Bellan hoitopäiväkirja

[saana]

Juoksutin tänään Bellaa ekaa kertaa ja meillä kummallakin oli tosi kivaa alkukankeuksien jälkeen Bellan kaula on kuvassa liian lyhyt ja laatu on taas mitä on mutta ei voi mitään

EDIT: Kuva ei jostain syystä mulla ainakaan näy mutta tässä on linkki siihen: s1036.photobucket.com/user/Ratapihanhoitaja/media/Mobile%20Uploads/WP_20160712_18_19_00_Pro_zpsv4eipomi.jpg.html?sort=3&o=0



//Hyvältä näyttää! Bella nautti varmasti juoksutuksesta
5 HP!

-Helena

[Laura]

Syksyn tunnelmia

Tarkkailin tarhassa käyskentelevää Bellaa. Tamma oli vaihtanut jokin aika sitten tarhaa, eikä tarhannut enään yksin. Bellan vatsa olin pyöristynyt jo mukavasti, eikä enää menisi kauaa aikaa, kun se synnyttäisi toisen varsansa. En ollut kesätöideni takia ehtinyt kamalasti viettää aikaa hevoseni kanssa, mutta Saanan avustuksella tamma oli pysynyt hyvässä kunnossa, eikä varusteissakaan ollut moittimista. Olin antanut Saanalle pitkin kesää ohjeita mm. Bellan jouhien hoidosta. Tietenkin häntää tuli aina hieman leikata, ettei se nyt ihan maata laahaisi, mutta halusin muutenkin jouhien olevan hyvässä kunnossa ja aina selvitettyinä.

   Nykyään jos Bellalla ratsasti maastossa tai esteillä, niin harja ja häntä olivat lähes aina nopeasti tehdyllä palmikolla. Maastoilun jälkeen kun kuraisten jouhien selvittämisen lisäksi pitäisi myös kaikki roskat ja häntään tarttuneet risutkin irrottaa. Kerran Bella raahasi risua perässään koko maastolenkin ajan ja olimme kerrassaan upea näky tallin pihaan astuessamme.

   Naurahdin mielessäni mielikuvalle, ennekuin lähdin kevein askelin kohti tallia. Viileä tuuli puhalsi muutoin lämpimän syyspäivän keskellä ja katselin muutamia putoavia lehtiä. Nappasin Bellan riimunnarun matkaan, vaikka olisin tamman voinut pelkästä riimustakin taluttaa. Tiineyden takia tuo iso hevonen saattoi kuitenkin olla arvaamattomampi ja irrotin riimunnarun vasta kentällä ollessamme. Ajattelin, että kävelisin ja juoksisin Bellan kanssa hieman kentällä ja tekisimme joitain maastakäsittelyharjoituksia.

 
   Olin kyllä erityisen tyytyväinen siihen, miten tottelevainen Bella oli. Muutenkin oli ilo katsella kentällä ravaavaa tinkeriä kaikkine hulmuavine jouhineen. Olisi pitänyt olla kamera mukana, mietiskelin itsekseni, kun lähdin kävelemään Bellaa kohti. Kokeilin, tottelisiko tamma kuinka hyvin pelkkiä äänikomentoja eri askellajeista tai pysyisikö se paikallaan vaaditun ajan, vaikka se olisi pitkäkin aika.

   Kun olimme tarpeeksi kauan pyörineet kentällä, laitoin riimunnarun tamman riimuun ja lähdimme kohti pikkutallia. Minua vastaan tuli isosta tallista kentälle suuntaava Elias Karrin kanssa. Tervehdimme toisiamme, mutta emme jääneet sen kummemmin juttelemaan, sillä Elias näytti kiireiseltä. Meistä oli muutenkin tullut etäisempiä. Koulussa tosin näimme joka päivä, mutta Elias oli pikkuhiljaa saanut lukiostakin muita kavereita, mikä oli tietysti hyvä juttu.

   Kristiina oli muutenkin vaikuttanut poikaan ja koko tämän olemukseen. Elias kiinnitti enemmän huomiota ulkonäköönsä. Oli ostanut kalliin villakangastakinkin. Ja puhumattakaan hienoista ratsastusvaatteista. Hiustyyliään ei Elias ollut pahemmin muuttanut, mutta piti silti hiuksensa siistimmin ja tekikin niille usein aamuisin jotain. Ratsastuksen myötä Elias oli kiinnostunut yleisestikin enemmän kuntoilusta ja olihan nuorukainen saanut kesän mittaa lisää lihasta luun päälle. Jotenkin ulkonäöllisesti Elias oli paljon miehisempi.

   Tavallaan se huolestutti minua ja pelkäsin, että pojan lempeä olemus katoaisi, mutta olin myös onnellinen Eliaksen puolesta. Olin kuullut pariin otteeseen juoruja, että Elias olisi muka kosinut Kristiinaa, mutta en uskonut siihen. Kaisa-mummo oli asiasta kuitenkin aika varma, ellei sitten pilaillut oikein kunnolla. Pääasia, että Elias ja Kris olivat onnellisia, eikä loppujenlopuksi minulle edes kuuluneet heidän asiat. Jos minäkin joskus alkaisin seurustella, niin en kyllä haluaisi, että muu tallin väki juoruaisi mitään.

   Bella oli melkein harjattu ja puuttui enää kavioiden putsaus. Tamma nosti jalkansa vähän vastustellen, kun yritin saada sitä nostamaan jalkojaan, mutta pian kaviotkin olivat puhdistettu. Kun olin hyvästellyt Bellan, kävin viemässä harjakorin varustehuoneeseen ja kävelin tallirakennusta kohti. Päätin kävellä taukotiloihin tallin käytävän kautta moikaten samalla siellä lymyileviä hevosia ja mahdollisia ihmisiä. Tallissa oli kuitenkin hiljaista ja siellä olivat ainoastaan Sini ja Missi.

   Kävelin taukotilojen portaita ylös. Pöydän ääressä istui kolmiovoileipää mutusteleva Kristiina. Tervehdin häntä ja kaivoin kaapissani olevasta kassista eväänä olleen banaanin. Mikroaaltouunin vieressä oli kaakaojauhetta. Näköjään kaakaokausi oli jo avattu ja piti varmaan pian ilmoittaa Helenalle, että hakisi lisää kaakaojauhetta kaupasta. Istahdin Kristiinaa vastapäätä samaan aikaan, kun tämä teki jo lähtöään. Kristiina sanoi jotain Sinin treenaamisesta ja heitti roskansa roskiin. Ennen kuin hän ehti napata tallikassinsa pöydältä, näin kassin päällä olevan yksinkertaisen hopeanvärisen sormuksen. Voisiko se olla kihlasormus?

[Laura]

Aamuinen yllätys

Olihan se kieltämättä vähän outoa ilmestyä tallin pihaan kauhealla kiireellä aamukuuden jälkeen, mutta minkä sille mahtoi, että oma tamma oli päättänyt varsoa juuri tänään. Kipitin kovalla vauhdilla pikkutalliin, enkä pahemmin jaksanut jäädä miettimään lukitsinko edes auton oviakaan. Olin jo riuhtaisemassa pikkutallin ovea auki, mutten ehtinyt, sillä ovi aukesi jo. Ehkä ihan hyvä, koska oven auki riuhtaiseminen ei olisi ehkä ollut paras keino tulla sisään talliin, jossa oli vastasyntynyt varsa.

”Hienoa, pääsit tulemaan jo!” Helena hihkaisi ovenraosta. Tämä oli taas niitä kertoja, kun Helenasta kuoriutui ulos se erittäin lempeä puoli.
”Lähdin melkein saman tien sen jälkeen, kun soitit”, kerroin ja astelin rauhallisesti talliin. Minua jännitti kovasti kurkata Bellan karsinaan. Karsinassa seisoi pitkäjalkainen kirjava varsa, joka tuijotti minua suurilla silmillään.

”Uskomatonta!” Kommentoin vetäytyessäni käytävälle. Olin ollut läsnä Bellan synnyttäessä ensimmäistä varsaansa ja omalla tavallaan minua harmitti, etten ollut näkemässä toista varsomista. Lähestyvän synnytyksen merkkejä oli jo tullut runsain mitoin, mutta varsan ei ollut pitänyt syntyä ihan vielä kuitenkaan. Siksi en ollut värvännyt ketään tai itseänikään vahtimaan Bellaa.
”Olin saanut yöllä todella huonosti nukuttua ja neljän aikoihin tuli vahva tunne, että nyt pitäisi lähteä talliin”, Helena aloitti. ”Kuulin kopinaa, aivan kuin joku potkisi karsinan seiniä. Se oli varmaan ollut Derry, koska kun menin pikkutalliin sillä oli se tyypillinen ”en tehnyt mitään- ilme”. Sen jälkeen huomasin kahinan Bellan karsinassa ja tajusin, että varsomine oli jo hyvässä vaiheessa käynnissä. Bella ei näyttänyt kaipaavan apua ja heti, kun varsa oli ulos, sinut paikalle.”
”Mun ei ehkä vielä kannata mennä häiritsemään karsinan sisälle?” Kysyin hiljaa nojaten käytävän toisella puolella olevan karsinan oveen.
”Kyllä mä uskon, että voit kohta mennä jo tutustumaan varsaan vähän lähempää”, Helena vastasi ja katseli lumoutuneena pientä varsaa nojaten Bellan karsinan oveen.

   En ollut vieläkään sulatellut kunnolla asiaa, että minulla oli taas huolehdittavana pieni tinkerin alku. Rellu oli ollut sinällään helppo tapaus, sillä se oli ollut äärimmäisen tottelevainen, mutta tämä uusi pienokainen saattoi olla hyvinkin ihan toista luokkaa. Rapsutin pientä tammavarsaa kyykky-asennossa ollen. Bella näytti uskomattoman suurelta, mutta lempeältä varsan rinnalla. Jonkin ajan kuluttua nousin ylös ja poistuin karsinasta. En tiennyt yhtään mitä kello oli, sillä olin jättänyt kännykkäni auton penkille.

   Kävelin autolle, jonka ovia en yllätys yllätys ollut muistanut lukita. Tallilla ei onnekseni ollut vielä ketään. Otin puhelimeni penkiltä ja avasin näytön. Kello näytti seitsemää aamulla. Menisi siis vielä jokunen tunti, ennen kuin tallilla olisi täysi vilinä päällä. Päätin raahautua taukotiloihin hetkeksi aikaa.

    Tein itselleni yläkerrassa kaakaon ja nautin sen siemailusta samalla, kun ilmoitin terveen tammavarsan syntymästä parille kaverille, Saanalle, sekä omalle perheelleni. Selasin WhatsApp- keskustelut- listaa ja harkitsin Eliaksen nimen kohdalla hetken. Olimme koko ajan entistäkin etäisempiä, mutta koin silti velvollisuudeksi kertoa varsasta myös Eliakselle.
”Et ikinä arvaa, missä mä nyt oon ja miksi! Bella päätti varsoa aamuyöstä pienen tinkertamman!” Kirjoitin viestiin. Painoin lähetä- kohtaa ja laitoin kaakaomukin tiskikoneeseen. Istuin uudelleen pöydän ääreen ja samalla sain Eliakselta vastauksen:
”Ihan mahtavaa! Tullaan tänään Kristiinan kanssa aamupäivällä tallille, kunhan heräillään ensin kunnolla”
En oikein keksinyt tuohon mitään vastausta, joten suljin puhelimen näytön ja kävelin portaat alas taukotiloihin sohvalle istuskelemaan hevoslehden ääreen.

    Tunnin kuluttua lähdin kävelemään pikkutallin suuntaan. Kun astuin ovesta ulos, näin pihalla kävelevän Saanan. Menimme samanaikaisesti pikkutalliin.
”Voi, että miten suloinen!” Saana innostui nähdessään varsan. Sitä seurasi jatkokysymys: ”Mikä sen nimeksi tulee?”
”Oon miettiny jospa se olisi As Bright as Bellatrix. Kutsumanimi olis varmaan Trix”, vastasin karsinaan menneelle Saanalle. Menin itsekin karsinaan vielä rapsuttelemaan Trixiä.

   Aamupäivän mittaan oleskelin aika lailla koko ajan pikkutallissa vahtien, että varsalla olisi kaikki hyvin. Sen luona kävi myös paljon ihastelijoita. Eliaksen ja Krisin lisäksi myös pikkutallin mafian muut jäsenet Milena ja Wilma kävivät varsaa ihastelemassa. Kaikki olivat ihan myytyjä tammavarsan nähdessään. Kukapa ei pitäisi pienestä, pörröisestä kirjavasta varsasta?

//Voi, miten jännittävää! Odotan innolla, millainen tästä neitokaisesta kasvaa!

-Helena

[Helena]

Erikoistehtävä Lauralle:

Taukohuoneen sohvatyynyjen alta löytyy mysteerinen ajoveuvon avain. Selvitä, mihin menopeliin avain käy ja keksi jotain tekemistä kyseisellä härvelillä!

Tarinan tulee olla vähintään 400 sanaa pitkä!

[Laura]

Hetken enkeli

Pamautin auton oven kiinni ja lähdin kohti tallirakennusta. Ajattelin käydä taukotioissa ja kulkea sinne tallin kautta, joten suuntasin tallin ovelle. Pihaton portilla oli joku minua paljon nuorempi tyttö. Hän selkeästi yritti saada Remua pihatosta pois, mutta esteenä oli pari pientä tekijää nimeltä Lettu ja Mosse. Otin reippaampi askelia porttia kohti sillä Lettu oli juuri livahtamassa portista ulos.

”Anna, kun autan!” Sanoin reippaalla äänellä ja pomppasin portin suulle esteeksi. Tyttö meni pidemmälle pihattoon kiinnittämään riimunnarun Remun riimuun. Kun tyttö lähti taluttamaan Remua portista ulos, pidin Mossen ja Letun riimuista kiinni. Tämän jälkeen peräännyin hieman ja livahdin itse portista ulos ennen sen sulkemista.
”Kiitos”, tyttö vastasi hieman ujosti. Hän oli varmaan tallin uusia hoitajia.
”Mun nimi Laura”, esittelin itseni ja jatkoin kysymällä: ”Hoidatko sä Remua?”
”Joo, mun nimi on muutes Lilli”, hän kertoi.

   Olin avuliaalla tuulella, joten olin apuna, kun Lilli kiinnitti Remun tallin käytävälle harjausta varten. Sen jälkeen kipitin taukotiloihin ja portaat ylös. Avasin jääkaapin toiveikkaana. Nappasin avaamattoman limsapullon ja kaadoin siitä itselleni lasiin hieman. Kun jano oli selätetty, suuntasin ulos ja pikkutalliin. Oven avatessani sain tervehdykseksi pari hassua hörähdystä.

   Bella keskittyi etsimään karsinan pohjalta syötävää, kun taas Trix, tuo pieni söpöläinen, tapitti minua suurilla silmillään. Noiden silmien takana oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pieni enkeli. Trix oli… no… vähän omaperäinen. Se oppi kyllä nopeasti ja oli sosiaalinen varsa, mutta osasi olla hankala. Kyllä se aina jossain vaiheessa tajuaa, kumpi onkaan oikeasti se pomo. Se on ihan hyvä, sillä kohta varsa olisi jo sen kokoinen, että sen kanssa ei enää voimalla voi painia. Trix oli nyt jo kasvanut oikein silmissä.

   Otin Trixin riimun ja laitoin sen sille päähän. Sitä se ei vastustanut, mutta riimunnarua Trix piti pahana merkkinä ja säntäsi Bellan toiselle puolelle.
”Noniin, tulehan nyt sieltä pikku pirulainen”, sanoin ja kävelin lähemmäs varsaa. Trix päätti vaihtaa taas toiselle puolelle Bellaa, joten avasin karsinan ovea enemmän auki ja päästin Bellan karsinasta ulos. Tietenkin Trix halusi seurata perässä, muttei päässyt karsinasta ulos, ennen kuin riimunnaru oli kiinnitetty sen riimuun. Otin vielä Bellan riimunnarun ja talutin tamman ja varsan ulos.

   Sidoin Bellan kiinni hoitopuomiin ja taluttelin Trixiä tallin pihalla. Välillä kiertelin rakennuksia ja testailin miten se reagoi, kun ei näekään emäänsä. Trixiä se ei pahemmin haitannut, sillä varsa keskittyi ihmettelemään kaikkea muuta matkan varrelta löytyvää. Palkitsin varsan herkkupalalla onnistuneesta taluttelusta ja menin takaisin hoitopuomille. Otin Bellankin matkaan ja tein pienen kävelylenkin lähimaastoissa.

   Tänään nuorella tammalla oli ollut hyvä päivä, mutta voin vain kuvitella millainen monsteri se taas joku toinen päivä voi olla. Talutin tammat karsinaansa ja irrotin Bellan riimunnarun. Trixin taas sidoin karsinan seinään kiinni. Hain täpötäyden harjapakin karjakeittiöstä. Matkalla en voinut välttyä siltä, että milloin mikäkin harja lensi korista pois. Ehkä olisi aika hankkia Trixille oma harjakori, pohdiskelin ja avasin tallin oven. Laskin harjakorin maahan ja aloitin kahden hevosen harjausurakan.

    Bella nautti saamastaan huomiosta, kun Trix taas olisi sählännyt mieluummin jotain muuta. Sain kuitenkin harjaamisen päätökseen vihdoin ja viimein ja lähdin palauttamaan harjakoria. Minulle oli tullut uudelleen jano kuluneen puolentoista tunnin ajan, joten hyvästeltyäni hevoset, kipaisin juomaan lasillisen limsaa taukotiloihin.

[Laura]

Uusia ja vanhoja ihmissuhteita

Asia, jonka olin koulussa huomannut viikon aikana, oli että Elias oli ollut jotenkin tosi outo ja normaalia hiljaisempi. Arvaukseni oli, että se liittyisi jotenkin Kristiinaan, mutta pidin sitä silti mahdottomana. Kun päivän ainoa yhteinen tuntimme loppui, tartuin poikaa olkapäistä.
”Onks kaikki ok?” Kysyin.
”On, tai ei tavallaan. Ähh, en jaksaisi puhuu siitä nyt”, Elias vastasi tuskaillen.
”Ai puhua mistä?”, Eliaksen uudehko kaveri, Tommi, kysyi ja änkesi väliimme laittaen toisen käden Eliaksen harteille ja toisen kätensä minun harteilleni.
”Ei mistään”, vastasin salamana.
”Arvaa muuten Laura mitä!” Elias sanoi ja näytti heti pirteämmältä.
”No?”
”Tommi tulee tänään mun kanssa tallille”, Elias vastasi.
”Okei… Siellä sitten nähdään”, huikkasin yllättyneenä kummallekin pojalle ja suuntasin oman kaveriporukkani luokse.

   En oikein tiennyt miten reagoisi, koska Tommi oli mielestäni ärsyttävää seuraa. Hän oli jotenkin ylimielinen ja kuvitteli itsestään liikoja. Kun hän vaihtoi koulua meidän lukioon, hän lyöttäytyi heti Eliaksen seuraan. Toisaalta se oli arvattavissa, sillä olihan heillä yhteinen harrastuskin; ratsastus. Tommilla oli ollut joskus oma hevonen, mutta parin vuoden ajan poika oli ratsastanut kuulemma vähän vähemmän.

   Koulupäivän jälkeen käväisin ensin kotona, mutta suuntasin lähes saman tien tallille. Eliaksen auto ei ollut vielä pihassa, mutta ilokseni näin siellä Kristiinan auton. Sammutin auton ja nousin ulos autosta. Ennen kuin menin pikkutalliin, pysähdyin matkan varrella tervehtimään tarhassa käyskentelevää Bellaa. Tamman valkoiset sukat olivat enemmänkin ruskeat tarhan mutavellin ansiosta.

   Näin parhaaksi käydä pesuboksin kautta hakiessani Bellaa pois tarhasta. Tallissa oli Kristiina riisumassa Sinin varusteita. Krisillä oli ilmeisesti vielä koeviikko kesken, kun oli päässyt jo näin ajoissa tallille ja ehtinyt ratsastaakin. Tervehdin Krisiä ja tämä moikkasi takaisin. Kävin pesemässä Bellan kuraiset jalat ja talutin sitten tamman omaan karsinaansa pikkutallissa. Hain sen harjat ja ryhdyin töihin. Hetken päästä kuulin oven juuri avautuvan, kun olin putsaamassa kavioita. Tulija oli varmaan Saana, sillä olimme sopineet, että hän tulisi tallille näihin aikoihin.

   Oven takana ei kuitenkaan ollut Saana, vaan Kristiina. Hän näytti jotenkin apealta.
”Elias tulee varmaan ihan kohta, jos sitä oottelet”, kerroin hymyillen ja laitoin kaviokoukun harjakoriin. Nappasin sieltä muutamia tarvikkeita, joilla selvittelisin tamman häntää ja harjaa.
”Öö, itseasiassa en oota, olin just lähdössä”, Kris sanoi jotenkin vaisusti. Ennen kuin hän edes ehti avata suutaan uudelleen, minulla välähti. Eliaksen ja Kristiinan välillä oli ihan varmasti tapahtunut jotain. Kummatkin olivat allapäin, eivätkä näyttäneet siltä, kuin olisivat odottaneet innolla tapaamistaan.
”Onks teijän välillä kaikki ok?” Kysyin hämmästellen, vaikka taisinkin jo tietää vastauksen.
”No ei oikeen, tai tapahtui yks pien juttu, eikä Elias oo ees antanu mulle mahdollisuutta selittää sille.”
”Onks se isokin juttu?” Utelin.
”No melko… Periaatteessa mun tekis miel oottaa siihen asti, kunnes Elias tulee, mut pelkään, että mun yritys selittää menee taas pieleen.”
”Mä sanoisin ehottomasti sulle, että yritä edes, mut tänään ei ehkä oo sopiva hetki”, kerroin.
”Miten niin?” Kristiina näytti säikähtäneeltä.
”Eliaksen kaveri on tulossa tallille sen mukaan.”
”Kaveri?” Kristiina ärähti. ”Ensin meille tulee riitaa ja sitten se hankkii jo uuden tytön kiikariin!?”
”Ei, ei, ei sellasta!” Sanoin ja jatkoin: ”Se on siis poika. Eikä olis muutenkaan Eliaksen tapasta tommonen, älä huoli.”
”No hyvä”, Kris tokaisi helpottuneen oloisena. Silti näin, että hänellä selvästi kiehui, mutta Kris oli temperamenttinen luonne.

”Hei, toi asia järjestyy kyllä”, yritin sanoa lohduttavasti.
”No, toivotaan niin”, Kristiina sanoi ja pienen hiljaisuuden jälkeen avasi taas suunsa: ”Mutta mä taidan tästä nyt lähtee, tarvin ehkä vähän omaa aikaa.”
”Ymmärrän”, vastasin. Huikkasin vielä jo ovea avaavalle Kristiinalle: ”Muista, että mulle voit aina puhuu!”
”Juu”, Kris vastasi ja hänen kasvoillaan oli jopa pieni hymy. ”Moikka!”
”Moikka!” Huikkasin perään.

   Jäin selvitelemään Bellan jouhia vielä hetkeksi aikaa. Sen jälkeen hain Bellalle valjaat ja siirsin Bellan karsinasta käytävälle. Pian kuulin tallin oven avautuvan, taas. Käännähdin ympäri ja tällä kertaa tulija oli Saana.
”Moi!” Tämä tervehti ja heitti tallikassinsa minun reppuni viereen. Saana tuntui olevan pirteällä tuulella ja ryhtyi heti auttamaan minua Bellan valjaiden laitossa. Kun Bella oli valjastettu, lähdimme yhdessä hakemaan kärryt tallin vintiltä. Jätin kärryt tallin edustalle ja pitelin tallin ovea auki Saanalle, joka talutti Bellan ulos tallista. Kiinnitimme kärryt valjaisiin ja kuulimme pihaan ajavan auton äänen juuri, kun olimme valmistelemassa lähtöä.

   Autosta nousi ulos Elias ja tämän kaveri. Tommin ylimielinen, leveä hymy paistoi pikkutallin edustalle asti, kun hän heilautti kättään autolta ja pamautti oven kiinni. Elias lähti kaverinsa kanssa kävelemään kohti meitä.
”Kuka toi on?” Saana kysyi hämillään hiljaisella äänellä.
”Eliaksen kaveri”, vastasin. 
”Terve vaan tytöt!” Tommi moikkasi aivan, kuin omistaisi koko paikan. Todellisuudessa hän tuskin edes tunsi minua, saatikka Saanaa.
”Moi”, Eliaskin tervehti. ”Ajamaan lähdössä?”
”Joo”, vastasin ja otin vastaan Saanan tarjoamat ohjat, sillä välin, kun hän kävi kärreihin istumaan.
”No, pitäkää hauskaa!” Elias toivotti.
”Nähdään pian taas”, Tommi huikkasi Eliaksen jatkeeksi. Entä jos en halunnut nähdä?

   Kävin Saanan viereen istumaan ja ojensin ohjat Saanalle. Hän kannusti Bellan liikkeelle ja pian olimmekin jo vuoroin lumisten peltojen keskellä ja vuoroin metsän siimeksessä. Kärryttely oli ajoittain melkoista kyytiä, mutta nautimme siitä Saanan kanssa täysin. Bellakin näytti tykkäävän peltoteitä pitkin laukkaamisesta, eivätkä kärryt estäneet sen menoa ollenkaan. Loppumatkan kuljimme käyntitahdissa tallin pihaan saakka, jossa sitten irrotimme kärryt ja siirryimme tallin puolelle riisumaan Bellan valjaita.

   Kun Bella oli harjattu ja hoidettu kuntoon lähdimme Saanan kanssa viemään kärryt takaisin vintille. Ajatuksemme oli jatkaa siitä tallin taukotikoihin, mutta huomasimme Eliaksen kentän laidalla. Samassa näimme kentällä ratsastavan Tommin. Elias oli näköjään saanut Helenalta luvan lainata Karria Tommille kokeiluksi. Periaatteessa minua ei kiinnostanut miten hyvin Tommi ratsasti (omien sanojensa mukaan kuulemma hyvin), mutta toisaalta olisi ollut hauska mennä seuraamaan ratsastusta. Lopulta uteliaisuus vei voiton ja siirryimme Saanan kanssa kentän laidalle.

   Tommi näytti selvästikin pitävän saamastaan huomiosta, koska kentän laidalle tuli vielä Wilma.
”Kuka tuolla oikeen ratsastaa?” Wilma kysyi silmät suurina kävellessä viereemme.
”Eliaksen kaveri”, Saana vastasi.
”Onks se hyvä?”
”Omien sanojen mukaan joo”, vastasin vuorostaan.
”Onks se kiva?”
”Ei. Enemmänki ärsyttävä ja ylimielinen”, kerroin, mutta en silti meinannut malttaa irrottaa silmiäni kentällä kiitävästä ratsukosta.

//Vai että Tommi! Hmm.. mitähän tästäkin tulee?

-Helena

[saana]

#5 | 1.12.2016 |
Maisema oli häikäisevän valkea. Lunta satoi hiljakseen jo ennestään paksun lumihangen peittämään maahan, joka kimmelsi taianomaisesti. Pakkasta oli vain pari astetta, eli täydellinen pyöräilykeli siis! Tai no, jos pyörätiet olisi aurattu niin homma olisi toki helpottunut huomattavasti mutta suomalaisella sisulla puskin yhä vaan Jopollani ettenpäin. Pyörän renkaan ja etukaaren väliin ajautui lunta niin, että se pöllysi sieltä kastellen ratsastushousujeni lahkeet ja huoahdin hieman. Joka talvi sama juttu.

Käännyttyäni Ratapihalle hymy nousi väkisinkin huulille. Siitä oli jo aikaa ihan kehuttavasti kun viimeksi kävin Bellaa hoitamassa, ja yhtäkkiä tunsin suuren ikävän koko paikkaa kohtaan, jota en oikeastaan viime aikoina ollut ollenkaan tuntenut. Onneksi olin taas täällä.
Edessäni tallipihalla pienet kissan jäljet kulkivat tasaisena jonona kohti tallia. Oli tallikissakin näköjään mennyt sisälle lämmittelemään, ja seurasin sen esimerkkiä. Itse tosin menin pikkutalliin, siinä missä kissa oli pitänyt isompaa tallia parempana. Katselun uteliaana karsintoihin, mutta en nähnyt hevosia siellä, joten nappasin Bellan punaisen riimun naulasta ja suuntasin takaisin ulos tarhalle. Siellähän se Bella piehtaroi hätkähdyttävän mustana puhdasta, valkeaa puuterilunta vasten! Hymyilin astuessani tarhaan , jonka lumipeite oli suurilta osin tallottu kovaksi, valkoiseksi alustaksi. Viimeinkin pääsin taas näkemään hoitsuni.
Bella nousi seisomaan ja pudisteli hieman itseään. Sitten sen läsipää käännähti minua kohti ja odottelin rauhassa, että se päättäisi kävellä luokseni. Bella hörähti pehmeästi ja käveli milloin pehmeällä lumella, milloin taas kovalla, tallotulla lumikannella luokseni lumihiutaleiden pudotessa pikkuhiljaa sen mustalle karvalle. Annoin sen haistella hetken käsiäni ja upotin sitten ne tamman lämpimän, paksun harjan alle. "Hieno tyttö", sanoin lempeästi ja pujotin riimun hoitsuni päähän. Talutin sitä tarhasta pikkutalliin kulkevaa, kolattua polkua pitkin, joka tosin hiljukseen oli alkanut peittyä lumeen.
Päästin Bellan vapaaksi karsinaansa. Sen päälle satanut lumi oli heti lämpimässä tallissa alkanut sulaa ja muuttui melkoista vauhtia vedeksi. Otin lapaseni pois ja kaivoin harjapakista perus puhdistusharjan. Aloin harjata sillä pitkiä vetoja, joiden seurauksena Bellan märkä karva lähinnä liimautui sen ihoon kiinni. Lopulta päätin kuivata ensin edes vähän Bellaa, että harjaamisesta tulisikin jotain. Hieroin pyörivin liikkein sen karvaa, ja lopulta pyyhe näyttikin siltä miltä sen tässä tilanteessa pitikin: kostealta ja täynnä pitkää, mustaa talvikarvaa. Päätin puhdistaa pyyhkeen myöhemmin paremmin kuin vain pyyhkimällä housujen lahkeisiin.
Harjattuani Bellan loppuun ja
puhdistettuani sen kaviot, päätin käydä hakemassa Varuste huoneesta tämän satulan ja suitset. Olin harjaamisen aikana pohdiskelut hartaasti, mitä ohjelmaa tälle päivälle keksisin ja rauhallinen maastoretki tuntui täydelliseltä vaihtoehdolta. Varustehuoneessa olivat yllättäen myös Laura ja Wilma, jotka lukivat jotain lehteä heinäpaalin päällä kikattaen hyväntuulisesti. He nostivat katseensa lehdestä kuullessaan narisevan oven avautuvan, ja tervehtivät hyväntuulisesti. "Hei Saana! Eipä oo aikoihin taas näkynyt sua".
"Joo, on vähän kiirettä pitänyt", naurahdin. "Aattelin käydä Bellan kanssa pienellä maastolenkillä - mutta mikä lehti teillä on siinä?"
Laura nosti lehteä niin, että näin sen kannen. Se oli ikivanhan näköinen, repaleinen Villivarsa jota oli selvästi maailma kohdellut kaltoin. "Löydettiin tää tuolta nurkasta kaikkien sekalaisten kamppeitten alta", Wilma kertoi osoittaen sormellaan kasaa, jossa näkyi olevan muun muassa suitsien osia, repaleisia kangasrättejä ja vanhat, ruosteiset kuolaimet. "Tässä on hauskoja juttuja", Laura naurahti.
"Uskon", hymyilin ja palasin varusteitten kanssa Bellan karsinalle. "Heippa tytsy!" tervehdin sitä. "Nyt mennäänkin maastoon." Heilautin satulan Bellan leveään selkään ja kiristin satulavyön vähitellen. Laitoin suitset sille päähän ja kun olin itsekin laittanut omat varusteeni kuntoon, lähdimme yhdessä ulos. Lumisade oli yltynyt hieman, mutta ei sitä kovin ranskaksi sateeksi voinut kutsua. Maisema näytti entistäkin valkoisemmalta isojen lumihiutaleiden läpi katsottuna. Laskin jalustimet, joita ei onneksi tarvinnut säätää uudelleen, koska minä ja Laura olimme mitä onnekkaimman sattuman kautta melkein samanpituisia.

Selkään noustuani suuntasin heti vaunu tallin ohi vievälle maastopolulle. Kris näytti ratsastavan Sinilla kentällä - siinäpä taas yksi syy miksi löysäilisin tänään mieluummin maastossa. En pahemmin tykännyt ratsastella muiden kanssa samaan aikaan, ainakaan jos en tuntenut sitä toista kovin hyvin. Ratsastustunnit nyt olivat asia erikseen, mutta itsenäisesti on jotenkin kumottava ratsastaa kun muut katselevat.

Kun Bella oli hetken saanut astella lumisten, kauniiden puiden reunustamaa polkua pitkin rennossa käynnissä, kiristin ohjia kevyelle tuntumalle ja aloin vaatia tempon vaihteluita käynnissä. Ne sujuivat yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, etten ollut pitkään aikaan ratsastanut. Onnistumisen ja ilon tunne tuntui ihanalta. Vähitellen siirsin Bellan raviin ja kevensin sen rauhallisten askelien tahtiin. Bella tuntui nauttivan retkestä ja itsekin tykkäsin, kun oli hyvin aikaa vain katsella ympärilleen ja rauhoittua koulukiireistä ja muista harrastuksista.

Käänsin Bellan vanhalle pengertielle, jota peitti hiukan paksumpi ja tasaisempi hanki kuin äsken kulkemaamme polkua. "Laukattaisko vähäsen?" kysyin Bellalta joka käänsi korviaan ääneni suuntaan. Hetken vaitiolon jälkeen totesin hiljaisuuden olevan myöntymisen merkki ja annoin laukka-avut istuttuani ensin harjoitusraviin. Bella nosti pyöreän, pehmeän laukan, jossa oli huomattavan helppo istua. Alussa melkein menetin tasapainoon, mutta istuttuani koko painolla satulaan ja nojattuani hieman taaksepäin, asiat helpottivat huomattavasti. Nautin täysin siemauksin nopeasta vauhdista, pitkistä askelista jotka kiidättivät meitä kahta eteenpäin ja lumesta, joka satoi kasvoilleni ja suli siihen jättäen jälkeensä kiiltelevät vesipisarat.
"No niin Bella, prrr..." Niin ikävältä kuin se tuntuikin, kaikki hyvä loppuu aikanaan - ja niin teki myös tämä laukka. Pidätin ohjista ja siirsin painoni taakse, jolloin Bella siirtyi ravin kautta käyntiin. Taputin sitä kaulalle leveä hymy huulillani. Reissu oli mennyt paremmin kuin olin kuvitellutkaan, ja oli aika kääntyä Ratapihaa kohti.

Tallilla tajusin Bellan olevan aivan yhtä märkä, ellei märempi kuin ennen ratsastusta kun olin kuivannut sitä. Huokasin ja päätin, etten nyt enää yruttäisikään kuivata sitä, koska aioin joka tapauksessa viedä sen tarhaan. Päätim siis vain harjata Bellan ja puhdistaa sen kaviot, minkä jälkeen päästin sen tarhaan. Siellä ihana hoitsuni alkoi saman tien ravata johonkin nurkkaan jossa ilmeisesti oli paksua lumihankea vielä, ja päästyään sinne heittäytyi tietenkin piehtaroimaan. Huokaisin helpotuksesta, etten ollut kuivannut sitä. Tässähän se työ olisi lopulta kumminkin valunut ihan hukkaan. Hymyilin vielä Bellalle joka katseli minua tarhan toisesta päästä, ja aloin kävellä pyörääni kohti jättäen jäljet jälkeeni.

PS. Hauska tuo jättäen jäljet jälkeeni XD


//Kertakaikkiaan ihastuttavan talvinen tarina!
7HP!

-Helena

[Laura]

Hilpeäntuulisia poikia

"Mä lähen nyt sinne tallille, nähään pojat!" Huikkaksin jo Tommin huoneen ovella. Elias oli vaatimalla vaatinut, että tulisin hänen kanssaan Tommin luokse ihan vain perjantai-iltaa viettämään. Olin heille jo kuitenkin etukäteen ilmoittanut, että lähtisin tallille vielä katsomaan Bellaa. Lähdin sinne oikeastaan ihan mielellään, sillä en jaksanut enää noiden kahden seuraa, varsinkaan kun he olivat ottaneet pienet huikat jonkinlaista alkoholipitoista juomaa.
"Heeei, ootas vähän!" Elias huudahti.
"Me tullaa mukaan!" Tommi jatkoi. Eivät he mitenkään kännissä olleet, mutta lievässä hiprakassa. Juuri siinä hauskassa tilassa.
"No nopeesti sitte", sanoin ja jatkoin: "Ettekä sit pelleile."
"Ei, ei", Elias naurahti ja puki jo kenkäänsä jalkaan.

   Istuuduin autoon kuskin paikalle. Elias tuli viereeni etupenkille ja Tommi kapusi takapenkille. Vaikka olin aiemminkin ajanut autoa siten, että oli muitakin kyytiläisiä, niin minua silti jännitti. Pelkäsin, että pian kuulisin takapenkiltä huuteluita hitaasta ajamisesta tai jostain muusta ajotyyliin liittyvästä seikasta. Onnekseni vältyin sellaisilta ja pian olinkin jo tallin pihassa. Nousin auton kyydistä pois ja otin tallikassini mukaan.

"Uu, Wau! Kenen auto toi on?" Tommi huudahti ja katsoi tumman harmaata (aina kiiltävää) autoa.
"Kristiinan", Elias sanoi ylepänä.
"Eli se on siis täällä tänään? Ei ollakkaan vielä tavattu", Tommi ihmetteli.
"Kris on varmaan tallissa tai taukotiloissa", Elias tuumi ja he lähtivät kävelemään kohti tallia. Itse kuljin heidän perässään, sillä halusin käväistä taukotiloissa ennen Bellan hoitamista. Tallin käytävällä oli hiljaista, joten ajattelin kaikkien oleva kerhohuoneessa tai taukotiloissa, sillä tähän aikaan illasta tallilla oli usein vielä porukkaa.

   Kävelin taukotilojen portaita ylös poikien jalanjäljissä.
"Elias!", Kuulin Kristiinan iloisen huudahtuksen.
"Moi Laura!" Nelli tervehti.
Elias kävi pöydän äärellä Kristiinan viereen ja minä Nellin. Ainoa vapaa paikka Tommille oli minun vieressäni, joten hän kävi istumaan siihen. Onneksi en olisi taukotiloissa kauaa.

   Kuuntelin vieressä, kun Elias esitteli Tommin Kristiinalle ja Kristiinan Tommille. Minusta tuntui, että Kristiina oli huomannut sen, että pojat olivat ottaneet jotain, sillä Elias oli normaalia puheliaammalla ja hauskemmalla tuulella.
"Onks noilla ihan kaikki ok?" Kristiina kysyi hiljemmalla äänellä kurotellen pöydän ylitse. Elias ja Tommi juttelivat toisilleen, eivätkä kiinnittäneet huomiota meihin.
"Tais yhet lasilliset ottaa ja nyt ne halus välttämättä tulla tallille mukaan", vastasin.
"Oot siis vähän niin kuin lapsenvahtina?", Kristiina kysyi ja huomasin samalla Nellinkin kuuntelevan meitä.
"No siltä se vähän tuntuu", vastasin ja jatkoin: "Vaikka meen kyl kohta hoitamaan Bellan."
"Mä tuun sit mukaa", Kristiina ilmoitti.
"Lähetään nyt", ehdotin. "Tuutko säkin Nelli vai uskallatko tänne jäädä?"
"En tasan jää, tuun teijän mukaan jos sopii", Nelli sanoi ja nousimme pöydästä.
"Heiii, mihinkäs te ootte menossa?" Tommi uteli.
"Käydään vaan tuolla tallissa, kun Nelli tarvii apua jossain jutussa Latinan kanssa", Kris selitti.
"Tullaan kohta takas!" Kerroin ja kipitimme portaat alas.

"Hyvin juksattu", Nelli nauroi, kun kuljimme kohti pikkutallia.
"Niinpä", totesin. Avasin pikkutallin oven ja Bella hörähti lempeästi. Muutkin sillä hetkellä tallissa olleet hevoset kiinnittivät huomionsa meihin.
"Haen Bellan harjat", ilmoitin muille ja siirryin karjakeittiöön. Tänään Bellalla oli vapaapäivä, eikä minulla muutenkaan olisi ollut liikutukseen tarpeeksi aikaa, joten suunnitelmissani oli siis kunnon puunaaminen. Palasin pikkutalliin, jossa muutkin olivat. Nelli silitteli Ladia, kun taas Kristiina ihasteli Vennaa. Laskin harjapakin Bellan karsinan edustalle ja kaivoin ensimmäisen harjan esiin. Myös Kristiina nappasi itselleen harjan ja ryhdyimme yhdessä toimiin. Nellikin auttoi selvittelemällä Bellan harjaa. Bella nautti täysin siemauksin kolmen ihmisen huomiosta.

"Höh, mun pitää lähtee kohta. Kyyti tulee", Nelli kertoi vilkaistuaan puhelintaan.
"No sait kuitenkin aika paljon aikaan", kehuin ja ihastelin Bellan melkein täysin siistittyä harjaa. Tiesin, että tuollaiseen lopputulokseen vaadittiin kärsivällisyyttä.
"Mä voin hoitaa etuharjan loppuun", Kristiina kertoi.
"Uu, sepä hyvä, saankin sitten leikattua tota harjaa tänään hieman", selitin ja jatkoin sitten kavioiden puhdistusta. Hetken kuluttua Nelli joutui lähtemään ja jäimme Krisin kanssa kahdestaan.

”Tajuukohan ne pojat siellä tallissa, ettei me olla tulossa takas?” Kristiina pohti jonkin ajan kuluttua ja selvitteli Bellan häntää.
”En tiiä”, vastasin ja napsasin poikki reilun sentin pätkät ohuesta nipusta Bellan harjaa, joka minulla oli käsissäni. Sen jälkeen otin uuden nipun ja valmistauduin leikkaamaan siitäkin saman verran.
”Mitäköhän Helena tuumaa, jos näkee pojat? Tai eihän ne kännissä oo, mut vaan aika hilpeällä tuulella”, Kristiina mietti.
”Niimpä!” Hihkaisin ja jatkoin naurahtaen: ”Mut itsepähän tulivat mukaan.”

   Kun Bella oli oikein kunnolla puunattu ja jouhiakin siistitty, päätimme käväistä vielä isossa tallissa. Täytyihän minun käydä tarjoamassa Eliakselle ja Tommille kyytiä kotiin. Pihalla meitä vastaan tuli huvittuneen näköinen Helena.
”Ootsä nähny Eliasta ja sitä sen kaveria?” Kysyin.
”Joo, tuolla tallissa näyttivät olevan”, Helena vastasi ja päätti kysyä vielä: ”Ettei ne nyt vaan olis ottanu mitään vettä väkevämpää.”
”Mitenniin?” Naurahdin, kuin en tietäisi asiasta mitään.
”Olivat aika hilpeällä tuulella, etenkin Elias.”
”Jaa… Ehkä ne sitten oli ottanu jotain ennen kuin tänne lähettiin”, totesin vaikka tiesin, että he olivat ottaneet. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa. Melkein saman tien tallin ovi aukesi ja Elias lampsi Tommin kanssa ulos. Kristiinan silmät laajenivat lähes lautasen kokoisiksi Eliaksen hypellessä tanssiaskelin meitä kohti.

 
”Luojan kiitos, Helena ehti jo mennä pikkutalliin”, sanoin ja varmistin sen vielä todeksi vilkaisemalla taaksepäin.
”Ootsä varma, et haluut yksin kyyditä nää kotiin?” Kristiina kysy ja jatkoi: ”Voin viedä Eliaksen.”
”Mä en tasan vie Tommia yksinään!”
”Mikset?” Kristiina kysyi naurahtaen.
”Liian kiusallista.”
”Tykkäätsä siitä?”
”En missään nimessä!”
”Ai mistä?” Elias kysyi tullessaan kohdallemme. Tommi tuli hänen perässään.
”Ei mistään”, vastasin. ”Eiköhän lähdetä kotiin, pojat.”
”Nyt jo?” Tommi kysyi.
”Mä tein jo sen mitä piti, enkä aatellu yökskään jäädä”, vastasin jostain kumman syystä hieman ärtyneenä. Ehkä se oli vain väsymystä, kai.
”Okei, äiti”, Elias vastasi pikkupoikamaisesti. Pyöräytin silmiäni ja lähdin kävelemään autolle. Vaihdoimme Kristiinan kanssa vielä pari sanaa, ennen kuin kävin istumaan autooni. Elias jäi antamaan ”hyvän yön suukon” Kristiinalle, mutta sen verran pimeässä erotin, että Kris ei näyttänyt olevan pusuttelutuulella, joten Elias joutui tyytymään vain haliin. Hän tuli pettyneen näköisenä autoon. Tällä kertaa hän meni takapenkille ja Tommi istui edessä, sillä asui jonkin verran kauempana, kuin Elias.

   Käynnistin auton ja lähdimme ajamaan Kristiinan perässä kohti isompaa tietä, josta kääntyisimme sitten eri suuntiin.
”Kiva talli, pakko myöntää. Pitäis tulla Eliaksen seuraks useemminki”, Tommi selitti.
”Joo, ilman muuta tuut!” Elias hihkaisi innoissaan. Sen jälkeen he jäivät suunnittelemaan tulevia talliressuja ja aikatauluja. En oikein tiennyt halusinko vai enkö olla samaan aikaan paikalla.

”Kiitti kyydistä!” Elias kiitteli ja tanssahteli kotiovelleen. Tuskin hän paljoa oli mitään ottanut, mutta koska ei ollut juonut alkoholia ilmeisestikään kovin usein, niin pienikin määrä vaikutti tähän huomattavasti. Tommi taas vaikutti olevan ihan normaalisti, vaikka oli itsekin lievässä hiprakassa. Matka hänen kotiinsa oli kiusallisen hiljainen. Olin aina tottunut puhumaan paljon autossa, mutta en vain keksinyt mitään sanottavaa. Pelkäsinkö, että sanoisin jotain noloa? Pelastukseni Tommin talo tuli pian esiin ja tämä jäi pois kyydistä. Nyt ei muuta kuin kotiin.

//Voi pojat, pojat.. Toivottavasti Kaisa-mummo ei saa kuulla sitä, että joku on tullut tallille hiprakassa, muuten koko hoitajakaarti saa kuunnella parin tunnin luennon aiheesta vastuullinen juominen

-Helena

[Laura]

Poikia kaikkialla

”Kuka on hyvä tyttö?” Saana leperteli mustalle irlannincobtammalle tarttuessaan tämän ohjiin. Kävelin parivaljakon perässä kentälle, jossa oli muutama este kasattu. Puomit niissä olivat toistaiseksi melko matalalla, mutta tavoitteenamme oli hypätä tänään noin 80 cm korkeita esteitä. Seisoskelin Bellan vieressä Saanan noustessa satulaan. Kun Saana oli valmis lähtöön, kävelin loskaisen kentän poikki aidan luokse. Ponnistin itseni istumaan aidan päälle ja seurasin Saanan alkulämmittelyjä Bellan kanssa.

   Vaikka Bella olikin helppo ratsu, ei ollut itsestäänselvyys saada se kulkemaan kauniisti, ilman, että se juoksisi kaikista avuista läpi. Saana onnistui siinä kuitenkin hyvin. Hän oli kehittynyt Bellan kanssa hyvin ja tuntui tammalle juuri oikealta ratsastajalta. Saanakin tykkäsi puuhalla kaikenlaista, joten sain olla varma, että Bella sai monipuolista liikutusta silloinkin, kun en itse päässyt sitä liikuttamaan.

   Hetken kuluttua Saana oli lämmitellyt ratsunsa, joten ohjeistin tyttöä ratsastamaan kohti pitkän sivun uran vieressä olevaa ristikkosarjaa. Ensimmäisellä esteellä Bella hyppäsi liian vasemmalta, mutta kaksi seuraavaa estettä lähes keskeltä. Toisella kerralla ristikkosarja sujui jo huomattavasti paremmin. Sen jälkeen Saana ratsasti muutamaan otteeseen noin 50 cm korkeaa pystyestettä. Nostin sarjaesteen kaikki kolme estettä 60 cm korkeiksi. Samalla nostin yksittäisen pystyesteen 80 cm korkeaksi.

   Kun Saana oli hypännyt pystyestettä ja sarjaa sujuvasti, pyysin heitä hyppäämään okserin. Se oli 80 cm korkea ja etummainen puomi oli 60 cm korkeudella. Ensimmäisellä hypyllä Bella ponnisti ilmaan liian aikaisin, jonka vuoksi pudotti korkeamman puomin. Nostin sen kuitenkin paikoilleen ja odotin, että Saana ratsastaisi ristikkosarjalta okserille uudelleen. Tällä kertaa Bella ponnisti sopivaan aikaan ja Saana oli hyvin hypyssä mukana.

   Kun kentällä oli kulunut jo 50 minuuttia, ohjeistin Saanaa ja Bellaa siirtymään loppuverryttelyihin. Siirryin samalla itse siivoamaan esteitä pois. Saana laskeutui satulasta ja lähti Bellan kanssa talliin.
”Tulen kohta perässä!” Huikkasin tytölle ja jäin siivoamaan esteet loppuun. Kun esteet olivat raivattu pois ja lähdin kävelemään kohti pikkutallia, näin Eliaksen saapuvan tallille. Hänen lisäkseen autosta nousi myös Tommi. Kipitin talliin nopeasti siinä toivossa, etteivät he olisi nähneet minua.

”Teillä meni tosi hyvin”, kehuin hymyillen Saanaa ja liityin hänen seurakseen harjaamaan Bellaa.
”Kiitti”, Saana vastasi ja jatkoi: ”Ja kiitos, että tulit seuraamaan ja ohjeistamaan.”
”Eipä mitään”, vastasin naurahtaen. Harjasimme Bellan loppuun, jonka jälkeen Saana ilmoitti lähtevänsä, sillä hänen kyytinsä oli tullut. Kun tallin ovi oli sulkeutunut, se avautui pian uudelleen. Sisään astui Tommi. Miksi? Miksi nyt?
”Moi”, tämä tervehti iloisesti.
”Heipä hei vaan”, vastasin ja nappasin Bellan harjakorin syliin. Kiilasin Tommin ohitse ulos ja vein harjakorin karjakeittiöön. Tommi seurasi perässä ja avasi minulle ovea, kun palasin takaisin pikkutalliin. Hän ei sanonut mitään, joten minun kai oli pakko.
”Etsitkö sä jotain?”
”En”, hän vastasi hymyillen ja jatkoi virnistäen: ”Tai oikeastaan joo. Sua.”
”Miks?” Kysyin. En halunnut olla töykeä, mutta olin.
”No Elias lähti ratsastamaan ja sä oot ainoo, jonka mä täältä tunnen.”
”Jaa, mutta mun pitää kohta mennä”, kerroin.
”No meen sen jälkeen seuraamaan Eliaksen ratsastusta”, Tommi selitti.
”Entä jos se kohta on nyt?” Kysyin ja nappasin tallikassini olalle.
”Hei, älä nyt vielä mee” Tommi sanoi ja astui askeleen lähemmäs. Hän jatkoi: ”Sitä paitsi katos mikä tossa meijän yläpuolella on.”

Voi kakka, manasin ajatuksissani. Wilman ripustama mistelinoksa. Tästä hän ei vähällä pääsisi!
”Sori, mutta mun pitää nyt oikeasti mennä”, sanoin ja tein väistöliikkeen lähestyvästä Tommista ja kipitin pikkutallin ovesta ulos. Miksi käyttäydyin näin? No tehty on jo tehty.
”Laura hei! Odota!” Tommi huudahti perääni. ”En mä sitä sillee tarkottanu.”
”Jutellaan myöhemmin”, huudahdin vastaukseksi ja vilkaisin taaksepäin.
”Okei..”

   Avasin taukotilojen oven ja vilkaisin vielä ovella olkani yli. Tommi tosiaan käveli kentälle seuraamaan Eliaksen menoa. Hyvä niin. Suljin oven ja kipitin rappuset ylös. Kerhohuoneen pöydän äärellä istui ainoastaan Nelli. Tervehdin häntä ja ryhdyin keittämään itselleni kaakaota.
”Otatko säkin?” Kysyin Nelliltä.
”Joo, vaikka”, tämä vastasi ystävällisesti.

”Nelli, oonko mä ihastunu?” Kysyin ja rojahdin penkille heittäen tallikassin huoneen nurkkaan.
”Öö, enhän mä nyt tohon osaa vastata”, Nelli naurahti.
”Voiko olla että muhun ollaan ihastuttu?”
”No miks ei?” Nelli hämmästeli ja jatkoi: ”Mistäs nyt kiikastaa.”
”No kun tuntuu, että Eliaksen kaveri vaan seuraa kaikkialle. Enkä mä yhtään tiiä tykkäänkö mä siitä. Se on jotenkin tosi… ylimielinen. Kuvittelee ittestään ihan liikoja.”
”Pystyn samaistumaan tohon seuraamiseen”, Nelli vastasi.
”Ai niin, kukas se muuten olikaan, joka sua seuras?”, innostuin kyselemään.
”En mä sitä ees tunne kunnolla!” Nelli puolustautui ja vältti kiusoitteluani.
”Okei, ymmärrän, ymmärrän. Tiiätkö muuten kuka se on, jonka kanssa Wilma viettää aikaa. Wilma on unohtanu mainita siitä mulle ihan täysin!”
”En, seurusteleeks ne?”
”Ei mitään tietoo, mutta yllätettiin ne eilen pikkutallista”, kerroin ja jatkoin: ”Mistelinoksan alta.”
”Rakkautta ilmassa”, Nelli totesi vitsaillen.
”Vaikka ei oo ees kevät”, naurahdin ja joimme kaakaomme loppuun.

[saana]

#6
Ja tän tosiaan olisi pitänyt tulla eilen mutta unohin laittaa ni tässä nyt jonkulainen jouluaattotarina

Olin kerrankin saanut isän heittämään minut tallille samalla, kun hän itse meni kauppaan ostamaan vielä viimeiset jouluherkut ja -karkit. Oli aattoaamu ja olin juuri saanut syötyä kotona lämpimän, maistuvan riisipuuron kanelin sekä sokerin kanssa. Ulkona oli kymmenisen astetta pakkasta ja lunta satoi suuren suurina hiutaleina paksun, kimmeltävän lumihangen peittämään maahan. Tuntuikin todella luksukselta mennä kerrankin autolla eikä pyörällä lumikinosten halki.
"Jätä tähän vaan", ohjeistin isää tallin vieressä olevan bussipysäkin kohdalla.
Isä pysäytti auton ja hyppäsin ulos jalkakäytävälle tallikassi kädessäni. "Hyvää tallipäivää, tuun hakemaan sitte parin tunnin päästä!" isä hymyili ja vilkutti kaartaessaan takaisin tielle ja hävitessään mutkan taakse. Itse suuntasin askeleeni Ratapihaan, jossa katseeni heti osui pihatossa remuavaan kolmeen hevoseen: Lettuun, Remuun ja Mosseen. Tai oikeastaan Lettuhan siellä yritti terrorisoida ulkoilurauhaa parhaansa mukaan Remun pärskiessä ärsyyntyneenä ja Mossen vetäydyttyä tarhan nurkkaan korvat luimussa. Hymähdin hevosille ja päätin käväistä kerhohuoneessa ennen Bellan luokse menoa.

Taukotupaan asti kuului iloista puheensorinaa joka voimistui sitä mukaa, kun kiipesin ylös portaita. Avasin oven ja ensimmäinen mitä näin, oli pieni sohva joka oli ääriään myöten täynnä ihmisiä: Wilma, Laa, Kris, Elias, Nelli ja Milena olivat jotenkin ihmeen kaupalla kaikki onnistuneet ahtautumaan sinne katsellen Wilman kännykältä jotain. Pöydän ääressä taas istuivat Vennan ja Deanin omistajat Elaine sekä Mila juoden kaakaota. Uusin hoitajista, Lilli, tonki kaappiaan etsien selvästi jotakin. "Heippa kaikille!" tervehdin. "Ja hyvää joulua!"
Hyvänjoulun toivotuksia sateli joka suunnasta ja hymyillen kaivoin kassistani sacherkakun. Laitoin sen pöydälle muiden seuratessa touhujani ja sanoin edelleen hymy huulillani: "Leivoin sen eilen ihan vaan joulun kunniaksi, syödäänkö vai jätetäänkö koko kakku Helenalle ja Kaisalle?"
Wilma syöksyi hetkessä pöytään napattuaan ensin lautasen ja haarukan itselleen, ja muut seurasivat hänen esimerkkiään - joskin huomattavasti hillitymmin. "En kyllä ite osais tehä tällaista!" Wilma kehui suu täynnä kakkua.
"Jooh, no äiti vähän auttoi..." paljastin.
"Näyttää ainakin ihan superhyvältä", Elias sanoi leikaten omaa palaansa.
"Ja sun tuntien maistuu myös, sähän söisit vaikka kissanruokaa valittamatta yhtään että se maistuu pahalta", Kris nauroi.
"Älä nyt, mä en vaan oo nirso niin kuin eräät", Elias vastasi kärkevästi suunnaten paljonpuhuvan katseensa Krisiin.
"Mutta ei sillä, tää on kyllä tosi hyvää!" Kris kehui maistettuaan ensimmäisen lusikallisen. Muut yhtyivät kehuihin ja menin aika pahasti hämilleni niistä kaikista - en ole koskaan ollut maailman paras kehujen vastaanottaja. Rupattelimme iloisesti niistä näistä ja Elaine hauskuutti meitä kertoilemalla kaikista tempuista, joita hän oli pienenä tehnyt hoitoponiensa kanssa aattoiltoina. Lillikin innostui kertomaan omista kokemuksistaan ja kaikilla oli oikein hauskaa - etenkin Wilmalla joka selitti taas kerran Helkestä niitä samoja, ylistäviä asioita jotka kaikki olivat kuulleet jo vähintään kymmenesti.

Kun kakusta oli jäljellä enää pienet palat Helenalle ja Kaisalle, päätin mennä Bellan luokse, jotta ehtisin olla sen luona mahdollisimman kauan. Isillä tuskin kestäisi kauan jouluostoksissa, ja halusin viettää hoitsuni kanssa paljon aikaa näin aattona.
"Hei kulti", hymyilin avatessani pikkutallin oven ja nähdessäni mustan tinkerin pään, jota koristi läsi, kurkottavan karsinan oven yli. "Hyvää joulua! Mulla on täällä jotain sullekin... ootas vaan..." puhelin innokkaasti tonkiessa kassiani. Nostin sieltä esille ison, punaisen jouluomenan, porkkananpaloja ja kuivaa leipää. "Sun jouluateria ois sitte tässä", hymyilin katsellessani, kun Bella haisteli kiinnostuneena käsissäni lepääviä herkkuja. Se yritti hamuta huulillaan niitä suihinsa. Ojensin kättäni, jossa oli muutama porkkananpala ja tamma otti ne hellästi suuhunsa. Katselin hevosta lempeästi sen rouskutellessa herkkujaan. Bellasta oli tullut minulle todella tärkeä ja se oli aivan sanoinkuvaamattoman söpö syödessäön tuliaisiani.

Pujahdin tinkerin karsinaan pehmoinen harja mukanani. Aloin harjata sillä pitkiä vetoja, jotta Bella rentoutuisi ja saisi syödä rauhassa loput herkut ruokakupista. Lopulta tamma alkoi torkkua alahuuli lerppuen, ja itsekin aloin tuntea itseni raukeaksi. Painoin suukon Bellan otsalle ja kuiskasin: "Kiitos kun olet jo näin pitkään ollut paras hoitsu koskaan. Pietä kiva joulu!"

Lähdin astelemaan pois karsinasta ja pois pikku tallista, pihaa pitkin pehmeässä lumessa kohti parkkipaikkaa. Hetken mielijohteesta kumarruin kauhaisemaan lapasiini lunta ja pysähdyin katselemaan sitä hetken. Puristin silmäni kiinni ja puhalsin lujaa. Aukaisin silmäni juuri sopivasti nähdäkseni tuhansien kimaltelevien hiutalien leijuvan käsistäni ensin kohti kirkasta taivasta, sitten pikkuhiljaa kääntyvän maata kohti. Hiutaleet tuikkivat sateenkaaren väreissä ja heijastivat niihin kirkkaana kohdistuvaa auringon valoa, joka pilkotti lumisten koivujen oksien lomasta. Seurasin hiutaleiden leijailua maahan ja hymyilin.

Oli aika lähteä kotiin viettämään joulua.


//Ihanan tunnelmallinen tarina!
7HP!

-Helena

[Laura]

Selvittelyä ja salailua

”Elias!” Huusin taukotiloihin astuessani. ”Mitä se tekee täällä. Taas.”
”Mikä?”
”Ennemminkin kuka.”
”No kuka?”
”Kyl sä tiiät.”
”Enhän. Sano nyt vaan.”
”Tommi.”
”Häh?” Elias näytti hämmentyneeltä ja jatkoi: ”Täällä? Miksi?”
”No just sitä mä tulin kysymään sulta”, kerroin ja jatkoin: ”Näin sen äsken ajavan pihaan.”
”No tohon mä en tiiä vastausta”, Elias sanoi.
”Ehkä se unohti vaan jotain tänne”, tuumin.
”Niin, sut”, kuulin tutun äänen oven suussa. Käännyin ympäri ja siinä seisoi Tommi. Voi kakka.
”Ai, moi”, tervehdin. ”Kauankos sä oot siinä ollu?”
”Tulin just, kuulin vaan puhuttavan, että joku unohtanut jotain niin ajattelin olla hauska”, tämä kertoi.
”Eikun mietittiin vaan, että tosta käveli yks tuntilainen ohi, joka lähti jo ajat sitten”, Elias pelasti. Ainakin hän oli puolellani.
”Noh, mitäs sä täällä?” Kysyin Tommilta uteliaana.
”Kunhan tulin vaan. Aattelin, että ootte Eliaksen kanssa kummatkin täällä. Näköjään veikkaukseni osui oikeaan.”
”Okeii”, vastasin ja oikaisin tallikassini hihnan parempaan asentoon olallani.
”Vaikka siis ei mua ois haitannu, jos täällä olis ollu vaan sinä, eikä Eliasta”, Tommi jatkoi. Onneksi taukotiloissa ei ollut muita kuulemassa, mutta silti. Elias näytti katsovan minua kysyvästi ja tunsin valahtavani paloauton väriseksi.
”Ööhm, mun pitää mennä. Oli hauska törmätä!” Kipitin pikkutalliin minkä jaloistani pääsin. Vaikka vastahan olin tullut sieltä Bellaa harjaamasta.

”Kaikki ok?” Vennan karsinan edustalla oleva Elaine kysyi minun astellessani takaisin pikkutalliin.
”Joo, on”, vastasin ja käin nojaamaan Bellan karsinan oveen.
”Unohtuko jotain?”
”Ei, ei”, vakuuttelin. ”Tulin pakoon.”
”Mitä? Vai ketä?” Elaine naurahti ja laittoi kypäränsä remmin kiinni.
”Eliaksen kaveria.”
”No onnee vaan”, Elaine vitsaili ja tarttui Vennan ohjiin. Hän talutti Vennan karsinasta ulos ja avustin heitä oven avaamisessa.
”Aa, katos! Sieltä se varmaan tuleekin”, Elaine kertoi ja heilautti ovella kättä hyvästiksi.
”Eiiih”, huokaisin.

   Kävelin karjakeittiöön hakemaan Bellan suitsia tiedostaen, että Tommi oli kohta takanani.
”Laura, odotappas nyt hetki!”
”Niin?”
”Mulla on asiaa.”
”Ja mulla hevonen liikutettavana.” No olipa nokkela vastaus.
”Eikun oikeesti”, Tommi kuulosti jo epätoivoiselta pidellessään minulle ovea auki, kun palasin karjakeittiöstä tummanruskeiden suitsien kanssa.
”Okei, okei. Kakista ulos vaan”, kehotin ja avasin pikkutallin oven.
”No siis… En mä tiedä ootko sä huomannu, mutta mä pidän susta. Aika paljonkin”, Tommi aloitti.
”Okei”, sain sanotuksi ja ryhdyin laittamaan tammalleni suitsia.
”Niin mietin vain, että… Tunnetko sä mitään mua kohtaan?”
”En mä tiedä. Tai en osaa sanoa”, vastasin ja kiinnitin Bellan suitsien remmejä.
”Sano vaan ihan rehellisesti, mitä sä musta ajattelet”, Tommi sanoi.
”No rehellisesti sanottuna sä oot mun mielestä ylimielinen ja hemmoteltu, joka luulee aina saavansa kaiken mitä haluaa”, aloitin. Tajusin jälkeenpäin miten töykeästi olin sanonut, mutta rehellistä mielipidettä kysyttiin ja sen myös annoin.
”Ymmärrän”, Tommi vastasi ja avasi minulle pikkutallin oven, kun talutin Bellan ulos karsinastaan.
”Mutta sitten toisaalta… Musta tuntuu, että oon ihastunu suhun”, jatkoin juttuani ja saatoin jopa nähdä pienen hymynpoikasen Tommin kasvoilla.
”No se oli sentään hyvä uutinen”, Tommi vitsaili.
”Jotenkin tää vaan tuntuu epätodelliselta ja siksi hämmentää mua”, kerroin ja talutin Bellan kentän aidan vierustalle. Tommi piteli Bellan ohjia minun noustessani Bellan paljaaseen selkään.

   Suuntasin metsään vievälle polulle, enkä estänyt Tommin tuloa mukaan. Hän käveli Bellan vieressä hiljaa, ennen kuin avasi suunsa uudelleen.
”Mä vaan mietin, että pystyisinkö mä mitenkään muuttamaan sun käsitystä mun ylimielisyydestä?” Tommi kertoi.
”Ehkä sä ylimielisyydelle pystyt jotain tekemään, mutta eihän sun missään nimessä kannata luonnetta yrittää väkisin muuttaa jonkun toisen takia. Sä oot karismaattinen ja sellainen elvistely kuuluu sun luonteeseen”, kerroin.
”Pelkään vaan, että loukkaan toisia tai oon ollu liian… No miten sen sanoisi? Tunkeileva. Niin kuin sua kohtaan esimerkiksi”, Tommi selitti. En tiennyt mitä vastata, sillä tottahan tuo oli. Pakko minun oli jotain vastata, ettei Tommi luulisi, että olen loukkaantunut.
”Mutta toisaalta oli siinä hyväkin puoli”, Tommi jatkoikin. ”Tai siis jotenkin oon aina tykännyt siitä, että tytöt häärii ympärillä, varsinkin heppapiireissä. Koskaan ei kuitenkaan tuntunut siltä, että kenenkään kanssa vaihdetut katseet olis voinu johtaa yhtään pidemmälle. Sitten kun tulin samalle luokalle Eliaksen kanssa, tapasin sut. Jotenkin sun persoonallisuus ja asenne vaan veti puoleensa. Sitten mä kai kuvittelin, että sun kohalla tapahtuis sama mua kohtaan ja kuvittelin kai itestäni liikoja.”
”No ilman sun tunkeilevuutta ei oltais tässä nyt puhumassa”, lohdutin.
”Ääh, sano nyt jotain muutakin, etten tylsistytä sua mun puheilla”, Tommi naurahti.
”Ei mulla oo tylsää. Tää kaikki on ihan uutta mulle ja haluun vaan suhtautuu tosi varovaisesti. Siitä saattaa johtuu mun viimeaikainen töykeys”, selitin.
”Ettet vaa ois esittäny vaikeesti tavoteltavaa”, Tommi vitsaili. Katsoin tätä leikilläni tuimasti ja tämä tiesi nostaa kädet ylös sanoen: ”Okei, okei!”
”Jos en ois nyt ratsailla, varmaa tönäisisin sut tonne ojaan”, kiusasin.
”Hyvä, varmaan kans auttaisit mut ylös sieltä”, Tommi kiusoitteli ja jatkoi sitten vakavammin: ”En mäkään koe, että olisin vielä valmis ottamaan seuraavaa askelta meijän suhteen.”
”Hyvä”, vastasin. ”Tai siis hyvä, että ajatellaan samoin. Ja hyvä, että saatiin asiat selvitettyä.”
”Jep”, Tommi totesi ja jatkoi hetken kuluttua: ”Ollaanko me kuinka kaukana tallista muuten?”
”Ei kaukana, mut hyppää vaan kyytiin”, totesin. Tommi todellakin näytti siltä, ettei olisi halunnut tarpoa enempää lumihangessa Bellan kulkeman polun vieressä.
”Tuolla on sopiva kanto!” Tommi hihkaisi ja ratsastin kannon viereen. Tommi ponnisti sujuvasti istumaan taakseni ja jatkoimme matkaa tallille.

   Tallin pihalla kohtasimme Eliaksen, joka teki ilmeisesti lähtöä kotiin päin.
”Katos, katos”, tämä aloitti.
Pomppasimme Tommin kanssa alas Bellan selästä ja tartuin tamman ohjiin. Tommilla oli kasvoilla hullunkurinen virne ja näin saman tien Eliaksesta, että tämä epäili jotain.
”Hyss, ei sitten sanaakaan toisille, etenkään Wilmalle!” Käskin Eliasta.
”Niin voithan sä sille itekin kertoa, näytti äsken menevän pikkutalliin”, Elias tiesi sanoa.
”Hmph”, tuhahdin. Huikkasin vielä pojille ennen heidän lähtöään: ”Nähdään!”
”Näkyillään”, Tommi ja Elias vastasivat melkein yhteen ääneen.

   Avasin pikkutallin oven ja näin heti punapään Ladin kimpussa (vai Ladin punapään kimpussa?).
”Perhana!” Kuului Wilman suusta tämän väistellessä Ladin näykkäysyrityksiä.
”No terve vaan sullekin”, vitsailin.
”Aa, oho! Moi vaan! Missäs sitä oltiin?” Wilma kyseli.
”Ihan vaan pienellä lenkillä ilman satulaa”, vastasin hymyillen.
”Jaa”, Wilma totesi.
”No mitenkäs se ravipoika?” Kiusoittelin.
”Mitä siitä?”
”No vaikka kaikki”, sanoin.

[Helena]

Palkintokuva Lauralle ja Bellalle!

[Laura]

Keväisiä ajatuksia ja tunnelmia

En nyt oikein osannut sanoa oliko kevät edennyt pitkälle, mitä nyt ulos katselin, mutta keväinen tunnelma oli. Kaikki odottivat innolla kesää, vaikka tosin itselläni koko kevät oli ollut lomailua ja lukemista vuoron perään. Siihen en ota kantaa oliko lukeminen koulua varten lukemista vai kaunokirjallisuutta. Bella hörähti siihen malliin, että halusi minun jatkavan sen harjaamista.
”Joojoo, Bellura”, naurahdin ja rapsutin tätä etuharjan alta. Siitä tamma piti ja paljon. Jatkoin pitkin harjanvedoin.
”Hmm, sitten kun tullaan takas niin muistuta, että käydään pesuboksin kautta”, puhelin Bellalle aivan kuin se ymmärtäisi joka sanan.

Kun Bella oli jotenkuten puhdas, avasin riimunnarun solmun ja tartuin naruun kaksin ottein. Pökkäsin karsinan oven enemmän auki ja lähdin taluttamaan massiivisen oloista tammaa ulos tallista. No eihän Bella nyt kovin iso ollut, mutta kyllä se halutessaan saisi jyrättyä alleen melkein mitä vain eteen ikinä tulisi. Onneksi se ei kuitenkaan tehnyt koskaan niin. Pystyin jopa löysäämään otettani riimunnarusta ja kävelin rennosti kohti metsää.

Bella kulki rauhallisesti takanani ihmetellen kevään tuloa. Maassa oli selvästikin alkanut vihertää ja hevosia oli alkanut kiinnostaa satunnaiset vihreät tupsut maassa. Bella kuitenkin pysyi polulla, eikä tammalle tarvinnut pahemmin älähtää niin se jo totteli.

Kahteen vuoteen oli mahtunut kyllä paljon. Vuosi sitten syntyi Bellan ensimmäinen varsa, Rellu. Elias ja Kristiina ovat jo seurustelleet kohta vuoden. Bellakin on muuttunut vähän. Se on hieman rauhallisempi, vaikka kyllä siitä energiaakin lähtee. Maastakäsittely oli varmaan suosikkilajimme. Bella oppii niin hyvin kaikkea uutta ja onhan se hauska opettaa omalle hevoselleen erilaisia käskyjä.

Bellan korvat kääntyivät uteliaana kuuntelemaan kun ohitse lensi pari mustarastasta. Pian nekin olivat jo laskeutuneet seuraavaan puuhun ja laulava linnun ääni jatkui kuuluvana. Saavuimme hakkuuaukion reunalle, josta jatkoimme polkua, joka kulki metsän reunustaa. Aurinko lämmitti mukavasti ja minun täytyi jopa avata hupparini vetoketju.

Jonkin ajan kuluttua saavuimme tuttuakin tutumpaa reittiä tallin pihalle. Taputtelin Bellaa matkalla isoon talliin ja talutin sen pesukarsinaan.
”Nyt kyllä saa nämä likaiset jalat kyytiä”, totesin ja avasin vesiletkun. Bella ensin säpsähti vedestä, mutta nautti pienestä jalkakylvystä. Pesin sen jalat huolella ja kuivasin ne Bellan tummanpinkillä pyyhkeellä. Tarkistin vielä jalat kunnolla, ettei vuohiskarvojen alla olisi mitään ikävää yllätystä. Bellan puunaaminen vei kyllä oman aikansa, mutta oli se myös sen arvoistakin!

[oikaawuwaise]

Cialis <a href="http://mewkid.net/my-finally-restourant/">Generic Cialis</a> fbl.ydvc.ratapiha.proboards.com.wjj.px mewkid.net/my-finally-restourant/