Post by Helena on Dec 1, 2015 19:10:32 GMT
Maastoretki ilman satulaa 12.12.2015
Nyt on aika lähteä jälleen porukalla maastoilemaan, tällä kertaa ilman satulaa! Mikä olisikaan ilmojen viiletessä ihanampaa kuin hevosen lämmin selkä peppua vasten! Retkikuntamme kulkee Kalkkivuoren tutuissa maisemissa ja saatamme pitää pienen pysähdyksen laavulla. Retken kesto on n. 3 tuntia.
Retkelle mahtuu 8 ratsukkoa Helenan lisäksi ja mukaan ovat tervetulleet niin hoitajat omilla hoidokeillaan kuin muutkin joillain tallin hevosista.
Tunti maksetaan tuttuun tapaan vastaamalla tuntitarinassa esitettyihin kysymyksiin!
Osallistujat: (4/8)
Helena & Hoda
Wilma & Ladi
Bea & Remu
Milena & Derry
LaaLaa & Bella
-
-
-
-
”Onko kaikkien hevoset sisällä?” Helena katsahti tyttöporukkaa toimiston tietokoneen takaa. Myöntävien vastausten jälkeen hän vilkaisi paperipinoa pöydällä, ”okei, Bea toivoi yllätyshevosta, joten... saat ottaa Remun! Eikun vaan varustamaan!”
Tuossa tuokiossa ratsukot seisoivat rivissä tallinpihalla hevoset varustettuina ja valmiina lähtöön. Helena talutti Hodan tallista viimeisenä, ”noniin, eiköhän sitten lähdetä. Kaikilla on heijastinliivit? Hyvä. Otetaan Remu heti meidän jälkeen, sitten Derry ja tammojen kanssa saatte päättää itse, kuka menee pitämään perää.”
Ratsukot suuntasivat jonossa kentän ohi kohti maastopolkuja. Ilma oli kirkas, mutta kylmä, ja hevosten hengitys huurusi pakkasessa. Jono kääntyi kulkemaan pitkin vanhaa pengertietä, ja Helena vilkaisi taaksensa, ”otetaanko jo ravia?” Tytöt nyökyttelivät innokkaina, ja pian metsässä kaikui ravaavien kavioiden kopse.
1. Onko ratsusi selkä mukava istua? Pysyitkö hyvin ravin kyydissä, entä onnistuiko keventäminen ilman satulaa?
Ennen isoa tietä retkikunta kääntyi pienemmälle polulle, joka vei kohti korkeampaa maastoa. Polku oli hyvässä kunnossa ja aiemmin syksyllä mutaiseksi muuttuneet kohdatkin olivat kätevästi jäätyneet. Jonon perältä kuului Ladin kiihtynyt inahdus, kun Bella harhautui liian lähelle tamman häntää. Wilman ja LaaLaan nauru kuului kärkeen asti. Remukin meinasi välillä ohittaa rauhallisesti kulkevan Hodan. Jonon keskivaiheilla kulkevan Derryn ajatukset sen sijaan näyttivät harhailevan polun varrella tönöttävän, heinää täynnä olevan, riistan talviruokintapaikan suuntaan. Milena joutuikin kääntämään ruunan takaisin oikeaan suuntaan tämän harhautuessa polulta.
Pian ratsukot saapuivat kuuraisen pellon laitaan. Helena kääntyi satulassa, ”mitäs jos otettaisi pieni laukkapätkä? Mennään ihan rauhallista vauhtia ja pidetään sitten hepat kontrollissa, eikä ohitella jonossa!” Hevoset sinkaisivat matkaan ensimmäisestä kehotuksesta, ja ihme kyllä, letka piti muotonsa, vaikka muutamalla hevosella olisi selkeästi ollut enemmänkin menohaluja. Myös ratsastajat pysyivät selässä, vaikka jonon peräpäästä kuuluikin muutama pelästynyt kiljahdus, kun Wilma tarrasi muutaman ilopukin heittäneen Ladin harjaan kiinni. Derryn nelitahtinen laukkakin tuotti pieniä tasapaino-ongelmia Milenalle, jonka kuitenkin onnistui pysyä selässä puristamalla jalat tiukasti ruunan kylkiin.
Laukkapätkän jälkeen ratsukot jatkoivat matkaa takaisin metsän siimekseen, kohti laavua. Muutama ratsastaja lämmitti viimassa kylmentyneitä sormiaan reiden ja hevosen selän välissä.
2. Lämmittikö hevosen selkä tarpeeksi kylmässä pakkasessa, vai pääsikö pakkanen puraisemaan sormiin ja varpaisiin?
Tällä kertaa aika ei riittänyt laavulla pysähtymiseen, vaan joukkio jatkoi matkaansa laavun ohi kohti Kalkkijärveä. Matka kulki alamäkeen pientä kinttupolkua pitkin ja liitty sitten hieman leveämmälle metsätielle. Hevoset kävelivät rauhallisesti ja muutama ratsastaja ohjasi hevosensa kaverin viereen juttelun helpottamiseksi.
Yhtäkkiä Helena huudahti jonon kärjestä ja pysäytti Hodan. Muut ratsukot joutuivat kiskomaan hevosensa äkkiä pysähdyksiin välttääkseen törmäyksen. Mutkan takaa paljastui tiellä seisova nuori hirvi, joka tuijotti ratsukoita jännittyneenä ja päästi äänekkäitä puhahduksia. Muutama hevonen steppasi paikallaan hermostuneena. ”Ihan rauhassa,” kuului Helenan ääni.
Hirvi vilkaisi hevosia vielä kerran, ja teki sitten valtavan loikan pienen ojan yli metsän puolelle, ja juoksi viistosti ratsukoiden ohi, kadoten kasvillisuuden lomaan.
3. Miten hevosesi reagoi yllättävään tilanteeseen? Pysyitkö hevosesi selässä?
Kun jono oli saatu hirviepisodin jälkeen jota kuinkin takaisin kasaan, letkan matka jatkui kohti järveä, joka pian pilkottikin mäntyjen lomasta. ”Otetaan vielä tämmönen pitempi ravipätkä, mennään ihan rennosti,” Helena huusi jonon kärjestä, ja hevoset siirtyivät raviin. Muutama ratsu kulki vielä hermostuneesti hirvikohtauksen jäljiltä, mutta rentoutui nopeasti Hodan varmalla johdolla. Ratsatsajat pysyivät hevostensa selässä koko pitkän ravipätkän. Loppumatkan järven reunaa pitkin ja kaivoskuilujen ohi aina tallinpihaan asti ratsukot kävelivät.
”Noniin, selvittiin tästäkin hengissä,” Helena nauroi ratsastajien jalkautuessa hevostensa selästä, ”antakaahan hevosille vielä ylimääräiset porkkanat tämän reissun päätteeksi!”
Kiitos kaikille mukana olleille!
Nyt on aika lähteä jälleen porukalla maastoilemaan, tällä kertaa ilman satulaa! Mikä olisikaan ilmojen viiletessä ihanampaa kuin hevosen lämmin selkä peppua vasten! Retkikuntamme kulkee Kalkkivuoren tutuissa maisemissa ja saatamme pitää pienen pysähdyksen laavulla. Retken kesto on n. 3 tuntia.
Retkelle mahtuu 8 ratsukkoa Helenan lisäksi ja mukaan ovat tervetulleet niin hoitajat omilla hoidokeillaan kuin muutkin joillain tallin hevosista.
Tunti maksetaan tuttuun tapaan vastaamalla tuntitarinassa esitettyihin kysymyksiin!
Osallistujat: (4/8)
Helena & Hoda
Wilma & Ladi
Bea & Remu
Milena & Derry
LaaLaa & Bella
-
-
-
-
Tuntitarina
”Onko kaikkien hevoset sisällä?” Helena katsahti tyttöporukkaa toimiston tietokoneen takaa. Myöntävien vastausten jälkeen hän vilkaisi paperipinoa pöydällä, ”okei, Bea toivoi yllätyshevosta, joten... saat ottaa Remun! Eikun vaan varustamaan!”
Tuossa tuokiossa ratsukot seisoivat rivissä tallinpihalla hevoset varustettuina ja valmiina lähtöön. Helena talutti Hodan tallista viimeisenä, ”noniin, eiköhän sitten lähdetä. Kaikilla on heijastinliivit? Hyvä. Otetaan Remu heti meidän jälkeen, sitten Derry ja tammojen kanssa saatte päättää itse, kuka menee pitämään perää.”
Ratsukot suuntasivat jonossa kentän ohi kohti maastopolkuja. Ilma oli kirkas, mutta kylmä, ja hevosten hengitys huurusi pakkasessa. Jono kääntyi kulkemaan pitkin vanhaa pengertietä, ja Helena vilkaisi taaksensa, ”otetaanko jo ravia?” Tytöt nyökyttelivät innokkaina, ja pian metsässä kaikui ravaavien kavioiden kopse.
1. Onko ratsusi selkä mukava istua? Pysyitkö hyvin ravin kyydissä, entä onnistuiko keventäminen ilman satulaa?
Ennen isoa tietä retkikunta kääntyi pienemmälle polulle, joka vei kohti korkeampaa maastoa. Polku oli hyvässä kunnossa ja aiemmin syksyllä mutaiseksi muuttuneet kohdatkin olivat kätevästi jäätyneet. Jonon perältä kuului Ladin kiihtynyt inahdus, kun Bella harhautui liian lähelle tamman häntää. Wilman ja LaaLaan nauru kuului kärkeen asti. Remukin meinasi välillä ohittaa rauhallisesti kulkevan Hodan. Jonon keskivaiheilla kulkevan Derryn ajatukset sen sijaan näyttivät harhailevan polun varrella tönöttävän, heinää täynnä olevan, riistan talviruokintapaikan suuntaan. Milena joutuikin kääntämään ruunan takaisin oikeaan suuntaan tämän harhautuessa polulta.
Pian ratsukot saapuivat kuuraisen pellon laitaan. Helena kääntyi satulassa, ”mitäs jos otettaisi pieni laukkapätkä? Mennään ihan rauhallista vauhtia ja pidetään sitten hepat kontrollissa, eikä ohitella jonossa!” Hevoset sinkaisivat matkaan ensimmäisestä kehotuksesta, ja ihme kyllä, letka piti muotonsa, vaikka muutamalla hevosella olisi selkeästi ollut enemmänkin menohaluja. Myös ratsastajat pysyivät selässä, vaikka jonon peräpäästä kuuluikin muutama pelästynyt kiljahdus, kun Wilma tarrasi muutaman ilopukin heittäneen Ladin harjaan kiinni. Derryn nelitahtinen laukkakin tuotti pieniä tasapaino-ongelmia Milenalle, jonka kuitenkin onnistui pysyä selässä puristamalla jalat tiukasti ruunan kylkiin.
Laukkapätkän jälkeen ratsukot jatkoivat matkaa takaisin metsän siimekseen, kohti laavua. Muutama ratsastaja lämmitti viimassa kylmentyneitä sormiaan reiden ja hevosen selän välissä.
2. Lämmittikö hevosen selkä tarpeeksi kylmässä pakkasessa, vai pääsikö pakkanen puraisemaan sormiin ja varpaisiin?
Tällä kertaa aika ei riittänyt laavulla pysähtymiseen, vaan joukkio jatkoi matkaansa laavun ohi kohti Kalkkijärveä. Matka kulki alamäkeen pientä kinttupolkua pitkin ja liitty sitten hieman leveämmälle metsätielle. Hevoset kävelivät rauhallisesti ja muutama ratsastaja ohjasi hevosensa kaverin viereen juttelun helpottamiseksi.
Yhtäkkiä Helena huudahti jonon kärjestä ja pysäytti Hodan. Muut ratsukot joutuivat kiskomaan hevosensa äkkiä pysähdyksiin välttääkseen törmäyksen. Mutkan takaa paljastui tiellä seisova nuori hirvi, joka tuijotti ratsukoita jännittyneenä ja päästi äänekkäitä puhahduksia. Muutama hevonen steppasi paikallaan hermostuneena. ”Ihan rauhassa,” kuului Helenan ääni.
Hirvi vilkaisi hevosia vielä kerran, ja teki sitten valtavan loikan pienen ojan yli metsän puolelle, ja juoksi viistosti ratsukoiden ohi, kadoten kasvillisuuden lomaan.
3. Miten hevosesi reagoi yllättävään tilanteeseen? Pysyitkö hevosesi selässä?
Kun jono oli saatu hirviepisodin jälkeen jota kuinkin takaisin kasaan, letkan matka jatkui kohti järveä, joka pian pilkottikin mäntyjen lomasta. ”Otetaan vielä tämmönen pitempi ravipätkä, mennään ihan rennosti,” Helena huusi jonon kärjestä, ja hevoset siirtyivät raviin. Muutama ratsu kulki vielä hermostuneesti hirvikohtauksen jäljiltä, mutta rentoutui nopeasti Hodan varmalla johdolla. Ratsatsajat pysyivät hevostensa selässä koko pitkän ravipätkän. Loppumatkan järven reunaa pitkin ja kaivoskuilujen ohi aina tallinpihaan asti ratsukot kävelivät.
”Noniin, selvittiin tästäkin hengissä,” Helena nauroi ratsastajien jalkautuessa hevostensa selästä, ”antakaahan hevosille vielä ylimääräiset porkkanat tämän reissun päätteeksi!”
Kiitos kaikille mukana olleille!
