Bellan hoitopäiväkirja

[Laura]

Viikko Bellan kanssa 2

Päivä 4

Hei taas! Minä täällä. Pääsen kertomaan teille jälleen kerran päivästäni ihan itse. Päiväni alkoi sillä, että olin tarhassa muutaman tunnin ajanjaksona, jota olin kuullut kutsuttavan aamuksi. Tuon ajan loppupuolella seurasin tarhastani kun Ladi haettiin talliin kauemmasta tarhasta. Samoihin aikoihin tallista käveli ulos Milenaksi kutsuttu tyttö, joka tuli minun tarhaani kohti.
”Wilma! LaaLaa soitti ja pyysi minua hakemaan Bellan valmiiksi jo tarhasta ja hakemaan tämän varusteet karsinalle, koska myöhästyy hieman”, tyttö sanoi toiselle joka talutti juuri Ladia talliin.
”Asia selvä. Aika erikoista, että Laa olisi myöhässä, varsinkin kun maastoilusta kyse”, Ladia taluttava punatukkainen tyttö kommentoi.
”Syy varmaan selviää pian”, Milena sanoi Wilmaksi kutsutulle punatukkaiselle tytölle ja avasi tarhani ovea.

   Miksi ihmeessä Laa myöhästyisi ja jättäisi minut muiden käsiin. Ihan tyhmä juttu…
”Noniin tyttö, eiköhän lähdetä”, ruskeatukkainen, hieman LaaLaata pidempi tyttö kannusti. Minulla ei ilmeisesti ollut vaihtoehtoja, joten kävelin kiltisti talliin hänen perässään. Karsinasta seurasin, kun Milena ja Wilma laittoivat Derryä ja Ladia kuntoon. Ladi ja Derry kummatkin odottivat maastoon pääsemistä, sillä oli satanut lunta. Minä taas en ollut innoissani ennekuin tallin ovi avautui ja tuttu naama astui sisään.

”Huh, kerkesin!” LaaLaa hehkutti ja ryhtyi heti harjaamaan minua. Tyttö jatkoi puhumistaan: ”Kai Bella käyttäytyi kiltisti?”

   Milenan vastaus oli myöntävä, tietenkin. Ainahan minä käyttäydyin asiallisesti… Ei aikaakaan kun sain jo satulan selkään ja suitset päähän. Katsoin kun tytöt laittoivat ratsastuskypäriään ja hanskojaan. Ilmeisesti kohta lähdettiin. LaaLaa talutti minut ensimmäisenä ulos. Perässäni tuli Derry ja viimeisenä innostunut, mutta kärttyinen Ladi. Siinä neidissä on kyllä asennetta riittävästi.

   Jono lähti kentältä liikkeelle ja kuljin Derryn perässä. Tällä kertaa suuntasimmekin suuntaan, johon emme yleensä mene. Kävelimme rauhassa, eikä minulla ollut kiire ravata, mutta edessä kulkeva Derry ja takana tuleva Ladi olisivat jo tahtoneet lisätä vauhtia. Heidänkin odotus palkittiin pian, sillä Milena kysyi edestä:
”Nostetaanko ravi, niin ei ole niin kylmä?”
Kuulin myöntäviä vastauksia ja tunsin LaaLaan painavan kevyesti pohkeillaan. Minun mielestäni täällä ei kyllä ollut kylmä, mutta se ehkä onkin tämän paksun talvikarvani ansiota.

   Lumi tosiaankin oli muuttanut maisemia hieman ja kaikki näytti todella kauniilta ja vaalealta. Vaikka talvikarvani olikin astetta vaaleampi, tunsin silti erottuvani todella hyvin lumisesta maisemasta.
Kävelimme taas hetken ja tiesin, että lähestyimme paikkaa, jossa on usein laukattu. Sen huomatessaan Ladi innostui ja päätti pukittaa iloisesti. Kun suora tuli esiin edessäni oleva Derry jo vaihtoi raviin. Tiesin etten vielä saisi, mutta lisäsin itsekin tahtia. Sain siitä kyllä äkkiä palautetta ylhäältä päin ja minut käskettiin hidastaa takaisin käyntiin. Tytöt päättivät hieman kisailla kyseisellä suoralla.

   Asetuimme rinnakkain leveälle tielle.
”Än, yy, tee, NYT!” Kaikki huudahtivat yhteen ääneen ja sain luvan siirtyä laukkaan. Otin ensin vähän rennommin ja katsoin, kuinka Ladi ja Derry ohittivat minut. LaaLaa kannusti minua kokoajan eteenpäin ja puolessa välissä matkaa lisäsin vauhtia ja pian jo laukkasinkin Ladin ohitse. Maaliviivaksi kutsutulla kohdalla en kuulemma ollut ensimmäinen, vaan tulos oli tasapeli Derryn kanssa. No, mieluummin Derryn kanssa kuin Ladin, sillä muuten olisin saanut kuulla siitä vielä myöhemmin.

   Laukkapätkän jälkeen minulla oli todella lämmin, mutta se oli ihan hyvä, sillä kuljimme todella pitkän matkan käyntiä, ennekuin ravasimme uudelleen. Siirryimme kuitenkin pian takaisin käyntiin, sillä polku muuttui vaikeakulkuisemmaksi ja kapeaksi. Sen jälkeen oli taas laukkaamisen aika. Tällä kertaa ei kuitenkaan kilpailun muodossa, vaikka Ladi niin ajattelikin meinatessaan ohittaa minut.

   Ennen tallille saapumista olivat mukavat loppukäynnit. LaaLaa kertoi muille myöhästymisensä syyn, mutta se meni minulta ohitse, sillä keskityin häikäisevän ihanaan talvimaisemaan. Tytöt laskeutuivat satuloista pikkutallin edustalla ja taluttivat ratsunsa karsinoihin. Ladi ja Derry olivat tyytyväisiä retkeen, aivan kuten minäkin. Saimme kaikki kolme kunnon hemmottelun, sillä meitä harjattiin todella pitkään ja vieläpä palkittiin porkkanoilla.
”Taitaa olla aika lähteä kaakaolle”, Wilma hihkaisi jonkin ajan kuluttua sulkiessaan Ladin karsinan ovea.
”Todellakin”, omistajani vastasi ja antoi suukon turvalleni.

   Pian heidän kolmen katoamisensa jälkeen mekin saimme ruokaa, sillä päivän heinät tuotiin karsinaan. Päivä ei olisikaan voinut sujua paremmin!

//Taas tarinaa Bellan näkökulmasta.

Tällee on tosi kiva kirjottaa, vaikkei tarina olekaan ihan realistinen... toisaalta eihän sitä koskaan tiedä mitä niiden hevosten päässä liikkuu 

//Ei tässä kuule mistään realistisuudesta huolehdita, nää on just parhaita!
Tulipas hirvee hinku päästä laukkaamaan maastoon, siitä on pitkä aika kun oon käyny. Kunnon talviset hankilaukat sais aikaseks nyt, kun luntakin on vihdoin satanut tarpeeksi. Ehkä jossain vaiheessa mennään taas porukalla retkelle ;D on tupannu jäämään kentällä pyörimiset vähiin viime aikoina..

-Helena

[Laura]

Viikko Bellan kanssa 2   

Päivä 5

Tulin koulusta suoraan tallille ja oli iltapäivä. Kello oli noin kolme ja ulkona oli jo vielä valoisaa, vaikkakin aurinkoa ei näkynyt ja horisontti oli värjääntynyt punertavaksi. Ensimmäisenä hain Bellan tarhasta ja harjasin sen pikkutallin käytävällä. Oli sen verran kylmä, että paleltuisin ratsailla, niin päätin lähteä taluttamaan Bellaa maastoon. Harjauksen jälkeen irrotin riimunnarun Bellan riimusta. Toisen naruista irrotin seinästä ja siirsin sen sivussa olevasta riimun lenkistä riimun alla olevaan lenkkiin. Olin valmis lähtöön.

   Tallipihalla minua vastaan tulivat Helena ja Karla, joten vaihdoin heidän kanssaan muutaman sanan. Metsän siimeksessä ei ollut kovinkaan valoisaa, mutta kun tulimme hakkuuaukion ääreen, näimme kauniit auringonlaskun värit. Ihastelin niitä samalla, kun kuljin hakkuuaukion reunaa pidellen kiinni Bellan riimunnarusta. Polku oli kapeahko, joten tamma tuli kiltisti perässäni, eikä yrittänyt vallata polkua itselleen minun vieressä.

   Lyhyessä ajassa taivas oli jo kokonaan sininen ja tummemmalla puolella taivasta näkyi useampikin tähti. Kuljimme pienen metsän läpi ja tulimme pellolle. Keskeltä peltoa näki todella hyvin koko tähtitaivaan, vaikka kaikki tähdet eivät vielä näkyneetkään.
”Katsopas, Bella. Tuolla on tähti, Capella, josta sinäkin olet saanut nimesi”, selitin Bellalle, vaikkei se minua ymmärtänytkään kun osoitin hieman idässä päin olevaa kirkasta pistettä. Se todellakin oli kirkas tähti ja on kevätpuolella aina ensimmäisiä, joka näkyy auringon laskiessa.

   Ennen kuin minulle kuitenkaan alkoi tulla kylmä, jatkoimme matkaa. Tallille ei ollut pellolta enää pitkä matka ja se matka taittuikin nopeasti. Päätin jopa hölkätä lyhyen matkaa, jotta Bella pääsi vähän ravaamaan siinä samalla.
Tulin tallille jonkin aikaa aikaisemmin, kun olin pyytänyt isääni hakemaan minut, joten autoin tallissa harjattuani Bellan. Ennen kuin hyppäsin auton kyytiin, kävin hyvästelemässä Bellan ja viemässä tälle porkkanan.

Nää 2 kuvaa on aikamoisia töherryksiä, mutta halusin kokeilla... tossa jälkimmäisessä kuvassa voi pohtia käveleekö siinä nalle ja lapsi, vai hevonen ja ihminen edestä katsottuna

//Ai että, talvifiilis <3 Ehkä ihan hyvä idea lähteä taluttaen liikkeelle näillä pakkasilla Ja nätit kuvat, töherrykset on just parhaita!

-Helena

[Laura]

Viikko Bellan kanssa 2

Päivä 6

Päivän ohjelmaan kuului Bellan varusteiden putsausta ja teemaan liittyen kartoitin hieman LaaLaan ratsastusvaate- ja Bellan varustevarastoja. Nyt tiedän itsekin paremmin varaston, eikä tarvitse aina miettiä, oliko Bellalla jo vastaavanlainen yms. Tohon tulee varmaan lisäystä myöhemmin, mutta olkaan tämä nyt näin. Onhan tästä myös hyötyä jos Bella tai minä eksymme jonkun piirrokseen niin eipähän tarvitse pohtia mitä on yllä tai minkälaisia varusteita Bellalla on

Suurempi kuva

//Olipas mielenkiintoinen! Ja tosi taitavasti piirretty kaikki varusteet! Wau! Tämmöset ois muuten tosi hienot jokasen hevosen omilla sivuilla, tai päiväkirjan alussa.. Pitäisköhän tehdä?

-Helena

[Laura]

Viikko Bellan kanssa 2

Päivä 7

Oli torstain loppuiltapäivä ja pakkasta oli aivan kiitettävästi. Tulin jälleen kerran tallille koulusta suoraan, mutta tällä kertaa olin valmistautunut myös ratsastamaan. Koulussa oli niin lyhyt päivä, että olin saanut reppuun pakattua ratsastushousut. Siistimpi ratsastuskypäräni ja – kenkäni olivat taukotilojen yläkerrassa omassa kaapissani.

   Tallille tultuani kipitin heti taukotilojen yläkertaan vaihtamaan ratsastusvarusteet päälle. Bella oli ulkona tarhassa, joten hain sen pois sieltä. Hain sen harjat ja varusteet. Ennen harjaamista riisuin Bellalta loimen ja vein sen sille kuuluvalle paikalle. Harjasin ja varustin Bellan ja talutin sen kentälle.

   Aikomukseni oli mennä hieman koulua ja aloitin alkukäynneillä. Siirryin kuitenkin todella pian reippaampaan käyntiin ja hetken kuluttua raviin. Kävin läpi helpompia koululiikkeitä ja keskityin todella kovasti apujen käyttöön ja kiinnitin niihin huomiota. Kokeilin myös jonkin verran Bellan reagointia painoapuihin ja istuntaan. Kentän laidalta katsottuna liikkeet eivät ehkä olleet onnistuneimpia. Tarkoituksenani oli kuitenkin painoapujen hiominen ja harjoittaminen, joten liikkeiden onnistumisella ei ollut niinkään merkitystä.

   Yhdessä välissä päätin laukata pari kierrosta kentän ympäri pysyäkseni tarpeeksi lämpimänä. Sen jälkeen taas jatkoin harjoittelua keskittyen kulkureitteihin ja siihen, ettei tule oikomisia tai ympyrä veny liian pitkäksi. Helpohkon, mutta kehittävän kouluharjoittelun jälkeen riisuin Bellan varusteet pikkutallissa ja harjasin sen. Samalla kun kävin viemässä osan ratsastusvarusteistani taukotiloihin, kävin nappaamassa mukaani porkkanan, jolla palkitsin Bellan. Hyvästelin Bellan ja otin tavarani mukaan, kun lähdin äitini autolle, joka odotti tallin pihassa.

//vähän lyhyempi tarina tällä kertaa, huomenna kuitenkin luvassa erikoistehtävän suoristus

//Hyvää koulunvääntöä ja hauska idea treenata painoapuja!

-Helena

[Laura]

Erikoistehtävä:

Pari muuttujaa matkassa

Mikäs sen parempi tapa viettää perjantai-iltaa, kuin olla tallilla. Bella oli menossa ratsastustunnille, joten autoin sen hoitamisessa ennen tuntia. Ehkä ihan hyväkin, sillä tänään ei ollut Bellan parhaimpia päiviä, eikä se olisi millään malttanut olla karsinassaan paikallaan. Kun Bella oli jo matkalla kentälle, menin talliin katsomaan olisiko siellä mitään hommaa minulle.

   ”Arvaa mitä, Laa! Katsopas tätä!” Iloinen Karla tuli käytävällä vastaan ja otti esiin vähän aikaa sitten suoritetun BE-ajokortin.
”Vau, hieno juttu!” kommentoin.
”Pääsen kerrankin itse ajamaan Missi mukanani maneesille treenaamaan!” Karla hehkutti ja jatkoi saman tien: ”Lähetkös messiin?”
”No mikä ettei, meinasitko mennä tänään?”
”Joo. Tälle päivälle oli varattu yksi treeni”, Karla vastasi. Hän kävi säännöllisesti harjoittelemassa Missillä kouluratsastusta opastetusti ratsastuskoululla, joka sijaitsi noin kolmen kymmenen kilometrin päässä Ratapihasta.
”No eikun menoksi! Käyn hakemassa mun tavarat niin autan Missin kanssa”, sanoin ja kävin pikkutallissa hakemassa tavarani. Laitoin samalla viestin äidilleni, että tulen myöhemmin ja pääsen Karlan kyydillä kotiin.

   Kun olimme saaneet Missin ja kaikki tämän tavarat traileriin, lähdimme liikkeelle Karlan autolla ja Ratapihan vanhalla trailerilla. Suoraan sanottuna aluksi minua hieman mietitytti, että mitäköhän tästäkin tulee. Auton liikkuessa, sen sisälle asti pystyi erottamaan vanhahkon trailerin kitisevän äänen. Emme voineet muuta kun nauraa Karlan kanssa äänelle.

   En ollut aikaisemmin ollut Karlan kyydissä, mutta tämä osoittautuikin ihan taitavaksi auton ajajaksi. Minulla kun oli enemmän negatiivista kuin positiivista kokemusta nuorista aikuisista ratissa. Automatka meni hitaasti, mutta tylsää ei ainakaan ollut. Karla kertoi harjoituksistaan tallilla, jonne suuntasimme. Kuulemma valmentaja oli pätevä, mutta ei mistään mukavammasta päästä. Kohtahan sekin selviäisi.

   Ratsastuskoulu oli todella iso ja tasokkaan näköinen paikka. Saimme yhden karsinoista käyttöön Missin hoitamista varten. Harjasimme ja varustimme Missin yhdessä. Ennen Karlan ja Missin treeniä, meillä oli hetken ylimääräistä aikaa. Kiertelimme tallissa katsomassa muita hevosia ja kun Karla talutti Missi maneesiin, vilkuilin itsekin paljon tarhojen suuntaan.

   Maneesissa oli yllättävän lämmin ja todella mukavat istumapaikat. Minulla oli hyvä paikka, josta sain seurata harjoitusten etenemistä. Seurakseni tuli myös musta kissa, joka hyppäsi lähes välittömästi syliini. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin silitellä tätä kaveria. Harjoituksia katsellessani, huomasin valmentajan todellakin olevan todella tiukka. Karla kuitenkin pärjäsi hyvin.

   Tunnin mittaisen valmennuksen jälkeen palasimme karsinalle ja riisuimme Missin varusteet. Harjasimme tamman ja valmistauduimme jatkamaan matkaa takaisin Ratapihaan. Missi kulki traileriin todella tottelevaisesti, toisin kuin Ratapihasta lähtiessä. Istahdin pelkääjän paikalle ja Karla istui ratin taakse. Lähdimme taas matkaan. Nauroimme mielikuvalle, kun tällainen kitisevä traileri lähtee hyvin hienostuneen tallin pihasta jättäen jälkeen pölyä ja vaikka mitä.

   Ajoimme jonkin matkaa ja päätimme pysähtyä matkan varrella hakemaan evästä ABC:ltä. Tilauksemme tuli todella nopeasti ja kävelimme reippaasti parkkipaikan poikki paperiset pussit kainaloissamme. Tuuli ja lumisade olivat yltyneet ja pakkanenkin kiristynyt hieman. Söimme autossa ennen kuin jatkoimme matkaa. Karla söi hampurilaisensa nopeasti ja käynnisti autoa. Auto ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin muutaman yrityksen jälkeen. Katsahdimme toisiimme ja totesin:
”Meneehän se perjantai-ilta näinkin”
”Hmm… jotenkin niin tuuriani” Karla sanoi ja naurahti. Hän nousi autosta ylös tutkimaan ongelmaa.

   Kun Karla oli hetken tutkiskellut autoa konepelti auki ja minä syönyt ranskalaiset perunani, Karla päätti ottaa puhelimensa esiin. Hän soitti Helenalle ja kertoi tilanteen. Onneksi ratapihaan ei olisi enää kuin 15 kilometriä. Minä kävin vilkaisemassa, että Missillä oli kaikki OK. Karla soitti ratsastuskoululle, jossa oli ollut harjoittelemassa ja pyysi sen verran apua, että Missin saisi takaisin Ratapihaan. Loppujen lopuksi itse tallin omistaja lähti ajamaan ABC:lle.

”Olipas se vaikeaa…” Karla kommentoi ja jatkoi: ”Muutenkin todella byrokraattinen systeemi. Ensin puhelimeen vastasi joku muu, joka käski soittaa toiseen numeroon, joka käski soittaa takaisin ensimmäiseen numeroon…”
”Onneksi Ratapihassa ei voi tapahtua noin”, sanoin ja huokaisin syvään.
Irrotimme Karlan kanssa auton trailerista ja työnsimme autoa sen verran, että saamme trailerin kiinnitettyä toiseen autoon.

   Traileria piti kääntää kuitenkin vielä lisää, joten otimme Missin ulos hetkeksi. Karla piteli tammasta kiinni kun minä ja avuksi tullut mies käänsimme traileria sen verran, että toisen tallin pitäjä saisi sen omaan autoonsa kiinnitettyä. Kun toimenpide oli suoritettu, olimme molemmat Karlan kanssa aivan jäässä. Menimme odottamaan ABC:lle sisälle tallin omistajan tuloa, kun emme autossakaan voineet oikein lämmitellä.

   Tallin omistaja saapui jonkin ajan kuluttua ja oli paljon ystävällisempi henkilö, mitä Karlan kanssa odotimme. Karla oli saanut hoidettua hinauspalvelun paikalle, eikä sitä tarvinnut kauaa odottaa. Hyppäsimme molemmat kyytiin autoon, joka suuntasi Ratapihaan traileri perässään.

   Helena oli meitä vastassa Ratapihassa ja hänkin kiitteli todella kovasti toisen tallin omistajan ystävällisyyttä. Veimme Karlan kanssa Missin ja tämän varusteet talliin ja hoidimme siellä kaiken kuntoon. Koska suunnitelmat muuttuivat, jouduin kuitenkin soittamaan äitini hakemaan minua. Hän ei ollut siitä kovinkaan innoissaan, sillä kellokin lähenteli jo kymmentä. Ennen lähtöäni kävin moikkaamassa vielä Bellaa ja hyvästelemässä tallissa olevan Helenan ja Karlan.

//Huikea tarina! Pääsitkin Karlan mukana ihan isolle kirkolle täältä perämetsästä ;D Tommonen lämmin maneesi kuulostais kyllä hyvältä näillä keleillä.. ehkä joskus. Siihen asti pitää turvautua luksustalliin ja kitisevään traileriin! Onneksi saitte apua tallin omistajalta, olisi tullut kylmä yö odotella huoltsikan pihassa!

Mutta mutta, olet nyt suorittanut hyväksytysti ensimmäisen erikoistehtävän! Onnea

-Helena

[Laura]

Lumiajelulla

Pakkanen oli lauhtunut jo jonkin verran. Niinkin paljon, että tarkenisi ehkä istua kärryjen kyydissä. Kävelin pikkutallille ja avasin oven. Wilma oli juuri sulkemassa Ladin karsinan ovea ja huomasi minut.
”Tervehdys”, punatukkainen tyttö sanoi.
”Moi!”, tervehdin takaisin ja suljin tallin oven. Tervehdin Bellaa ja avasin taas suuni: ”Onks sulla Wilma vielä mitään suunnitelmia? Aattelin lähteä ajamaan maastoon Bellalla ja olis hauska saada seuraa.”
”Kuulostaa mahtavalta!”, Wilma hihkaisi. Hän kävi viemässä Ladin varusteet pois ja minä hakemassa Bellan. Wilma kertoi ratsastaneensa Ladilla ennen minun tuloani. Ponilla oli ollut poikkeuksellisen hyvä päivä. Minä taas kerroin eilisestä seikkailustani Karlan kanssa. Harjasimme Bellan ja se todellakin nautti siitä, että kaksi ihmistä hääräsi sen ympärillä.

   Aloitimme valjastamisen. Neuvoin samalla Wilmalle valjastamisen muutamia yksityiskohtia, sillä tytöllä oli jo perusasiat hallinnassa. Kun valjastaminen oli valmista, irrotin riimunnarut käytävältä.
”Pitele näitä”, sanoin Wilmalle ja ojensin ohjat ja vetoliinat. Wilma tuli Bellan perässä pidellen niitä ja minä talutin Bellan pihalle.

   Helena tuli juuri sopivasti tallista ulos ja kävin pyytämässä häneltä apua kärrien hakemiseen tallin yläkerrasta. Homma hoitui nopeasti ja saimme kärryt kiinni valjaisiin. Helena kävi myös hakemassa meille kaksi vilttiä; toisen hartioille ja toisen jalkojen päälle. Ainakaan ei tulisi kylmä. Istuimme Wilman kanssa kyytiin ja lähdimme liikkeelle. Selitin samalla ajamisen ja valjakkoajon perusjuttuja. Kerroin suunnitelmistani joskus hommata valjakkoajokärrit ja aloittaa harjoittelu.

   Hetken kuluttua vaihdoimme askellajia käynnistä raviin. Meno oli aika vauhdikasta, mutta miinuksena oli kylmä viima, joka tuli minun ja Wilman kasvoille. Onneksi meillä oli paksut huivit, jotka vedimme melkein koko kasvojen suojaksi. Kun siirryimme takaisin käyntiin, annoin Wilman kokeilla ohjaamista. Wilma suoriutui hyvin käännöksestä ja siirtymisestä raviin hieman myöhemmin.

   Meno vaihtui vielä villimmäksi, kun menimme laukassa pienen pätkän. Vaikka Bellan laukka ei ole nopeimmasta päästä, se tuntuu ihan erilaiselta, kuin hevosen selässä istuessa. Varsinkaan, kun ei ole kovinkaan paljoa istunut kärryjen kyydissä, niin hevosen hallinta tuntuu hankalammalta, kuin ratsastaessa. Tallia lähestyttäessä, saimme nauttia kauniin talvisen maiseman katselemisesta rauhallisessa käynnissä. Bella näytti todella tyytyväiseltä. Minun täytyisi useamminkin kulkea tässä muodossa maastossa.

   Tallin pihassa irrotimme kärryt ja jätimme ne pikkutallin eteen. Riisuimme Bellan valjaat ja kävin pesemässä kuolaimet Wilman aloittaessa harjaamisen. Harjasimme tamman perusteellisesti ja veimme harjakorin pois. Wilma vei viltit takaisin taukotiloihin ja minä palkitsin Bellan makupalalla. Veimme Wilman kanssa kärryt yhteistuumin tallin vintille ja menimme taukotiloihin nauttimaan tuttuun tapaan kaakaota.

Vauhdikasta menoa maastossa. Kahden viltin kera ei tullut kylmä

//Mahtava fiilis tässä tarinassa! Pitäis varmaan ajella enemmän muillakin hevosilla, ainakin Derry, Lettu ja Remu osaa sen homman! Bellakin tuntui nauttivan retkestä Tulee tosin kylmä kun ajatteleekaan sitä viimaa, mikä ajaessa tulee kasvoille.. etenkin pakkasella! Olikos sitä kaakaota vielä..?

-Helena

[Laura]

Maastakäsittelyä

Istuin auton kyydissä ja katselin ohikulkevia maisemia. Pakkanen oli jälleen lauhtunut eilisestä joten enää ei ollut niin kylmä. Kun auto oli tallin pihassa, astuin ulos ja kävelin pikkutallin. Bella oli karsinassaan ja mutusteli parhaillaan heiniä. Tamma huomasi tuloni ja nosti päätään.
"Hei pikkuinen", tervehdin sitä ja lähdin hakemaan harjakorin harjausta varten. Kunnon harjaamisen jälkeen irrotin riimunnarun toisen pään karsinan seinässä olevasta lenkistä ja lukollisen pään Bellan riimunnarusta. Tartuin kuitenkin sen riimusta kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallista ulos.
 
    Tallin pihalla päästin riimusta irti ja lähdin kävelemään rauhallisesti kenttää kohti. Avasin kentän portin ja kävelin sisään Bella perässäni. Kentän keskellä käskin tammaa pysymään paikallaan. Tätä olimme harjoitelleet Bellan kanssa aiemmin, joten se tiesi mitä tehdä tai ennemminkin olla tekemättä. Aloin peruuttaa hitaasti katse Bellassa. Se pysyi paikallaan, vaikkakin siitä huomasi, että se olisi halunnut seurata.

    Se, että hevonen pystyy seisomaan paikallaan pitkää, on hyödyksi kouluratsastuksessa. Muutenkin haluan kehittää Bellasta mahdollisimman tottelevaisen. Bellan täytyy kuitenkin olla liikuttamatta yhtäkään jalkaansa ja jos niin käy, että se ottaa askeleen, täytyy harjoitus aloittaa alusta.

    Viimein tamma liikutti etujalkaansa ja jouduin palaamaan takaisin sen luokse.
“Paikka”, sanoin topakasti ja peruutin jälleen hitaasti. Painoin päähäni Bellan tarkan asennon ja jalkojen sijainnin ennen kuin käännyin selkä päin sitä. Kävelin muutaman askeleen ja käännyin takaisin katsomaan Bellaa. Tamma ei ollut hievahtanutkaan. Tämä oli siis sille jo tuttu juttu, mutta seuraavaa liikettä se ei osannut aavistaa; kaivoin taskustani yhden hevosen makupalan ja ojensin kättäni eteenpäin.

    Bella huomasi herkkupalan ja otti varovaisesti askeleen eteenpäin. Sitten toisen. Lähdin kävelemään tammaa kohti ja laitoin makupalan uudestaan taskuuni. Työnsin tammaa kevyesti edestä, jotta se peruuttaisi takaisin paikalleen. Käskin taas sitä pysymään paikallaan ja toistin saman kuvion. Tällä kertaa se ei lähtenyt heti minua kohti nähdessään herkkupalan. Parinkymmenen sekunnin kuluttua se kuitenkin päätti lähteä liikkeelle.

    Toistin harjoitusta jonkin aikaa kunnes viimein Bella seisoi riittävän kauan paikallaan tulematta kohti herkkupalaa.
“Hyvä tyttö! Nyt saat tulla herkuttelemaan”, kehuin sitä ja annoin luvan tulla luokseni kutsumalla sitä: “Bella, tänne!”

    Bella ampaisi liikkeelle reippaaseen raviin ja ravasi luokseni. Minusta oli aivan ihana nähdä, kuinka iloisesti Bella tulikaan minua kohti. Ojensin makupalan sille ja taputtelin sitä palkkioksi. Tämä on yksi niistä ihanista hetkistä hevosen omistajana, kun kumpikin palkitaan ahkeran harjoittelun jälkeen.

    Onnistumisen jälkeen jatkoin harjoitusta siten, että käskin Bellan pysyä paikallaan ja myöhemmin kutsua sen luokseni ja sitten taas käskin sitä pysymään paikallaan ja lähdin vähän matkan päähän, josta kutsuin sen luokseni. Laajensin toiminta-aluetta kentän ulkopuolelle ja saimmekin muutaman oudoksuvan katseen tallille tulevilta tuntilaisilta. he kuitenkin seurasivat hetken mielenkiinnolla tätä minun ja Bellan leikkiämme.

    Uskaltauduin myös tallin ympärillä olevaan metsään. Ensin Bella oli innoissaan lumesta, mutta malttoi kuitenkin olla paikallaan, heti kun sitä pyysin. Tosin, kun kutsuin Bellaa luokseni, se ei tullut ihan suorinta reittiä, vaan pomppi innoissaan kierrellen metsässä.

    Kun olin viettänyt Bellan kanssa aikaa reilu tunnin, kävelin talliin tamman seuratessa minua. Olin niin onnellinen, kun pystyin luottamaan Bellaan. Sekin ilmeisesti luotti minuun, niin kuin kuuluikin. Karsinassa taas Bellan paikoillaan pitäminen vaati paljon enemmän harjoitusta. Bella keskittyi aina sähläämään jotain pientä, mutta vaaratonta hoitamisen aikana. Käytävällä hoitaessa se oli paljon helpompi tapaus. Harjaamisen jälkeen menin talliin, sillä tiesin, että siellä tarvittaisiin apua näin ennen ratsastustuntia.

Bella innoissaan lumisessa metsässä tulemassa hieman kiemurrellen luokseni.

// Tämä tarina oli siis eilisestä, mutta kuvan keskeneräisyyden takia, en sitä vielä eilen julkaissut

//Hauska harjoitus! Bellahan toimii kohta kuin ajatus Voin kuvitella tuntilaisten katseet, kun he huomasivat irtonaisen hevosen pyörimässä tallinpihalla omistajajineen!

Ja kerrassaan ihana, talvinen kuva <3

-Helena

[Laura]

Operaatio serkku takaisin satulaan

Koulupäivän viimeinen oppitunti loppui. Taas on viikon ensimmäinen päivä selätetty. Onneksi maanantai on lyhyt päivä, niin arki ei tule kylmästi viikonlopun jälkeen. Kävelin käytävällä ja yhtäkkiä minua tartuttiin olkapäästä.
”Hei, Laa!” Tervehti tuttu ääni. Se kuului serkulleni, Eliakselle, joka juuri vaihtoi koulua vuoden vaihteessa muuttaessaan paikkakunnalle. En ollut vieläkään tottunut näkemään häntä minun koulussani.
”Saimme kaikki muuttolaatikot purettua ja sillee. Aattelin, että voisitsä ja sun perhe tulla tänään käymään. Äiti käski kysyä”, poika selitti hieman takerrellen. Elias oli todella ujo ja on ollut lapsesta saakka.
”Valitettavasti mä en pääse tulemaan, mutta eiköhän muut pääse”, vastasin ja jatkoin: ”Käyn ratsastamassa sillä mun hevosella, Bellalla.”
”Ainiin, unohdin jo, että sulla on hevonen.”
”Tuu joskus tallille mukaan, vaikka tänään!” Ehdotin, kun laitoimme takkejamme ylle.
”Nojaa… siitä on niin pitkä aika kun mä oon ollu viimeeks hevosen selässä”, Elias selitti ja laittoi pipon päähän. Tämä kuitenkin jatkoi: ”Toisaalta, eiköhän äiti ja sisko pärjää kotona kahdestaan, jos sun perhe tulee käymään… joten kai mä voin sitten tulla.”
”Jes, mahtavaa! Nyt kun päästiin näin aikasinkin, niin kerkeet ihan hyvin tallille mukaan”, kerroin ja kävelimme koulun ulko-ovista ulos. Kerroin hänelle missä risteyksessä hänet hakisimme ja mihin kellon aikaan.

    Reilun tunnin kuluttua istuin autossa, joka ei tällä kertaa mennyt suorinta reittiä tallille. Nappasimme Eliaksen mukaan tämän talon lähistöllä olevasta risteyksestä ja auto jatkoi matkaa tallille. Tallin pihassa hyppäsimme ulos autosta ja kiitimme kyydistä. Äitini, isäni ja pikkusiskoni jatkoivat matkaa takaisinpäin Eliaksen kotiin kylään. Kävelimme pikkutallin suuntaan ja osoitin sormellani hieman missä on mitäkin.
”En tiennyt, että täällä on näin lähellä talli”, Elias kommentoi. Hänestä aisti innostuksen hevosia kohtaan. Ehkäpä serkkupoika innostuisi hevosista uudestaan. Meidän isovanhemmillamme oli kotona hevosia, kun olimme pieniä. Meidän kummankin äidit, jotka ovat siskoja keskenään, kasvoivat hevosten keskellä. Elias lopetti ratsastuksen jokin aikaa sitten muuttaessaan isompaan kaupunkiin. Nyt hän on perheensä kanssa muuttanut takaisin alueelle.

    Haimme Bellan tarhasta, harjasimme ja varustimme sen. Bella oli kylläkin hieman ihmeissään tuntemattomasta kasvosta, vaikkei vierastanutkaan tuntemattomia.
”Noin, valmista. Kypärä päähän ja menoksi!” Sanoin ja avasin karsinan ovea enemmän.
”Selvä, Kapteeni!” Elias sanoi ja naurahti. Hän tarttui Bellan ohjista ja talutti tämän kentälle.
Kentän keskellä kiristin vielä Bellan satulavyötä ennen Eliaksen nousemista ratsaille.
”Ootko valmis?” Kysyin.
”Vähän jännittää, mutta eiköhän se ihan hyvin mene”, vastasi Elias. Hän kapusi satulaan, kuin vanha konkari. Säädimme jalustimet oikean mittaisiksi ja annoin luvan lähteä liikkeelle.

    Hetken ajan ratsastettuaan Elias alkoi jo tottua pitkästä aikaa satulassa olemiseen. Hänellä oli vielä paljon korjattavaa, mutta oli tähän asti pärjännyt hyvin.
”Voit kerätä vähän ohjaa ja siirtyä raviin”, opastin kentän keskeltä uralla kulkevaa ratsukkoa.
”Okei…” Elias vastasi ja alkoi lyhentää ohjastuntumaansa. Hän antoi kevyesti pohkeita ja Bella lähti tuttuun tapaansa nytkähtäen raviin. Elias oli selvästikin yllättynyt Bellan reippaudesta. Hän oli tottunut vain ratsastuskoulun hevosiin ja siihen, että siellä reippaita olivat vain kuumana käyvät hevoset.

    Noin tunnin ratsastamisen jälkeen pyysin Eliasta tulemaan kaartoon ja laskeutumaan satulasta.
”Nopean ponin oot kyllä hommannu”, poika kommentoi pompatessaan pois Bellan satulasta. Hän otti Bellan ohjat tamman kaulalta ja jatkoi: ”Tässähän voisi jo harkita ratsastuksen uudelleen aloittamista. Täällä on vissiin ihan sopivan hintaisia tuntejakin?
”Mä suosittelisin sulle hoitajaporukkaan liiittymistä, koska sut tuntien sulle ei riitä pelkät ratsastustunnit. Täällä on tällä hetkellä useampiakin vapaita hoitohevosia”, kerroin ja jatkoin vielä myyntipuhettani kertomalla ketkä hevoset kaipaavat tällä hetkellä hoitajaa.

    Kun olimme riisuneet Bellan varusteet ja harjannut tamman, menimme talliin tutustumaan muihin hevosiin ja samalla esittelin serkkuni Helenalle. Elias oli vähän hämmentynyt, koska kaikki tapahtui niin nopeasti, mutta hän vaikutti silti todella onnelliselta. Hän selvästikin harkitsi hoitajaksi ryhtymistä, koska hänellä ei ollut muitakaan harrastuksia ja hevoset ovat lähellä hänen sydäntään.

Liitävä Bella vähemmän liitävä Elias selässään.

//Hyvähyvä, sait Eliaksen taas satulaan, tästä lähtee pojan hevosura käyntiin Ratsastuskin näkyi menevän hyvin, Bella on mainio opetushevonen!

En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten sä saat piirrettyä näin paljon kuvia! Ja niin suloisia vielä!

-Helena

[Laura]

Lännen tyyliin

Sääolot eivät olleet mitkään ihanteelliset, kun menimme tallille Eliaksen kanssa. Lunta satoi lähes vaakasuoraan ja tie oli auraamatta. Talutimme pyöriämme auton jäljissä, koska siinä lunta ei ollut niin paljoa. Olin luvannut auttaa Eliasta pääsemään juoksutuksessa alkuun, joten menimme ensin talliin. Olimme Karrin karsinassa ja sain viestin Whatsappissa minun, Wilman ja Milenan ryhmään.

Milena: Ootko tulos tallille tänää?
Wilma: Me vähän niiku ootellaa sua jo
Minä: Oon jo, isossa tallissa
Wilma: mitä sä siellä?!
Minä: kohta näätte
Milena: jännäää

   Ei mennyt kauaa aikaa, kun tytöt ilmestyivät Karrin karsinalle. Esittelin heille serkkuni Eliaksen ja esittelin Milenan ja Wilman Eliakselle. Lupasin heille, että tulen piakkoin pikkutalliin. Jatkoimme Karrin harjaamisen loppuun ja esittelin Eliakselle tallia tarkemmin. Laitoimme Karrille suitset ja menimme kentälle.

    Lyhyen opastuksen jälkeen lähdin pikkutalliin. Tallin pihaan pitäisi pian ilmestyä auto. Mies, joka omisti Bellan ja tämän emän, oli jokusen aikaa sitten luopunut Bellan emästä ja nyt hänellä on enää jäljellä vanha suomenhevostamma. Hän halusi antaa minulle Bellan emältä jääneet lännenratsastusvarusteet.

    Kerkesin hetken olla tallissa ja jutella Wilman ja Milenan kanssa ennen kuin ulkoa kuului auton ääntä. Laitoin kädessäni olleen harjan Bellan harjakoriin ja kurkistin ulos tallin ovesta. Jep, tuttu auto. Lähdin kävelemään autoa kohti ja noin 50-vuotias mies tuli autosta ulos. Oli mukava nähdä häntä pitkästä aikaa.
”Varusteet on tuolla takakontissa”, hän kertoi ja jatkoi: ”Haluaisin nähdä Bellan, kai sille kuuluu hyvää?”
”Juu, toki. Bella voi mainiosti”, selitin ja nostin satulaa takakontista, jonka oven mies oli juuri avannut. Poimin mukaani vielä suitset ja lähdin kävelemään pikkutalliin. Samoihin aikoihin uteliaat Milena ja Wilma avasivat oven ja huomasivat, että olimmekin jo tulossa kohti tallia. Niinpä Milena jäi pitämään meille kummallekin ovea auki.

    Laskin satulan ja suitset karsinan edessä olevaan telineeseen.
”Mitä sä oot Laa oikein menny tekemään”, Wilma uteli ja naurahti.
”Sain länkkärivarusteet Bellalle. Ne siis kuuluivat Bellan emälle”, vastasin.
”Minä möin Bellan emän pois vähän aikaa sitten, eikä uusi omistaja halunnut ostaa näitä varusteita mukaan. Näille ei enää olisi käyttöä, koska Tina on jo eläkkeellä”, Bellan entinen omistaja kertoi ja jatkoi: ”Nämä varusteet ostin aikoinaan Ameriiiiikasta, kun siellä vierailin”
”Vähänkö siistiä!” Milena innostui.
”Vau! Bellan länkkärivarusteet ovat rapakon toiselta puolelta”, hämmästelin.
”joo… mutta minun täytyy nyt jatkaa matkaa. Oli tosi mukava nähdä sinua ja Bellaa pitkästä aikaa”, mies kertoi ja lähti tallista vilkuttaen.

   Keskustelun aikana sain Bellan harjattua ja aloitin varustamisen nostamalla satulan selkään. Tallin ovi kävi taas ja sisään tuli Elias. Ensin Bella hieman säpsähti uutta kapistusta, mutta antoi minun kuitenkin laittaa satulavyön kiinni. Elias suhtautui hieman epäilevästi tilanteeseen ja luuli tätä varmaan typeräksi päähänpistoksi. Hän kuitenkin auttoi varustamisessa.
Bella käänteli päätään jonkun verran, kun laitoimme sille suitsia päähän, mutta lopulta olimme onnistuneet siinäkin tehtävässä.
”Ainakin pukee Bellaa hyvin”, sanoin. Milena ja Wilmakin ihastelivat Bellaa. Päätin kaivaa kännykkäni esiin ja napata kuvan Bellasta.
”En malta odottaa, että pääsee kokeileman noita varusteita!” Intoilin ja laitoin kännykkäni taskuun kuvan ottamisen jälkeen. Riisuimme Bellan varusteet yhdessä Eliaksen kanssa ja veimme ne varustehuoneeseen. Kerroin Eliakselle huoneen olevan nimeltään Karjakeittiö ja vitsailin samalla nimen yhteensopivuudesta lännenratsastusvarusteisiini.

    Laitoin satulan ja suitset Haikun varusteille tarkoitettuihin naulakoihin, sillä se tuskin haittaisi Lilliania, jonka hevosella ei vielä ollut suurempaa määrää tavaraa. Tallissa irrotin käytävällä kiinni olevat riimunnarut ja talutin riimusta käsin Bellan karsinaansa. Annoin Bellalle makupalan ja silittelin sitä hetken. Suljettuani karsinan oven toivottelin hyviä treenejä Milenalle ja Wilmalle, jotka olivat lähdössä kentälle ratsastamaan.
Otimme polkupyörämme pihan kiven luota ja lähdimme kulkemaan Eliaksen kanssa kohti kotejamme. Kerroin tälle samalla kuinka sain lännenratsastusvarusteet.

Hieman hämmentynyt Bella komeissa lännenratsastustamineissa.

40. merkintä!!

//Jo 40. merkintä, wau! Sä oot kyllä ahkera
Ja vitsi miten jännää, kohta päästäänkin lukemaan länkkäritarinoita! Bellan aluevaltaukset eri lajien parissa sen kun jatkuu!

-Helena

[Laura]

Talvi ei estä, ainakaan meitä

Lumi ja pakkanen ei todellakaan estä minun ja Bella menoa! Päivän pidentyessä hurjaa vauhtia, kerkeää myös koulunkin jälkeen maastoilemaan. Tällä kertaa oli vuorossa vauhdikkaat maastoesteet.

//Taustaan en taaskaan jaksanut panostaa erityisemmin, mutta yritin kuitenkin saada tuota talvisen auringon kellertävää paistetta näkymään vähän siellä täällä, sekä hangen sinertävyyttä Pitkästä aikaa tuli väritettyä puuväreillä

//Jaa että et panostanu taustaan? Toihan on just ihan mahtava! Tosi upeasti väritetty kuva, hyvin näkyy just toi auringon kajo ja hanget ja kaikki. Todella hieno kuva, ja ihanan vauhdikas, tekee mieli lähtee itsekin kirpeeseen talvi-ilmaan!

-Helena

[Laura]

Koulukiemuroita

Harjoittelin tänään Bellan kanssa koululiikkeitä. Tammalla ei ollut mikään paras päivä, mutta tunnelma parani loppua kohden!

//Hauska nähdä sutkin välillä tekemässä jotain niinkin normaalia, kuin koulunvääntö Oot aina menossa jossain metsässä hurjapäänä, tai ajamassa tai länkkärivarusteita kokeilemassa. Mutta hyvä välillä palautella mieleen näitä normijuttujakin :'D

-Helena

[Laura]

Lännen tyyliin 2

Minulla oli kamalan lämmin harjatessani Bellaa ratsastusta varten. Lämpötila oli laskenut 20 astetta viimeviikosta, enkä ollut vielä tottunut siihen. Päälläni oleva ratsastustakki oli vähän turhankin paksu ja kaduin syvästi sitä, etten laittanut lähtiessäni ohuempaa takkia. Joka tapauksessa karsinassa seisova Bella näytti nauttivan minuakin vähemmän. Tamman älyttömän pitkäsi ja tuuheaksi kasvanut talvipeite oli varmaan vähän turhankin lämmin.

   Nostin Bellan selkään hetkeä aiemmin karjakeittiöstä hakemani painavan lännensatulan. Minulta varmaan kestäisi vielä jonkin aikaa ennen kuin oppisin varustamaan Bellan lännenvarusteisiin, vaikka periaate olikin sama. Huopa ei vain ollut satulassa kiinni ja se piti laittaa erikseen ensin. Satulavyön kiinnittäminen oli monimutkaisempi prosessi ja se tuntui tuplasti enemmän aikaa vievältä, kuin normaalin satulavyön kiinnittäminen.

   Suitsien laitto ei poikennut, vaikka suitset poikkesivat hieman; turparemmiä ei ollut laisinkaan. Myöskään niskahihna ei jakautunut leukahihnaksi ja poskihihnaksi, vaan kummatkin kiersivät niskan takaa. Tämä siitä syystä, että leukahihnan voisi irrottaa. Suitsissa jouduin säätämään vielä poskihihnaa lyhemmäksi ja sitten olin valmis.

   Laitoin ratsastuskypärän päähäni ja sujautin hanskat käteeni. Merja oli luvannut valvoa kentällä ratsastustani. Hänellä oli kuulemma kokemusta lajista ja olikin ihan innoissaan päästessään seuraamaan ratsastustani. Kentällä tartuin satulan nupista ja takakaaresta kiinni ja asetin jalkani oudon malliseen jalustimeen. Ponnistin itseni leveään ja täysin erilaiselta tuntuvaan satulaan.
Lähdin käynnissä liikkeelle. Satula tuntui hieman tuolimaiselta, mutta siinä oli yllättävän mukava istua, vaikkakin siihen totuttelemiseen menisi varmaan jonkin aikaa.

 
”Siirry pian raviin, mutta älä ota ohjaa liikaa tuntumalle. Lännenratsastuksessa hevosen pitäisi kulkea pää todella matalalla. Tällöin näet myös paremmin eteesi. Bella ei ole kuitenkaan tottunut kulkemaan silleen, joten sinun pitää yrittää ratsastaa mahdollisimman pitkin ohjin. Tämän takia on hyvä, että Bella on sinulla hyvässä hallinnassa ja pystyt ratsastamaan sillä paljon pelkkien painoapujen avulla”, Merja ohjeisti.

Hetken päästä siirryin raviin. Vanhasta tottumuksestani aloin heti hakea oikeanlaista kevennystä, mutta Merja jatkoi tässä vaiheessa opettamistaan:

”Istu vain alas, lännenratsastuksessa ei ole tapana keventää.”
Ravaaminen todella pitkien ohjien kanssa tuntui aluksi todella hankalalta ja se häiritsi ensin ratsastustani. Loppujen lopuksi se oli kuitenkin hyvää harjoitusta, eikä näyttänyt myöhemmin ollenkaan haittaavan Bellaa, joka ravasi tyytyväisenä eteenpäin. Keskityin lähinnä hyvään ja tasapainoiseen istuntaan, jotta Bella tunnistaisi mahdolliset pyytämäni avut.

   Kentällä ratsastaminen koostui perusasioista ja askellajien kokeilusta. Tein käännöksiä ja ympyröitä, joissa käytin apunani painoapuja. Siinä oli kuitenkin vielä kehittämistä ja paljon. Onneksi tässäkin asiassa auttaisi varmasti, jos ratsastaisin enemmän pitkillä ohjilla normaaleissakin tilanteissa.

   Laskeutuessani satulasta, tiesin, että uudenlainen satula tuntuisi ihan varmasti takalistossa vielä seuraavana päivänä. Minua kuitenkin houkutteli ajatus pitkistä maastoretkistä lännen satulassa, joka oli nimenomaan suunniteltu pitkiä päiviä varten. Siinä paino jakautuu hevosen selässä tasaisesti ja ei siksi ole hevoselle epämukava painostaan huolimatta. Taluttaessani Bellaa pikkutalliin, Merja antoi muutamia ohjeita ja vinkkejä jatkoa ajatellen.

 
   Tallissa riisuin suitset ja satulan. Harjasin Bellan ja jouduin ottamaan sienen avuksi, sillä Bellan selkä oli hikinen. Tamman kuivuessa hetken tallissa, kävin pesemässä kuolaimet ja laitoin varusteet telineisiin. Pian oli kuitenkin aika taluttaa Bella tarhaan, jonne sille jaettaisiin päiväheinät. Vein riimunnarun talliin, otin sieltä tallikassini mukaan. Isäni oli jo tullut hakemaan ja oli uskaltautunut tulemaan jopa autosta ulos. Hän seisoskeli Bellan tarhan edessä ja katseli hevosta. Joku päivä hänkin saisi vielä käydä Bellan satulassa…

//Bellan ura lännenratsuna on siis alkanut! Huisia, tätä onkin kiva seurailla! En tiennytkään, että Merjakin on joskus syventynyt tähän lajiin, todellinen hevostaitojen moniosaaja meillä opettajana!

-Helena

[Laura]

Lännen tyyliin 3

Lisää lännenratsastuksen kokeilua. En jaksanut kuluttaa mustaa puuväriäni, joten piirsin ääriviivat vain ja vähän varjostelin... Tykkään siitä, miten noi jouhet onnistu noin hyvin (:

//Hyvältä näyttää!

-Helena

[Laura]

Lännen tyyliin 4

Lähes sulaneen lumen tilalle oli satanut lisää lunta, joten mikäs sen parempi tapa nauttia siitä, kuin maastoileminen.Samalla oli kokeilussa lännensatula ensimmäistä kertaa maastossa. Kokemus oli huikea!

//Tää on muuten ihan huikee kuva! Oispa kiva joskus päästä maastoon lännensatulalla, en oo tainnu ikinä edes istua lännensatulassa!

-Helena

[Laura]

Bella nauttimassa saamistaan rapsutuksista.
// äikän tunnin aikaansaannos  


//Ai muutkin tuhertelee vihkot täyteen hevosia opettajat tykkää..

-Helena

Attachments:

[Laura]

Tänään päätin taas Bellan väillä vapaaksi ja tein kaikenlaisia maastakäsittely- ja luottamusajoituksia

//Sori ku tullut pelkkiä kuvia viimeaikoina... koittelen pian saada tarinaa aikaseks!

//Ei haittaa, mä tykkään kuvista <3 Tässäkin on ihana fiilis, tosi hempeä

-Helena

[Laura]

Järven ympäri

Kävelin tottuneesti pikkutalliin hakemaan Bellan riimunnarun. Tämän jälkeen astelin tarhoille ja avasin tarhan portin. Bella huomasi tuloni, joten se lähti hitaasti kävelemään minua kohti. Laitoin riimunnarun kiinni riimuun ja lähdin taluttamaan Bellaa kohti porttia, jonka suljin perässäni. Karsinassa sidoin tamman riimunnarun vetosolmulla karsinan seinässä olevaan lenkkiin kiinni. Kävin hakemassa harjapakin ja aloitin harjaamisen.

   Jälleen kerran sain nauttia siitä että kelit olivat kuivat, eikä harjaamisurakka aiheuttanut tuskanhikeä. Kun olin saanut kaviot putsattua, kävelin karjakeittiön hakemaan Bellan varusteet. Laitoin suitset riippumaan lännensatulan satulanupista ja kannoin satulan karsinalle. Siirsin suitset erilliseen naulakkoon ja nostin satulan Bellan selkään. Laitoin satulavyön kiinni ja otin suitset karsinan edestä. Laitoin tammalleni suitset ja tarkistin että kaikki on niin kuin pitääkin.

   Varustamisen jälkeen kaivoin tallikassistani ratsastuskypärän ja laitoin sen päähäni. Otin myös hanskat käteen ja otin ohjat Bellan kaulalta. Lähdin taluttamaan tuota tupsujalkaa kohti kenttää. Nostin suitset takaisin kaulalle ja kiipesin Bellan satulaan.

 
   Tuntuupa taas hyvältä istua lännensatulassa, ajattelin ja annoin pohkeita kevyesti. Bella lähti liikkeelle reippaasti, kuten aina. Suuntasin kentältä sen viereiseen metsään kohti kaivoskuiluja. Käännyin kuitenkin pengertielle, jota pitkin menisin uittopaikalle. Minulla oli suunnitelmissa tällä kertaa kiertää Kalkkijärvi. Olin tehnyt sen joskus aiemminkin, niin tiesin millainen reitti tulisi olemaan. Helena oli antanut kulkea reitin vähän niin kuin tehtävänä, jotta polku pysyisi ”auki” näin talvisin ja joku tarvittaessa erottaisi polun lumihangesta.

   Ravasin uittopaikan ohi ja jatkoin siitä polkua, joka lähtee kiertämään järven. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja loihti maisemasta todella upean. Polku kulki todella lähellä järveä ja pystyin selkeästi erottamaan järven rannan rajan. Polku ei kuitenkaan menisi liian läheltä järven rantaa, eikä se nyt niin vaarallista olisi, sillä järven jäät olivat todella paksut tähän aikaa vuodesta.

   Seurasin muutamia kavion jälkiä, jotka olivat pitäneet polkua auki talvisin. Polkua siis hädin tuskin erotti mitä kauemmas kuljin. Kun olin mennyt kolmanneksen matkasta, tulimme leveämmälle tielle ja siirryin käynnistä laukkaan. Jouduin kuitenkin pian siirryttyäni kapeammalle polulle vaihtamaan askellajin raviin ja ravasin hetken aikaa.

   Polku kulki jonkin aikaa tiheämmässä metsässä. Vaikka olinkin keskellä metsää, pystyin silti erottamaan kevyen tuulenvireen vasten kasvojani. Järvestä tai lähinnä sen päällä olevasta paksusta lumikerroksesta näkyi aina välillä puiden takaa vilauksia. Tiesin siis olevani oikealla reitillä, vaikka polku erottuikin heikosti.

   Eteeni tuli pieni ylämäki ja tiesin saapuvani isommalle polulle, joka johtaisi suoraan Ratapihaan Kalkkivuoren ohitse.
”Laukataanko taas vähän, Bella?” Kysyin hevoseltani kuiskaten sen korvaan. Ymmärsin lempeän hörähdyksen myöntävänä vastauksena ja otin ohjista vähän paremman otteen. Olin koko matkan kulkenut todella pitkillä ohjilla, jotka olivat olleet vielä toisessa kädessäni. Otin ohjat edelleen toiseen käteen ja tarrasin toisella kädellä kiinni satulanupista. Napautin pohkeeni kiinni Bellan kylkiin ja tamma tiesi nostaa laukan.

   Laukka muuttui hiljalleen kiitolaukaksi ja kiidimme leveällä polulla. Vauhti oli päätä huimaava. Siitä oli todella pitkä aika, kun olin mennyt viimeksi Bellan kanssa näin kovaa. Jonkin ajan kuluttua hidastin kuitenkin vauhtia vetämällä kevyesti ohjista, lisäämällä painoa jalustimille ja nojaamalla hivenen eteenpäin.

  Lyhyen käyntipätkän jälkeen kuljin hetken ravia ennen loppukäyntejä. Ei aikaakaan kun ohitin vanhoja kaivoskuiluja ja tulin pian tallin pihaan. Laskeuduin satulasta ja talutin Bellan karsinaansa pikkutallissa. Avasin satulavyön ja nostin satulan Bellan selästä. Riisuin sen jälkeen suitset ja vein varusteet talliin. Pesin kuolaimet ja palasin talliin harjaamaan Bellan. Bellalla oli selvästikin vielä energiaa jäljellä. Niinpä se vain loikki ja hyppi tarhassaan, kun olin vienyt sen sinne.

   Palasin pikkutalliin pakkaamaan tavarani ja viemään riimunnarun takaisin. Vein harjakorin karjakeittiön puolelle ja tervehdin tallin ulkopuolella Milenaa, joka oli menossa hakemaan Derryä tarhasta. Kävin hyvästelemässä Bellan ennen kuin lähdin kohti risteystä, josta äitini lupasi minut hakea.

Vauhdikasta kiitolaukkaa leveällä polulla matkalla takaisin tallille.

//Ihana tunnelma tässä tarinassa! Ja jotenkin tykkään hirveesti tosta kuvasta, sait tosi hyvin vangittua vauhdin tunnun!

-Helena

[Laura]

Karkauspäivän yllätys

Tänään oli se joka neljännes vuosi oleva ylimääräinen päivä. Seurasin lumisia maisemia auton ikkunasta jättimäinen, pinkki pallo sylissäni. Olimme käyneet Eliaksen kanssa ostoksilla ja nyt matkasimme Ratapihaan. Olin halunnut hankkia Bellalle ajanvietteeksi hevosille tarkoitetun pallon. Sellaiset olivat kuulemma hyviä ja hevoset pitivät niistä. No, pian saisin nähdä, sillä kaarsimme Ratapihan tallin pihaan. Hyppäsin autosta ulos pallon kanssa.

   Bella oli tarhassaan yksin. Kävelin portille ja avasin sen. Kävelin Bellaa kohti hitaasti ja kutsuin tamman nimeä. Olen opettanut sitä tulemaan luokse kutsusta ja se sujuu jo aika hyvin. Bella nimittäin nosti päätään välittömästi ja lähti kävellen kohti minua. Havaitsin tamman liikkeissä kuitenkin jännitystä sen jälkeen, kun Bella oli huomannut Pallon. Se tuli varovaisesti minua kohti ja nuuhkaisi jättimäistä palloa.

   Laskin pallon maahan, jotta Bella pystyi tekemään tuttavuutta sen kanssa. Lähdin ensin peruuttamalla kohti porttia ja sitten käänsin selkäni. Kun suljin tarhan portin, jäin seuraamaan Bellaa ja tämän tutustumista uuteen, pinkkiin esineeseen.
Bellan nuuhkiessa palloa tarpeeksi, se uteliaasti potkaisi sitä ja seurasi vierivää palloa katseellaan. Sitten Bella käveli pallon luokse ja potkaisi uudestaan. Siitä leikki alkoi ja sitä jatkui jonkin aikaa. Bella kokeili pallolla vähän kaikenlaista. Se yritti myös ottaa siitä suullaan otetta, mutta epäonnistui. Niinpä tamman täytyi tyytyä pallon kuljettamiseen jaloilla.

   Kun noin 15 minuuttia oli kulunut, Bella alkoi pikkuhiljaa kyllästyä uuteen leluunsa ja tuli löntystellen kohdalleni. Silitin Bellan turpaa aidan toiselta puolelta.
”Taisit kuluttaa jo kaiken energiasi”, sanoin naurahtaen. Taputin Bellaa niin pitkältä kaulalla, kuin yletin ja jatkoin: ”Toivottavasti, sillä tänään en ajatellut ratsastaa sulla. Käyn kuitenkin siivoamassa sun pikku-karsinan.”

   Tein kuten lupasin ja hain kottikärryt talikon kanssa. Pienen urakan jälkeen Elias ilmestyi pikkutalliin ja kyseli olisinko jo valmis, jotta voisimme lähteä. Kävin vain viemässä lannat lantalaan ja kottikärryt paikoilleen, ennen kuin hyvästelin Bellan. Ennen lähtöä seurasimme autosta Eliaksen kanssa Bellan touhuilua pallon kanssa.

//Oi, ihana idea toi pallo! Tollanen tarvittais kaikille hepoille tarhaan.

-Helena

[Laura]

Viisikymmentä

Kun mä alottelin täällä Ratapihassa Bellan omistajana, en ois ikinä uskonu et pääsen näinkin pitkälle. Aikaisempien hoitoheppojen kanssa kun tuppas käymään niin, että hoidin korkeintaan 10 kertaa. Joillekin 50 hoitomerkintää ei oo paljoo, mutta mulle on!

Nytpä siis aattelin 50. hoitomerkinnän kunniaks  muistella vähän enemmän ja vähemmän vanhoja ja listata mun mielestä top 5 mun tekemää hoitomerkintää tähän päiväkirjaan. Valintaperusteena ei niinkään ole ollut onnistuneisuus, vaan se, että kuinka mukva merkintää oli tehdä. Merkinnöistä on samalla selitetty vähän taustatietoa

Minun Top 5 hoitomerkintää    

1. Ehdoton suosikkini on tämä merkintä heinäkuun lopulta. Ensimmäinen kuva on mielestäni todella onnistunut, mutta jälkimmäisestä en niinkään pidä. Syy miksi valitsin tämän ensimmäiseksi, on se, että pidin todella kovasti tarinan kirjoittamisesta, eikä se tuntunut yhtään pakkopullalta, toisin kuin monet muut kirjoittamani tarinat. Idea tähän tarinaan syntyi juuri, kun olin käymässä nukkumaan ja tarinaa aloin kirjoittaa heti aamulla herättyäni.

2. "Ajelua"- merkintä ansaitsee kakkossijan. Omasta mielestäni kuvakooste on todella onnistunut ja tunnelmallinen. Vaikka tarina onkin suhteellisen lyhyt, pidän kovasti siitäkin. Kuviin ja tarinaan sain inspiraatiota sen hetkisestä säätilasta, joka oli kylmä ja kuiva syysilma. Merkintä eroaa myös hieman, sillä se on toistaiseksi yksi niistä muutamista merkinnöistä, jonka keskiössä on ajaminen.

3. Kolmantena listallani on tämä tammikuinen kuva, josta ainakin itse aistin kylmän pakkasilman ja kaukana häämöttävän kevään. Alkuperäinen ajatukseni oli, että taustalla olisi paljon puita, mutta muutamalla puulla ja onnistuneilla varjostuksilla, kuvasta saikin ihan tunnelmallisen. Taustan teko ja värittäminen muutenkin olivat välillä turhauttavaa puuhaa, sillä olisin halunnut tehdä kuvan maalaamalla. Vesiväripaperi oli kuitenkin lopussa, mutta ei lopputulos nyt niin kamala ollutkaan, mitä aluksi ajattelin.

4. Neljännelle sijalle yltää tämä elokuinen merkintä ensimmäisestä Viikko Bellan kanssa projektistani. Merkintä koostuu neljästä kuvatekstillä varustetusta kuvasta, jotka tein ennekuin omistin vesiväripaperia. Kupruiset paperit eivät kuitenkaan häiritse minua, sillä kuvat ovat ulkona piirrettyjä. Yritin hakea niihin kesäistä tunnelmaa, joten mikäs sen järkevämpää, kuin mennä ulkosalle kauniina päivänä maalaamaan. Merkinnän postasin vasta seuraavana päivänä kuvien maalaamisesta ja olin siitä todella innoissani, etten malttanut millään odottaa kuvien julkaisua. Kaipa syynä se, että panostettuja kuvia oli useampi.

5. Esteillä pomppimista- tarina kuviensa kanssa on todella arkinen ja tylsä, mutta lukeutuu suosikkeihini. Siihen on syynä pitkäaikainen panostus kahteen kuvaan. Kummassakin kuvassa vierähti yhteensä aikaa ehkäpä kuutisen tuntia, sekä niissä loin kasvot hahmolleni LaaLaalle ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisemmin.

Haluan myös mainita merkinnän, joka olisi ollut seuraavana listallani ja jonka takana on muutamia tunteja työtä.

//Kyllä 50 merkintää on mustakin aika huikee määrä ihailen sun jaksamista!
Nää kaikki on hienoja tarinoita/kuvia, mä tykkään kanssa erityisesti tosta Ajelua-kuvakoosteesta. Sulla riittää aina niin hauskoja ja erilaisia ideoita! Toivottavasti viihdyt Ratapihassa vielä pitkään

-Helena

[Laura]

Estetreeniä

Kuva... jälleen kerran. Vähän näkyy kuvasta, että väsytti (este kömpelön näköinen, toisella puolella kuvaa tosi paljon tyhjää tilaa ym). Tykästyin kuiteski tosi paljon nyt piirtämää tällä koneella, jossa piirtopöytä ei edes kunnolla toimi, joten näitä ei-niin-panostettuja- kuvia varmaan luvassa lähitulevaisuudessa useampikin Kuvan laitoin nyt tänään, koska en huomenna kerkeä

//Mä teen usein vähän "ei niin panostettuja" kuvia, jos inspiraatiota ei muuten oo. Tulee ainakin silti piirettyä

-Helena