|
Post by Wilma on Oct 8, 2016 11:21:36 GMT
Mummolauma Ratapihassa71st
Vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja mittari näytti plus kahdeksaa astetta, oli ulkona silti hyytävän pohjoistuulen ansiosta vilakka sää. Kalkkijärven eläkeläiskerhon minibussi seisoi Kaivostien reunassa. Auton konepelti oli auki, ja pikkubussin kuljettaja yritti tutkia hiukan sauhuavaa moottoria.
”Löytyykös sitä vian syytä?” kysyi miestä lähinnä seisova harmaahapsinen lyhyt ukkeli, jonka päässä kasvoi vain muutama, harmaa haiven.
”Ei löydy ei. Enhän minä näistä juurikaan ymmärrä”, auton kuljettaja huokaisi.
”Anna kun minä katson! Tiedän koneista yhtä jos toista, lensinhän minä kuulkaas jatkosodassakin Suomen ilmavoimissa!”
”Kuules Viljo, mitäs jos sinä vain menisit autoon lämmittelemään? 90 vuotta on suuri ikä, olethan sinä kerhon vanhin jäsen!” sanoi napakkaääninen harmaatukkainen vanhempi nainen kurkaten minibussin ovesta.
”Niin ehkä, mutta yhä vetreässä kunnossa…” Viljo mutisi mutta suostui kuitenkin kiipeämään autoon ja otti hänelle tarjotun viltinkin vastaan siinä missä muut jatkoivat moottorin kummastelua.
Samassa hiekkatieltä alkoi kuulua kavioiden kopinaa. Ei vain yksien kavioiden, vaan peräti kolmien, yhdet kiirehtiväiset ja tikuttavat, yhdet suuremman hevosen pitkälle venyvät ja yhdet muita raskaammat. Hevoset tulivat näkyviin mutkan takaa ja moottoria kummastelevat eläkeläiset pysähtyivät niitä katsomaan. Hevosista kaksi olivat suunnilleen samankokoisia, toinen oli ruunikko ja toinen kiiltävän musta ja tupsujalkainen. Kolmas, pieni harmaa poni, kulki näiden kahden edellä kipittäen reipasta tahtia lyhyillä koivillaan. Harmaan ponin selässä istui leveästi hymyilevä punatukkainen tyttö, joka oli painanut kiharoilleen ruskean mokkanahkaisen stetsonin. Ponin selässä oli lännensatula ja sillä oli turpahihnattomat suitset kun taas kahden muun hevosen ratsastajat noudattivat perinteisempää linjaa.
”Heippa! Onko teillä ongelmia moottorin kanssa?” punatukkainen tyttö kysäisi iloisesti, kun he olivat päässeet eläkeläisten kohdalle.
”Öh, juu, se ei oikein tahdo käynnistyä”, kuljettaja tokaisi hiukan hämillään. Häntä hiukan hermostutti häntä lähinnä oleva harmaa poni, joka vilkuili häntä nälkäisen näköisenä.
”No mutta ettehän te voi jäädä tänne metsään palelemaan! Me ollaan ihan tosta vierestä, Ratapihan Ratsutallilta, siellä kyllä on varmaan joku joka saa tuon moottorin pelaamaan! Ja odotellessa voitte tulla vaikka katsomaan hevosia”, ruskean hevosen selässä istuva pitkä tyttö hymyili. ”Minä muuten olen Milena, tuossa on Laura ja tuo punatukkainen on Wilma!”
”No, eiköhän mennä!” riemuitsi autosta viltti harteillaan kurkkaava Viljo. ”Kai teillä on kahvia? Kahvihammasta kolottaa niin hirmuisesti!”
”Jos Viljo on sitä mieltä että mennään, niin siinä tapauksessa mennään! Onhan hän sentään syntymäpäiväsankari!” totesi tiukan oloinen mummeli.
”Oho, onko sulla syntymäpäivä? Onnea! Kuinka paljon täytät?” Wilma kysyi Viljolta kiinnostuneena.
”Yhdeksänkymmentä!” Viljo totesi rahtusen ylpeänä.
”Ohhoh! Se on hieno ikä, sitähän täytyy juhlistaa! Mennään, Kaisa tallilta on leiponut tänään korvapuusteja, keitetään oikein pullakahvit!” Laura hymyili.
Pian kolmen ratsukon johdolla lähti pieni joukko eläkeläisiä vaeltamaan kohti Ratapihaa. Viljo innokkaana hevosmiehenä käveli edessä keskustellen ratsastajien kanssa innoissaan.
”On sulla aika kummat varusteet, sanoisin”, hän tokaisi westernsatulassaan istuvalle Wilmalle.
”Niin! Nämä ovat lännenratsastusvarusteet”, Wilma naurahti.
”Ihme kotkotuksia, kaikki pitää olla ihan kuin ameriikan malliin! Tästä hevosesta minä tykkään eniten!” Viljo tuhahti ja kääntyi taputtamaan Derryä.
”Niinpä, Derry onkin kaikista hevosista paras!” Milenakin nyökkäsi ja ryhtyi keskustelemaan Viljon kanssa hevosista.
Pian joukkio saapui Ratapihaan. Helena puuhaili jotain pihamaalla ja hän yllättyi aika lailla nähdessään lauman eläkeläisiä saapuvan tallille.
”Heippa Helena! Katsohan, me saatiin vieraita! Näiden minibussi sammui tonne Kaivostielle, viitsisitkö pyytää jotain katsomaan sitä? Ja luvattiin keittää pullakahvitkin, tällä Viljolla on tänään 90-vuotis syntymäpäivä!” etummaisena ratsastanut Wilma huikkasi Helenalle.
”Jaa? No siinä tapauksessahan minun onkin lähdettävä kahvin keittoon! Esitelkää te vaikka hevosia sillä välin!” Helena hymyili ja lähti kipittämään tornimaiseen rakennukseen tallin kyljessä.
Kun Bella, Ladi ja Derry oli saatu karsinoihin, alkoi tallin esittelykierros. Wilma oli ottanut Viljon huolehtimisen kontolleen, hän vastasi parhaansa mukaan kaikkiin vanhan miehen kysymyksiin ja huolehti, ettei hän jäänyt muusta ryhmästä jälkeen. Kun mentiin pihatolle, ihastui Viljo ikihyviksi heinää rouskuttavaan suomenhevosori Remuun.
”Anna sille tämä”, Wilma sanoi ja ojensi Viljon käteen porkkanan palasen. Viljo ojensi porkkanaa kämmenellään Remua kohti, ja alta aikayksikön herkku oli kadonnut Remun nälkäiseen suuhun. Ori nuuhki Viljon käsiä yrittäen löytää lisää syötävää, mutta niiden puuttuessa se jäi seisomaan paikalleen ja nauttimaan Viljon tarjoamasta rapsutuksista.
”Järjestetäänkö täällä eläkeläisille sopivia hepparyhmiä? Olisi hauskaa päästä hiukan harjailemaan ja paijailemaan hevosia useamminkin!” Viljo kysäisi vanhat, siniset silmät tuikkien.
”Tällä hetkellä ei kyllä taida olla, mutta mun täytyy puhua Helenalle, eiköhän sellainen järjesty!” Wilma nyökytteli.
”Hyvä! Mutta pidähän sinä plikka sitten huoli, että minä saan hoitaa tätä Remua tässä!” Viljo hymyili koko kasvoillaan ja vinkkasi veitikkamaisesti silmää.
//Mahtavaa, eläkeläisten päivä parani kertaheitolla! ;D taatusti parempi retkikohde kuin mihin heidän piti alun perin matkata!
Saat tästä tarinasta 8 hoitopistettä!
Ja tällä tarinalla olet hyväksytysti suorittanut kolmannen, eli viimeisen erikoismerkkiin vaadittavan tehtävän ja näin ollen ansainnut erikoismerkin! Onneksi olkoon!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Oct 26, 2016 15:32:49 GMT
Tarina, jolle en keksi otsikkoa72nd
//Kun mietit sata vuotta sopivaa otsikkoa etkä keksi mitään... Wilman tempperamenttista yltiöreagoimista pikkuasioihin taas luvassa!
”VOI PERKELE!” äänekäs karjaisu kajahti taukohuoneesta. Ne uudet hoitajat hätkähtivät ja loikkivat syrjemmälle kuin aropuput, kun mä raivoa kiehuen purjehdin rappusia ylös sinne, missä suurin osa muista hoitajista majaili parhaillaan. ”KUKA ÄLYPÄÄ OLI HEITTÄNYT MUTAISEN FLEECELOIMEN MUN WESTERNPENKIN PÄÄLLE?”
Joukkio vilkaisi muhun laiskasti. Korttia pelaavat Laura ja Milena hymähtivät vähän ennen kuin Laura avasi sanaisen arkkunsa.
”Hei ota Wilma ihan iisisti! Kukaan meistä ei varmaan sua kiusatakseen oo sitä loimea siihen jättäny, eikä varmaan kukaan meistä sitä oo siihen jättäny muutenkaan. Kannattaa kysyy vaik tuntilaisilta, ne on aika huolimattomia suurin osa”, Laura sanoi tyynenrauhallisesti samalla kun se läiski kortteja pöytään. Joskus mua ärsytti sen rauhallisuus.
Mutta mä otin neuvosta vaarin (se on aika hassu sanonta, näin ihan aiheesta poiketen) ja kipitin alas. Siellä istui muutamia tuntilaisia ja ne uudet hoitajat, jotka katsoivat mua vähän säikkyinä. Olinpas antanut niillekin hyvän kuvan itsestäni.
”Niin oliko joku teistä mahdollisesti jättänyt sen rapasen loimen siihen mun satulan päälle?” kysyin parasta asiakaspalvelijahymyäni esitellen samalla kun sisälläni kiehui raivo.
Ensin ne olivat ihan vaiti. Sitten niistä se ruskeatukkainen (jonka nimeä mä en tiedä, en ole vielä oikein ehtinyt tutustua uusiin hoitajiin) avasi suunsa.
”No… Saattaa olla, että me vahingossa unohdettiin se Reiman loimi siihen. Anteeksi! Ei ollut tarkoitus”, se sanoi vähän arkaillen. ”Selvä. Jatkossa viet ne sitten heti kuivatushuoneeseen pesuun”, hymyilin vielä ja purjehdin sitten ovesta ulos. Heti ulkona mä sain lopettaa sen rasittavan väkinäisen hymyn. Marssin suoraan karjakeittiöön ja ryhdyin putsaamaan mun satulaan tulleita mutajälkiä.
Kun työ oli tehty, mä olin jo rauhoittunut vähän. Mimosa-kissa pujahti karjakeittiön ovesta sisään ja tuli kiehnäämään mun jalkoihini kehräten. Mä silitin sitä hajamielisesti samalla kun nappasin Reiman loimen syliini ja lähdin kuskaamaan sitä kuivatushuoneeseen. Helena tuli käytävällä mua vastaan ja se moikkasi mua iloisesti.
”Moro Wilma! Mites menee?” ”Mites tässä”, mä hymähdin. ”Kuule hei, mä kattelin tossa just muutamia trail-kisoja sulle ja Ladille, tuutko kohta toimistoon niin tsekattais ne läpi?” Helena hymyili ja hörppäsi käsissään olevasta kahvimukista. ”Joo, mä tuun!”
Pian olin vienyt loimen pesuun ja astelin sisään Helenan toimistoon. Istahdin sohvalle ja Helena tuli istumaan mun viereeni.
”Noni, tässä ois lista näistä! Kaikki on viikonloppuna ja aika lähellä, vaan toi yks on vähän pidemmän matkan takana. Karla tai minä voidaan sitten sua lähteä aina kuskaamaan.
Tutkailin listaa hiukan.
”Vaikuttaa hyvältä! Eiköhän me noihin mennä!” nyökkäsin ja hymyilin. ”Hyvä! Ilmotan teidät noihin”, Helena sanoi hymyillen ja siirtyi työpöytänsä ääreen tietokoneelle.
Vihdoin mun huono tuuleni oli mennyt kokonaan ohi. Elämä hymyili, ja niin hymyilin minäkin, kun moikkasin tallissa vastaan kävelevää Eliasta iloisesti. Kaiken kukkuraksi ulkona oli täydellinen maastosää, ja iloisesti vihellellen mä menin hakemaan mun harmaata hapannaamaani tarhasta.
//Onnea kisoihin 5HP!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Oct 29, 2016 20:47:23 GMT
Pelleilyä osa 1
73rd "Mitä HELVETTIÄ nyt taas?!!" ärähdin, kun hörppäsin teemukistani. Milena katsahti mua hevoslehtensä takaa. "No mitäs tällä kertaa?" se huokaisi vähän kyllästyneen kuuloisena. "Joku älykkö on laittanut sokerin tilalle SUOLAA", murisin ja työnsin mukin syrjemmälle. Suolatee ei ollut järin maukasta "Ehkä joku on halunnut vaan vähän pilailla kun on halloween?" pöydän toisella puolella istuva Elias ehdotti. "Muuten hyvä, mut se on aprillipäivä jollon tehään piloja", huokaisin sille ja pyöräytin Milenalle silmiäni. Elias osasi kyllä joskus olla tyhmä. "Varmaan se sama pilailija joka oli ratkonu Bellan loimivyönkin irti", Laa mutisi. "Kuka hullu sellasta tekee?" puhisin. Mä en tykännyt tästä pilailijasta. "Maailmaan mahtuu monenlaista porukkaa", Laa kohautti harteitaan. "Onkohan se joku tallilainen?" Milena pohti. "Ainakin sen täytyy tuntee tää paikka et se tietää, missä loimia säilytetään ja missä sokeripurkki on. Ja se ei saa herättää huomiota hiihdellessään täällä, joten sillä verukkeella se vois olla joku tallilla vakituisesti käyvä", Laa mietiskeli. "Oli miten oli, mä meen nyt harjaamaan Ladin, tuleeks joku mukaan?" kysäisin. Olin vielä vähän ärtynyt siitä, että tämä outo pilailija oli pilannut mun teehetkeni. "No, mä voin tulla", Laa nyökkäsi ja nousi seisomaan. Laa kintereilläni lähdin loikkimaan rappusia alas ja kipitin kohti pihatallia. Ladin keltainen harjapakki mun kainalossani menimme pihatalliin. Derry hirnahti hiukan nähdessään meidät, Ladi taas laittoi korvat luimuun ja käänsi peränsä itsepintaisesti meitä kohti. Huokaisten avasin karsinan oven. Tämä poni ei kyllä tehnyt elämää helpoksi. Mutta toisaalta, elämässä ei olisi mitään hauskaa, jos se oli helppoa. Tuokion kestäneen kumpi-taas-olikaan-pomo- matsin jälkeen Ladi seisoi käytävällä naruissa. Poni oli jo harjattu melkein kokonaan. Tongin harjapakin sisältöä etsien sitä tiettyä, viime jouluna ostamaani erityisen pehmeää pääharjaa. Se oli ainoa pääharja mitä Ladi sieti edes jotenkuten, jos sitä edes lähestyi kädessään sellainen ihan normaali pääharja mitä suurin osa hevosista hyväksyi käytettävän se viskasi päänsä kattoon ja mökötti ylhäisessä yksinäisyydessä. Olin kerran kokeillut toisella pääharjalla harjaamista, se oli kyllä onnistunut jotenkuten lahjomalla ja kiristämällä. Tosin en tiedä lasketaanko sitä onnistumiseksi jos mun käsi oli sen jälkeen mukavasti mustelmilla ja ruhjeilla niin, että mun paljaat kädet nähtyään naapurin tätikin kysyi oliko mulla kenties itsetuhoisia ajatuksia. Siinä olikin sitten selittämistä, etten jälkiä suinkaan ollut aiheuttanut itse, vaan syyllinen oli mun hoitoponini. (Ja ihan vaan huomioksi, mulla EI ole itsetuhoisia ajatuksia!) Joten, oli aika turhauttavaa, kun tätä pehmeää pääharjaa ei löytynyt. "Ei helkkari nyt oikeesti", huokaisin. "Mä en tykkää tästä pilailijasta YHTÄÄN!" "En mäkään", Bellan karsinan oveen nojaileva Laa myönsi. "Se loimi oli vielä aika kallis. Onneks äiti osaa korjata sen." "Sitten ei auta muuta ku heittää remelit niskaan harjaamatta", mutisin. Heitin westernpenkin Ladin selkään ja laitoin turpahihnattomat suitset sen päähän. Sitten lähdimme kentälle. Kentällä mä nousin selkään ja Laa sulki portin meidän takana. Yhtäkkiä sen katse terävöityi ja se pysähtyi tuijottamaan estekopin takana olevaan metsikköön. "Mitä nyt", ihmettelin. "Ääh, ei mitään, mä vaan luulin nähneeni..." Laa mutisi ja lakkasi tuijottamasta metsään. "Mitä sä luulit nähnees?" Kysyin kiinnostuneena. "Äh, unoha, keskity nyt vaan ratsastamaan", Laa huokaisi. Alistuin kohtalooni ja patistin Ladin käyntiin. Ravasimme ympäri kenttää uneliaassa, hitaassa ravissa. Mun ajatukseni eivät jaksaneet oikein pysyä ratsastuksessa ja Ladia vaivasi väsymys, se hidasti hidastamistaan. Pian sen ravi oli kuin hidastetusta elokuvasta. "Wilma reippaammin!" huusi Laa kentän laidalta. Patistin Ladia vähän. Ravasimme metsän puoleista päätyä kohti. Jokin pensas rasahti, ja siitä lensi pois pieni lintu. Ladi säpsähti hiukan ääntä. Automaattisesti kohdistin katseeni kohti ääntä. Silloin huomasin, että kaikki ei ollut niinkuin piti. Pensaikossa seisoi joku. Sillä jollain oli yllään kuminen maski, johon oli maalattu pellen kasvot. En ehtinyt edes tajuta tilannetta, kun pelle syöksähti pensaastaan kohti aitaa. Ladi ja mä säikähdettiin varmaan ihan yhtä paljon. Ladi syöksähti kauemmas pellestä. Se lähti sydänjuuriaan myöten järkyttyneenä laukkaamaan hullun lailla toiseen päätyyn. Muutama sekunti, ja mä makasin kaikesta ympärillä tapahtuvasta tiedottomana kentän hiekassa. //Herranjumala! Pellejä Ratapiihassa? Kaisa-mummo kaivaa varmaankin kohta kiväärin esiin ja istuu passiin tallin portaille.. mitähän tässä vielä käy?
6 HP!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Dec 6, 2016 12:29:26 GMT
Itsenäisyyspäivän maastolenkki74th
Ratapihan ratsutalli näytti autiolta. Olin paennut iänikuisia Tuntematon sotilas- leffan katseluhetkiä viettämään Suomen 99-vuotispäivää omalla tavallani, maastolenkillä Ladin kanssa. Olihan sekin hyvä tapa, suomalaisessa luonnossahan me maastoiltiin.
Ladi möllötti tarhan perällä perse porttia päin. Sen sijaan sen uusi tarhakaveri Venna olisi mieluusti kiivennyt syliin, sen verran se hörisi ja pörisi portilla.
”No oot hieno, oot”, hymähdin Vennalle ja ojennuin rapsuttamaan tamman harjan tyveä. Venna jatkoi hörisemistä. ”Pitää joskus pyytää sua ja Elainea mun ja Ladin kanssa maastoon”, puhelin dominanttivalkoiselle täykkäritammalle. Venna oli upea, se oli myönnettävä.
Jätin Vennan portin luo pörisemään ja liukastelin tieni tarhan toiseen päähän.
”Heippa muru”, hymyilin Ladille ja napsautin riimunnarun tamman päitsiin kiinni. Ladi lähti löntystelemään perässäni unisesti kohti tallia.
Harjasin Ladin pikaisesti, puin sille suitset ja painoin kypärän päähäni. Pihamaalla nousin ponin pörröiseen, paljaaseen selkään. Pohkeita puristamalla Ladi lähti kohti kaivoskuiluja.
Luminen metsä näytti maagiselta. Puut kaartuivat polun ylle lumen painosta muodostaen tunnelin, jonka lomitse auringonvalo säteili kuin viiruina. Ladi kulki pitkin ohjin, käynti keinutti tamman paljaassa selässä. Polun päähän tultuani keräsin ohjat käsiini ja painoin kevyesti Ladin pörheitä kylkiä pohkeillani. Ladi siirtyi reippaaseen raviin. Puuterilumi pölisi ponin kavioissa heittäen ilmaan miljoonia, pieniä lumikiteitä, kuin kristalleja. Ne kimmelsivät ilmassa ennen kuin laskeutuivat takaisin maahan.
Yhtäkkiä mutkan takaa ilmestyi hevonen. Se oli suomenhevonen, ja se ravasi rennosti hölkäten. Hevosen huomatessani siirsin Ladin heti käyntiin. Hevosta ohjastava hahmo toimi samoin.
Kun hevonen tuli kohdalle, sen ohjastaja pysäytti sen.
”Moikka!” ravikärryillä istuva poika nyökkäsi. Se oli ehkä mun ikäiseni. ”Ootko sä jostain läheltä? En ookkaan ikinä ennen nähny sua, vaikka maastoilen näillä seuduilla paljon”, kurtistin kulmiani. ”Mä en usein liiku täälläpäin, oon Jokihaaran tallilta. Ootko sä Ratapihasta? Vai Marrasahosta?” poika kysyi. ”Ratapihasta. Ja niin, mun nimi on muuten Wilma, ja tää poni on Ladi!” ”Mä oon Akseli, ja tää hevonen on Kuiske. Mun isän ravihevonen. Mulla on itelläni russi, Freja, kisaan sen kanssa raveissa”, poika hymyili. Sen ravikypärän alta pilkotti tummia kiharoita. ”Siistiä!” ”Jep! Mutta mun pitää nyt jatkaa matkaa, nähdäillään joskus? Tuut joku päivä vaikka ajamaan meidän hevosilla? Hei, jos annat sun puhelinnumeron, ni voidaan sopii tarkemmin?”
Latelin Akselille numeroni, ja poika näpytteli sen puhelimensa yhteystietoihin.
”Nähdään taas, Wilma!” se huikkasi ja ravasi Kuiskeella pois näkyvistä. Me jäimme Ladin kanssa seisomaan paikoillemme ja miettimään, mitä hittoa juuri oli tapahtunut.
//5HP!
-Helena
|
|
|
Post by Wilma on Dec 22, 2016 16:44:52 GMT
75th
//miks tää menee aina niin, että kun ilmotan taukoilevani, sitä tarinaa sitten syntyy?? :'D Mutta tässä, täältä tauon keskeltä! Leijona vaani kohdettaan savannin armottomassa kuumuudessa. Katseellaan se mittaili saalista luolan onkalon suojista hiirenhiljaa miettien, kuinka hyökätä viattoman saaliinsa kimppuun. Paitsi että mä en ollut leijona, sohvan kolo ei ollut luola eikä juuri sisään astellut Akseli ollu sittenkään saalis. Ja siitä armottomasta kuumuudesta ei varmaan tarvinnut edes mainita, ulkona oli niin kylmä, ettei sinne uskaltautuisi edes pakkasukko. Taukohuone oli tupaten täynnä. Oli Elaine, Kris, Elias, Laa, Saana ja pari tuntilaista, jotka vilkuilivat meitä muita vähän arkoina. Ja sitten oli Akseli. Maastouduin mielestäni aika hyvin Eliaksen viereen sohvalle, mutta jotenkin kummassa Akseli silti äkkäsi mut ja hymyili. Mitä se täällä teki? Miksei se ollut Jokihaarassa??? Mulla oli vähän ristiriitaiset tuntemukset Akselista. Nytkin se harppoi mun luokseni ja änkeytyi viereen sohvalle. "Moi!" se hymyili onnellisena. Sohvalla oli tukalaa, istuimme kuin sillit suolassa. "Mitä sä täällä teet?" töksäytin vahingossa vähän turhan epäkohteliaasti. "Tulin vaan moikkaamaan. Kai tuut tänään Jokihaaraan?" se vastasi vähän vaisummin. "Tottakai! Onhan mulla hevonen siellä", virnistin. "HEVONEN???" "Wilma mikset sä oo kertonu meille?!" "Jösses, oma hevonen, mäkin haluan!" Katsoin muita hoitajia vähän ymmälläni. "Joo, saattaa olla että unohdin mainita", tuumin. "Unohdit?" Saana pyrskähti. "Noo, tässä nyt on ollu vähän kaikenlaista!" puolustauduin. "Minkälainen se on?" Laa kysyi heti innoissaan. Sain hyvän syyn luennoida ainakin vartin siitä, kuinka mahtava Helke oli. "Mennäänkö kohta?" Akseli kyseli kärsimättömänä kun olin saanut kerrottua kaikille Helkkeestä about kaiken. "Mennään vaan! Mut eka käydään pikkutallissa moikkaamassa Ladia", määräsin ja hyppäsin ylös sohvalta. Painoin pipoa tiukemmin päähäni, kun astelimme ulkona hyytävässä kylmyydessä kohti tallia. "Heippa Ladi! Heippa Bella, Derry ja Venna!" huikkasin astellessani talliin ja läväyttäessäni valot päälle. Venna ja Bella hörähtivät, Ladi tuhahti äkäisesti ja Derry katseli vain hölmösti pää miten sattuun. Se näyttä oikeastaan aika säälittävältä, höntiltä honkkelilta toljottaessaan hassusti heinää suupielestä roikkuen. "Senkin höntti", hymisin ja rapsutin ruunaa ohimennen otsasta. Ladi oli ihan mukavalla päällä. Se höristi korviaan ja tökkäsi hellästi kuullessaan porkkanapussin rapisevan. "Olkaatten hyvä madame!" virnistin ja ojensin Ladille porkkanan. Oranssi herkku katosi tuossa tuokiossa ponitamman suuhun. "Kato nyt,eiks sen maha näytäkin jo vähän isommalta?" intoilin ja vedin Akselin katsomaan Ladia. "Joo, ehkä vähän", Akseli hymähti. Musta tuntui, että se sanoi sen ollakseen vaan mulle mieliksi, mutta se ei haitannut. Suljin Ladin karsinan oven ja käännähdin lähteäkseni. Akseli tarrasi mua kyljestä kiinni. "Wilma?" se virnisti ja vilkaisi ylöspäin. Siristelin silmiäni katsoakseni, mitä se tarkoitti. Katonrajassa oli meidän pihatallilaisten talkoovoimin ripustamat havuköynnökset. Killui siellä myös mun ripustamani misteli, jotta Laa voisi sitten muiskauttaa sitä Eliaksen kaveria, Tommia. Oikeastaan, misteli roikkui tarkalleen ottaen meidän päiden yläpuolella. Akseli painoi huulensa suulleni kevyesti. "Wilmaaa! Voidaanks me tulla mukaan Helkettä katsomaan?" kuului riemuisa kiljahdus ja ovi rymähti auki. Säpsähdimme Akselin kanssa erillemme ja jäimme toljottamaan toisiamme hölmöinä. "Kai se käy", hymähdin viimein vastaukseksi Saanalle ja Laalle. "Jee!" Niin meitä olikin sitten neljä matkaajaa kohti Jokihaaraa. Toivoin vain, etteivät Saana ja Laa ehtineet nähdä yhtään mitään kun rymähtivät sisään niin äkkiarvaamatta. Herraisä, ensi kerralla kerron niille sellaisesta pikkujutusta kuin koputtaminen.
|
|
|
Post by Wilma on Dec 31, 2016 15:50:01 GMT
Uusi vuosi 76th Taivas oli jo pikimusta ulkona, ja kello näytti kymmentä. Silti taukohuoneesta kuului naurua ja sohvat olivat täynnä hilpeitä ihmisiä. Naureskelin sohvalla Akselin ja Nellin välissä. Saana selaili lehteä ja kuunteli meidän juttuja puolella korvalla. Laa, Elias ja Tommi istuivat toisella sohvalla. Ihan vahingossa näin, kun Tommi livautti kätensä Laan käteen. Ihan hetkeksi mun ja Laan katseet kohtasivat, ja virnistin toiselle, ja Laa punastui hieman. Samassa Akseli otti mua kädestä, ja oli Laan vuoro virnistää ja mun punastua. ”Hei, kerro nyt vielä kerran siitä Helkkeestä! Millanen se on ratsastaessa?” Nelli kyseli. Se oli ainut, joka jaksoi enää kuunnella mun juttujani Helkkeestä. ”Mm, mitäs jos kokeilisit vähän itse? Ihan nopeesti kentällä vaan, vähän käyntiä ja ravia?” virnistin pilke silmäkulmassa. Helke oli Helenan luvalla tämän yön vaunutallin tyhjässä karsinassa, me oltiin Akselin kanssa tultu sillä Jokihaarasta, jossa me oltiin vietetty alkuilta. ”Oikeesti? Mahtavaa!” Nelli huudahti iloissaan ja pomppasin ylös. Akseli raahautui perässämme vaunutallille. Helkkeelle puettiin vain nopeasti sen omat, turpahihnattomat suitset ja sitten se raahattiin kentälle. Nelli ponnisti ketterästi Helkkeen selkään ja painoi sen kevyesti pohkeillaan käyntiin. Helke kummasteli hiukan ratsastuksen myöhäistä ajankohtaa, mutta koskas muulloinkaan se olisi valittanut koska sillä ratsastettiin, vaan se innoissaan höristen ja pöristen teki kaiken mitä käskettiin. Puolen tunnin ratsastustuokion jälkeen Nellin silmät loistivat innosta. ”Vitsi, miten hauska nuori hevonen! Osaamaton ja raaka, mutta hauska ja yritteliäs!” Nelli kehui tammaa. ”Mä tiedän että se on hieno!” virnistin tyytyväisenä. Kun Helke oli taas sijaiskarsinassaan rouskuttamassa sille tuotuja heiniä, kipitti talliporukka pihan poikki. ”Wilma, Akseli, Nelli, tulkaa! Mennään nyt pellolle ampumaan raketteja!” ne hihkuivat. Siirryimme kaikki niin kaukaiselle pellolle, ettei rakettien pamahtelu häiritsisi hevosia. Elias ja Helena virittelivät raketit yhteistuumin, ja pian värikkäät valotaideteokset pamahtelivat mustalle taivaalle. ”Hyvää uutta vuotta!” hihkuin rakettien paukkeen yli. ”Tervetuloa vuosi 2017!”
|
|
|
Post by Wilma on Jan 24, 2017 13:51:15 GMT
Mammaponi 77th Ladi oli paisunut. ”Kuinkakohan iso otus tuolla oikein asustaa?” pohdin harjatessani harmaata ponia. Pölyharjaa pitelevä käsi pysähtyi Ladin kaulalle ja liukui pikkuhiljaa siitä kylkeni vierelle. ”En tiiä, vaikka aika iso rantapallo Ladin maha jo on. Toisaalta, eihän varsan syntymiseen enää kauaa oo!” Laa pohti. ”Ihana saada pihatalliinkin varsa! Oli niin kurjaa kun Trix silloin lähti”, Saana huokaisi. ”Rupeetsä sit hoitaa sitä varsaakin?” Milena huikkasi suoristautuessaan Derryn jalkojen puolesta, joita hän oli juuri pintelöimässä. ”Nooh, meillä oli Helenan kanssa vähän suunnitelmia, mut katsotaan nyt!” virnuilin saaden muut närkästymään siitä, etten kertonut kaikkea. Kaikelle oli aikansa. Muut menivät kentälle koulua tuuppaamaan, mutta minä jatkoin Ladin huolellista harjaamista. Välillä oli ihan pakko painaa korva Ladin talvikarvan peittämään mahaan ja kuunnella, josko varsa vaikka laulaisi siellä sinfonioita. (Jota se ei kyllä mun harmikseni tehnyt) Sen sijaan tunsin pienen, kevyen potkun Ladin mahasta. ”Huomasitko sä Ladi? Sun lapses taitaa olla yhtä kipakka luonne kuin äitinsäkin!” nauroin ja suukotin Ladin turpaa. Ladi oli mammalomansa aikana rauhoittunut aika lailla, eikä se ollut kiukkuillut aikoihin. Se oli toisaalta aika kiva juttu, mutta oli mulla ehkä vähän ikävä tuttua kiukkupussia. Harjauksen jälkeen suuntasimme kentälle. Kävelytin Ladia kentän keskellä muiden ravaillessa ympärilläni. ”Pakko myöntää, että mulla on kyllä ikävä koulutuuppausta ja rankkoja istuntatunteja”, huokaisin katsellessani muita. Helke oli vielä niin raaka, ettei se osannut oikein mitään, ja Ladin pallomahan kanssa ei paljoa pohkeenväistöjä tehtäisi. ”Ootko sä ihan hullu? Sulla on ikävä istuntatunteja???” Milena puhisi. Derry ei olisi malttanut millään keskittyä harjoitusravissa temponvaihteluihin, vaan se viipotti kaula pitkällä suurin harppauksin. ”No totta kai on!” ”Jos sä haluut, voit mennä pienen hetken Latinalla, mä voin pidellä Ladia sillä aikaa”, Nelli hymyili ja pysäytti Latinan mun luokseni. ”Oikeesti? Kivaa!” hihkaisin. Nelli hyppäsi alas Latinan selästä, ojensi kypäränsä mulle ja otti Ladin riimunnarusta kiinni. Minä ponkaisin Latinan selkään ja ohjasin sen uralle ravissa. Ratsastin Latinalla ehkä vartin ja annoin Nellin sitten jatkaa. Köpöttelimme kentällä vielä hetken Ladin kanssa ja suuntasimme sitten tallin lämpöön. Peittelin mammaponin loimella ja suuntasin keittämään kaakaota pian saapuville punaposkisille ratsastajille.
|
|
iitsu
Uusi kasvo
♡Lavender♡Ladi♡
Posts: 17
|
Post by iitsu on Feb 22, 2017 16:02:19 GMT
Ensimmäinen kerta Ratapihassa1hkKävelin kohti Ratapihan ovia sankassa lumisateessa. Lunta oli tullut putkeen jo kaks päivää. Kun pääsin talliin henkäisin helpotuksesta, ei tarvinnut enään tarpoa tuossa myrskyssä. Tähyilin mustaa Ladi-ponia joka paikasta, mutten nähnyt sitä missään. Nykäisin yhden naisen hihasta ja kysyin vilkuillen ympärilleni: "Missä Ladi mahtaa olla?" "Se on pikkutallissa, taidatkin olla sen uusi hoitaja..." nainen sanoi. "Iitsu, ja sinä olet?" kysyin. "Olen Helena, omistan Ratapihan, voit mennä sinne pikkutalliin hoitamaan Ladia. Muista että sillä on varsa", nainen neuvoi. "Selvä!" huikkasin ennen kuin lähdin tarpomaan lumisateessa pikkutalliin. Viima oli kylmä, ja minulla oli vain mustat ratsastushousut, mustat jodhpurit ja liila tallitakkini. Onneksi pääsin tallin lämpöön. Sieltä metsästin Ladin pilttuun. Siellä Ladi seisoskelikin pikkuisen varsansa kanssa. Kutsuin Ladia nimellä, se käänsi vähän päätänsä ja köpötteli vähän lähemmäs. Taputin Ladia, joka luimi ja sitten lähdin satulahuoneeseen etsimään Ladin harjoja. Löysin ne ihme ja kumma aika nopeasti, sillä pikkutalli oli nimensä mukaisesti pieni, eika siellä asunut montakaan hevosta. Astuin Ladin pilttuuseen, siellä pikku Lamina haisteli minua pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Lopulta pääsin harjaamaan Ladia. Ladi ei tällä hetkellä ollut niin kiukkuinen, varmaan varsan takia, mutta hieman puruissa se oli. Harjasin Ladia huolella, ja siihen hurahtikin noin puoli tuntia. Pieni Lamina oli käynyt sillä aikaa juomassa maitoa, ja nyt se nukkui äitinsä vieressä. Putsasin sen jälkeen vielä kaviot ja sitten hiippailin harjojen kera satulahuoneeseen. Siellä katselin Ladin varusteita. "Milloin nää viimeks on pesty?!" mutisin ja rupesin hommiin. Satulan ja suitsien pesu oli rankkaa työtä, mutta tein sitä reippaasti. Niitten putsaamiseen meni jotain kakskytviis minuuttia. Sen jälkeen palautin tavarat paikoilleen ja päätin lähteä tutustumaan muihin hoitajiin ja päätalliin. Ja taas sitä mentiin siinä hirveässä lumipyryssä. "Ääh! Eikö tähän oo helpompaa keinoa!" äsähdin tallille päästyäni. Seikkailin tallissa noin viisitoista minuuttia lopulta löysin oven, jossa luki "kerhohuone". Avasin huoneen oven ja näin ihanan hoitajien valtakunnan ja muutaman hoitajan siellä. Toinen heistä oli huomannut minut. "Etitkö jotain?" hän kysyi. "E-en, oon Ladin uus hoitaja", sanoin astuen sisään ja sulkien oven perässäni. "Ai, no onnee vaan sen kiukkupussin kaa!" hän nauroi. "Joo, sitä sä tariviit!" toinenkin heistä yhtyi nauruun. "Mutta joo, mä oon Nelli ja toi on Saana", Nelliksi esittäytynyt henkilö sanoi. "Selvä, mä oon Iitsu", sanoin jo selvästi rohkeampaan äänensävyyn. Jäin juttelemaan heidän kanssaan noin vartiksi, sitten lähdin siivoamaan tallinkäytävää. Se oli vähän pölyssä. Vielä senkin jälkeen menin pölöttämään Helenan, joka oli ilmestynyt myös hoitajien huoneeseen, Nellin ja Saanan kanssa. Vasta seitsemältä, kun muutkin lähtivät, maltoin soittaa äidin hakemaan minut pois Ratapihasta. //Sori tällänen lyhyehkö, kirjoitusvirheitäkin voi olla , kirjoitin kännyllä. //Jees, pääsitkin hyvin tutustumaan talliin ja tietenkin Ladiin Tervetuloa vielä mukaan jengiin! Saat tästä tarinasta 5 hoitopistettä!
-Helena
|
|
iitsu
Uusi kasvo
♡Lavender♡Ladi♡
Posts: 17
|
Post by iitsu on Feb 23, 2017 16:28:08 GMT
aijaa.com/AAerhlTossa ylempään tarinaan liittyvä pääkuva Ladista. Ladi on kyllä mun tän hetkinen lemppari. (Korjaus: ainainen lemppari!). Ladi hurmas mut sen luonteella, olemuksella ja sen kaunniilla värillä. I LOVE LADI! //Ihana, lisäilen tästä pisteen
-Helena
|
|
iitsu
Uusi kasvo
♡Lavender♡Ladi♡
Posts: 17
|
Post by iitsu on Mar 4, 2017 6:45:08 GMT
Tutustumista maastoihin 2hk Juoksin kohti pikkutallia kypärä päässäni. Kiskskaisin oven auki niin kovaa että hevoset nostivat päänsä ylös aamuheinistänsä. "Moi kulti! Moi Bella ja Derry!" sanoin astellessani kohti Ladin pilttuuta. "Arvaas mitä Ladi! Me päästään tänään ulos, metsään!" hihkaisin taputtaen Ladin kaulaa. "Ai kiva! Kukas oot?" kysyi ääni takaani. "Ai mä vai?" ihmettelin ja käännyin. "Niin", hän sanoi. "Mä oon Iitsu, Ladin hoitaja", sanoin. "Kuka sä oot?" jatkoin. "Olen Laura, hauska tutustua Iitsu!" Lauraksi esittäytynyt nainen sanoi. "Mennäänkö yhdessä sinne metsään, omistan ton Bellan tossa", hän kysyi ja osoitti mustaa raskasrakenteista hevosta. "Okei!" huudahdin ja lähdin hakemaan Ladin riimua ja narua yhtä matkaa Lauran kanssa, hän otti kumminkin Bellan riimun ja narun. "Seuraahan varsa muuten mukana?" kysyin Lauralta. "Kyllä seuraa!" hän huikkasi yrittäessään nostaa Bellan päätä heinistä. Tässä ajassa varsa oli kömpinyt jaloilleen ja tervehti minua iloisesti. "Moi Lamina, me mennään nyt metsään ja sun on seurattava kiltisti perässä", käskin varsaa. Silloin se meni juomaan ja minä kerkesin laittaa Ladille riimun päähän. "Ootko valmis?" Laura kysyi. "Joo!" sanoin taluttaen Ladia kohti ovia. Ulkona Ladi siristeli silmiään hieman, mutta tottui siihen helposti. "Mennäänkö vierekkäin? Ja varsa voi olla vaikka keskellä", Laura kysyi. "Mennään vaan", sanoin. Niin me lähdimme tarpomaan lumessa kohti maastoja. Varsa hyppeli joka paikassa ja välillä se pysähtyi nuuskimaan jotain, mutta maiskuttmalla sen kyllä sai takaisin keskelle. Kävelimme rauhassa lintujen laulaessa. Oli kiva pakkassää, ei liian kylmä tai ei plussallakaan. Oli ihanaa kun oli kaveri, jonka kanssa voi jutella, eikä Ladikaan äksyillyt. Emme kävelleet hurjan pitkää matkaa, koska arvelimme ettei Lamina jaksaisi. Kun käännyimme, Lamina alkoi tutkia sen omia jalanjälkiä. Se ihmetteli ja haisteli niitä, muttei tajunnut kenen ne olivat. "Höpsö Lamina! Ne ovat sun jalanjäljet!" huudahdin lopulta. Silloin varsa tajusi ja juoksi takaisin luoksemme. Kun palasimme talliin oli pikku-Lamina ihan poikki, mutta päätimme päästää hevoset pihattoon. Siellä Lamina kävi kumminkin nukkumaan. Hyvästelin Lauran, koska hänen oli lähdettävä johonkin. Mutta minä menin yksin putsaamaan Ladin karsinan. Sen jälkeen päätin lähteä tallilta. //Mukava maastolenkki, Laminalle tekeekin hyvää päästä vähän juoksentelemaan! 3HP!
Jos lähdet Ladilla ratsastelemaan, niin muistathan, että näin pian varsan saamisen jälkeen ei mennä muuta, kuin käyntiä ihan rauhassa kasvatetaan kuntoa hiljalleen takaisin, tunneille Ladi palaa loppukeväästä.
-Helena
ps. pidä tekstin fontti normaalikokoisena, niin päiväkirjaa on helpompi ja mukavampi lukea, muokkasin sen nyt normaaliksi
|
|
iitsu
Uusi kasvo
♡Lavender♡Ladi♡
Posts: 17
|
Post by iitsu on Mar 8, 2017 6:10:52 GMT
Ratsastamaan!3hk Riuhtaisin pikkutallin oven auki ja juoksin Ladin karsinan luo. "Moikka Ladi! Arvaas mitä me tänään tehdään", sanoin ponille ankeytyessäni halaamaan sen kaulaa. Silloin pieni-Lamina, joka oli selvästi jaloillaa, meni Helenan luo rapsuteltavaksi. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja menin hakemaan Ladin harjoja. "Ladi, Ladi, ai niin nehän ovat tuolla", sanoin. "Kannattaa sitoa Ladi kiinni käytävään molemmilta puolilta", Helena vinkkasi. "Okei!" huudahdin koittaen taluttaa Ladia riimusta. Vihdoinkin kun Ladi oli saatu naruihin käytävälle, pääsin jatkamaan harjausta. Ladi pölysi aika lailla ja ilma oli sakeanaan pieniä purun hiekkasia. "Jaa! Ootkin Ladi piehtaroinu tuolla!" virnistin ja katsoin Ladia leikkisästi. Harjasin Ladia pitkin ja raskain vedoin. Sen jälkeen aloin katsoa kavioita. Ensiksi Ladi ei meinannut nostaa, mutta kun käskin oikein kunnolla niin jalka nousi. Kaviossa oli paljon jäätä ja moskaa, jotka oli vaikea saada irti. Jouduin hakkaamaan jäätä kaviokoukulla, sillä se oli niin kovaa kiinni. Kun sain yhden kavion puhtaaksi, oli vielä neljä. Lamina olikin tullut juomaan, joten en voinut vielä katsoa muita. Vasta sen jälkeen kun Lamina oli juonut, pääsin katsomaan muita kavioita. Katsoin muutkin kaviot samalla tekniikalla, sillä ne lähtivätkin helpoiten. Viimein kavioiden katsonnan jälkeen, sain hakea varusteet. Ne minä löysin helposti ja otin ne. Laskin satulan Ladin selkään ja suitset laitoin roikkumaan yhteen koukkuun. "Monenteenko reikään laitan?" kysyin Helenalta. "Laita vaikka kakkosiin", Helena sanoi vähän hajamielisesti. "Okei", ähkäisin Ladin pullistellessa mahaansa. Mutta kun sain satulavyön kiinni, taputin Ladia. Suitset menivät aika näppärästi päähän, pientä näykkimistä esiintyi. Vihdoin sen jälkeen pääsin taluttamaan Ladin kentälle Helenan johdolla, Lamina seurasikin kiltisti perässä. Kentällä menin suoraan kaartoon ja kiristin satulavyötä Helenan avustuksella. Sen jälkeen pääsin kipuamaan selkään. Jalustimia täytyi lyhentää jonnin verran, sillä joku minua pidempi oli ratsastanut Ladilla. "Ota käyntiä pitkillä ohjilla!" Helena määräsi. Ja minä tottelin häntä, painoin pohkeet kevyesti Ladin kylkiin ja poni lähti liikkeelle. Lamina juoksenteli iloisesti kentän keskellä ja välillä kävi maaten. Muutaman kierroksen jälkeen Helena määräsi: "Kerää nyt ohjat sopivan pituisiksi, sen jälkeen tee voltteja." "Okei", sanoin lyhentäen ohjia. Tein voltin jos toisenkin samalla sivulla ja toisella sivulla samoihin kohtiin. Tein voltteja joka sivulla noin samoihin kohtiin. "Nyt voit vaihtaa suuntaa!" Helena sanoi kymmenen kierroksen jälkeen. Ja niin minä tein, tein kokorata leikkaan. Sitten tein siihen toiseen suuntaan ne voltiti. "Hidasta vähän, huomaan että Ladi kipittää aika kovaa kyytiä", Helena sanoi kovaan ääneen. Tein työtä käskettyä ja hidastin. Huomasin että Helena raahasi kolme puomia kentän toiseen päähän. "Voit tulla nää nyt käynnissä! Helena ohjeisti. "Okei", sanoin hidastaen Ladia, sillä se olisi halunnut ravata. Tulin puomit kolmeen kertaan. "Tee aina kulmissa pysähdykset ja muista tehdä kaikki voltit", Helena sanoi. Niin minä tein voltteja, pysähdyksiä ja menin puomeja koko loppu tunnin. "Voit nyt antaa Ladille pitkän ohjan", Helena sanoi keräten puomeja pois. Annoin Ladille pitkän ohjan ja taputin sitä kaulalle. Kolmen kierroksen jälkeen tulin kaartoon ja pois selästä. Sen jälkeen hoisin Ladin ja päästin sen Laminan kanssa pihattoon. Vielä senkin jälkeen menin tekemään vähän tallitöitä. Sitten menin juttelemaan kerhohuoneeseen muiden hoitajien kanssa. //Saanko extratehtävän suoritettavaksi? ja hk on sit hoitokerta onhan ok?
//Jes, teidän ratsasteluthan meni hyvin Saat tästä tarinasta 5 hoitopistettä!
-Helena
ps. Pihatossa ei tarhata tammoja! Ladi ja Lamina menee normitarhaan
|
|
iitsu
Uusi kasvo
♡Lavender♡Ladi♡
Posts: 17
|
Post by iitsu on Mar 10, 2017 13:16:16 GMT
Ilman satulaa! 4hk
"Ei ihan oikeesti!" huudahdin ja näin pikkutallin oven edessä kököttävän Ladin satulan, joka oli litimärkä, sillä satoi. Otin satulan vastentahtoisesti käsivarsilleni ja vein sen karjakeittiöön. Sen jälkeen juoksin takaisin päätälliin ja Helenan toimistoon. Koputin oveen ja sisältä kuului "Sisään!" lausahdus. Astuin sisään ja istuuduin sohvalle. "Ei me tänään voida ratsastaa, Ladin satula on aivan märkä, joku oli jättänyt sen pikkutallin oven eteen", sanoin surkeana. "No miksipä ei voisi kokeilla mennä ilman satulaa!" Helena naurahti. Silloin lamppu syttyi päässäni ja pomppasin sohvalta hihkaisten: "Niin!" "Tulen kohta!" Helena huusi perääni, kun katosin toimistosta. Juoksin suorinta tietä pikkutalliin kypärä kadessäni ja kiskaisin oven auki. Kävin hakemassa harjat tervehtimättä ketään. "Moikka kulti, arvaas mitä, me mennään tänään ilman satulaa, koska joku oli jättänyt sun satulan ulos", sanoin harjatessani Ladia. Mutta Ladi siitä viis veisasi, koitti vain näykkäistä, mutta komensin Ladia. Harjasin Ladia ripein, vahvoin vedoin. Kun olin harjannut Ladin, kävin hakemassa Ladin suitset. Sillä välin Helena oli ilmestynyt nojailemaan Derryn karsinan oveen. "Moi Helena!" tervehdin Helenaa viedessäni suitsia Ladille laitettavaksi. Puin nopeasti suitset Ladin päähän ja laitoin remmit kiinni. Sitten olin valmis. Talutin Ladin kentälle Laminan tipsuttaessa iloisesti vierellämme. Kentällä nousin Ladin selkään Helenan puntatessa minut sinne. Kun olin hyvin selässä, pyysin Ladin käyntiin. Sadehan oli lakannut ja kentällä oli vähän mutaista ja olisi inhottavaa jos tippuisi. Kävelimme ihan rauhassa uraa pitkin löysillä ohjilla, parin kierroksen jälkeen Helena antoi käskyn kerätä ne. "Ota reippaampaa käyntiä Ladin kanssa, jotta se tietää että on töissä", Helena määräsi. Silloin pyysin reippaampaan käyntiin ja Ladi totteli kuuliaisesti. Kävelin muutaman kierroksen, sitten... Ladi säikähti ja pukitti, enkä minä ollut siihen valmis ja olin ilman satulaa, niin loogisesti lensin Ladin selästä suoraan mutaan. "Eihän sinua sattunut!" Helena huudahti Ladia perässään taluttaen. "Ei! Mutta housut meni ihan likaisiksi!" parkaisin. "Onneksi mulla oli huonommat ratsastushousut päällä", hymyilin vienosti. "Niin, mene sinä toimistooni, niin minä vien Ladin talliin", Helena sanoi ystävällisesti. "Okei", sanoin ja poistuin päätallia kohti. Kaikki ratsastajat katsoivat minua oudosti, sillä olinhan minä aivan kurassa. Kävelin vähin äänin Helenan toimistoon ja seisoin siellä. Vartin jälkeen Helena tuli mukanaan laina housut. "Tässä on sinulle vaihtohousut, palautathan ne ensikerralla minulle", Helena hymyili. "Kiitos!" hymyilin. Vaihdoin housut vessassa ja sitten menin kerhohuoneeseen jutustelemaan ja kertomaan tapahtumista muille hoitajille, sillä he olivat vähän ihmetelleet kuraisia ratsastushousujani.
//Voi ei, kaikki ei aina mene ihan putkeen :'D 4 HP!
-Helena
|
|
iitsu
Uusi kasvo
♡Lavender♡Ladi♡
Posts: 17
|
Post by iitsu on Mar 14, 2017 12:04:34 GMT
aijaa.com/EjSnuqLamina hyppelee jossain muualla:). Ps.Voit poistaa edellisen tälläisen, se meni pieleen:( //3HP!
-Helena
|
|