Maastolenkki 24.7.15

[Lillian]

Taluttelulenkki lähimaastoihin. Osallistujat: LaaLaa&Bella, Tuulia&Haiku

Fillaroin tallille ne muutamat kilometrit, mitä kotoa matkaa oli tallille. Pyörän jättäminen kiven juureen oli tässä parin päivän aikana tullut jo tavaksi. Tallustelin talliin hakemaan riimua ja narua. Tallissa huomasin kuitenkin Haikua vastapäätä sijaitsevassa karsinassa kauniin mustavalkoisen tinkerin ja tytön, jolla oli vähän minun hiuksia lyhyemmät brunet hiukset. Tyttö näytti suunnilleen ikäiseltäni.
"Moikka, onpa sulla nätti heppa", tervehdin ja kehuin.
"Moi vaan ja kiitti", hieman nyrpeähkö tyttö sanoi. No, ehkä se tuosta hiljalleen lämpenisi. "Muuten, etkös sä omista sen uuden, söpön varsan?" hän jatkoi.
"Kyllä vain. Oon Tuulia, sano Tuikuks tai Tuideks vaan", esittelin itseni.

(vinkki: tarinan etenemisen ja selkeyden vuoksi seuraavan tekstin pitäisi jatkua tästä, eikä alkaa esim. omasta tallille tulosta)

[Laura]

Silmäilin hetken kaksikkoa ja esittelin itseni.
"Olen LaaLaa, mutta voit sanoa Laaksi, jos tahdot"
Ajattelin tarjota Tuulialle saman kohtelun, mitä itse olin saanut tallille tullessani.
"Haluisitsä lähteä maastoon kävellen heppojen kanssa", ehdotin ja hymyilin. "Tulisi sinullekin paikat tutuksi"

//hupsista, meni ohi, että Haiku ei ollut vielä karsinassaan pikkuvikoja.. xd

[Lillian]

//Haha, mitäpä Haiku karsinassa tekisi, kun on laitsa-aika - tallille palatessa sitten voidaan opettaa sille vähän hoitotoimenpiteitä.

"Tottakai!" hymyilin. "Eikös tässä lähellä oo järvi? En tunne seuruu yhtää."
"On järvi", Laa kertoi ja jatkoi: "Alotetaa varmaa sinne laitsalle kävelemällä?"
"Joo, saa nähä miten Haiku jaksaa kävellä vaan tietä pitkin, se on niin utelias ja haluis aina hyppää puskaa", naurahdin. "Mikä sun hepan nimi muuten on?"
"Bella", Laa sanoi ja halasi jättiläisen kokoista hevostaan.
"Mää vaan etin täältä jostain ne Haikun riimut... Tossa!" hihkaisin ja kaappasin punertavan riimun ja ruskian narun hyppysiini. "Valmiina lähtöön", naurahdin.

[Laura]

Astelimme tallista ulos, Tuulia ensin, sitten minä ja Bella. Bella vaikutti uteliaalta, muttei onnekseni liian energiseltä. Matkalla laitumelle juttelimme niitänäitä ja sain Tuidesta hyvän ensivaikutelman.
"Kun saamme Haikun matkaan mukaa, niin käännymme tuolta ja jatkamme tuota polkua", kerroin ja osoitin sormellani kauempana häämöttävää risteystä.
Laitumelle saavuttua jouduimme hetken tähystelemään Haikun sijaintia, mutta pian näimmekin sen. Bella oli sen näköinen että haluaisi laitumelle myös, kun Tuulia käveli hakemaan Haikua.

[Lillian]

"Haikuu", huhuilin tammavarsaa. Puolivuotias nosti uteliaana päänsä hamuilemistaan heinistä ja kirmasi luokseni lyhyt häntä intona vispaten.
"No moi muru", höpisin ja napsautin melkein varsulin huomaamatta päitset päähän ja lukon kii. "Hyvä tyttö", kehaisin ja lähdin kävelemään kohti porttia heinien kahistessa ratsastushousujani vasten.
"Tule tule", kehotin varsaa ja pian olimmekin laitsan ulkopuolella. Haiku ja Bella hörähtivät toisilleen - eiväthän ne vielä tienneet karsinoidensa olevan niin lähekkäin, kun Bella oli laitsalla kun Haiku käväisi hetken ihmettelemässä paikkaa nimeltä karsina. Samalla laitsalla ne kuitenkin olivat olleet jo muutaman päivän.
"Elikkä jatketaan vaan tätä polkua tonne laitsan toiseen nurkkaan?" kysäisin jatkaaksemme matkaa.

[Laura]

"joo" vastasin.
Bellaa ei näyttänyt haittaavan varsan läsnäolo. Katselin sivusta, kun pikkuinen tepasteli uteliaana. Se kuitenkin käyttäytyi paremmin kuin osasin olettaa. Bella sen sijaan nykäisin päätään yllättäen sivulle. Tamma halusi huomioni, joten rapsutin sitä.
"Sinä olet yhä minun ykköseni", sanoin Bellalle. Tuulia naurahti kevyesti, mutta jouti pian kiskomaan Haikua tien varresta pois.
Kun ylitimme vanhaa pengertietä, kerroin, että siitä pääsee myös tallille. Ranta häämötti vähän matkan päässä edessämme.

[Lillian]

Ranta oli kaunis. Yleensäkin rakastin järvimaisemia. Haiku oli kyllästynyt tien tallaamiseen ja säntäsi innokkaana kaislikkoon. Löydettyään vesirajaan se katsoi vettä ja tapitti häilyväistä peilikuvaansa tovin, kunnes uskalsi kauhaista veden pintaa kaviollaan. Laa antoi Bellalle lisää narua vapaaksi, jotta tamma pääsisi kahlaamaan. Sen valkeat tupsujalat loiskivat vettä Haikun päälle ja innostivat varsulin leikkimään ja hyppelehtimään veteen kahlaamaan. Hetken päästä se kuitenkin tuli kylmästä vedestä pois ja kysyin:
"Minnes sitten?"

[Laura]

"Jatkamme matkaa tällä polulla toisen laitsan ohi", vastasin ja taputtelin Bellaa, joka oli kuin ladannut akkunsa vedessä. Se olisi halunnut uudestaan veteen, joten minulla oli hankaluuksia pidellä sitä. Muutaman vihaisemman sanan jälkeen tamma kuitenkin ymmärsi, että oli aika jatkaa matkaa. Kun lähdimme kävelemään jatkoin vielä:
"Polun päässä on risteys, josta pääsee syvemmälle metsää tai ratapihan tallille. Siellä on myös vanhat kaivoskuilut."
Bella rauhottui metsäosuudelle päästyämme ja alkoi seuraamaan Haikun touhuja. Onneksi se näytti tulevan toimeen varsan kanssa.

[Lillian]

Haiku tuntui ihmettelevän, miksi me taas käveltiin vaan eteenpäin. Se kiinnostui jokaisesta narahtavasta puusta, sirkuttavasta puusta ja tuoksuvasta kukkasesta, mutta kutsuin sen aina takaisin tielle kulkemaan eteenpäin.
"Hassu tyty", sanoin varsalle ja pyysin jälleen jatkamaan matkaa. Bella katsahti välillä mielenkiinnolla varsaa, mutta taisi tulla hyvin toimeen mun pikku murmelin kanssa.
"Millasia ne kaivoskuilut muuten on?" kysyin päästyämme orilaitsan nurkalle. Hepat siellä katsoivat meitä, kunnes tajusivat liikkeellä olevan kaksi tammaa...

[Laura]

En ehtinyt vielä vastata, kun käännyin katsomaan samaan suuntaan, kuin Tuuliakin. Orilaitumella hevoset nostelivat päitään ja muutama käveli lähemmäs aitaa. Minä keskityin kuitenkin lähinnä siihen, että Bella kulkisi nätisti, eikä lähde lähemmäs laidunta. Lyhensin hieman otettani riimunnarusta.
"Ne kaivoskuilut ovat todella vanhoja, vedellä täyttyneitä syviä onkaloita. Olisi mielenkiintoista tutkia niitä lähempää, mutta ehkä se ei ole paras mahdollinen idea", sanoin ja naurahdin.
Saavuimme hetken kuluttua risteykseen, josta vielä näytin suunnan metsään, ennen kuin käännyimme Ratapihaan vievälle tielle.

[Lillian]

Haiku, pikkunen lapsi, ei tietenkään haikaillut orien perään siinä mielessä mutta olisi tahtonut muuten vaan mennä tutustumaan. Olin saanut sen kuitenkin kulkemaan nätisti vieraiden hevosten ohi ja pian olisimme tallilla.
Siellä menimme pikkutalliin. Haiku oli toista kertaa tallissa ja pääsi jälleen karsinaansa. Olisi ensimmäisen hoitokerran aika: ensin silittelin ja rapsuttelin tammaa kaikkialta ja kehuin, jos se ei reagoinut esim. korvien hiplaamiseen. Haikua ei tuntunut mikään haittaavan.
Ongelmat alkoivatkin vasta jalkoja nostellessani. Miks mun pitäs nostaa jalkaa, pieni ihmetteli. Kärsivällisesti odotin että se suostui taittamaan vähän nilkkaansa ja kehuin heti laskien jalan samalla vapaaksi.
"Hyvä tyttö", kehuin hetken harjoittelun jälkeen. "Ehkäpä harjaamme sua joku toinen kerta, ri liikaa kerralla."

[Laura]

Seurasin harjatessani Bellaa, miten Tuulia ja Haiku edistyi. Varsa oli hieman sen näköinen, ettei tiennyt mitä tehdä. Huvittuneena jatkoin Bellan harjaamista. Taputin sitä kaulalle ja annoin makupalan käytävällä olevasta repusta.
"Lähdetsä viemään vielä Haikua laitsalle mun ja Bellan kanssa?", kysyin Tuulialta irrottaessani riimunnarua karsinassa olevasta solmusta.

[Lillian]

"Tottakai", sanoin ja puin jälleen riimun varsan päähän. Se sujui jo hyvin puolivuotiaalta. Hiippailimme ulos tallista ja lähdimme kävelemään pihan poikki samalle metsätielle, mistä lenkkimme alkoikin. Haiku oli jo läpen kyllästynyt - monen kilometrin lenkki taisi olla sille liikaa. No, ensi kerralla tehdään lyhyempi lenkki, jotta pikkunen jaksaa..
"Hyvä tyttö", kehuin jälleen Haikua laskiessamme hevoset yhtä aikaa laitumelle juoksemaan.
"Oli tosi kivaa", Laa sanoi, kun lähdimme takaisin kohti tallia.
"Niin oli. Mennään uudelleenkin!" hymyilin. Tallilla veimme riimut talliin ja lähdin fillaroimaan kotia kohti.


Valmista tuli, kiitos ropesta LaaLaa