tehdä voltteja. Tottelin naista ja aloittelin kävelemistä. Ruuna liikkui hienosti ja volteillakaan ei tarvinnut hirveästi pyytää eteenpäin, joka sai naisen kentän reunalla hymyilemään. -Tehän olette, kuin kouluratsukko konsanaan, Merja tokaisi. -Ehkä jonain päivänä ollaankin, sanoin Merjalle ja vinkkasin silmää. -Nyt voisitte ruveta ravailemaan ja tehdä kolmekaarista kiemurauraa, hän neuvoi. Siirryin harjoitusraviin ja aloin keventämään hetken siirtymän jälkeen. Ruuna taipui kiemurauralla hyvin, eikä sitä tarvinnut moittia hirveästi. Merja korjaili välillä asentoani tehtävän aikana, mutta pääasissa hän näytti tyytyväiseltä. Vielä oli viimeisen tehtävän aika ennen loppuverryttelyjä. -Nyt vielä yksi tehtävä, eli ravaat ja teet kulmassa laukanniston ja laukkaat pariaskelta, nainen neuvoi. Saapuessani ensimmäiseen kulmaan, asetin sisäpohkeeni hieman eteenpäin ja ulkopohkeeni hieman taaksepäin. Annoin pohkeita ja ruuna nosti empimättä laukan. Taputin ruunaa ja aloin valmistella seuraavan kulman nostoa. Loput nostot sujuivat hyvin, mutta ensimmäinen oli paras. Derry oli oppinut laukannostoja ja sen ylläpitämisestä paljon. Aloimme tekemään loppuverryttelyjä ja kiitin Merjaa hyvästä tunnista. Loppuverryttelyt sujuivat hyvin ja lähdimme pian kohti pihatallia. Tallissa riisuin ruunalta pois satulan ja suitset ja aloin harjailemaan hieman hikeentynyttä Derryä. Ruuna hamuili taskuani ja annoin sieltä, sille ansaitun sokeripalan. Pian heitin herran selkään loimen ja sanoin heipat. Lähdin kävelemään kohti taukohuonetta, jossa uskoisin Wilman ja Laan olevan. Arvaukseni oli oikeassa, sillä molemmat istua tököttivät sohvalla. Kävin tekemässä meille kaakaot ja ahtauduin tyttöjen väliin ja annoin heille mukit täynnä lämmintä kaakaota. Molemmat kiittivät minua ja juttelimme yhdessä, kunnes me Wilman kanssa lähdimme pyöräilemään kohti kotia. Nyt on tarina valmis! //Derry on kehittynyt huimasti! Pitäisi melkein päivitellä sen uusi koulutustaso sivuille 6HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on May 5, 2016 7:20:25 GMT
5.5.2016|Kolmaskymmenestoinen
Poljin reipasta vauhtia kohti tallia ja mietin mitä tekisin tänään Derpan kanssa. Ajattelin rauhallista kahden keskeistä maastolenkkiä, sillä kevät oli jo saapunut Ratapihaan ja sää olivat olleet antoisia. Ulos katsoessa näki lähes jokaisessa puussa hiirenkorvia ja ruohikkokin vihersi. Ainoana asiana josta en pitänyt, oli kaiken karvaiset ja ei karvaiset ötökät, niitä en vaan voinut sietää. Pyöräillessä sai käyttää jonkin sortin ajolaseja, sillä muuten silmät täyttyisivät ötökän raadoista, hyi sanon minä. En voinut kuitenkaan kuin hymyillä, sillä kaunis ja aurinkoinen aamu piristi päivää kummasti. Olin jollain tavalla todella tyytyväinen, että olin juuri Derryn hoitaja, sillä sen ruunan kanssa keksi aina tekemistä. Saavuttuani tallipihaan jätin pyöräni suuren kiven vierustalle ja käppäilin kohti taukohuonetta. Wilma istui taukohuoneen sohvalla ja näppäili jollekkin viestiä, kunnes huomasi minut. -Ai sä ootkin jo täällä, tyttö totesi ihmeissään. - Juu, just tulin pyörällä, vastasin hänelle. -Lähtisit sä mun kanssa maastoon? tyttö kysyi. -En mä, kun ajattelin mennä yksin vaihteeksi, sanoin hänelle. -Aa, no mä meen sitten kentällä, hän vastasi hieman alakuloisena. Harmitti olla niin tyly, mutta välillä oli hyvä viettää aikaa aivan kahdestaan. Kävin viemässä reppuni kaapeille ja lähdin metsästämään Derryä tarhasta. Ruuna katseli minua aivan kuin viime kerrasta olisi ikuisuus, vaikka eihän siitä ollut kuin viikko. Selvästi hevoset kiintyivät ihmisiin hyvin. Astuessani sisään tarhaan ei tarvinnut ottaa askeltakaan, kun ruuna antoi kiinni. Suljin portin ja kävelimme vieri vieressä kohti tallia. Kiinnitin Derpan molemmilta puolita kiinni käytävälle, aloin harjaamaan sitä, pitkin rennoin vedoin. Olimme valmiita lähtemään maastoon ja talutin ruunan pihalle, jossa nousin selkään. Tuntui ihanalta istua pitkästä aikaa turvallisessa ja pyöreässä selässä. Derry käveli koko ajan rauhallista vauhtia, eikä aikonutkaan kiihtyä tai sännätä laukkaan. Ottaessani pienen ravipätkän ruuna kuitenkin innostui ja teki pienen pukkihypyn. Meinasin tippua, mutta sain kuin sainkin tasapainoni säilytettyä. Muuten maasto reissu sujui osaltamme hyvin ja kävimme lopuksi kahlaamassa järven rannalla. Välillä vain teki mieli rentoutua, eikä tarvinnut ajatella sen kummempia asioita. Talliin saapuessani Wilma ja LaaLaa häärivät hevosystäviensä ympärillä, Laa tunnusteli Bellan vauvamahaa ja Wilma valmisteli Ladia ratsastukseen. Koko talliporukka oli ollut aivan innoissaan kuullessaan, että talliin saapuisi vielä yksi varsa. Kuva Derryn pukkihypysttä, kun pikkunen innostui //Mahtava kuva! Yhteensä 8HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on May 18, 2016 12:33:45 GMT
18.5.2016|Kolmaskymmeneskolmas Ratsastus oli sujunut hyvin ja olin iloinen, koska Derry oli kulkenut todella hyvin. Vierellä kulkeva ruuna oli aivan hiestä märkä, vaikka treenimme ei ollut rankimmasta päästä. Talutin ruunan ylpeästi talliin ja taputin sitä riisuessani siltä varusteita. Tämä oli yksi niistä harvoista päivistä, kun kaikki tuntui hymyilevän ja olevan täydellisesti. Jätin varusteet karsinan oven eteen ja hain sangollisen vettä ja ison pesusienen, jolla voisin pyyhkiä hiet ruunan kyljiltä ja kaulasta. Juttelin Derrylle rauhallisesti, ettei ruuna vain säikähtäisi vettä tai muuta, sillä en jaksaisi vaihtaa karsinan kuivikkeita, jos ne kastuisivat. Sain hoidettua ruunan valmiiksi ja vietyä tavarat paikoilleen. Tallissa ei ollut yhtään hevosta, joten lähdin viemään Derryä ulos muiden luokse, nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Katselin innoissaan laukkaavaa ruunaa, joka yritti saada Ladia mukaan leikkeihin, mutta nirppanokka kieltäytyi selvästikkin kutsusta. Naurahdin hieman itsekseni hevosten touhulle ja lähdin pyörälleni. Hieman lyhyempi tarinan pätkä kuvankera //6HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on May 29, 2016 14:26:18 GMT
29.5.2016|Kahdeskymmenesneljäs
Maastossa satuin tipahtamaan ruunan metkuillessa.
//3HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Jun 3, 2016 10:56:14 GMT
3.6.2016|KolmaskymmenesviidesAurinko paistoi täydeltä taivaalta, eikä se helpottanut hikistä oloani. Vatsaani kouraisi jännityksestä, kun astelin varmoin askelin kohti Derryn tarhaa. Ruuna saapui höristen vastaani ja silitin sen turpaa. Kävelimme pesupaikalle, jossa valmistaisimme Wilman kanssa ruunan kisoihin. Tarkoituksemme oli pestä ja varustaa Derry valmiiksi kisoja ja lastausta varten. Ruuna steppaili paikallaan, kun yritimme suihkuttaa sen jalkoja. Olin iloinen siitä, että Wilma oli lupautunut kisahoitajaksi, sillä muuten olisin ollut aivan yksin Derryn kanssa. Yhdessä saimme ruunan hyvin nopeasti pestyä ja aloitimme varustamisen kuljetusta varten. Matka kestäisi neljä tuntia ja illalla olisi matka takaisin. Rankka päivä olisi edessä, mutta mitäpä ei kisojen vuoksi tekisi. Ruunan ollessa valmis ja kauniisti puunattu, talutimme ruunan kohti traileria. Wilma avasi lastaussillan ja talutin Derryn sujuvasti sisälle ongelmitta. Kaikki tavarat olivat jo auton peräkontissa, joten istuuduimme autoon. Helena oli kuskina ja Wilma istui takapenkillä kuskin takana. Näimme pieneltä ruuduta miten Derry voi. Juttelimme Wilman kanssa äänekkäästi ja söimme ostamiamme irtokarkkeja. Tarjosimme myös Helenalle, joka kieltäytyi tarjouksistamme, joten jatkoimme jutusteluamme. Pysähdyimme ABC:lle, jossa söimme lounaan. Kaikki kolme otimme ruokamme noutopöydästä ruokamme ja nautiskelimme muussista ja lihapullista. Kun olimme syöneet menimme kaupaan ja ostimme Wilman kanssa Novellen makuvichyt. Matkamme jatkui kohti Rinnsteiniä, jossa kisat pidettäisiin. Olin siirtynyt Wilman vierelle takapenkille ja hän kertoi omista kisakokemuksistaan. Matka sujui todella nopeasti ja pian olimmekin jo perillä. Ahtauduin trailerin etuosaan Wilman ja Helenan avatessa lastaussiltaa. Peruutin ruunan ulos ja satuloin sen valmiiksi. Helenan lähtiessä varmistamaan luokkiani, minä ja Wilma lähdimme kävelyttämään Derryä. Wilman pidellessä kiinni Derrystä, nousin selkään ja lähdimme yhdessä kohti verryttelyaluetta. Hyppäsimme pari estettä ennen meidän vuoroa. Molemmat radat sujuivat hyvin ja palkintojen jaossa yllätyksekseni saavutimme kolmannen sijan toisessa luokassa.Iloisena, mutta väsyneenä aloitimme matkan kohti Ratapihaa, jossa laittaisimme ruunan karsinaansa lepäämään. Me suuntaisimme Wilman kanssa kohti kotia. Nukuimme melkein koko matkan ja perille pästyämme olimme ihmeissämme, kuinka nopeasti aika kului. Tarina Rinnsteinin 21.5 pidetyistä maastoestekilpaiuista //3HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Jun 17, 2016 7:48:00 GMT
17.6.2016|Kolmaskymmeneskuudes Tuntui, että tallilla oli tapahtunut vaikka ja mitä, eikä mun pienet kananaivot olleet sisäistäneet kaikkea. Eliaksen ja Kristiinan suhde kuohutti koko talliyhteisöä ja kaikki supisivat ja sipisivät keskenään. Välillä mäkin mietin, että miksiköhän himputissa se on niin suuri asia. Toisaalta taas oli aina silloin tällöin hauska yhtyä juoruamaan ja supisemaan uusimmista käänteistä, mutta ehkä musta ei ole juoruilijaksi. Tuntui myös, että tallin kaksi varsaa Irkku ja Rellu kasvaisivat jonkin sortin pika vauhtia, sillä aina tallille saapuessa ne tuntuivat näyttävän isommilta. Tässä oltiin myös vietetty kahdet vuosipäivät, kun LaaLaa ja Bella olivat asuskelleet täällä vuoden ja Wilma oli hoitanut sitä harmaata riiviötä jo vuoden päivät. Musta silti tuntui, että jotain uupui, vaikka uusia hoitajiakin oli tullut kiitettävä määrä. Ehkä syy oli siinä, että tykkäsin aina tasaisin väliajoin kotiloitua ja olla sen pari hetkeä aivan omassa rauhassa. Tänään olin päättänyt lähteväni rauhallisella kävely lenkille armaan hoidokkini kanssa, jotta en joutuisi oikeasti kotiloitumaan. Astuessani taukohuoneeseen huomasin hirveän läjän hoitajia ja muita tallilaisia. Kiersin kaikki mahdollisimman kaukaa ja kipitin yläkertaan hakemaan ratsastushanskojani. Yläkerran kerhohuoneen ollessa tyhjillään nautin omasta rauhastani ja pengoin kaapista hanskojani. Pian kuitenkin rauhani rikkoi pari hoitajaa, jotka tunnistin tallin uusiksi vahvistuksiksi, nimittäin Saippua ja Saana saapuivat maastokävelyltään. Morjestin heitä hieman tympääntyneesti ja suoraan sanoen juoksin ulos tornista, samalla meinasin törmätä Wilmaan ja Laahan. Kuulin Wilman kuiskaavan Laalle jotain epämääräistä, joka varmaan liittyi outoon käytökseeni. Pian tajusin Derryn majailevan nyt kesällä suurimman osan ajasta laitumella, joten lähdin raahautumaan sinne päin. Ruuna tunnisti minut jo kaukaa laitumen toisesta päästä ja laukkasi vastaani. Karri oli ilmeisesti päättänyt repiä Derryn riimun rikki, mutta pikaisen katsastelun jälkeen totesin sen vielä kelvolliseksi. Olin nimittäin päättänyt, etten turhaan raahautuisi takaisin talliin hakemaan toista riimua. Meidän raahautuessa kohti tallia vastaani tulivat Nelli ja Mia iloisesti hypähdellen, ilmeisesti olivat menossa hakemaan hoidokkejaan laitumelta. Päätin, että en jaksaisi kävellä matkaa takaisin talliin, joten kiedoin riimunnarusta ohjat ja ponnistin ruunan selkään. Derry oli aivan ihmeissään mitä helkuttia mä tein, mutta pääsimme loppujen lopuksi tallipihaan yhteisymmärryksessä. Vaikka aurinko ei näyttänyt paistavan ajattelin harjauspuomin olevan hyvä vaihtoehto, sillä tallissa itsessään olisi ollut tylsää. Pikaisesti hain harjapakin ja suitset tallista, jotta herra sählääjä ei pääsisi valloilleen ja tuhoisi koko tallipihaa. Derry oli tänään semmoisella tuulella, että sitä kiinnosti vain harvat ja valitut asiat. Ensimmäinen ei mieluinen asia oli kavioiden putsaus ja seuraava oli suitsiminen. Kuitenkin pienen väännön jälkeen ruuna seisoi lähtövalmiina, enkä minäkään ollut saanut kuin parikymmentä kipeää mustelmaa. Heivasin harjapakin ja riimun talliin ennen lähtöämme, sillä en voisi taata, että ne olisivat vielä paikallaan saapuessani. Laiskana matona en edes vaivautunut kentälle, jossa olisin päässyt nousemaan selkään ilman konfliktejä. Vaan päätin, että nousen ihan millä vaan muulla keinolla millä sinne pääsisin. Pitkän ja vaikean session jälkeen istuin ruunan pyöristyneessä selässä. Olin ajatellut meidän tekevän pitkän kävely lenkin, sillä en jaksaisi sinnitellä ruunan selässä, jos se päättäisi ryöstää laukassa. Lähdimme rauhassa kävelemään kaivostietä pitkin, kun luovuus ei tänäänkään riittänyt muuhun. Päätin että kiertäisimme pienen lenkin ja jättäisin ruunan sitten laitumelle, josta valitettavasti joutuisin kävelemään tallille. Kävelylenkki sujui täysin mutkitta ja tuntui, että oisin voinut nukahtaa ruunan pehmeällä kaulalle, mutta tätä ajatusta häiritsi ötökät. Paarmat ja itikat kiusasivat koko reissun ja huomasin jalkojeni olevan aivan paukamilla, sillä olin päättänyt valita shortsit jalkaani aamulla. Laitumelle saapuessani tajusin, että Derryn riimu oli tallissa, mutta laiskuuttani en lähtenyt sitä hakemaan. Jätin ruunan laitumella ja talsin itse omin jaloin matkan tallille. Näin Wilman lähtevän juuri laitumille, joten huikkasin hänelle, joskos hän voisi viedä Derryn riimun portille. Onnekseni tyttö suostui, eikä minun tarvinnut raahautua sinne uudelleen. Taukohuone oli tyhjentynyt ihmisistä, joten istuuduin sohvalle mukavaan asentoon ja aloin räplätä puhelintani. Ovelta kuului juoksevia askelia ja Wilma ryntäsi sisään aivan läpi märkänä ja huohottaen. Ilmeisesti sade oli iskenyt juuri, kun Wilma oli tullut takaisin päin. Hän ei kuitenkaan jäänyt juttelemaan vaan porhalsi yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Tajusin olevan aikani lähteä, joten pujahdin ulos sateeseen ja juoksin tieni bussipysäkille. Onnekseni olin aavistanut sateen tulon ja olin tullut bussilla tallilla. //6HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Jun 18, 2016 5:23:28 GMT
18.6.2016|Kolmaskymmenesseitsemäs Musta tuntui, että mä pursusin energiaa ja tahdoin vain päästä hevosen selkään. Oloni oli kuin pikkutytöllä, joka tahtoi päästä mahdollisimman nopeasti oman lemppari heppansa luokse. Olin jo parin tunnin ajan säheltänyt ja suunnitellut mitä aikoisin tänään ruunan kanssa touhuta. Nakkelin reppuuni kaiken näköisiä tavaroita, jota tarvitsisin tallilla. Erikoisimmiksi osoittautuivat lompakko ja varavaatteet, sillä en yleensä kantanut varavaatteita mukanani tai lompakkoani. Olin kuitenkin ajatellut käyväni läheisessä hevostarvikeliikkeessä, sillä halusin ostaa Derrylle uuden hienon riimun, kun hänen rakas laiduntoveri Karri oli tuhonnut vanhan. Minua se ei kyllä haitannut, koska sain hyvän syyn ostaa jotain uutta ja hienoa hoitohevoselleni. Nappasin reppuni mukaan ja lähdin metsästämään pyörääni autotallistamme, joka tuntui olevan aina yhtä sokkeloa. Vihdoin valkea pyöräni komeili kauneuttaan auringonvalossa ja pääsin aloittamaan viiden kilometrinmatkan hevostarvike liikettä kohti. Kuuntelin samalla kuulokeistani musiikkia ja poljin kuin kilpapyöräilijä, sillä omistin kovan hingun päästä hypistelemään erilaisia karvariimuja. Kauppaan saavuttuani suuntasin oitis riimujen luokse ja jäin hetkeksi katselemaan ihanan pinkkejä poniriimuja, kunnes palasin todellisuuteen. Harmikseni Derryn pää oli liian iso niihin söpöihin poniriimuihin, jota jollain tavalla ihmettelin, kun eihän sillä tuntunut liikkuvan mitään pään sisällä. Siirryin hieman haikeana isompi kokoisten riimujen luokse ja jäin pällistelemään niitä. Suurimmaksi osaksi mustia tai nahkaisia riimuja täynnä oleva hyllykkö alkoi harmittamaan minua, kunnes löysin oranssin karvapehmusteisenriimun. Katselin riimun kokoa, joka näytti olevan yhden koon liian iso Derrylle. Mutta hetken remmejä säädeltyäni huomasin sen olevan juuri sopivan kokoinen. Kiirehdin kassalle ja maksoin suloisen ja oikein poikamaisen riimun. Tungin ostoskassini reppuun ja aloin polkea kohti tallia. Aika tuntu matelevan ja jalkani alkoivat muistuttaa enemmänkin spagettia kuin jalkoja. Väsyneenä ja kymmenen kilometrin pyöräilymatka takana päätin ujuttautua viileän taukohuoneeseen. Huone ammotti tyhjyyttään ja retkahdin sohvalle pitkäkseni. Vaikka olin väsynyt tuntui kuin olisin pursunnut energiaa, jota oli niin paljon, että sillä olisi voinut pitää koko kaupungin pystyssä. Päätin loppujen lopuksi tunkeutua takaisin ulkoilmaan ja sain onnekseni todeta ruunan olevan tallissa, eikä kolmen valovuoden päässä laitumella. Harjasin pahimmat pölyt pois ja laitoin suitsien sijasta puin Derryllle riimun. Tarkoituksena olisi tehdä pieni kävelylenkki, joka päättyisi uittopaikalle ja siitä suoraan ruuna pääsisi laitumelle nauttimaan ulkoilmasta ja tuoreesta ruohosta. Olin sitonut riimunnarusta ohjat ja päättänyt, että selviäisin niin. Ponnistelun ja pinnistelyn jälkeen istuin tukevasti selässä ja lähdimme kävelemään kohti uittopaikkaa. Tarkoituksena ei ollut mennä nopeinta reittiä, joten kiersimme hieman kauempaa. Tajusin myös, että olisin voinut ottaa seuraa retkelleni, mutta liian myöhään. Saavuimme pian uittopaikalle ja käänsin ruuna kohti järveä ja se ampaisi suoraan uimaan. Hieman säikähtäneenä huomasin Derryn olevan oikea vesipeto, josta olin innoissani. Varavaatteeni olivat mukanani juuri tätä varten, sillä olin ajatellut ruunan innostuvan näin ja tiesin silloin joutuvani vaihtamaan vaatteet. Pitkän uintireissun jälkeen tallustelimme kohti laidunta, jonne vapautin ratsuni. Iloinen ja vapaa ruuna pomppi ja loikki Karrin luokse laitumen toiseen päätyyn. Jatkoin tallustelemista kohti tallia, joka ei ollut miellyttävää märät vaatteet päällä. Tallilaisten päät kääntyivät, kun tallustin heidän ohitseen läpimärkänä. Vaihdoin päälläni kuivat ja puhtaat vaatteet ja pengoin repustani kylmälaukun. Olin tehnyt itselleni evästä ja napostelin sitä pirttipöydän ääressä Wilman ja Laan raahautuessa paikalle. He olivat kuulemma ratsastaneet pitkän ja tuskaisen tunnin kentällä ja olivat aivan puhki saapuessaan ylös. Juttelin heidän kanssaan hetken ennen, kun lähdin polkemaan kotiin. Hiostava ilma ei auttanut yhtään oloani ja tällä hetkellä tuntui siltä, että uiminen oisi tehnyt terää. Kotona minua kuitenkin odottaisi kylmä Coca Cola ja oman koiran seura, jotka saivat inspiraationi heräämään ja poljin hirveää vauhtia kotiin. //6HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Jun 19, 2016 10:56:34 GMT
19.6.2016|Kolmaskymmeneskahdeksas Katselin ulos kerhohuoneen ikkunasta, kun sade pisarat kostuttivat pienen ikkunan. Mutustin samalla sämpylääni ja mietiskelin, mitä voisin tänään touhuta Derryn kanssa. Ratsastamista en edes ajatellut, sillä ulkona satoi saavista kaatamalla, eikä maneesiakaan löytynyt. Sämpyläni syötyä laskeuduin portaat alakerran taukohuoneeseen ja istahdin sohvalle. Ketään muita ei ollut näkynyt tallilla paitsi Helena käväisi toimistossaan ja Karla oli harjaillut käytävän. Mietin, että missä kaikki muut hoitajat olivat. Varmaan ajattelivat, etteivät sateen takia tule tänään tallille, mutta minusta sadepäivät olivat ihania. Sai kuunnella, kun sade paiskoi peltikattoa ja muodosti pieniä lätäköitä pihalle. Päätin, että menisin talliin katsomaan olisiko siellä ketään. Avasin oven, joka vei tyhjään satulahuoneeseen, jossa satulat täyttivät seinät kera suitsinaulakoiden, mutta ei kuitenkaan yhtään ihmistä. Siirryin satulahuoneesta käytävälle ja kurkistin kuivaushuoneeseen, jossa vain pari loimea roikkuivat loimikannattimilla. Ei ihmisiä sielläkään, joten päätin tarkistaa hevosten karsinat. Käytävä ammotti tyhjyyttään, eikä yksikään hoitaja ollut paikalla. Laitumelta sisään tuodut hevoset katselivat minua, ihan kuin olisivat halunneet minun vievän heidät ulos laitumelle. Jätin kuitenkin hevoset niille sijoilleen ja suuntasin ulos pihaton päädyn ovesta, jossa vastassani oli Lettu. Ruuna oli ilmeisesti lähtenyt ulkoilemaan pihatosta. Itse kuitenkin poistuin sieltä pujahtaen aidan alitse. Epätoivoisena en uskonut löytäväni ketään koko Ratapihan lähimailtakaan, mutta suuntasin loppujen lopuksi pikkutalliin Derryn luokse. Yllätyksekseni huomasin Bellan karsinan edessä istuvan Saanan, joka rasvasi ja pesi Bellan varusteita. ”Moi Saana!” huikkasin tytölle ja odotin hänen vastausta. Saana nosti katseensa varusteista ja huomasin hänen tunnistavan minut, sillä olimmehan ennenkin olleet tekemisissä. ”Ai moi Milena! Mä luulin levani ihan yksin tallilla”, tyttö vastasi. ”Mäkin luulin ja etin koko tallin läpi etsien seuraa”, kerroin tytölle ja naurahdin hieman. ”Saanko liittyä neidin seuraan varusteiden putsaus kerhoon?” kysyin tytöltä mairealla äänellä. ”Tottahan toki”, tyttö vastasi yhtä mairealla äänellä. Derryn varusteet olivat yllätyksekseni karsinan edessä, joka johtui varmaan siitä, ettei edellinen ratsastaja ollut vienyt niitä paikoilleen. Siirsin ruunan karsinan edessä olleen heinäpäälin Saanan vierelle ja aloin purkamaan suitsia. Istuimme heinäpaalien päällä ja juttelimme kaiken näköistä, samalla molemmat taistelivat suitsien kokoamisen kanssa. Saana kertoi minulle hieman Eliaksen ja Kristiinan tilanteesta, sillä mä en ollut yhtään ajan tasalla siitä. Saanakin oli saanut kuulla uusimmat juorut Wilman suusta, joka oli kait omin silmin tilanteita nähnytkin. Mä en erityisemmin tahtonut sotkeutua niiden välisiin asioihin, mutta olihan se kiva tietää mitä täällä tapahtuu. Molemmat olimme saaneet suitset pestyä ja rasvattua, joten siirryimme satuloihin. LaaLaa oli ilmeisesti pitänyt Bellan varusteista hyvää huolta, sillä niissä ei paljoa ollut likaa. Derryn varusteita, kun ei kukaan muu putsaillutkaan kuin minä, joten lika veden väri näytti pikemminkin mustalta. Varusteiden ollessa kiiltävän puhtaita päätimme viedä ne takaisin paikoilleen. Istuuduimme karjakeittiön pirttipöydän ääreen ja kysyin Saanalta: ”Mihin asti sä ajattelit viipyä täällä tänään?” Hetken hiljaisuuden jälkeen tyttö vastasi minulle hieman epävarmasti: ”En oikein tiedä. Varmaan aika pitkään, kun kyytikin tulee vasta kahdeksalta.” Naamalleni levisi viekas hymy ja aloin heti miettiä, mitä voisimme tehdä. Kello näytti neljää, joten meillä olisi neljä tuntia aikaa. ”Mentäiskö käymään Kalkkimarketissa ostamassa jotain evästä? ” kysyin ja katsoin tyttöä kysyvästi. ”Joo, mennään vaan!” Saana hihkaisi innoissaan. Talilla oli pari yleistä pyörää, jotka eivät olleet hirveän hyvä kuntoisia, mutta kyllähän niillä vielä polki. Niitä säilytettiin vintillä oven pielessä, mutta meidän täytyi hakea Helenalta vintin, että pyörien avaimet. Suuntasimme suoraan toimiston ovelle ja koputimme siihen. Saimme kutsun sisään ja kävimme istumaan toimiston sohvalle. ”No, mitäs pahaa te ootte tänään tehnyt?” Helena kysyi vitsikkäästi. ”Putsattiin vaan varusteet, mutta me tarvittais vintin ja pyörien avaimet”, totesin Helenalle. ”No mihis ootte menossa?” nainen kysyi ja alkoi kaivaa laatikkoaan. ”Kalkkimarkettiin ostamaan ruokaa”, Saana sanoi yllätyksekseni.” Löytyipäs!” Helena hihkaisi ja toivotti hyvää matkaa. Saana oli saanut käteensä kaksi avain nippua, jossa toisessa komeili kaksi hieman ruosteista avainta ja toisessa yksi hieman järeämpi avain. Astelimme talliin päätyyn vintin ovelle ja Saana avasi oven. Heinän ja vanhan tavaran haju pukkasi ulos suurista ovista ja sytytin valot katkaisijasta. Hämärän ja hieman vanhahkon kattovalon heräillessä löysimme pyörät ja talutimme ne ulos vintiltä. Hämähäkinseiteillä ja pölyllä koristetut pyörät seisoivat ulkoilmassa ja pudistimme niistä pahimmat liat pois. Saana jäi pitelemään pyöriä pystyssä ja minä kävin sammuttamassa valot ja suljin suuret ladon ovet kiinni. Saana sai avaimet taskuunsa ja lähdimme polkemaan hiekkatietä pitkin kohti markettia. Kalkkimarket olisi kolmenkilometrin päässä tallista, joten sinne polki viidessätoista minuutissa. Paikan päällä lukitsimme pyörämme ja ne jäivät odottamaan meitä lukittuina seinää vasten. Astelimme sisään kauppaan, joka ei ollut mikään suurmarketti, mutta ei mikään kylä kauppakaan. Kuitenkin kaikki tarpeelliset ruoka-ainekset täältä löytäisi. Suuntasimme ensimmäisenä juomaosastolle, sillä tahdoimme ostaa jotain vettä maukkaampaa. Päädyimme molemmat ostamaan Novellen vichyt ja seuraavan karkki-ja sipsihyllyt saisivat meidät riesakseen. Saana valitsi heti mukaansa Pringles purkin ja pienen karkkipussin, ja minä päädyin lähes samoihin vaihtoehtoihin. Ostokset maksettuamme lähdimme polkemaan takaisin tallille. Talliin saavuttuamme kello näytti viittätoista vaille viisi. Ajattelimme mennä nautiskelemaan ostoksiamme, johonkin erikoisempaan paikkaan, joten päädyimme vintin heinäkasoihin. Pyörät nuokkuivat oven pielessä ja me istuimme (tai no todellisuudessa maksimme) suuressa ja pehmeässä heinäkasassa. Kuulimme myös sateen alkaneen uudelleen, sillä meidän kauppareissun aikana oli ollut sateeton hetki. Kerroin Saanalle tarinoita, mitä olin Derryn kanssa kokenut ja hän kertoi omia ratsastuskokemuksiaan. Nauroimme vedet silmissä välillä jonkun toisen jutulle ja olimme vähällä tukehtua eväisiimme. Saanan laitettua puhelimeltaan Salattujen elämien vanhoja jaksoja tulemaan, nauroimme joillekkin kohtauksille ratketaksemme. Hetken rauhoittumisen jälkeen Saana kysyi: ”Mitkä nuo kaksi ovea muutes ovat?” Katselin hetken huoneen perällä olevia ovia ja mietin oikein tarkkaan ja totesin: ”Toi toinen on ainakin varasto, mutta en nyt muista ollenkaan mitä tuolla toisessa on.” ”Onkohan toi ovi auki?” Saana kysyi ja osoitti toista ovista. Jätimme eväämme hetkeksi rauhaan ja juoksimme ovelle. En ollut koskaan käynyt kyseisen oven takana, joten oli minullekkin aivan uusi paikka. Yllätykseksemme ovi aukesi ja sieltä paljastui leirihuone, jonka päässä oli ovi. Kaksi kerrossänkyä pönöttivät molemmilla puolillamme ja toisella seinällä oli myös punainen sohva. Katselimme hetken huonetta, kunnes palasimme takaisin heinäkasaamme. Eväämme alkoivat jo loppua ja kellokin näytti jo viittä vaille kahdeksan, joten päätimme lähteä viemään avaimet takaisin Helenalle. Onneksemme nainen vielä istuskeli tuolillaan ja pohdiskeli tuntimaksuja. Ojensimme naiselle avaimet ja sanoimme hänelle heipat. Lähdimme hakemaan tavaroitamme kaapeilta ja meidän molempien kyydit olivat saapuneet. ”Moikka Saana!” huusin juuri ennen tämän astumista autoon. ”Moikka!” kuulin vielä ennen oven sulkemistani. Auto matka kotiin oli nopea, mutta väsyneenä se tuntui pitkältä. Olin tänään tutustunut paremmin Bellan hoitajaan ja uskoin meistä tulevat vielä hyvät ystävät. //Olipas hyvän mielen tarina 7HP!
-Helena
|
|
|
Post by Milena on Aug 11, 2016 10:20:27 GMT
11.8.2016|Kolmaskymmenesyhdeksäs
Nyt alkoi olla se aika vuodesta, kun koulut alkaisivat ja sateet lisääntyisivät. Rakastin syksyä kaikki ne kellastuneet lehdet, kurakelit ja kaakao hetket olivat parasta mitä tiesin. Ainoa asia syksyssä, mikä varjosti elämääni oli koulu. Niin juuri koulu. Se kaikkien rakastama rakennus, jossa ei saanut olla rauhassa edes vessassa. Oppitunnit olivat täyttä tuskaa, eikä yksikään opettaja ymmärrä takkaa, jonka ne joka ikinen vuosi kaatavat oppilailleen. Mutta omaksi onnekseni nyt ei vielä ollut sen aika. Koulut alkaisivat vasta ensi viikolla ja saisin viettää loppuviikon rakkaan ruunan kanssa. Tämän päivän touhuista en ollut aivan varma, vaikka tiesin tasan tarkkaan mitä tekisin. Ainoa pieni ongelma oli se, etten ollut valjastanut hevosta ikuisuuksiin. Homma oli hallussa, mutta pienet epäilykset itseäni kohtaan. Raahasin perässäni hieman pyöristynyt nuorta ruunaa, joka katseli minuun hieman vihaisin tuntein. Olin ehkäpä tainnut patistaa herran unilta ylös, mutta pakko mikä pakko. Vastahakoinen ja iso eläin ei ollut helpoin käsiteltävä, vaikka olihan se lopultakin puhdas. Suitsin ruunan ja jätin sen hetkeksi osoittamaan mieltä talliin, sillä välin hain valjaat ja itse kärryt. Saavuttuani talliin takaisin talutin Derryn ulos hoitopuomille ja aloin selvittelemään valjaita. Katselin eri remmejä ja testailin niiden yhteen kuuluvuutta. Tunsin oloni tälläisten tavaroiden kanssa tyhmemmäksi kuin nuija ja tosinuija. Puolen tunnin testailut olivat tuottaneet tulosta ja edessäni komeili valjastettu ruuna. Asettelin reppuni jalkoihini, sillä olin ajatellut tekeväni pidemmän lenkin, jos kärryt eivät lahoaisi matkalla. Mukanani oli cola-pullo ja eväsleivät. Lähdimme etenemään rauhallisessa ravissa kohti Kalkkivuoren maisemia. Rentouduin ja annoin Derryn kuljettaa minua, välillä käännyimme jollekkin sivutielle, mutta ihmeekseni ruuna toimi hyvin koko matkan. Kalkkijärven rannalle pysähdyttyämme nappasin evääni ja mutustin ne kauniissa järvi maisemissa. Ruuna oli toiminut koko ajon ajan yllättävän rennosti, ehkä sekin nauttii kärryilystä. Mä en itse ollut ravikortin suorittamisen jälkeen ollenkaan ajanut, vaikka mulla oli koko ajan ollut mahdollisuus ja taidot siihen. Tallin pihassa odotteli Wilma ja kärttyisän näköinen Ladi, liekko hänkin herättänyt hevosensa unilta. Tervehdin tyttöä, ennen kun hän ja tammansa pyyhälsivät maastoon. Ohjasin ruunan puomille ja heivasin varusteet paikoilleen. Harjasin vielä pahimmat liat pois ennen lähtöäni. Olin harmikseni huomannut viettäneeni odotettua kauemmin maastossa, joten minun oli pakko lähteä. Lyhyttä päivitystä Derpan päikkyyn //Ihana kesänloppu-tunnelma, ja hauskaa, että Derrykin pääsi kärryjen eteen vaihteeksi! 5 HP!
-Helena
|
|
|
Post by Helena on Oct 4, 2016 20:26:41 GMT
Erikoistehtävä Milenalle:
Veden täyttämistä kaivoskuiluista kuuluu merkillisiä ääniä. Onko joku kenties pudonnut kuiluun, eikä pääse pois? Selvitä asia, ja jos saat kirjoitettua hevosia mukaan tarinaan, plussaa!
Tarinan tulee olla vähintään 400 sanan pituinen!
|
|