Elainen mietteitä

[Elaine]

Elainen mietteitä

Päiväkirja sisältää tarinoita Elainen arjesta, joissa esiintyy pääosin hänen perhe, ystävät, lemmikit ja toinen hevosensa Hertta. Myös muitakin voi vilahdella tarinoissa.

[Elaine]

Kun yksi ei riitä
14. joulukuuta 2016 | Uusi tuttavuus

"Että mitä sä teit?"
"Ostin hevosen"
"Oikeesti?"
"Jooh"
"Millasen?"
"Nelivuotiaan suomenhevostamman"
"Miksi? Mitä nä sillä teet?"
"Öööh –"
"Sullahan on jo yksi"
"Niin on mut –"
"Oot sä ihan kahjo?"

En sanoisi, että olisin ihan kahjo, sillä kukapa nyt ei ostaisi hyväsukuista hevosta? Varsinkin, kun kyse on suomenhevosesta. Miettikää hei, hyväsukuinen suomenhevonen!

Olin joskus aiemmin ihastellut komeaa hopeanruunivoikkoa suomenhevosoria Riinan Hopeavälkettä ja halusin siitä todella kovasti itselleni pienen pörröisen varsan. Mutta koska minulla ei ollut tammaa, niin asia jäi lopulta siihen ja varsa jäi vain pelkäksi haaveeksi.

Mutta voiko haaveet toteutua? 

Eräänä kauniina, mutta kylmänä talvipäivänä selailin hevosten myynti-ilmoituksia lämmin kahvikuppi toisessa kädessä, kun huomasin myynti-ilmoituksen, joka vaikutti ihan tavalliselta. Kuvassa oleva hevonen oli kuitenkin aivan liian hieno ohi selattavaksi, joten klikkasin myynti-ilmoitusta. Lähempää tarkastettuna huomasin, että myynnissähän oli Riinan Hopeavälkkeen jälkeläinen! Se tosin oli perinyt emänsä punarautiaan värin, mutta sen päätä koristi leveä, huuliin asti ylettyvä läsi, joka löytyi myös sen isältä. Ei siis todellakaan harmittanut vaikka tamma ei ollut perinyt isänsä upeaa ja erikoista väriä, sillä punarautias läsipäinen suomenhevonen oli yhtä hieno, ainakin minun mielestä.

Nopeasti näppäilin myynti-ilmoituksessa olevan puhelinnumeron puhelimeen ja soitin sen omistajalle. Tässä vaiheessa minua jännitti enemmän kuin koskaan ennen ja sadat perhoset lentelivät vatsassani, kun odotin, että puhelimeen vastattaisiin. Kolmen tuuttauksen jälkeen puhelimeen viimein vastattiin, jolloin esittelin itseni lyhyesti ja kysyin myynnissä olevasta hevosesta, joka on nimeltään Heljän Herttuatar. Tamma oli kuuleman vapaa (jiihaa!) ja hetkessä sain jo selville sen lempinimenkin, joka muotoutui sopivasti Hertaksi. Keskusteltiin tamman omistajan kanssa pitkään, kunnes viimein lopetettiin puhelu siihen, että menisin katsomaan Herttaa. Samalla sain myös päättää, että ostanko sen itselleni vai en, ja arvatkaapa ostinko? No tottakai!

Hertan sain onneksi majoittaa hyvän ystäväni pihassa nököttävään pihattoon, josta muuttaisimme muualle, kun löydämme meille sopivan tallipaikan. Hertan kanssa minulla olisi tarkoitus tehdä samaa kuin Vennan kanssa, mutta hieman hillitymmin ja rennommin. Näin ensi alkuun alan etsimään sopivaa oria, jolla Hertan voisi astuttaa. Sen jälkeen alettaisiin valmentautumaan, kilpailemaan ja hömppäilemään muuten rennosti.

[Elaine]

Pieni pyöreä punainen
01. tammikuuta 2017 | Herttaa moikkaamassa

[Elaine]

Valintoja
26. tammikuuta 2017 | Hertan myynti

Mä kuvittelin, että mulla olisi aikaa kahdelle hevoselle, mutta aikani käytyä kahdella eri tallilla, huomasin, ettei näin ollutkaan. Kahden hevosen omistaminen vein niin paljon aikaa, että huomasin monesti saapuvani kotiin vasta kymmenen jälkeen yöllä. Mä olin silloin aina niin pirun väsynyt, nälkäinen ja turhautunut, mutta kaikesta huolimatta onnellinen. Onnellinen siitä, että mulla on kaksi upeaa hevosta.. Tai no oli.

Niin.

Mä myin Hertan ratsastuskouluun, Vekaravaaraan. Siellä se pääsisi tunneille, saisi oman hoitajan, jolla on sille enemmän aikaa kuin mulla. Siellä sen on parempi, siitä mä olin varma, niin varma, että se sattui muhun. Hertan lähdettyä olin kuitenkin helpottunut. En siitä, ettei mun tarvinnut enää huolehtia kahdesta hevosesta vaan siitä, että tiesin sen olevan hyvissä käsissä ja saavan sen, mitä minulla ei ollut sille antaa.

"Miltä se tuntui?", ystäväni kysyi.
"Mikä?", katsoin häntä kysyvästi.
"Hertan myyminen", se totesi ja pyöritteli lusikkaa teekupissa.
"En tiedä, olin helpottunut", mutisin mietteliäästi. "En mä ainakaan surrut sen lähtöä vaikka eihän se hyvältä tuntunutkaan", jatkoin hymähtäen.

Muistelin sitä päivää, kun Hertta lähti.

Se päivä oli kylmä, mutta aurinko paistoi paukkuvasta pakkasesta huolimatta kirkkaasti, saaden lumen kimmeltämään kauniisti. Lumi nasrkui tutusti kenkien alla, kun talutin Herttaa kohti traileria. Hengitys höyrysi talvi-ilmassa ja olo tuntui oikeastaan liiankin hyvältä. Hertta asteli traileriin reippaasti, käyden heti kiinni heinäverkossa. Vekaravaarassa se oli selvästi innostunut. "Uusi paikka, jee", se varmaan ajatteli tai ainakin siltä se näytti. Tarhaamaan se pääsi heti ja tamma tuli muiden hevosten kanssa toimeen yllättävän hyvin. Silloin mä hymyilin, koska näin Hertan olevan onnellinen. Se oli innoissaan uudesta paikasta, innoissaan uusista hevoskavereistaan. Siellä sen on hyvä olla.

"Mennäänkö lenkille?", ystäväni kysyi yllättäen, rikkoen samalla alkaneen hiljaisuuden. "Saadaan vähän nuita sun ajatuksia muualle", se virnisti.

Hymyilin nyökäten.